Mielenterveys ja maailmantapahtumat

Mielenterveys ja maailmantapahtumat

Käyttäjä Desper aloittanut aikaan 20.06.2016 klo 13:00 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Desper kirjoittanut 20.06.2016 klo 13:00

Usein kuulee sanottavan sensuuntaista, että mielenterveysongelmat ovat mitätön asia maailmassa tapahtuvien hirveyksien rinnalla, että puhe masennuksesta on turhanaikaista, ennenvanhaan ei ollut masentuneita jne. Itsekin miettii, että on moitittavaa ja itsekeskeistä olla masentunut tai ahdistunut, kun miljoonat ihmiset joutuvat koko ajan kokemaan paljon pahempaa ja kärsimään sietämättömästi.

Mutta asiahan on niin, että kaikkien kauheuksien SYY on mielenterveyden ongelmissa. Kaltoinkohdelluista lapsista psykopaattisiksi diktaattoreiksi kasvaneet ihmiset villitsevät maailmaa pahuuteen, ja vastaavanlaiset epäempaattisiksi kasvatettujen ihmisten laumat seuraavat perässä mylvien ja nyrkkiä puiden. Eikö ihmisten pahuus ylipäänsä johdu kasvatuksesta, siitä, että he eivät ole lapsuudessaan saaneet kokea rakkautta ja ymmärrystä? Pahuus kertautuu sitten sukupolvesta toiseen ja tuhannenteen. Mielenterveysasiat ovat siten maailman tärkeimpiä asioita.