Voimia <3! 🙂

Hei Micasso!🙂🌻

Surun ja masennuksen kanssa on raskas elää😟, mutta toivon että jaksat! Kuulostaa hyvältä, että olette kaikki saaneet apua (sekään ei ole itsestäänselvää). Kuten edesmennyt Martti Lindqvist kirjoitti, suru on pitkä tie (alaspäin)😭. Erämaata voi kestää vuosia ja vasta sitten alkaa ylös kipuaminen, mikä sekin sitten on pitkä tie! Vielä vaikeampaa kuin alas putoaminen, koen itse. Entiselleenhän mikään ei enää koskaan tule, mutta menetysten, sairauksien ja masennuksenkin kanssa on vaan pakko oppia elämään.

Saatko uskosta apua nyt? Voitko rukoilla? Luetko lohduttavia ja rohkaisevia tekstejä Raamatusta?

Suomessa lähes kolme ihmistä päivässä tekee itsemurhan - 🤕 todella surullista! Itse tiedän, miltä tuntuu haluta kuolla, mutta kuultuani opetusta elämän ja siunauksen VALITSEMISESTA kuoleman ja kirouksen sijasta, päätin tehdä niin. Joka kerta kuolema-ajatusten tai jopa -toiveiden tullessa mieleeni, 'sanon' mielessäni 'ei! en halua kuolla vaan haluan elää!' Tuosta päätöksestä on ollut suurta apua, vaikka vaikeat elämäntilanteet eivät olekaan loppuneet tai kadonneet, vaikka masennus välillä vie kaikki voimat ja positiiviset tunteet, jne.

Lapsesi tarvitsevat sinua! Olet heille tärkeä ja rakas ja arvokas; sinua ei voi korvata mitenkään! Vähäisilläkin voimillasi olet heille paras isä! Muista tämä etenkin silloin, kun et meinaa jaksaa ollenkaan. Se on jo paljon, kun jaksat käydä töissä (ja että sinulla on työ!). -Sinulla on perheesi, mikä on myös paljon ja suurta lahjaa! Avun tarvitsemisesta ei tarvitse kantaa huolta; saattekin tarvita sitä.☺️ Sinun jaksamisesi saa myös rajoittua ydinperheeseesi (vaimosi ja lapsesi); muut saavat hakea avun muualta. Oletko tehnyt tällaista 'rajausta'? Minun ainakin on ollut pakko jättää muita läheisiä huonostivoivia ihan muiden harteille, kun on ollut keskityttävä omaan jaksamiseen ja omaan perheeseen. Haluaisin toki olla enemmän tekemisissä muidenkin läheisteni kanssa, mutta siihen voimani eivät riitä.

Kirjoittele täällä, jos siitä on sinulle apua!🙂👍

Tämä viikko
on mennyt "tyhjäkäynnillä". Usein olen huomannut tuijottavani jonnekin ilman ajatusta tai aikaa. Vaimo on ollut ahkerana ja nyt vuorostaan kantavana voimana kotona. Vanhin tyttäremme oli yksi ilta sanonut äidilleen että; olen huolissani isistä, ei hän tuommoinen ole ennen ollut.
Ystäväni oli järjestämässä minua jo hoitoon mutta lupasin että jollei parissa viikossa mieli edes hieman kohene, silloin lähden.
Ja kas, eilen oli kirkas aurinkoinen päivä. Nautin siitä todella vaikka paha olo ja pelko jyskytti koko ajan takaraivossa. Oli suorastaan surullista katsella laskevaa aurinkoa.
Sain myös sähköpostia että minut on hyväksytty ryhmään mukaan jossa on muitakin vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Se on siis pienryhmä joka toimii kirkon sisällä.
Rukoilen joka aamu, ilta sekä silloin kun voimaa ja asiaa Hänelle on.
Usein nykyään rukoukseni on vain lyhyt; Auta.
Kiitos kannustuksesta teille kahdelle jotka olette kirjoittaneet minulle.
Voimia teillekin elämäänne!

Valvottuja öitä

En ymmärrä. Kaiken pitäisi kai olla ainakin kulisseissa hyvin. Pääsin terapia ryhmään joka on nyt kokoontunut yhden kerran. Tilaisuus oli hyvin kantava.
Kotona on pientä flunssaa, myös itselläni, silti emme aivan vuodepotilaita ole kuitenkaan.
Töissäkin menee ihan kivasti.

Mutta..
En saa öisin nukuttua. Yleensä olen nukkunut 8 tunnin yöunet mutta nyt ne ovat 5-6 tuntisia. On joka aamu tai siis yö aina suurempi järkytys, kun herään ja katson kelloa. En vain saa nukutuksi, ja pelkään jäädä sänkyyn pyörimään, pelkään pahojen ajatusten lähtevän liikkeelle liian villisti.
Päivisin tämä on näkynyt uupumuksena ja hirveänä makean- ja muun ahmimisen himona. Joka sekin lisää tuskaani osaltaan.

Mikään harrastus ei ole jaksanut kiinnostaa. Olen aktiivinen liikkuja ollut yleensä, runoillut, maalannut, nikkaroinut ja vaikka mitä. Mutta kaikki kiinnostus on kadonnut. Ajatuskin soimaa minua siitä että pitäisi ja pitäisi, mutta kun en jaksa.

Kuolemistani olen miettinyt. Masennus tappaa hiljaa, minusta ihmisen.

Koeta kääntää ajatuksiasi pois kuolemasta, elämään. Mitä on huomenna, ylihuomenna, viikon päästä, pieniä odotuksen hetkiä. Vaikka kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta onko kaikki jumissa? Sinun lapsesi on sinusta huolissaan, ajattele, sinä olet hänelle tärkeä, kaikille heille. Ajattele, mitää sinullta jäisi näkemättä, heidän kamalat murrosiän kriisinsä, ehkä menestymiset opinnoissa ja ajttele, kuka heitä neuvoisi aikuisuuden kynnyksellä? Meille jokaiselle tulee se lähtöpäivä, ennakolta ilmoittamatta ja aina väärään aikaan, niin paljon jää sanomatta ja tekemättä, ajattele kuinka paljon sinulta jäisi?
Koettelee, koettelee vaan ei hylkää ja uskon, että meille ei tosiaankaan anneta sen raskaanpaa taakkaa kuin jaksamme kantaa, vaan toisinaan annetaan enemmän ja toisinaan vähemmän, kuin kokeillen, onko meistä siihen vastuuseen ja elämään, joka ehkä jonakin päivänä on edessä, jos jaksamme ne epätoivon ja uupumuksen hetket.
Itse en rukoile, mutta juttelen ajatuksissani, tuonne yläkertaan toisinaan hyvinkin kipakasti ja ei sieltä vielä ole tullut käskyä olla hiljaa.
Kokeileppa siihen unettomuuteen, pientä iltalenkkiä vaikka lasten kanssa, rauhallista kävelyä ja sitten rauhoittumista levolle.

Kiitos Helemi

Odotuksen hetkiä.
En ole jaksanut enkä myöskään uskaltanut ajatella tulevaisuutta kovinkaan paljoa. Olen niin usein saanut tuta kuinka rajuina pettymykset tulevat jos oma mieliala tai jokin muu onkin esteenä silloin kun jotain odotettua kivaa, on edessä.

Lapset lähtevät matkalle mummulaan ensiviikoksi. Saan olla vaimon kanssa kahden kotona.
Odotan tänään soittoa mtt;sta, kenties pääsen sinne asiakkaaksi. Oman tk.n psykiatri on kuin kiviseinälle puhuisin. Tarkoitus on tarkastaa lääkitykseni ainakin näin aluksi ja aloittaa säännölliset keskustelut.

Jumalalle olen vihainen.

Heippa Micasso 🙂

Kun puhut että et jaksaa miettiä tulevaisuutta ei sinun tarvitsekaan 🙂 . Elä yksi päivä kerrallaan ja anna ajan kantaa eteenpäin 🙂.
Ole Onnellinen että sinun perhe-elämä on edelleen koossa vaikka välillä se onni on ollut hukassa ja epäselvänä.

Se mitä on ympärillä olevien lähiomaisten sairastelut ja poislähdöt .... ne kuuluvat meidän jokaisen yksilön kohdatessa ja niin sukupolvesta sukupolven kuuluu mennä eihän kukan ole ikuinen ja totta maar . Elämänkaaressa kuuluu olla koko ajan muutoksia eli kriisiä koska mikään ei ole pysyvä mutta se hän on ELÄMÄ 🙂🌻

Olen itsekin sairastellut ja poistettu v 1997 magnum melanooman eli ihosyöpä ja hakeutunut mtt. lääkärin ja terapian palveluja koska en halunnut rasittaa perheeni omilla tuskilla ja peloilla mitä olen kokenut jo vuodesta 2002 alkaen ja 2004 2006 2007 naiden vuosien aikana menetin oman äidin ,anopin ja viimeksi isä poistui luotamme. Mutta myönnän ettei minulla ja perheellä ollut helppoa mutta sehän kuuluu elämänkulkuun ja emme voi estä kenenkään poislähtöä.

Olen silti ONNELLINEN KOSKA PERHE ON YHÄ KOOSSA JA EHJÄ SE ON MINUSTA KAIKKEIN TÄRKEIN..

PALJON VOIMIA JA OLE ONNELLINEN OMASTA PERHEESTÄ KOSKA JOKAINEN PERHENJÄSEN TARVITSE TOINEN TOISTAAN JA NAUTI YHDESSÄ OLEMISTÄ..

🙂🌻

Eka käynti mtt.lla

Se oli eilen. Ote lääkärillä oli aivan erilainen kuin se mihin olin aiemmin tottunut. Hän tuntui todella käsittävän missä minä olen menossa. Kynä sauhusi koko ajan ja hän esitti osuvia kommentteja aina väliin.

Nyt on hieman pelottava olo, oikeammin hirmuisen pelottava olo. Lääkitystäni ei muuteta mutta aloitan terapian ja lupauduin mylläämään elämäni lapsuudesta lähtien, kaiken esiin. Se pelottaa, miten jätkän käy.

Ihan hyvä viikko minulla on ollut. Kai olen ollut iloinen mutta yksin ollessani huomaan vaipuvani ajattomuuteen ja olemattomaan surutilaan.

hienoa että olet mennyt terapiaan, ja olet puhunut siellä. Siellä osataan auttaa. 🙂

Hei.
Ensiksi haluan sanoa, että et ole yksin. Jumala on sinun kanssasi. Vaikka kaikki muu katoaa, niin hän ei.
Minä olen taistellut paniikkihäiriön ja sitten vaikean masennuksen parissa. Nyt elän päivä kerrallaan. Se on edistystä, kun syksyllä pystyi elämään vain minuutti kerralla ja tunti kerralla. Yhtään enempi ahdisti liikaa.
On ihan ymmärrettävää, että sinä olet väsynyt. On okei, että olet väsynyt.
Oletko ajatellut ottaa hiukan sairaslomaa töistä?
Miten olisi kylpyläreissu vaimon kanssa? Hemmottele itseäsi.
Kirjoittelin kannustavia raamatunjakeita paperille, ja laitoin kiinni sinitarralla jääkaapin oveen. Ne ovat kantaneet minua eteenpäin.
Olen ollut niin alhaalla, että kuvainnollisesti makasin rättinä maassa. Olen kokenut, että Jeesus on ottanut minut syliinsä ja olen saanut siinä maata hiljaa ja itkeä itkujani. Käyn terapiassa ja syön lääkitystä. Se on osa prosessia. Jumala on antanut ihmiselle viisauden tehdä näitä lääkkeitä.
Ehkä 30 min kävely ulkona jonkun kanssa voi piristää.
Minulla oli asiat niin huonosti, että moneen viikkoon en uskaltanut olla yhtään yksin. Perheenjäseneni ulkoiluttivat minua joka päivä aamulla ja illalla. Se auttoi minua jaksaan seuraavaan päivään.
Ajattelin jakaa raamatusta jakeen, joka on kantanut minut monen itkun yli. Matt 11:28-30'Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.'
Kuuntele hengellistä musiikkia, lue psalmeja. Etsi Jumalan kasvoja, sillä sieltä minä olen löytänyt toivon ja tuen. Vaikka kaikki muu järkkyisikin, hän ei jätä ja hylkää sinua. Hän antaa sinulle voiman kutakin minuuttia varten.
Tämä kantaa minut päivästä toiseen.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Olenhan itsekkin samassa jamassa. Löydä itsellesi juttuseuraa, voisitko tavata jonkun siitä sun ryhmästäsi, ja mennä vaikka ajamaan mikroautolla tai mennä elokuviin.
Itse löysin ystävän,joka on samassa jamassa kuin minä. Käymme kahvilla ostoskeskuksissa, käymme kävelyllä, shoppailemme (huom nämä on asioita josta naiset nauttii. Etsi itsellesi mukavaa hauskaa tekemistä, esim kalastaminen, valokuvaus.) Itse olen alkanut harrastamaan valokuvausta ja kirjoitan päiväkirjaa. Luen myös raamattua läpi. Kuljen jaksamiseni ehdoille. on ihan ok, jos en jaksa tehdä mitään jonakin päiväni.🙂🙂
On päiviä, kun en jaksa rukoilla muuta kuin huokaista:'Jeesus' Sekin riittää. Hän tietää.
Room 8:26 'Henki autta meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.'
Haluan rohkaista sinua jatkamaan eteenpäin. Teet oikeita askeleita. Muista, kävelessämmekin joudumme astumaan askel kerralla.
Siunausta. Otan sinut ja perheesi rukouksiini. Et ole yksin.🙂🌻

Eilen
tulivat lapset kotiin. Viikko oli parisuhteen kannalta mennyt suht hyvin. Välttelimme liian vaikeita asioita molemmat ja myönsimme sen toisillemme. Me tapetoimme ja lenkkeilimme yhdessä.
Kun lapset sitten saapuivat kotiin, oli minulla ollut heitä ikävä. Koin silti heti kuinka mieleeni sattui kimeät äänet ja pinnaani kiristi pienen itku "turhasta". Se sattui kun huomasin että sama jatkuu mihin viikko sitten jäimme.
Tässä onkin minulla puimista, kuinka saada pinnani kestämään ja voittaa lasteni luottamus.
Tällä hetkellä oloni on todella ankea.

HEIPPA MICASSO 🙂🌻

Kiva kun myönsit että oli ikävä omia lapsia. 🙂

Se että pienet itkut käy sinun pinnalle niin se kuuluu elämään ja sillä tavoin lapset ilmaiset rehellisesti ja avoimesti miten paljon he ovat ikävöineet teitä vanhempia eli sinua ja sinun vaimosi. joten ole onnellinen että he ilmaisevat tunteensa teille mutta vanhempana teidän kuuluu kestää pienet kiukunpuuskat. 🙂👍

Lapset ovat erittäin vieraskoreita mutta omille vanhemmille itkut ja muut tunteenpurkaukset on luottamuksen osoitus vaikka sinä koety luottamuspulaa lapsiin.🙂🌻

Sinä ja vaimosi olette molemmat maailman tärkeimmät ihmiset omilel lapsille🙂👍

Ei Muuta kuin anna lapsien olla lapsia ja vanhemmat ovat aikuisia. Tästä seuraa vain positiivisia kokemuksia.

Hyvää jatkoa sinulle🙂🌻🙂🌻

Hei
Mitä kuuluu?🙂
Muistan teitä joka päivä.
Hetki kerralla...
🙂🌻

Hei Micasso!🙂👍

Olet saanut paljon neuvoja. Meidän ihmisten on helppo sanoa toiselle, mitä toisen kuuluu ja tulee tehdä. Tuntuuko sinusta, Micasso, hyvältä lukea neuvoja?😑❓ Itse olen usein kokenut muiden selkeät neuvot tosi rasittavina ja turhina silloin, kun en kertakaikkiaan ole jaksanut mitään ja kun olen voinut huonosti ihanista lapsista ja auringonpaisteesta huolimatta. Itse on itselle pitänyt antaa lupa olla jaksamatta tai lupa suruun tai masennukseenkin.

On ollut hyvä lukea, miten olet löytänyt apua oloosi ja tilanteeseesi. Siihen on vaan jotenkin jaksettava 'sitoutua' - jaksettava luottaa, että jonain päivänä voi olla parempi olo. Että ainakin tekee kaikkensa, että voisi voida paremmin. -Mikä lastesi luottamuksen sinuun on vienyt??

Minäkin toivotan voimia koko perheellesi ja etenkin sinulle, Micasso.

Perjantai aamu
Onneksi. Tämä viikko on ollut yhtä kaaosta. Ajoin kolarin jossa ainekset suuronnettomuuteen. Eilen menetin malttini asiakkaalle ja koin ihan oikean pinnan palamisen. Sen jälkeen morkkis ja sovinto asiasta. Mutta jo eilen iltapäivällä minulle tultiin sanomaan että en saa olla asiakkaiden kanssa niin iloinen kuin olen. Töissähän minulla on paras olla kun saan olla ihmisten parissa.
Se oli isku vasten kasvoja. Illalla olin täysin puuttunut tähän elämään.
Aamuyöstä heräsin pohtimaan tätä kurjaa elämääni.
Jumalakin tuntuu olevan lomailemassa.
Tulisi luoti ja tappaisi.