Osastolle jäätiin vielä, opamox laitetaan menemään kahesti päivässä. Että semmosta..

mmila, joko pääsit kotia?

Hyvä te!

Itsellä välillä ankea olo kun miettii tätä elämää, että tässäkö tämä nyt on. Kai olen sitten masentunut. Ottaa päähän kun nukuin pommiin enkä ehtinyt kouluun, se olisi kyllä mulle tärkeää että kävisin tunneilla.☹️ Voi voi... Pitää jotain keksiä täksi päiväksi, etten ihan vaivu epätoivoon...

Hei vaan. Seitsemäs sähkö takana, vähän särkee päätä.

Hiukan ahdistaa toi lähestyvä joulu. Pitäisi tehdä joululahjahankintoja, mutta minä olen täällä. Ehkä lähden tuohon läheiseen cittariin ostoksille.

September kirjoitti 10.12.2018 12:37

Hei vaan. Seitsemäs sähkö takana, vähän särkee päätä.

Hiukan ahdistaa toi lähestyvä joulu. Pitäisi tehdä joululahjahankintoja, mutta minä olen täällä. Ehkä lähden tuohon läheiseen cittariin ostoksille.

Me voidaan ehkä september asuu samassa kaupungis 🙂

Unohin aamul lääkkeet ja oli virtaa tehä kaikkee. Sit ku otin lääkkeet, lamaannuin. Mä inhoon noita myrkkyjä joita mulle syötetään ja tytölle. No ensi viikolla poistan yhden myrkyn listalta.

Kyllä pääsin kotia. 🙂 Nyt mielen valtasi se tunne, joka mulle tulee aina kun kotiudun osastolta. Että oliko tämä järkevää, olisiko pitänyt jäädä vielä, miten nyt pärjään... Mutta uskon siihen, että hyvä tästä tulee ja onhan se ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan. ☺️ Ensi maanantaina sitten hoitokontaktille aika avopuolella.

Kotilomalle lompsis 🙂👍

Tulin kotilomalle. Laitettiin lasten kanssa joulukoristeet. Takaisin pitää olla huomenna iltaseitsemään mennessä.

En haluaisi lähteä elämästä... ☹️ Ikäviä nämä sairaudet. En mitään im:ää suunnittele, mutta mulla on ollut kovia kipuja jo 3 vuotta. Ja skitsofrenia 10 vuotta. Tuntuu olo jo vanhalta vaikka vasta kohta 30 v. Onhan se tietynlainen rajapyykki. 30-vuotias ei enää ole nuori. Ei nyt vanhakaan mutta ns. siltä väliltä. Nuoruus alkaa pikku hiljaa oleen kuitenkin takana päin.

Kyllä mun asiat alkaa järjestymään oikkuhiljaa..

Itse olen uusi käyttäjä joten en vielä oikein osaa käyttää tätä. Mutta päätin nyt tulla tänne purkamaan pahaa oloa.Itsestä tuntuu että pienessä elämässäni ei ole oikeastaan koskaan asiat mennyt hyvin,tai sitten en ole vain huomannut sitä.

Ihmiset ympärillä ei tunnu ymmärtävän laiskinkaan millaista elämä on masennuksen kanssa.Minulta odotetaan kuuta ja tähtiä taivaalta. Vanhempani ovat alkoholisteja ja jouduin muuttamaan 16-vuotiaana pois kotoa että pystyin opiskelemaan.Koskaan ei olla missään autettu, kaikesta on pitänyt selvitä yksin.

Ystävät eivät pyydä minua enää mukaan mihkään.Syynä kuulemma se että minulla ei koskaan ole rahaa.Olen aina ollut sosiaalinen ja hyvä peittämään pahan olon ja esittämään iloista ja positiivista.Mutta jossain vaiheessa ei vain jaksa enää yrittää elää ja peittää kaikkea.

Jossain vaiheessa en jaksanut enään välittää luottotiedoista enkä asumisesta koska minusta tuntui että se on aivan sama mitä minä teen elämässäni kun kaikki menee aina päin persettä.

Lääkitys ei ole ollut minulle vaihtoehto koska masennukseni syyt koostuvat lähinnä siitä että en jaksa pitää elämää enää raiteillaan.Tiedän että saisin elämän takaisin raiteilleen mutta tähän mennessä olen käynyt kaikilla mahdollisilla psykologeilla sun muilla velkaneuvojilla tms mutta eivät ne minua koskaan ole auttaneet.

Olen ollut ahdistunut ja masentunut niin kauan kuin muistan.Lueskelin muita ketjuja joissa puhuttiin parisuhteista ja niiden ongelmista.Itse en ole koskaan pystynyt alkaa etsimään ja rakentamaan parisuhdetta.Vertaan itseäni liikaa muihin joten en halua tuhlata kenenkään aikaa itselläni joten olen joutunut kylmän viileästi jäädyttämään kaikki tunteeni ja valehdellut ystävilleni ja perheelle olevani A-seksuaali vaikka näin se ei ole. Tuntuu että kukaan ei ymmärrä sitä että jos jää yksin niin se vetää ihmisen todella pohjalle. Tai näin ainakin minulle kävi. tällä hetkellä elämä on niin sekaisin etten tiedä mistä pitäisi aloittaa että saisin elämän normaaliksi. kiitos

Tsemppiä sinulle sos...joka kirjoitit, että olet uutena tässä ryhmässä. Ymmärrän sinua ja huoliasi. Harmi, kun koet, ettet ole saanut apua esim.velkaneuvonnasta. Ehkä joku sosiaalityöntekijä tai terveyskeskuksen sosiaalihoitaja, jolle voi varata aikaa voisi auttaa. Itse pärjäilen tällä hetkellä päivä kerrallaan periaatteella, vaikka ymmärrän minäitse89. n lausumaa, että pitäisi tehdä jotain repäisevää. Sillä muutosta ainakin minun tämänhetkinen tilanne vaatisi. Olen hakenut apua, mutta se, kenelle eniten olen sitä hakenut, eli tyttärelleni, ei halua ottaa sitä vastaan. Pärjäilen itse 9 vuotta jo kestäneen ulosottoni kanssa, mutta tyttäreni, joka on vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä sos.. ei halua/ymmärrä ottaa sitä vastaan. Ja olen itse kovin väsynyt tilanteeseen.Rakkautta kaikille ja luottamusta omaan itseen ja uskoa ja toivoa tulevaisuuteen. T. Erilainen nainen 52 v.

sosms97 kirjoitti 11.12.2018 14:56

Itse olen uusi käyttäjä joten en vielä oikein osaa käyttää tätä. Mutta päätin nyt tulla tänne purkamaan pahaa oloa.Itsestä tuntuu että pienessä elämässäni ei ole oikeastaan koskaan asiat mennyt hyvin,tai sitten en ole vain huomannut sitä.

Ihmiset ympärillä ei tunnu ymmärtävän laiskinkaan millaista elämä on masennuksen kanssa.Minulta odotetaan kuuta ja tähtiä taivaalta. Vanhempani ovat alkoholisteja ja jouduin muuttamaan 16-vuotiaana pois kotoa että pystyin opiskelemaan.Koskaan ei olla missään autettu, kaikesta on pitänyt selvitä yksin.

Ystävät eivät pyydä minua enää mukaan mihkään.Syynä kuulemma se että minulla ei koskaan ole rahaa.Olen aina ollut sosiaalinen ja hyvä peittämään pahan olon ja esittämään iloista ja positiivista.Mutta jossain vaiheessa ei vain jaksa enää yrittää elää ja peittää kaikkea.

Jossain vaiheessa en jaksanut enään välittää luottotiedoista enkä asumisesta koska minusta tuntui että se on aivan sama mitä minä teen elämässäni kun kaikki menee aina päin persettä.

Lääkitys ei ole ollut minulle vaihtoehto koska masennukseni syyt koostuvat lähinnä siitä että en jaksa pitää elämää enää raiteillaan.Tiedän että saisin elämän takaisin raiteilleen mutta tähän mennessä olen käynyt kaikilla mahdollisilla psykologeilla sun muilla velkaneuvojilla tms mutta eivät ne minua koskaan ole auttaneet.

Olen ollut ahdistunut ja masentunut niin kauan kuin muistan.Lueskelin muita ketjuja joissa puhuttiin parisuhteista ja niiden ongelmista.Itse en ole koskaan pystynyt alkaa etsimään ja rakentamaan parisuhdetta.Vertaan itseäni liikaa muihin joten en halua tuhlata kenenkään aikaa itselläni joten olen joutunut kylmän viileästi jäädyttämään kaikki tunteeni ja valehdellut ystävilleni ja perheelle olevani A-seksuaali vaikka näin se ei ole. Tuntuu että kukaan ei ymmärrä sitä että jos jää yksin niin se vetää ihmisen todella pohjalle. Tai näin ainakin minulle kävi. tällä hetkellä elämä on niin sekaisin etten tiedä mistä pitäisi aloittaa että saisin elämän normaaliksi. kiitos

Hei. Itsekin olen uusi tukinetin käyttäjä. Itselläni oli vastaavanlainen tilanne kuin sulla n. 3 vuotta sitten. Minullakin vaikea lapsuus takana ja nuorena muutin pois. Masennusta ollut jo tiedettävästä 13v asti. Harva edes tietää masennuksestani, koska olen myös "iloinen" muiden ihmisten läsnäollessa. Jouduin todella paljon työstämään omaa itsetuntoani ja työstän edelleen. Toisaalta tuttavista oli kyllä apua asioiden työstämisessä. En itsekään ole saanut terapioista paljoakaan. Eniten on helpottanut kirjoittaa asioita ylös. Nykyään puran tuntemuksia poikakaverille, joka on ollut ymmärtäväinen.

Itselle lääkkeestä apua oli jaksamiseen ylipäätään. Sain paremmin lähdettyä ulos/ tehtyä asioita. Lääke auttaa tälläkin hetkellä siihen, että jaksan herätä aamulla enkä valvo öitä. En myöskään ahdistu niin helposti kaikesta työmäärästä. Heti jos olen yrittänyt lopettaa ahdistus ja väsymys palaa. Sysään mielelläni tulevaisuuteen asioita, joten aloitin pitämään kalenteria ja palkitsin itseäni, mikäli sain pidettyä asioista kiinni. Elin vain päivä kerrallaan aiemmin, nyt aika hyvin olen pystynyt jo suunnittelemaan asioita. En tosiaan nähnyt oikein ketään, vasta sitten kun jaksoin ylipäätään tehdä pakolliset asiat jaksoin nähdä ihmisiä.

Itsellä helpotti, kun otin jokaiselle päivälle jonkin tavoitteen esim. nyt tänään käyn kaupassa. Sitten otin tavoitteeksi nähdä lähimpiä tuttuja. Yleensä menin vaikka vaan käymään, koska tosissaan ei ollut rahaa käydä missään kuppiloissa tai leffoissa. Rahat riitti just ruokaan ja asuntoon. Rahamurhetta oli jonkin verran, vaan olen aina ollut aika säästäväinen ja sain apua mummoltani. On varmasti todella raskasta, jos taloudellinen tilanne on huono. Olisikohan sulle apua jostain välitystilistä aikuissostyön puolella? Tsemppiä sulle <3

Jee, kotiudun tänään! Odotan vielä sähköön pääsyä, mutta iltapäivällä kotiin. Perjantaina ja maanantaina on vielä sähkö. Niitä varten täytyy tulla vielä tänne.

Mä oottelen tietoo et lähenkö tänää kotia..

Kiitos erilainennainen kun olet kommentoinut viestejäni, arvostan sitä todella.🙂

Mulla alkaa olla jo lääkepäänsärkyä ja riippuvuutta monesta lääkkeestä. En käytä päihteitä enkä polta, mutta silti on aika huono olla.

No, yritän vaan pitää elämän kiireisenä, eihän tässä muutakaan voi...