Medikalisaatio

Medikalisaatio

Käyttäjä tähtitalvikki aloittanut aikaan 30.06.2021 klo 15:22 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 30.06.2021 klo 15:22

Olen vähän perehtynyt psykoosin ja skitsofrenian hoitoon. Korona-aikana osastoilla ei ole ollut mitään aktiviteetteja potilaille. Osastolla on voinut vain nukkua, istua, syödä ja ulkoilla (Jos on ulkoilulupa)

Lääkitys on niin voimakasta, että monet potilaat nukkuvat 12 tuntia öisin. Jos yöllä herää, ei saa istua hiljaa hetkeäkään päiväsalissa unta odotellen. Sen sijaan on otettava vahva unilääke, jotta noudattaa sairaalan sääntöjä ja pysyy huoneessa. Yököt eivät keskustele potilaiden kanssa minuuttiakaan, kehottavat vain nukkumaan.

Hoitohenkilöstö avohoidossa kertoo, että on paljon 20-40 -vuotiaita, potilaita, jotka eivät jaksa lähteä kotoa mihinkään. Eivät liiku lainkaan. Tämän ymmärtää, koska lääkitys on niin vahva, että se estää tavallisen elämän. Vain pakollisia kotitöitä jaksaa jonkin verran tehdä.

Hoidetaan injektioilla kuukaudeksi. Sinä aikana ei pysty muuttamaan lääkitystä, vaikka se olisi sopimaton. Tiedän tapauksen, jossa potilas pärjää hyvin puolella siitä määrästä lääkettä, joka hänelle määrätään.

Medikalisaatio eristää skitsofreniaa- ja psykoosia- sekä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat tavallisesta elämästä. Heitä kannustetaan vain vertaistukeen.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 30.06.2021 klo 19:39

Olosuhteet osastoilla ovat aika ajoin epäinhimilliset. Erittäin vaikeat tapaukset saavat omat huoneet. Toiset laitetaan ahtaasti kolmen hengen huoneisiin, joissa yksi paikka on ylimääräinen. Korona-aikana vierailijat ovat kiellettyjä.

Ne, joilla ei ole ulkoilulupaa, voivat kävellä vain edestakaisin käytävällä tai istua sängyn päällä. Päiväsali ja televisio laitetaan kiinni silloin, kun emäntä laittaa ruokaa. Se johtuu siitä, että päiväsali ja keittiö ovat samassa tilassa.

Yökköjä on kaksi. He puhua pälpättävät öisin omia asioitaan. Jos potilas ilmaantuu, hänet komennetaan heti huoneeseen nukkumaan.

Lääkärit osastoilla ovat vain psykiatriaan erikoistuvia. Psykiatreja on vain ylilääkäri -tasolla. Tilanne on sama psykiatrian poleilla. Ei ole erikoislääkäreitä, vain erikoistuvia.

Näistä asioista olisi hyvä keskustella sanomalehtien palstoilla. Eikö kukaan kirjoita mielipiteitä? Vai eivätkö lehdet halua keskustelua mielisairaiden kohtelusta? Aihe on vaikea.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä Vielä_täällä kirjoittanut 03.07.2021 klo 12:24

Hei,

Kokemukset ja kertomukset vaihtelevat uskoakseni sairaalakohtaisesti ja sairaanhoitopiirikohtaisesti.

Mun on vaikea määrittää näitä kertomiasi tosiksi tai epätosiksi. Olisi kiinnostavaa kuulla hoitohenkilökunnan ja potilaiden itsensä kertomisia. Voinko kysyä, oletko siis itse ollut osastolla hoidossa vai onko tämä kuulemaasi?

Minä olen ollut osastohoidossa joskus ja oma kokemukseni ja käsitykseni Suomen nykyisestä mielenterveydenhoidosta (sairaalassa tapahtuva) pohjautuu siis omiin kokemuksiin ja havaintoihin.

Osastolla mielellään suositellaan ja määrätään erilaisia lääkkeitä. Itse olen lähes kaikesta aina kieltäytynyt ja saanut kieltäytyä - minua ei ole pakkolääkitty. Yhden hoitajan kanssa jouduin asiasta vääntämään, kun hän ei aluksi meinannut uskoa, että en aio ottaa lääkettä. Mutta mä tiedän itse, mitä haluan ja pidän ns. "puoleni". Kuitenkaan en koe mua pakotetun, vain vahvasti suositeltu. Tähän hoitajilla on koulutus ja tietynlainen velvollisuuskin. Kuitenkin Suomessa lääkitys joidenkin sairauksien hoidossa on vapaaehtoista ja henkilö itse tekee päätöksen siitä.

Tuo kuulostaa oudolta, että hetkeäkään ei saa esim. yöllä istua salissa ja odotella unta. Sillä osastolla missä itse olen ollut, sallittiin kyllä. Pitää vaan itse keskustella hoitajien kanssa.

Käsittääkseni korttipelit, palapelit, sanomalehtien lukeminen, ehkä jotkut käsityöt myös ovat sallittuja myös korona-aikana.

Meidän osastolla oli kuntosali, jonne pääsi kuntoilemaan sekä sauna. Nämä mahdollistettiin.

Skitsofrenian tai psykoosin hoidosta en tiedä juuri mitään, mutta tiedän, että molempia tiloja lääkitään ja se on näissä sairauksissa käsittääkseni tarpeellistakin. Niihin käytetyt lääkkeet todellakin ovat vahvoja ja myös nukuttavat. Kuitenkaan en usko, että potilas pakotetaan olemaan omassa huoneessaan ja lääkitään sinne. Tätä en ole koskaan osastolla nähnyt.

Tahdonvastaiseen hoitoon määrääminen Suomessa on nykyisin myös äärimmäisen harvinaista ja vaatii perustelut. Kyllä monenlaiset säännökset turvaavat henkilön oikeuden oikeanlaiseen hoitoon.

Hoitohenkilökunta omalla osastollani oli osaavaa ja inhimillistä. Potilaiden kaltoinkohtelua en nähnyt. Uskoisin, että mikäli on vastaanottanut osastolla tosi ikävää kohtelua tai kokee, että omaa tilannetta ei hoideta oikealla tavalla - siitä kannattaa keskustella hoitohenkilökunnan kanssa.