Mulla on kyllä jo nyt semmoinen fiilis, että seinä on tullut vastaan. Ihan hirveä pettymys, että sähkö auttoi niin hyvin, mutta heti kun se loppui, kaikki palasi entiselleen. Voisinpa saada sähköä ylläpitohoitona.
Huomenna täytyy ottaa puhelu tonne avolle. Jospa pääsis edes keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Päivystykseen en uskalla mennä.
Sairaslomaa on tammikuun loppuun, mutta luulen etten ole työkunnossa helmikuussa. En oikeastaan edes halua palata omaan työhöni takaisin. En tiedä, mitä tehdä.

Ainakin jaksat tänne kirjoitella. Se on hyvä!🙂👍 Ei elämään tarvi välillä kuin pieni valonsäde niin sekin jo auttaa suunnistamaan pimeässä. Ihan joku pieni juttu vaan voi auttaa jaksamaan. Esim. että katsot jonkun elokuvan tai luet kirjaa..? Voisko semmonen auttaa? Elämä on kuitenkin pohjimmiltaan taistelua itsetuhoa vastaan...

Pakotat itsesi tekemään jotain ja sitten kun teet sitä niin unohdat edes muutamaksi minuutiksi kaiken kurjan...

Tuntuu että elämä on vain tilanteita peräkkäin, joihin täytyy asennoitua tietyllä tavalla. Lyhyitä hetkiä vaan...

Mulla meni joulu suht hyvin tän päivän ahistusta lukuunottamatta.. sain tarpeellisia lahjojakin..

Tsemppiä teille kaikille, jota painitte olonne kanssa 🙂🌻

Hei ja hyvää torstaita.

Toistaiseksi ihan hyvät fiilikset ja toimintakykyä on. Jospa tästä tulisi hyvä päivä. Lapsilla on paljon toiveita päivän ohjelman suhteen. Luistelua ja pulkkamäkeä olisi toivelistalla. Katsotaan, mihin musta on tämän päivän edetessä.

Soitin sinne avolle ja olihan mulle aika varattu. Oon kai vaan unohtanut kirjoittaa ylös tai hukannut ajanvarauskortin. Joka tapauksessa, aika sairaanhoitajalle on vasta viikon päästä. Se tuntuu liian pitkältä, mutta en kysellyt aikaisempaa aikaa.

Eilen meni tarvittavaa ketipinoria aika paljon. Pääsääntöisesti pärjään ilmankin, mutta haluan vaan saada niillä pään sekaisin. Taisin ottaa 12x25mg 600mg depotin lisäksi. Täytyy keksiä joku toinen lääke tai yrittää olla selvinpäin.

Hei ryhmäläiset!
Elämän käännekohtatilanteissa, jolloin olen tuntenut kuin jääväni tyhjän päälle, olen kokenut masennusjaksoja. On vaikea erottaa surua menetyksestä ja masennusta. Ajattelen joskus, että masentuneena mieli ikään kuin jäätyy kerätäkseen voimia kohdata uudet haasteet. Olen tarmokas, ekstrovertti ja hyvän itsetunnon omaava ihminen, mutta myös herkkä. Minulla ei ole taloudellisia ongelmia, joten olen voinut käydä intensiivisessä terapiassa. Viime vuosina on ollut ylikuormitusta äidin hoidossa ja kuolemassa, sotkuisessa avioliitossa lähestymiskieltoineen ja muotovirheen takia pesänjakoprosessin pitkittymisessä lähes kahteen vuoteen. Koin suurta painetta, koska kyseessä oli iso omaisuus. Päätös oli minulle myönteinen, mutta tyhjä ja vasynyt olo jatkuu voimakkaana. Tämä löysässä hirressä olo kai lopulta katkaisi kamelin selän. Lopetin 2006 kirjastonhoitajan työt pienellä paikkakunnalla, koska sosiaalinen ilmapiiri oli poissulkeva: hyvä ja minulle hyvin tärkeä ura katkesi. Sovelsin kirjallisuusterapeutin opintojani perustamalla yrityksen muutettuani kotikaupunkiini. Mutta yrityksen projektit ovat olleet lähinnä sponsorointia, ei liikeyrityksen tulosta(pettymys?!). Minua on viime vuosina terapian lisäksi auttanut Voxra 300mg ja Azona 50 mg. Ensimmäisen onnellisen parisuhteen sain solmittua viime keväänä. Mutta syyskuussa romahdin täysin huolimatta lääkityksestäni. Omin päin aloin ottaa 2xVoxraa 300 mg ja puolentoista kuukauden päästä olin sairaalassa serotoniinisyndrooman vuoksi. Psykiatri tiputti Voxran 150 mg:aan, Azona 50 mg sekä Volvon 30 mg, nukkumiseen Tenoxia. Ahdistukseen olen ottanut Opamoxia, kun aamyöstä heräilen. Ketipinoria kokeiltiin Voxran lisänä, mutta ei tuntunut vaikuttavan mitään. Pyyynnöstäni muutettiin jo tuttu Mirtazapin 15-30mg. Voxran 150 mg:n annos ei ole auttanut. Lähes 2 kk vain 150 mg Voxraa vei huonoon jamaan. Pari päivää olen ottaanut Voxraa300 mg. Odotan että 300 mg vaikuttaisi yhtä hyvin kuin ennenkin. 4.1. pääsen psykiatrille. Mutta tuntuu että ei uskota aina, miltä potilasta tuntuu. Onko joku muu tällaisessa tilanteeessa: odottamssa alkaako lääke vaikuttaa toivotulla tavalla tai muuten? Mirtazapin sivuvaukutuksena ikävä ummetus, mites muilla?

Mie odottelen että Voxra 300 mg alkaisi auttaa, ennen on auttanut, mutta sitten erinäisitä syistä lääkäri pudotti 150 mg:aan ja pari kuukautta on ollut kamalan heikko olo. Ketipinor piti vaihtaa Mirtazapiniin. Voxra 300 auttanut ennen, mutta odottelu on raskasta.
Tänä syksynä odotin 12 päivää Ketiniporin vaikutusta, sitten Mirtazapinin vaikutusta lähes kolme viikkoa. Rankkaa tää dottelu, mites muilla?

Minulla Sepram 30mg, ketipinor 600mg ja tarvittaessa 3x25-50mg. En koe hyötyväni lääkityksestä. Avun sain sähköhoidosta, mutta se jäi 10 kertaan. Lääkitys on tällä hetkellä aika maltillinen.

Mulla on aika hyvä lääkitys.

Tänään tarvinnu rauhottavia kun aika huono vointi ollu.

Mulla Escitalopram 30 mg (sic!) ja yöksi Ketipinor 25 mg. Vaihdettiin lennossa Sepramista 40 mg Escitalopramiin päivystyksessä vuosi sitten. Todella veemäiset olot tuli lääkevaihdosta ja pitkään kesti ennen kuin Escitalopram alkoi vaikuttamaan...Opamoxia meni myös mutta sen sain purettua pois kevät/kesällä, jonkinmoiset viekkarit tuli. Ketipinor pois sitten joskus...piti jättää pois nyt joulun vapailla mutta taas olo on mitä on niin en uskalla.
Alkoholia en käytä lainkaan enkö tule enää koskaan käyttämään, saa heti paniikkikohtauksen aikaan pienikin määrä.
Onhan tämä toistuvan masennuksen kanssa eläminen haastavaa välillä...noh nokka ylös ja kohti uusia pettymyksiä 😉

Mulla menee masennukseen Brintellix ja Valdoxan. Lisänä Ketipinoria ja vähenevällä annoksella Opamoxia. Lisäksi hieman muita lääkkeitä. Masennuslääkkeeni ovat kalliita ja lisäksi, kun ovat vain peruskorvattavia, tulee lääkekatto täyteen oletettavasti jo kesällä (jos ei jo ennenkin)... Heti tammikuussa maksan lääkkeistäni ehkä noin 400 euroa, ellen enemmänkin. Mistä otan nuokin rahat?! 😐

Huomenta.

Tänään täytyy yrittää kovemmin. Yrittää tehdä kotitöitä, saada jotain aikaiseksi. Käyttää lapset vaikka luistelemassa, pulkkamäessä tai uimassa. Lapsilla on paljon odotuksia. En haluaisi tuottaa pettymystä.

Nyt heti aamusta on ihan hyvä olo. Jopa tosi hyvä. Mutta kyllä tää tästä vielä muuttuu. Vaikka mielialat on suht hyvät, olen silti itsetuhoinen. Pillereiden popsiminen on nyt jokapäiväistä. Laiminlyön myös syömistä, koska ei ole nälkä. Syön kerran päivässä, se riittää minulle aivan hyvin.

Mukavaa päivää kaikille.

Mä kävin tänää terapeutilla ja vielä iskee se ahistus näin jälkijunassa. Näin käy joka kerta..

Mulla on vasta 3.päivä aika avolla. Toivottavasti tulen hyvin juttuun uuden hoitajani kanssa. Lienee paras olla rehellinen heti alusta asti.

Kävin lasten kanssa elokuvissa. Ruoka nyt uunissa. Olen aivan uupunut, vaikka en ole edes rehkinyt. Juuri mitään tehnyt ja untakin riitti sen perus 10 tuntia, mutta väsyttää.

Viestittelin tänään miehen mummon kanssa. Kerroin sairaudestani ja sairaalajaksosta. Taas vähän vähemmän salailtavaa. On niin paljon helpompaa, kun asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä. Alan varmaan vuodenvaihteen jälkeen työstämään "paljastuskirjaa". Tällä hetkellä on 133 sivua työstettäviä "päiväkirjamerkintöjä".