Kaikki menneessä tapahtuneet traumaattiset jutut painaa edelleen.  Jostain tulevat mieleen ja aiheuttavat ahdistusta. Koskaan ei niistä pääse eroon. Etteivät ne tuntuisi pahalta.

Ihmismieli jostain syystä on sellainen että se nostaa vanhoja traumoja pintaan välillä jopa päivästä toiseen. En tiedä miten menneet pystyisi vain unohtamaan? Ei elämää pysty aloittamaan alusta vaikka jossain esim. self-help kirjoissa ehkä niin sanotaan. Ei pysty aloittamaan "puhtaalta pöydältä". Aivoissahan ne menneet asiat kuitenkin pysyy. Ei niitä aivoista saa "pois".

Mutta luulen, että monet heistä, ketkä aiheuttivat traumani, ovat jo kuolleet tai alkoholisoituneet.  Joten oikeastaan minun on turha kantaa kaunaa enää... Niistä tapahtumista jo niin pitkä aika...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 6 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Et ole varmasti ainoa ketä menneisyys vainoaa tai vaivaa? Minullakin on useita asioita menneisyydessä jotka ovat vaivannut tai vainonnut mutta minä itse olen päässyt niitten kanssa semmoiseen sopuun nyky aikana että pystyn elämään niitten kanssa. Tietenkin ne jossakin tilanteissa käy mielessä mutta eivät enää aiheuta niin suurta masennusta ja ahdistusta kuin ennen. Olen jotenkin pystynyt hyväksymään että näin on käynyt enkä ole itse voinut vaikuttaa tai tehdä siinä tilanteessa mitään toisin. Siihen en osaa vastata miten tuomoisia menneisyyden haamuja pitäisi kohdata tai hoitaa itsellä se on ollut paljon puhumista asioista ja hirveää ajatus työskentelyä olen pyöritellyt asioita mielessä jopa liikaakin että olen sairastunut mutta sieltä minä olen silti aina noussut sitten ylös vähän terveempänä ja sinut itsensä kanssa. Tuohon otan vielä kantaa että tuo psykedeelinen psykoterapia voisi olla yksi keino hoitaa menneisyyden traumoja ja se voisi olla nopeampi keino pureutua niinhin ongelmiin kun vuosien mittainen ajatus ja puhe työ.

Luulen, että minun mt-sairaus puhkesi aikanaan juuri oman traumani takia. Siis jotenkin alitajunta tuotti sen sairauden. Onneksi sairauden akuutti vaiheesta on jo todella kauan.

Ehkä itse en pystynyt sairauden puhkeamis vaiheessa hyväksymään niitä menneisyyden asioita. Toki nyt pystyn jotenkin ne hyväksymään. Siis jotenkin. Mutten välttämättä täysin.

En ole niistä traumaattisista tapahtumista puhunut hirveästi kenellekään. En edes terapiassa, missä kävin eräässä elämäni vaiheessa.

Täytyy toivoa, että psykedeeli terapia tulee myös Suomeen.

Jatkuva menneen vatvominen ja mietintä vaan pahentaa ahdistusta  . Jos saisi sen sellaiseksi etteivät ne enää satuta ja tunnu pahalta. Miten se onnistuu? Vuodesta toiseen sama juttu

Menneisyys on kova, kova kivinen tie monella ainakin mulla, menneisyyden jälkiä syviä ja iskeviä. Voisin verrata vaikka iso kivi sydämellä, lähellä ainakin. Laastarin vertauskuvallisesti masennus on kuin laastari, joka on syvällä ihossa kiinni, sen kun irrottaa tarvii voimaa ,tukea, ja ehkäpä terapiaa, voi myös tehdä jotain hauskaa kotona, käy ystävien luona tai jne..

Tässä kun mietin että minunkin kohdalla traumat saattoivat puhkaista minun masennuksen mutta mulla on ollut altius muutenkin sairastua mt-ongelmiin. Kun mietin aikaa kun sairastuin ja traumat olivat mielessä niin ei niitä pystynyt käsittelemään tai puhumaan ne olivat liian iso asioita ja yritin kaikin keinoin syrjäyttää ne.

Nykyään traumat ja pahat asia elämässäni eivät aiheuta masennusta tai ahdistusta tiettävästi tai en ainakaan tunnista sitä. En tiedä sitten olenko hyväksynyt ne vai mitä? Mietin että voiko traumoja koskaan hyväksyä? Onko vaan kyky oppia elämään niitten kanssa ja hyväksyä se että pahoja asioita on tapahtunut ja niitä et saa tekemättömäksi.

Minun mielipide on että traumoista et pääse koskaan eroon ne on sinun mielessä mutta voit oppia elämään niitten kanssa! Yhtä keinoa en osaa sanoa enkä sitä että auttaako muita sama kuin mikä minulla on ollut! Minun kohdalla on pitänyt tehdä älytön määrä ajatustyötä, keskuskutella monien ihmisten kanssa asioista ja vaikeimpana aika oikea ympäristö missä olen asioita ja traumoja käynyt läpi niin on ollut osasto hoito turvallinen ympäristö missä olet saanut olla turvassa itseltäsi ja ajatuksiltasi.

Tuo on totta että menneisyys on kova kivinen tie ja se on joskus pakko kulkea jos haluaa jotenkin olla sinut itsensä kanssa. Mulle masennus laastarina ei oo mulla yksin auttanut olen elämäni aikana kokeillut tehdä monesta asiasta laastarin jonka avulla unohtaisin ja pystyisin elämään menneisyyden kanssa mutta eihän ne ole ollut pysyviä ratkaisuja!