Menneisyyden suhteet ahdistavat
Minulle iski kesällä ahdistus ja sitä on jatkunut välillä syksyn puolelle. Olen miettinyt ja ehkä vähän ylianalysoinutkin entisiä miessuhteitani. Teini-iässäni ja vähän sitä myöhemmin halusin kovasti löytää rakkautta, ja etsin sitä lopulta vääriltä ihmisiltä, väärillä tavoilla. Tahdoin niin kovasti löytää jonkun rinnalleni, ja tahdoin miellyttää ihastuksiani. Etsin hyväksyntää sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät välittäneet minusta tai tunteistani.
Minua ahdistaa se, että olen mennyt antamaan näille väärille rakkauksilleni seksuaalista nautintoa. Se tuntuu kauhealta, koska olen aina halunnut olla ”puhtoinen ja kiltti ” nuori naisen alku. Minulla on ollut muutama yhden illan juttu tai vapaampi suhde. Kavereillani on ollut paljon enemmän tällaisia suhteita, ja he ajattelevat, että minulla on ollut tällaisia todella vähän. Silti minua ällöttää, että minulla on ollut niitä edes muutama.
Olen pyrkinyt aina ajattelemaan, että menneisyyttä ei kannata katua ja huonoista asioista voi löytää hyvätkin puolensa. Nuo seksuaaliset teot ovat tuntuneet siinä teini-iän sekavassa vaiheessa oikeilta ratkaisuilta. Olen ollut seikkailunhaluinenkin. Tällä hetkellä olen ollut jo pari vuotta onnellisesti parisuhteessa. Ehkä tämä parisuhteessa olo on saanut minut analysoimaan asioita, joita en ole aikaisemmin käsitellyt loppuun. Lisäksi arvot ja ajatukset ovat muuttuneet teini-ajoista paljonkin.
Miten voisin päästää näistä virheistä irti? Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia/ ajatuksia?
Hei!
Kuulostaa tutulta...
Vaikka olen jo yli nelikymppinen, olen seksuaalisesti hyvin kokematon, hyvin pitkälti ahdasmielisen kotikasvatuksen. Noin viitisen vuotta sitten kohtasin miehen, joka oli seksuaalisesti liiankin aktiivinen. Kokemattomuuttani lankesin häneen, kun esitti kiinnostusta. Tulkitsin hänen "tunteensa" väärin; luulin niitä aidoksi kiinnostukseksi, mutta hän hakikin vain seksuaalista tyydytystä. Eikä myöskään osannut ottaa huomioon kokemattomuuttani.
En osaa antaa itselleni anteeksi, sitä että lankesin. Kaipaan kyllä läheisyyttä, mutta koen vääräksi tällaiset pinnalliset jutut.
Olette kovasti ankaria itsellenne, tuttu tunne omallakin kohdalla. Olen elämässäni kompuroinut ihan vastaavanlaisesti ja kaikkein vaikeinta on ollut antaa itselle anteeksi ja hyväksyä, jotta näin tuli tehtyä ja elämä jatkuu. Kun hyväksyn tekoni ja annan itselleni anteeksi, jätän tapahtuneen taakse huonoine ja hyvine kokemuksineen, oloni on helpottanut. Itselläni vanhemmat olleet hyvin ankaria ja kovin mustavalkoisia ovat myöskin olleet, teotkin ovat olleet vain "hyviä" tai "pahoja". En ole oikein sellaisia normaaleja elämänoppeja ja ohjeita heiltä saanut ja minuudenkin he talloivat alas. Elämä on piitkä jana, jossa tapahtuu kaikenlaista, onnistumisia ja epäonnistumisia ja teemme virheitä ja väärinarvioita, son elämää se. itsekin olen ollut läheisriippuvainen, kovasti hylkäämisenpelkoinen ja tätäkautta miellyttämisenhaluinen ja tämän vuoksi olenkin saanut henkisesti turpaani mutta myöskin ottanut opikseni, vaikkakin itkun ja pahanolontunteen kautta. toki kaikki inhottavat kokemukset jättävät meihin omat jälkemme ja varsinkin, kun tulee "hyväksikäytetyksi" tulee arkuutta ihmisiä kohtaan. Mutta kaikki me olemme ihmisiä ja teemme elämässämme virhearvioita ja jotka jälkikäteen voivat harmittaa. Itse olen päässyt huonoista kokemuksista ja tapahtumista irti antamalla itselleni anteeksi ja positiivisella ajatusmallilla, jotta tää on mun elämäni ja kompuroin omat kompurointini ja jos joku ei mua tällaisena hyväksy, en voi asialle mitään.
On surullista, jotta meihin on kylvetty tää ajatuksen siemen, että mejän pitäisi jollain lailla olla virheettömiä ja elämässä saisi vain onnistua, kun olemme nimenomaan inhimillisä otuksia, jotka teemme virheitä ja epäonnistummekin, me kaikki.
Tsemppiä naiset 🙂
Kiitos Mimmu ymmärtävistä ja kannustavista sanoista ja tsemppauksesta (vaika olenkin mies). Se on juuri niin, että me usein itse määrittelemme sen olemmeko täyttäneet omat vaatimuksemme ja voimmeko olla onnellisia. Kun olemme ankaria itsellemme, olemme ankaria toisillekin. Miehisestä näkökulmasta asennoitumista sotkee lisäksi liskoaivoista kumpuavat hallinnan, reviirin ja agressiivisuuden vaatimukset jolloin esim. naisemme kokemukset muista miehistä voivat saada kulttuuriimme sopimattomia mittasuhteita.
Samalla kun tiedostaa alitajunnan mielenliikkeet, täytyy tietoisesti asennoitua ymmärtämään, että jokaisella on oma elämä jota elää ja jokainen tekee omat yritykset ja erehdykset ja on oltava tyytyväinen siitä, että kumppanilla on elämänkokemusta joka auttaa häntä elämässä.