merkitys

merkitys

Käyttäjä tuhoutunut2 aloittanut aikaan 08.12.2007 klo 07:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tuhoutunut2 kirjoittanut 08.12.2007 klo 07:02

En jaksa tätä jonninjoutavaa elämää. Halusin että voisin rakastaa ja että minua rakastettaisiin. Voisin tehdä aika paljon että saisin perheen. No, en tiedä ihan turhaa. Mutta olkaa te muut onnellisia.

Käyttäjä hellu01 kirjoittanut 11.12.2007 klo 23:02

Moi tuhoutunut2!

Mikä sinut saa noin masentuneeksi?
Minusta tuntuu välillä aivan samalta. Olen kokenut avioeron loppukesästä (mies lähti ennalta-arvaamattomasti 😭 ), ja välillä tuntuu siltä, ettei millään ole mitään väliä. Yritän hukuttaa murheet urheiluun, mutta tuntuu ettei sekään huvita eikä jaksa.
Meillä oli yteisiä suunnitelmia eläkeikään asti ja nyt saan yrittää selviytyä elämästä yksin ilman sitä toista jakamassa arjen iloja ja suruja. Haluaisin myös että voisin edelleen rakastaa ja että minua rakastettaisiin.
🙂👍 Tsemppiä sinullekin!

Käyttäjä syreeni kirjoittanut 12.12.2007 klo 19:49

Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, niin; Aurinko paistaa ennemmin tai myöhemmin risukasaankin! Yritä jaksaa!
Meillä kaikilla on ajoittain hetkiä, jolloin tuntuu, että tekis mieli vetää ranteet auki, muttei se niinkään ole. Aina on jotain syytä iloon, muista se! Olet varmasti itekin hurjan tärkeä monelle ihmiselle, ammenna siitä voimia.
Lämmintä joulunodotusta ja parempaa tulevaa vuotta!🙂

Käyttäjä tuhoutunut2 kirjoittanut 29.12.2007 klo 21:58

Kiitos, pitää koittaa muistaa. Välillä vain vaikeaa.