Mielen salattu voima

Mielen salattu voima

Käyttäjä Karhunvatukka aloittanut aikaan 11.01.2012 klo 02:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Karhunvatukka kirjoittanut 11.01.2012 klo 02:02

Teemalla oli tiistaina 10.1.2011 todella katsomisen arvoinen tiededokumentti:
Osa 1/3, Mielen salattu voima: Usko, niin paranet. Useat tutkimukset osoittavat, että usko paranemiseen merkitsee jopa enemmän kuin annettu hoito. Jopa lumeleikkaus voi toimia. Ihmismieleen kätkeytyy toisaalta myös pelottavia ja tuhoavia voimia.

Näkyy Yle Areenassa http://areena.yle.fi/
Hae niemllä ”Mielen salattu voima”.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 12.01.2012 klo 08:45

Uskon että voi parantua uskon avulla, mutta itse uskon Korkeimpaan Voimaan Luojaani. Ja kun saa pienen palan sitä uskoa, sinapinsiemenen verran, niin se saa aikaan jo muutoksen mielessä ja siitä se voi pikkuhiljaa lähteä, ajatusten muutos.
Luin "depressionhoito-kirjan" en muista tekijöitä mutta olivat ammattilaisia ja siinäkin oli se että kaikki alkaa ajatustavan muuttamisesta ja sitten mieli ja keho hiljalleen muuttuu.
Mutta jos on aivot tms. muuttunut ja vioittunut ei ne siitä enää parane, mutta elämä helpottuu ja elämänlaatu paranee uskon kautta kun voi hyväksyä itsensä tällaisenaan.

Käyttäjä kirjoittanut 13.01.2012 klo 13:47

Minä en vielä katsonut linkkiä, ehkä joskus katson.
Mutta uskon, että paranemiseen tarvitsee eniten omaa tahtoa ja päättämistä, että nyt paranen.
Uskon minä Jumalaankin mutta mielisairauksissani eniten olen uskonut omaan itseeni.
Olen minä kyllä syönyt lääkkeitäkin ja käynyt terpassa ja kirjoitellut paljon net-tukeen. Hekin ovat auttaneet pahimman vaiheen ohi mutta lopullisesti olen parantunut itseni avulla.

Olen minä vieläkin päästäni vialla mutta se ei häiritse minua enää, lähinnä se on muiden ongelma.
Tai oppiiko itseparantuneet vaan elämään hulluutensa kanssa?

Käyttäjä Desper kirjoittanut 18.01.2012 klo 18:59

Heippa! Käsitin, että paranemiseen vaikutti ennen kaikkea se, että joku auktoriteetti vakuutti, että tämä juttu parantaa. Leikkaus ja lumelääkkeet vaikuttivat siksi, että potilas uskoi lääkäreihin. Ohjelmassa sanottiin muistaakseni niinkin, että lääke vaikuttaa paremmin, kun hoitava henkilö antaa sen kuin jos ottaa itsekseen. Itsekseen uskominen olisi varmaan vaikeampaa. Onkohan kyse suggestion tapaisesta ilmiöstä?

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 30.01.2012 klo 13:26

Minultakin on vielä tuo linkki katsomatta.

Jotenkin olen ymmärtänyt parantumisen olevan yhteydessä itsen hyväksymisen kanssa.
Hyväksytyksi tulemisen kokeminen, aina uudelleen ja uudelleen sitä hakee kunnes tietty määrä on 'plakkarissa' ja jaksaa taas.
Mitä kokonaisemmin matkan varrella - kasvaa- itsen hyväksymisessä, parantuminen on pysyvämpää.
Itsen kohtaaminen keskellä elämää eri tilanteissa, itsen hyväksyminen toisten taholta tulleiden asenteiden kautta - ja on se oppimistakin.
Taidetaan olla kuin 'Maslowin koirat' jossain mielessä; palkitsemalla myönteinen toivottu käytös tai suhtautuminen tai reagointi, vahvistuu?

Käyttäjä Karhunvatukka kirjoittanut 31.01.2012 klo 13:44

Esitysaika on varmaan mennyt umpeen Areenassa, kun haku ei tuottanut enää tulosta.
Mutta nyt ohjelma löytyy täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=aTilan5DkTM&feature=related

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 16.02.2012 klo 10:43

On 3-osainen ja mielenkiintoinen katsoa, jos aikaa on.
Jos ei, niin tallennettuna sitten kun aikaa on.
- Minkälainen tietoisuus, taju, on itsellä itsestä?
Miten paljon meissä itsessämme onkaan kätkeytyneinä niitä voimia, joita elämäntilanteissamme kaipaamme?