Masentunut elämiseen
Olen ollut pitkään todella masentunut ja tuntuu välillä siltä että elämässä ei ole enään mitään elämisen arvoista. Olen yritänyt itsemurhaa jo 13 vuotiaasta asti, veljeni on ihmeen lailla kerennyt aina paikalle kun olen yrittänyt tappaa itseäni. Elämä tuntuu rankalta koska ei ole mitään uutta ja tuntuu aina että kaikki jotka tunnen kiusaavat minua ja se saa mut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi sekä pettyneeksi itseeni.(Osaan kyllä pitää osittain puoleni asioissa mutta tuntuu että teen itsestäni vain idioottia) Olen kokeillut hommata ystäviä sekä lisätä harrastuksia, mutta epäonnistun joka taas masentaa mua ja saa mut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. En tiedä mitä tehdä tässä tilanteessa enään ja itsemurha ajatuksetkin ovat tulleet takaisin pitkät tauolta.
Lääkärin pakeille kannattaa mennä, jos et ole jo käynyt. Turhaan kantaa tuskaa sisällään, jos siihen voi saada apua.
Ethän laita liian suuria tavoitteita ja vaatimuksia itsellesi?
Hei!
Olethan hakeutunut hoitoon ja saanut sitä kautta lääkitystä ja keskustelu tukea tilanteessasi.
Tiedän miltä tuntuu kun elämä ei maistu. Yritän tässä jaksella päivästä toiseen ja yritä sinäkin jaksaa. Hienoa että olet yrittänyt etsiä harrastusta ja hakeutua ihmisten pariin. Mahtaako asia olla aivan niin että kohtaat aina kiusaamista kun tapaat ihmisiä. Masentuneena ehkä niin koetkin. Minustakin tuntuu monesti siltä, että nuo muut osaavat elää, itse joutuu vain syrjästä katselmaan kaikka.
Mutta ainakin tämän palstan kautta löydät ymmärtäjiä tilanteessasi, nuo itsemurha-ajatukset kun kiusaavat joitakin meistä. Minä en ajattele itsemurhaa kun on perhettä. Onko sinulla läheisiä ihmisiä joista olisi sinulle tukea, vai joudutko salaamaan pahan olosi läheisiltäsi?
Etsi joku kuuntelija itsellesi -ammattiauttaja voisi olla paras- ja käy läpi elämääsi. Voisitko löytää asioita jotka tuottavat sinulle iloa? Tee niitä ja pidä huolta muutenkin itsestäsi. Olet tärkeä ja sinulle on tehtävä täällä maan päällä, niin minä uskon. Monesti me heikot voimme olla suureksi tueksi toisillemme. Kyllä aikakin parantaa haavoja, anna itsellesi aikaa ja pikkuhiljaa voit paremmin.
En osaa enempää nyt kirjoittaa mutta kirjoita sinä enemmän itsestäsi ja tilanteestasi.
Voimia sinulle!
oon kertonut asiasta lääkäreille sekä läheisille, mutta jostain syystä en pääse enkä tunnu saavan apua vaikka kuinka sitä kaipaisin, kävin pari vuotta sitten nuorisopsykiatrian poliklinikalla mutta se loppui koska ei siellä kukaan kuunnellut mua tai uskonut mua. Välillä tuntuu siltä että ihmisten on vaikea uskoa asioita tai mitä ikinä kerronkaan heille... joskus kun tunnen aloittavan elämään hiukan onnellisemmin niin menee vähän aikaa ennenkuin masennun taas. Kiva kuulla että on muitakin joilla on kokemusta asiasta 🙂