Menetysten taakka

Menetysten taakka

Käyttäjä Yksinäinen sydän aloittanut aikaan 30.01.2021 klo 15:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Yksinäinen sydän kirjoittanut 30.01.2021 klo 15:12

Elämässä tulee luonnollisesti menetyksiä. Perheen jäseniä kuolee. Tulee avioeroja. Tulee töistä potkuja. Se on elämää. Eikä niistä meinaa päästä yli. Mulla on vahvana lapsenusko, että huomenna on paremmin. Ei se välttämättä niin ole. Sitä on tullut keskusteltua ystävien kanssa ja jopa ammattiauttajien kesken. Sitä on kuitenkin yksin, kun täytyy selvitä. Sitä on niin yksin, että välillä jopa erakoituu, eikä enää uskalla tai halua kohdata ihmisiä. Nyt korona-aikana se on vielä helpompaa kuin normaalisti. Eikä kukaan osaa edes kaivata. Rintakivun kohdatessakin sitä on yksin, niin yksin ettei apua pääse hakemaan. On onni, jos rintakipu menee itsekseen ohi. Mitä jos ei se menekään ohi. On kuitenkin halu elää.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 30.01.2021 klo 20:45

Yksinäinen sydän, luulen, että olen ollut samantapaisissa tilanteissa. On ollut pahenevaa kipua, enkä ole tiennyt, milloin pitää soittaa ambulanssi vai meneekö se ohi. Tai on mennyt käsi tunnottomaksi ja alkanut pistellä enkä ole tiennyt, onko se vakavaa vai ei. Edelleen olen toisinaan samassa tilanteessa, jos jotain käy. Kaikesta pitää selvitä yksin. Vaikeinta on arvioida, milloin tilanne on niin vakava, että pitää lähteä sairaalaan. Silloinkin yksin on vaikea arvioida, pystyykö ajamaan taksilla sinne vai pitääkö soittaa ambulanssi. Pidän puhelinta lähellä, mutta joskus mietin, että mitä jos en pysty näpyttelemään siihen mitään.

Yksinäisyys on kauhea tunne. Eikä sille voi mitään. Mistään ei löydy ihmisiä. Tunnistan tuon, että joskus tekee mieli vain vetäytyä, ei pysty enää muuhun, ei jaksa.

Minulle ei ole käynyt niin, että huomenna olisi paremmin. Ei ole välttämättä yhtään paremmin. Voi olla, mutta ei välttämättä. Ei voi tietää.

Toivon, että löytäisit jonkun ihmisen, johon turvautua.

Käyttäjä Yksinäinen sydän kirjoittanut 31.01.2021 klo 16:49

Kiitos Purjevene! Olisikin joku, johon turvautua. Isääni pystyin turvautumaan. Nyt hän on kuollut. Hän oli tukena avioeron aikaan ja potkujen jälkeen. Suru on vallannut minut ja olen lähes toimintakyvytön. Ystäviä en rasita murheillani. He tietävät, että olen alamaissa.

Täältä nouseminen on vaikeaa. Haluan uskoa, että selviän tästä.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 31.01.2021 klo 22:19

Hei Yksinäinen sydän.

Onko isäsi poismenosta miten lyhyt aika? Oman isäni kuolemasta on viikko, mieli kelannut kaikenlaista. Kun voisi vaan ajatella hänen kannalta, kivut nyt pois häneltä. Tuo kyvyttömyys toimia lamaa, vaikka kaikki tässä nyt pysähtynyttä vaikka pitäisi jaksaa loppuselvittelyt hautajaisten jälkeen.

Käyttäjä Yksinäinen sydän kirjoittanut 01.02.2021 klo 17:07

Osanottoni Keskustelua! Tuntuupa pahalta. Tunnen tuskasi. Juuri tuo tuska on käytävä yksin läpi. Se voi viedä aikaa. Isäni kuolemasta tuli kolme vuotta. Silti se sattuu. Mitä läheisemmästä ihmisestä on kyse, niin sitä suurempi tuska.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 02.02.2021 klo 05:24

Hei te molemmat tähän aiemmin kirjoittaneet. Oletteko ottaneet yhteyttä lääkäriin (fyysisten vaivojen lääkäriin), tarkistuttaneet sydämen kunnon? Rintakipu  on syytä ottaa vakavasti, siihen on apuja. Tiheälyöntisyyden voi korjata, jos sellaista on. Ennen vanhaan oli vaan nitro kielen alle sulamaan, nykyisin tiedetään tarkemmin, mistä voi milloinkin olla kyse. Ja täsmempi lääkitys. Verenkierto on niin olennaista, sydän sen pumppu meissä. Olennaista huomioida häiriötilanteet, toistuvina varsinkin.

Käyttäjä Yksinäinen sydän kirjoittanut 02.02.2021 klo 16:49

En ole käynyt lääkärillä rintakipujen takia. Olen pitänyt niitä vaan lihasperäisinä. Verenpaine on lääkityksen ansiosta tasapainossa. Enkä oikein usko, että lääkäri ottaa vakavasti.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 03.02.2021 klo 07:36

Niin voi käydä, jos on harvoin mitään rintakipua. en halua huolestuttaa, mutta usein menetyksen aikana voi käydä ettei huomaa mitä itsessä tapahtuu. Kun ei (onneksi) olla koneita./  Kiitos Yksinäinen sydän. Vaikka oli odotettavissa tämä isän lopullinen lähtö, ei siihen osannut valmistautua. Kompleksinen isäsuhde oli, aina kaukana vaikka läheiseksi(läheisemmäksi kuin äidin) koin. Ei auennut tilaisuutta selvittää vaikeinta, josta koko elämään oli vaikutuksia, on yhä.