Micasso!

Älä lopeta tänne kirjoittelua, äläkä elämääsi...

Moni lukee tätä ketjua, moni miettii miten sua vois lohduttaa. Ja me, tällä saitilla ollaan vain nimettömiä, vieraita ihmisiä. Ja silti haluttais sua auttaa!

Läheisesi, perheesi, todelliset ystäväsi ovat valmitaa tarttumaan sinun, jos vain ojennat heille kätesi. Annat jonkin merkin, että nyt kaivataan 😯🗯️

En tiedä onko tästä nyt SINULLE mitään apua, tuli vain tunne että jotain pitää vastata.

Rakenna hyvä mies vaikka 20 piharakennusta, rakenna vielä leikkimökki, puumaja ja huusi siihen päälle jos se sinua helpottaa. Jos ei helpota niin mene hoitoon, sano että nyt mietit itsaria ja haluat olla sisällä jonkin aikaa

Tsemppiä oikein kovasti 🙂👍

on niin vaikeaa
valaa toivoa toivottomasta. Sitä ei enää ole, ei syytä elää. Rahat on loppu ja lääkekokeilutkin tuntuvat menevän sitä myöten metsään kun uutta tyrkätään.
Terapiassa saan jatkuvasti todeta epäonnistuneeni taas tai tehneeni väärin.
Olen epäonnistunut.

Hei Micasso
aika vierähtää. Minä olin perheeneni appiukon häissä ulkomailla. Oli harvinaisen vaikeata hypätä koneeseen tällä kertaa, mutta onneksi rauhoituin ilmaan päästyämme.
Sinull eon varmaan selostettu monta kertaa, että lääkkeet aiheuttavat aluksi enemmän ahdistusta kunnes se tasaantuu.
Kiva kun touhuat puutarhassa. Minä olen keskittynyt kitkemään ruohoa ja muotoilemaan kukkapenkkejä. Sama periaate kuin sinulla: auttaa nukkumisessa.🙂
Haluan vain kertoa, että tämä tilasi ei ole lopullinen. Tämä päättyy. Myrskyn jälkeen tulee aina aurinkoista, niin on myös elämän myrskyjen kanssa. Olosi ei tule pysymään näin murheellisena. Vähitellen sinäkin löydät itsesi lujemmalla maanperällä. Et näe sitä nyt, mutta tämä on totuus.
Jos tuntuu siltä, että itsetuhovietti on liian voimakas, niin kävele päivystykseen. Se on paras lahja mitä voit tehdä itsellesi ja perheellesi. Tiedän, että sinäkin haluat löytää rauhan ja levon. Jumala on luvannut antaa meille murheisille ja uupuneille lovon. hän teki niin minun elämässäni. Hän tulee tekemään sen myös sinulle.
Jumalan suojaaviin käsiin minä haluan laittaa sinut. Sinä olet tärkeä. Sinulla on ainutlaatuinen paikka tässä maailmassa, jota kukaan muu ei voi täyttää. Sinun elämälläsi on tarkoitus. Tulet vielä näkemään sen.
Jeesus rakastaa sinua hyvin paljon. Olet hänen silmäteränsä. Hän tekee kaikkensa suojellaaksesi sinua.
Jatketaan taistelua eteenpäin.🙂👍

mitä kuuluu Micasso?
Kirjoita ihmeessä kuulumisiasi, tänne niitä voi purkaa!

Ja tervehdys muillekkin ketjulaissille 🙂🌻

Uudet lääkkeet tuntuvat tehoavan.
Ne antaa aikaa ajatella, eikä tarvitse uuvuttaa itseäni kotona riehumalla< rehkimällä pihatöissä. Tosin ne on laittanut vuorokausirytmini täysin sekaisin, saatan nukkua 4-5 tunnin päiväunet ja yö unille saatan mennä klo 19-23 välillä, herätys tapahtuu 03-06.30 välillä. Eli nukkumisesta putosi rytmi täysin pois. Sos viranomaiset päättivät ohjata heinäkuun mitä me puuhaamme. He ovat silloin lomalla ja eivät pysty olemaan tukena tai vahtimassa jos jokin menee pieleen. Minä haluaisin pois.
Kuolemaa olen miettinyt paljon mutta en haluaisi järkyttää sillä läheisiäni.

Pois haluaisin matkustaa "kesälomalla" mutta kun ei ole rahaa. Sos viranomaiset tukevat vaimon ja lasten halua matkustaa kesäksi kauas mummulaan, ehkä useimmiksi viikoiksi. Se kai on ok mutta entä minä?
Mihin minä menisin? En viihdy siinä kuumassa, pienessä rivitaloasunnossa, en halua olla "tiellä" siellä kun en edes pääse karkuun mihinkään. Emmekä saa edes koko perhe matkustaa meidän autolla, se on liian pieni.
Ystäviä on kauempana, mutta en halua olla vaivaksi ja tulla pyörimään toisten nurkkiin sekoboltsina. Ja joutuisin sitten junalla tai linkillä menemään ja olemaan taas lisää vaivaksi näille joiden luo haluaisin.

Voisin tietysti viettää ne viikot tässä kotona. Hurraa.
Popsia rauhoittavia pillereitä ja kävellä pitkin seinän vierustoja ja yrittää paeta omia pahoja, masentavia ajatuksiani taas, olisipa tosi ihana loma....
Enkä tosiaan pääsisi karkuun kun ei ole rahaa eikä autoa.
Pelkään että silloin tapahtuu taas jotain joka rikkoo kaiken mitä olen saanut kokoon.
Pelkään olla yksin.
Mutta minä olen sivuseikka, lapset ovat tärkeämpiä jonka kyllä hyväksyn. He ovat hyvin rakkaita minulle. Vaimo on myös rakas mutta kun molemmat sairastamme, on niin vaikeaa olla vahvana perheen päänä, isänä ja puolisona.

En odota enää elämältä paljoakaan.
Menisi vain tämä kesä, pääsisin sinne syksyn pimeyksiin karkuun ja piiloon. Sinne minä kuulunkin.

hei Micasso

Olipa kiva lukea sun kuulumisia!! ja etenkin kun kuuluu jo parempaa 🙂🌻

Kesän kirkkaus ja auringonapaiste voi tosiaan olla raastavaa jos ei se ollenkaan natsaa omaan mielialaan. Silloin kun olin masentuneimmillani majailin kotona (peiton alla), kaikki kirkaat aurinkoiset päivät, toisaalta muistan että kesän illat oli joskus ihanan lempeitä, niin kuin palkintoja siitä että oli jaksanut elää iltaan sen päivän... Sadepäivät ja etenkin ukkosmyrskyt oli taas ihanteellisia ulkona tarpomiseen, jotenkin oma sisin kävi yksin sään kanssa

Sä kuulostat monitaitoiselta ja ahkeralta mieheltä! Moniin yhteisöihin - kristillisiin ja muihinkin, otetaan kesäisin talkootyöläisiä avosylin vastaan. Mieti kuiteskin tarkaan mitä haluat ja jaksat itse tehdä... Ainakin maalla seurakunilla on "kesäkoteja" ja kurssikeskuksia. Pääsisitkö lomailemaan oman seurakunnan paikkaan??

Hyvää alkukesää 🙂👍 ja hyvia unia, nauti nukkumisesta!

Tässä sitä ollaan
Lääkärin syyni eilen toi tuloksen että masennukseni on pahentunut. Lomani jatkuu siten pitkälle syksyn puolelle.
Oloni hieman helpotti kun ei tarvitse "pelätä" joutuvani pelkäämään ja törttöilemään töihin.
Saan olla vain. Tehdä jotain tai olla tekemättä. Rahaa ei ole mutta eipä raha minua terveeksi tee.

Sos toimisto tukee lomaamme 50e hlö. Haluaisin lähteä jonnekin kohteeseen, yön tai kahden reissu, ajatuksena mukava mutta toisaalta hieman pelottavakin. Perheeni matkustaa tuolloin mummulaan.
Valmismatkoja olen etsinyt mutta.. ääh.

Se talkoo tai muu sellainen juttu olisi kivaa omassa srk. mutta nyt kun ei ole työn alla oikein sellaista.
Tai pitääpä kysellä kuitenkin.

Olo on hyvin ristiriitainen nyt, toisaalta hyvä mutta toisaalta toimeentulo ja kaikki sellainen pelottaa. Ennenkaikkea se syksy joka kuitenkin on pian, kuinka jaksan sen, pimeyden ja ja työn aloituksen. Mitä olen silloin.

Tänään
Luen kun jaksan vain, netistä uutisotsakkeet. Näin surmatyöstä Lapissa äsken ja tuli valtavan paha olla. Vanhuksia, vammaisia, miksi?

Viikonlopun olimme pienten kanssa srk mökillä. Luulimme että jaksaisimme siellä kokata, leikkiä ja olla muutenkin lasten kanssa, mutta todellisuus oli toista. Keli oli mitä upein mutta me nukuimme vain. Päiväunia unien perään. Lapset saivat kiukkukohtaukssia ja halusivat kotiin. Tottakai. Emme me jaksaneet, emme tajunneet, lähdimme mökille aivan kuten joskus aiemminkin, niin sokeita olemme uupumuksellemme.

Nyt on paha ja syyllinen olo. Paha olo muutenkin kun menee jatkuvasti ystävyys suhteita solmuun, lisää ja lisää. Pelkään jo yrittää mitään. Haluaisin poistaa kaikkien ystävien numerot kännykästä ja spostiosoitteet, etten rikkoisi loppujakin, niitä mitä minullla on enää jäljellä.

Minulla olisi hieman tahto jo ihmisten pariin.
En voi ajaa mutta johonkin "takapenkkiin" katsomaan mitä tapahtuu. Alan kai mökkihöperöitymään oikeasti.

Seurakunnan lähetysnuotiot ovat olleet kivoja kevyitä pikku kesätapahtumia, sellainen yksi, kiitos.
Mutta pelkään, miten lähestyn ihmisiä nyt kun olen ollut hyllyllä monta kuukautta. Se pelko että mokaan, epäonnistun ja tulen jälleen hylätyksi, pelotta tosi paljon.
Voisin kertoa peloistani tarinaa loputtomiin ,
millä voisin ne voittaa?

hei Micasso!

Kiva että elämä 🙂🌻 alkaa voittaa!

Suureen porukkaan meneminen voi poissa olon jälkeen hankalaa... Onko sulla ketään luotto-ihmistä porukassa jolle voisit kertoa ajatuksistasi? Voisitte vaikka sopia että kaveri seuraa tilannetta ja käy aina välillä jututtamassa ja luotsaa tarvittaessa syrjään hnakalista tilanteista/ihmisistä.

Toinen, huikentelevainen keino on keksiä niin suuri hämäys ettei sitä kukaan usko, mutta saa sinnikkäimmiltäkin kyselijöiltä suun tukkoon. Esim - testasit CIA:n/KGB:n/SWAPO:n puolesta psykologista teoriaa kriisiseistä selviytymisestä + tähän jatkotarinat 😮

Vähitellen voit kertoa otteita todellisuudesta niille joiden haluat tietävän, mutta niille joiden et mitään halua tietävän pysyt vain tiukasti tarinassa. Ihmiset puhuu aikansa, mutta kyllä se sitten loppuu.

Mietit jossain aikasemmassa viestissä mitä tehdä loman aikana. Googletappa "ystävyyden majatalo". Olisko se jotain?

hyvää kesänjatkoa 🙂👍 !!!

Tiedoksi Tiitulalle että haluan palata normaalisti ihmisten pariin enkä millään kampanjalla.
En aio enkä halua tehdä palaamisestani suurta numeroa, pelot ne on jotka minua piirittävät.

Nuo oli muutamia ehdotuksia pelkojen hallitsemiseksi.
Eukä salaiset agentitkaan itsestään suurta numeroa tee 😉 Liikkuvat muina miehinä ihmisten joukossa. Kysy vaikka James Bondilta 😎

Micasso
Joku viisas on joskus sanonut, ettei voi olla rohkea, jos ei koskaan pelkään. Vapaasti käännettynä elämäntilanteeseesi oppina lienee se, ettei voi löytää koskaan itsestään ennestään kokeilemattomia voimavaroja ja kykyjä, jos ei käy omien rajojensa äärillä.

Elämä on raskas koulu.

Mitään yhtä konstia niiden pelkojen ja kuolemantoiveiden hallintaan ei tietenkään ole. Ei edes montaa konstia. Ystävyyssuhteiden katkeaminen, häpeä omasta käyttäytymisestään tai sanomisistaan, itsensä kokeminen huonoksi vanhemmaksi, kaikki ne ovat asioita, joiden kuorman luulisi musertavan meistä kenet tahansa. Mistä apua, pohdit. Jumala ei tunnu olevan kuulolla. Perhepiirissä on enemmän ensikatsomisella jaksamista syöviä asioita kuin tukevia. Kaikki tämä on minulle tutun tuntuista.

Minäkin pysähdyin.
Suunnittelin kaiken, hautajaisistani lähtien.
Järjestin tilaisuuden.
Mutta olen tässä. Edelleen.

Istuessani sillankaiteella ratapihan yläpuolella mietin, miksi minun pitää kuolla. Miksi juuri minun pitää kärsiä? Ihan oikeasti, olenko kaiken tämän ansainnut. Miksi minun pitää luopua pienen lasteni seurasta, miksi minut pakotetaan satuttamaan heitä teoillani. Tuntutolkulla olin ajatuksissani, alapuolella junat kulkivat aikataulujensa mukaan.

Syntyi pääätös. Miksi-pohdinta johti tunteeseen, että kuoleminen on huonoin ratkaisu, minulle epäreilu. Jos haluan kuolla, kuolen sitten kun en enää ole kenellekään minkään arvoinen. Se, että pohdit vanhemmuuttasi ja sen kipupisteitä kertoo minulle sen, että todella välität lapsistasi. Kannat vastuusi. Vaikka mustimpina hetkinä kuoleminen tuntuu parhaalta, turvaa lapsiisi. He tarvitsevan isän, niinkuin sinäkin kaipaat taivaallisen isän suojaa. Et kai halua viedä lapsiltasi maallista isää?

Aloitin alusta. Kaiken. Minä ensin. Ruoka. Nukkuminen, lääkkeellä jos on tarvis. Peseytyminen. Mielihyvä jostain, ristisanoista, ilta-sadusta, sateisesta metsästä. Joka päivä aikaa sille mielihyvälle. Vastaa ja huolehti ensin omista tarpeistasi ja sitten tunne siitä, että muidenkin seura olisi mukavaa, vahvistuu. Kuuntele sitä. Mene mukaan. Ei ole mitään hävettävää siinä, ettei jaksa. Ei jaksa pitää yhteyttä tai olla aktiivinen. Älä häpeä heikkoutta, sen myöntäminen on vahvuutta. Sinä olet inhimillinen ihminen, tunteva sellainen, jonka jaksamisella on omat rajansa.

Kyllä sinä selviät niistä etukäteen kiusallisilta tuntuvista tilanteista. Olet selvinnyt tuon syvän masennuksesi kanssakin. Siihen verrattuna muutaman ihmisen kohtaaminen on pieni juttu, vaikka se tietysti suurelta tuntuukin.

Jaksamista. Pidä itsestäsi huolta.

Kiitos Saukura

Olen huomannut nyt kun kirjoitit mm että suunnittelit jopa omat hautajaisesi, itsekin miettineeni usein kuka minua surisi, millainen olisi tunnelma hautajaisissani ja mitä jättäisin jälkeeni.

Jäätyäni pariksi viikoksi yksin kotiin, pelko, stressi yksin jäämisestä ja painajaismaiset muistot purkautuivat viime viikolla kuumeella ja valtavana jokapaikan särkynä. Kun siitä olin selvinnyt homma jatkui mahataudilla, joka nyt vasta alkaa hellittää. Oikeasti tunsin ettei millään ole väliä enää ja joutaisin kuolla pois. Toivoin että en enää tästä aamulla heräisi, niin kipeä olin fyysisesti ja henkinen tuska pelkoineen lisäsi lusikkaansa soppaan.

Nyt kuitenkin pari päivää on mennyt varsin levollisesti. Ihmisiä kaipaan käymään ja juttuseuraa. Srk ystäviäni piti tulla käymään keskiviikkona, mutta en uskaltanut ottaa mahatautisena heitä vastaan, se tuntui tosi pahalta. Silti uusi lääke on antanut levollisuutta ja ajatusaikaa sekä näkökykyä nähdä valoisia puolia asioissa.
Sain nukkua koko sen ajan kuin ystäväni olisivat olleet meillä, puolensa kummassakin.
Uni on siis alkanut maistumaan aika makoisalta.

Mitään oleellista ja näkyvää en ole saanut tehdyksi vaikka niin piti puucee rakentaa pihan perän koristukseksi. Voimia on kyllä suunnitella ja luulen että ensi viikolla kun perhe tulee kotiin, saan tekemisintoni takaisin.

Terapioiden alkamista odotan paljon, vaikka kipujani työstän tietenkin koko ajan. En saata ymmärtää miksi kaikki meni niin kuin meni ja sain kokea konkreettisesti sen miltä tuntuu tulla ystävien "työkavereiden" hylkäämäksi.
Olen yhä pyörinyt työnhaku sivuilla ja ajatellut etten enää jatkaisi nykyistä ammattiani. Haluaisin laskea rimaa hieman ja lopettaa odottamisen paremmasta työstä. Voisin hyväksyä itseni vaikka mihin kaiken tämän jälkeen.

Hei taas,

Sen verran olen jo oppinut, ettei kannata tehdä suuria suunnitelmia millekään lomalle -etenkään sairaslomalle. Olen alkanut puhumaan ääneen työssäni tapaamille ihmisille siitä, kuinka tärkeää on lomalla lomailla eikä siivota ja puunata taikka rakentaa jotain. ASettamalla itselleen kovia tavoitteita, lomasta lähtee kaikki se rentous ja virkistys , mitä se parhaimmillaan voisi tarjota: On hienoa huomata kyllästyvänsä laiskotteluun ja haluavansa tehdä jotain. Silloin on tekemisen aika ja loma on tehnyt tehtävänsä.

Salaisuus onnellisempaan yhteiseloon itsensä ja samalla muiden kanssa on tuo mainitsemasi riman alentaminen. Tai no, itse en puhuisi pimasta vaan arvoista. Kun miettii mitä elämältään haluaa löytää helpommin sen työnkin, jonka puitteissa sen saa.

Minä olen joskus ollut uraohjus: hoidin perheen, sairaan miehen ja lapset. Niin, ja sen työn, joka söi vuorokaudesta 12 tuntia. Tuosta suorittamishulluudesta toipumiseen kuului olennaisena osana asioiden uudelleen arvottaminen: Pidänkö työtä niin paljon tärkeämpänä kuin perhettäni, että sille pitää antaa kaikki? Itsestään selvyydet saivat minut punastumaan, huomasi viettäneeni enemmän aikaa töissä kotona, antaneeni töille sen, minkä lapseni ja silloinen mieheni tarvitsivat ja mihin olivat oikeutettuja.

Tein radikaalin ratkaisun, ostimme vanhan maatilan, minä vaihdoin työpaikkaa vähemmän haastavaan. Yhdessäoloaika lisääntyi ja ongelmat muuttuivat. Aiemmin tunsin olevani huono äiti, kun en ollut lasteni kanssa, nyt vain siksi, etten pysty tarjomaan heille kaikkea sitä samaa ylellisyyttä kuin aiemmin. Mutta he ovat tyytyväisiäsempiä nyt ja se on tärkeintä. Minä elätän edelleen perheeni vaikkakin vaatimattomammin, arkemme on kuitenkin nyt rikkaampaa kuin aiemmin.

Itseäni hiukan huijaan: on ole täysin tyytyväinen työhöni, kaipaan entisiä haasteita, mutta olen ajatellut niiden ajan olevan sitten joskus, kun päätyöni, äitiys, muuttaa muotoaan.

Työ on mielenterveydelle tärkeää. Olennaista. Ihmisen pitää olla tarvittu tai hyvin itseriittoinen saadakseen motivaatiota raahautua päivästä toiseen. Vähemmän vaativaan työhön ei tarvitse suhtautua niinkuin alistumiseen tai armopalaan: Se on ihan yhtä tärkeää työtä kuin muukin, vaikka sen kuormittavuus onkin ehkä toisenlaista. Ihmeellistä on se, kun itse lakkaa arvostamasta itseään ulkoisten asioiden mukaan näkee paremmin kuka sisäisesti on. Ja se, niin kuin tiedät on ainoa asia, mikä on olennaista.

On mukava kuulla, että voit jo paremmin. Lääkkeillä saa aikaan paljon hyvää, mutta muista, että sinä itse olet oman vointisi avaintekijä. Kun olosi tasapainottuu, edessä on vielä pitkä ja möykkyinen tie parempaan itsetuntemukseen ja itsearvostukseen. On vaikeaa muistaa olevansa ainutlaatuinen ja juuri tälläisenään arvokas. Ihan joka päivä.

Niinä mustina ja vaikeinakin.

Toivon sydämmestäni, että jaksat kuntoutumismatkaasi kohti vielä hienompaa ihmistä, mikä olit ennen tätä kriisiä. Sinulla on täällä paljon tukea.

-Saukura-