Tajusin sen tänään, että taidan olla vakavasti masentunut. Im-ajatuksia päivittäin ja näen kaiken niin synkkänä. En pysty oikein iloitsemaan mistään, kun näen tämän elämän kidutuskammiona. Olen pahoillani että joudutte kestämään tällaisia ankeita kirjoituksia, mutta en saa mielestä sitä pois että kuolema tulee eikä mikään pelasta siltä...☹️

Hyvää maanantaita kuitenkin niille jotka pystyvät elämästä nauttimaan...

PS. Olen myös miettinyt sitä että olenko masentunut vai realisti?

Elämän katsomukseni on sellainen: että maailma on vankila josta ei ikinä pääse vapauteen paitsi kun kuolee. Mutta sittenhän ei ole enää missään. Elämä on kilpailua jonka kaikki loppujen lopuksi häviää. Millään ei ole mitään merkitystä. Millään työllä, millään ilolla, millään teolla, sillä kuolema lopulta korjaa. Elämä on silkkaa kaaosta joka päättyy surullisesti. Ihminen on vain sätkynukke jonka elämässä on vain se tarkoitus että saa päättää missä asennossa kuolee. Tämä maailma on kammottava paikka. Kirkko voi tuoda joillekkin toivoa ja hyvä niin. Mutta jos kaikki uskonnot ovatkin väärässä ja kaikki raukeamme tyhjiin. Ja jos ihmisen tietoisuus onkin vain sähkösynapseja, niin kaikki toivo on mennyt...

Anteeksi nyt hirveesti mutta tällaisena maailman tällä hetkellä nään... Ja toivoisin että olisin väärässä. Mutta en tiedä...

Olen todella pahoillani.

Tsemppiä kaikille....🙂👍

Ei jaksais enää... ☹️

Nyt on viimeinen eli kymmenes sähköhoito takana. Suosittelen sähköä kaikille, kenelle siihen tarjoutuu mahdollisuus. Ilman sähköä olisin varmasti vielä osastolla, jos edes elossakaan.

Toivottavasti vaikutus kestää nyt jonkun aikaa, etten ole heti kohta samassa tilanteessa.

Pelkään pahoin kyllä, että ahdistus ja pelot eivät helpota ilman psykoterapiaa, vaikka masennus onkin nyt selätetty.

Olen aina epäillyt omalla kohdallani sähköä. Pelännyt sitä eri syistä.

Ehkä pahana hetkenä kuitenkin tuntuisi hyvältä unohtaa asiat edes hetkeksi? Alkaa houkuttaa...

Voinko muka tosiaan noin huonosti? ... että alan jo sähköhoitoa ajattelemaan vaihtoehtona.

Puhuin hoitajan luona tänään itseni tappamisesta. Puhuimme siitä aika pitkään, ja siihen liittyi se kertaus soitto- ja osastohoitoasioista. Mistä tämä paha olo oikein nousee? Olenko vain väsynyt? Masentaako pimeys? Ahdistavatko menneisyyden haamut niin kovin?

Selviänkö?

Mulla on tänää ollu mielessä im-ajatukset..

Hyvä September!

Itsellä vaikeaa... ☹️

Ihmettelen ja samalla kunnioitan ihmisiä jotka elävät esim. 70-vuotiaaksi. Miten niin vanhaksi pystyy elämään, kun vajaa kolmekymppisenä jo elämä tallaista paskaa ja tästä kun miettii että 40 vuotta vielä eläisin. Huh hu...

Miksi avun hakeminen on niin vaikeaa? Ehkä siksi, että sitä apua ei ole saanut, vaikka on hakenut. Itselleni kävi äskettäin niin. Ja tilanne kääntyi sen seurauksena huonompaan. En jaksa kertoa tarkemmin tilanteesta, mitä tämä koski. Mutta ei minullakaan tuskatilat ole ikävä kyllä helpottaneet.Päättelen, että se liittyy osaltaan tähän joulunalusaikaan, odotuksiin, toiveisiin, pimeyteen ja ylioäätänsä selviytymiseen jne. Masentuneista tavataan sanoa, että ovat realisteja. Kyllähän se pitää paikkansa, mutta aina on myös toivoa(mihin en kyllä itsekkään jaksa aina uskoa). Tekisin varmasti im.n, ellen ajattelisi tytärtäni. Välillä tuntuu siltä, ettei sekään estäisi minua. Koska paha olo on niin valtava, että haluaa päästä pois keinolla, millä hyvänsä. Mutta täytyisi keskittyä hengittämiseen, niin aivot saisivat happea ja kykenisi ajattelemaan selkeämmin. Minulla ollut nyt unettomuutta kahden viikon ajan ja kahtena perättäisenä iltana, etenkin tänään on tuntunut, etten saa henkeä ja paniikkihäiriö on päällä.Terapiassa opetetut hengitysharjoitukset eivät ole turhia.Minäkin olen pahoillani, etten keksi nyt juuri mitään positiivista tai syytä olemassaololle.Tällaista tämä sairastaminen on.Ja kun on niin vaikea lähteä ulos asunnostaankaan, vaikka pieni kävelylenkkikin saattaisi piristää ja kauniin luonnon huomioiminen.

Saa nähdä kauan tämä hyvä ja tasainen olo kestää. Ei olisi voinut parempaan saumaan sattua tämä romahdus kuin joulun alle. Tiedä sitten tulenko saamaan jatkossa sähköä ylläpitohoitoa. En uskalla ihan hirveästi elätellä toiveita, että tämä olotila olisi pysyvä. Itsetuhoisia ajatuksia on.

Tähän tää ahistus meni, et satutin itteäni..

Moi. Tänään ollut itellä ihan hyvä päivä... Tsemiä. 🙂👍

Mä kävin just psykiatrian vastaan otolla ja käynti meni hyvin. Lääkärikin haluaa mun parasta. Lääkkeistä se sano, et semmoset lääkkeet mitkä ei tehoa nii pois sitten.

Hyvä!

Tajusin että toiset ihmiset on syy elää. Olen vakavasti sairas ja paljon on riippuvuuksia. Onneksi ei päihteistä.

Tämä ihmiselämä on todella pieni asia. Ihmiset ovat hauraita ja menevät rikki helposti. Ihmisiä täytyy kohdella hyvin, sillä jokaisella on oma taistelunsa. Elämä itsessään on taistelua pelkoa vastaan. Jokaisena päivänä on voitettava itsensä ja maailma.

Kukaan ei selviä tässä elämässä haavoittumatta, mutta se joka kaikesta paskasta huolimatta nousee joka päivä sängystä ja auttaa muita ihmisiä, niin sellainen on elämistä ja kunniakasta sellaista.

Elämässä on kuitenkin itsellä jonkinlainen sellainen olo että ehkä koko pottia en ole vielä menettänyt...

Hyvää keskiviikkoa!