Olen 24-vuotias yhden lapsen äiti, asun avoliitossa. Masennusta ja paniikkikohtauksia minulla on ollut n. 3 vuotta. Olen luonteeltani yli herkkä, jonka vuoksi masennus minulla on vaikea. Käyn psykologilla kerran viikossa, nyt hän on 2 viikon lomalla, harmi sillä olen romahtamis pisteessä. Asiaa vaikeuttaa myös se että minulla aloitettiin uusi lääkitys, joka ei vielä tehoa. Mieheni on töissä ja minä olen kotiäitinä, haluan lapselleni tasapainoisen ja turvallisen elämän. Olen ollut todella itkuinen ja pelkään että sekoan, sitten syytän itseäni huonoksi äidiksi kun en ole täydellinen😭
Minulla ei ole ystäviä joille puhua, koska ne pitävät minua ihan hulluna kun käytän sanaa masennus, ne eivät tiedä näistä asioista mitään joten niistä ei ole apua. Aamulla kun mieheni oli lähössä töihin purskahin itkuun ja sanoin etten jaksa, juttelimme hetken ja päätettiin että soitan hänelle jos tila pahentuu. Sain tytön ensimmäisille päivä unille, itkin ja mietin että mitä teen itseni kanssa. Tulin ekaa kertaa tutustumaan näihin sivuihin, hetken luettua helpotuin, täällähän on samanlaisia kuin minä. Olen lukenut keskusteluita tunnin verran ja olo on parantunut huomattavasti, myös tämä oma kirjoittelu auttaa. Olen todella Onnellinen että löysin nämä sivut, toivon että myös jaksossa nämä auttaa pahaan oloon🙂 Laittakaa kommentteja😋 Autetaan toinen toisiamme!
Kuulostaa tosi tutulta...
Minulla on kanssa mennyt nyt 2 vuorokautta pyjamassa ja suihkussa käymättä. Iski siis kunnon masennus kun kumppani jätti minut sunnuntaina ja siis yksin jäin kahden pikkuisen kanssa.
Itse kärsin joskus viitisen vuotta sitten paniikkihäiriöistä ja nyt kauhukseni huomasin että kaikki nuo vanhat oireet palasivat... On tosi hankala "sairaus" mutta kokemuksesta sanon että kyllä siitä ajan kanssa ohi pääsee. Edellisen ja siis ensimmäisen kerran kun painiskelin kyseisen oireen kanssa sekoitettuna masennukseen vierähti elämästäni kaksi vuotta pimennossa. Toivottavasti tällä kertaa pääsisi vähemmällä......
Toivon Sinulle paljon jaksamisia ja voimia. Toivoa on aina 🙂
Kurjenlento kirjoitti 18.3.2008 0:48
Kuulostaa tosi tutulta...
Minulla on kanssa mennyt nyt 2 vuorokautta pyjamassa ja suihkussa käymättä. Iski siis kunnon masennus kun kumppani jätti minut sunnuntaina ja siis yksin jäin kahden pikkuisen kanssa.
Itse kärsin joskus viitisen vuotta sitten paniikkihäiriöistä ja nyt kauhukseni huomasin että kaikki nuo vanhat oireet palasivat... On tosi hankala "sairaus" mutta kokemuksesta sanon että kyllä siitä ajan kanssa ohi pääsee. Edellisen ja siis ensimmäisen kerran kun painiskelin kyseisen oireen kanssa sekoitettuna masennukseen vierähti elämästäni kaksi vuotta pimennossa. Toivottavasti tällä kertaa pääsisi vähemmällä......
Toivon Sinulle paljon jaksamisia ja voimia. Toivoa on aina 🙂
Kiitos ja jaksamisia sinullekkin🙂👍
hei! esittelen itseni olen 29vuotias nainen ja kärsin syvästä masennuksesta jonka aiheutti kovat elämänmuutokset kuten esimerkiksi lapsettomuus, vakava munuaissairaus. suhteeni ex-avopuolisoon olen selvittänyt jo itselleni ja päässyt eroon 3,5v kestäneestä avoliitosta alkoholistimieheen ja hankalasta erosta huolimatta muistot ex-avomiehestä eivät enää tuota tuskaa. mutta ainoa jota en ole voinut unohtaa ja en ole kyennyt unohtamaan sen tuomaa tuskaa ja surua on, lapsettomuus jonka sain tietää ollessani vain 16vuotias, lääkärini sanoi minulle ja äitipuolelleni että "minä en tule koskaan saamaan omia lapsia" tarkoittaen minua etten minä voi suoda isälleni ja äitipuolelleni isovanhemmuutta.
vakava munuaissairaus selvisi 3vuotiaana josta kyllä itse en muista mitään mutta äitipuoleni muistaa paremmin, vakavan munuaissairauden takia olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja siis myöskin masentunut. Masennus alkoi vuonna 2004 ja kesti yhtäjaksoisesti vuoteen 2007 asti kunnes kesällä 2007 lopetin lääkkeiden syömisen sitä ennen minulla oli 3 eri masennuslääkettä ja olin päässyt omasta tahdostani sairaalahoitoon mutta oltuani 3kk sairalahoidossa lääkärit kotiuttivat minut silloiseen kotiin ex-avomieheni luokse, ja kunnes erosimme exän kanssa tapasin uuden miehen kuukauden päästä erosta heinäkuussa 2006 ja aloimme tapailla ja seurustella nykyisen mieheni kanssa, ja elokuussa samana vuonna(2006) muutimme yhteen.
useiden lääkkeiden syömisen ja vaihteluiden aikan kärsin myös tajuttomuuskohtauksesta jonka aiheutti liian suuri lääkeannos jonka lääkäri määräsi ja kohtaus oli lievä onneksi joten en joutunut sairaalahoitoon, lapsettomuus on synnynnäinen "vika" jonka vuoksi minulla ei ole kohtua eikä munajohtimia, ja siksi en saa biologisia lapsia vaikka heidän aika olisi jo nyt, mutta nykyisellä avomiehelläni ja minulla on 1,5v uros-koiranpentu Mosu jota hoivaan. Adoptiosta en tiedä vaikuttaako vakava munuaissairauteni adoptiolapsen saamista mutta sen tiedän että minun ja avomieheni pitäis olla vähintään 2-5vuotta naimisissa ennen adoptiolapsen saamiseen. Mutta munasolun luovuttamiseen tuo vakava sairaus on esteenä koska ei saa olla perinnöllisiä sairauksia.
itkettää 😭 ja 😴 väsyttää tiedän että tekstini on sekavaa mutt niin ovat myös ajatukseni minulla on myös lukihäiriö ja keskittymisähäiriö. 😭 avomieheni vaatii minulta liikaa vaikka tietää että en pysty ja jaksaisi tehdä kaikkea sitä mitä hän vaatii. nytkin on työn ja tuskan takana lähteä ulkoilemaan koiramme kanssa mutta pakko vain yrittää jaksaa😭