Itsekin mietin koko ajan kaiken turhuutta. Hävettää vaan olla näin pohjalla. Tiedän että elämässä olisi vielä paljon kokemista, mutta kun on tää helvetin sairaus....

itkua ja pahaa oloa nielen ettei tulisi ulos. Syömiset on ihan päin mäntyy. Kaikki on ihan päin mäntyy.

Todella surullista, että lääkäri suhtautui liian kevyesti tuntemuksiisi mmila. En ymmärrä, miten tuollaisia psykiatreja on.Toivon sinulle jaksamista ja hakeudu terveyskeskukseen tms. jos sinusta itsestä niin tuntuu. Olikohan se Soroppi,joka kirjoitti,että jos miettii itsemurhaa,tai sitä, että kaikki ei ole nyt hyvin, niin eikö silloin juuri ole paras aika hakeutua hoidon pariin eikä sitten, kun on vaikka jo psykoosissa tms. Minäitse89.lle sanoisin, että ole armollinen itsellesi ja sairaudellesi. Sairaus ei tee meistä huonompia ihmisiä.Meillä on paljon opetettavaa maailmalle. Tyttönen vaan,muista, että sinusta välitetään. Täytyy sanoa, että minulla ollut erittäin tuskaisat 3-4 päivää. Olen miettinyt, saanko hermoromahduksen, kun ärsytyskynnys on alkanut lyhentyä merkittävästi ja olen itkuinen. Vaikka saisin nukuttua, niin herättyäni olen ärtynyt, ehkä siksi, kun en haluaisi herätä, vaikka ei tarvitse mennä esim.töihin tai opiskelemaan. En olisi jaksanut, ellen olisi hakenut apua ja tukea. Joskus täytyy myöntää vaan itselleen, ettei jaksa ja nöyrryttävä hakemaan apua. Jos ei tule kuulluksi se turhauttaa, mutta sitten voi hakea apua toisesta paikasta. Olen hakenut apua mm.ns.kriisipuhelimesta, seurakunnalta, terveyskeskuksesta, sosiaalityöntekijöiltä, muutamalta ystävältä, miesystävältäni. Ja rukouksista. Täytyy muistaa, että apua on saatavilla. Jos tämä tuska ei mene ohitse, ehkä pyydän saada kokeilla jotain lääkettä, sekin on yksi apukeino. Jossain vaiheessa minäkin olen miettinyt sähköhoitoa. Voimia!

Mulla on tänää toimintaterapeutti, joka tekee toimintakyvyn arvion.

Hyvin meni toimintaterapeutin käynti, kartotettiin perusteita kelan toimintaterapialle.

Aamulla aikaisin lähdin liikkeelle ja nyt vasta saa istuu. Tuli käytyy ärrällä, vanhemmilla, apteekissa (tosin nyt muistin et olis pitäny lääkkeitä sieltä hakee) ja isossa kaupassa. Tyttö on pakkaillu täällä ja nyt on ikeassa syömässä. 5h päästä alkaa muuttokuorma lähtee.

Isä ei yhtään paremmassa kunnossa. Yrittää silti käydä kerhoissa, että saa muuta ajateltavaa. Enää ei huoli särkylääkettäkään.

Terveisiä osastolta. Eilen illalla tulin, läheiset huolestuivat että teen jotain itselleni ja toivat päivystykseen. Pääsin heti sisään. Lääkärin tapasin juuri, kauheat lääkemuutokset. En tajunnut mitään. 😟 Kotiinpääsystä ei ollut vielä puhetta, jonkin aikaa mennee täällä.

Ehkä tämä on parempi näin. Olla täällä säilössä. Tämä on kaupungin ainoa osasto ja suljettu. Tosin mulla on vapaakävely.

Tsemppiä teille osastolla oleville 🙂🌻

Tänään oli kolmas sähköhoito. Vähän päätä särkee vielä. Ajattelin lähteä viikonlopuksi osastolta kotiin, mutta ensin pitää odottaa päivystävää lääkäriä. Toivottavasti ei tarvitse kauaa odottaa. Olen ollut täällä nyt neljä viikkoa. Viikonloppuna on ohjelmaa.

Tsemppiä mmilalle.

Nyt se alkaa, meinaan muutto. Ja mä humalassa. Mitä tästäkin tulee, ku äiti saa tietää. Tyttö tietää jo. Oon mäkin syvään kuoppaan sukeltanu nyt...

Mitä teille osastolla oleville kuuluu?

Kiitos tsempeistä September ja kiitos kysymästä Tyttönen vaan. 🌻🙂🌻 Pääsitkö September siis kokonaan kotiin nyt vai miten?

Eilinen meni pääosin huoneessa maaten mutta tänään keräsin kaikki voimani ja kävin ulkona. En tosin kiertänyt kuin pikkulenkin sairaalan ympäri. Oli ihan mukava saada raitista ilmaa, en ollut ulkoillut päiväkausiin.

Eilen illalla tuli uni kuin nuijanukutuksessa, kiitos Ketipinorin voimakkaan noston. Oli ihanaa nukkua pitkästä aikaa kunnolla. ☺️ Tosin se aiheutti tokkuraisuutta tähän päivään joten nukuin pienet päiväunet.

On ihan hyvä olo siitä, että olen täällä turvassa.

En päässyt kokonaan pois, vaan viikonloppu lomalle testaamaan vointia. Tänään menen takaisin ja huomenna jatkuu sähköhoito.

Ei tästä kotona olosta oikein tule mitään. Ahdistunut ja turvaton olo kotona. Onneks kohta pääsee takas osastolle. Vaan mitähän mun elämästä tulee enää... Tuntuu toivottomalta ja haluisin vaan kuolla.

Eilen kävin tytön luonna. Tänään pitää mennä isän luokse. En o jaksanu mitään muuta ku tiskikoneen laittaa päälle. Senki äiti täytti jo muutama päivä sit. Maha on liikekannalla. Ei hyväksy mitään. Liikaa tressii ja kai jokin masennus. Aamulla soitin tytölle, mut ei ollu iloinen. Lopulta sanoin et anteeksi et soitin, empä soita enää. Menin suihkuun ja sit tyttö soitti, en vastanu. Sit laitto anteeksi pyyntöviestin.

Huomasin eilen etten pysty enää kaikkii ohjelmii telkust kattoo. Iltaisin pelkään. Kuljen taskulampun kans pimeessä.