Ymmärrän kyllä teitä jotka ajattelevat im:ää sillä ajattelen sitä koko ajan itsekin. Tämä minun sairaus on sellainen että se tuottaa jatkuvalla syötöllä im-ajatuksia. Ymmärrän hyvin sen että juuri ne ajatukset ovat sitä sairautta. En vain tiedä miten saisin ne loppumaan.

En arvosta niitä jotka päätyvät im:n, mutta tiedän hyvin miltä se tuntuu kun päässä soi sama ajatus vaan että: ei susta ole mihinkään ja tee se.

Yritän kuitenkin elää sillä im:ää en halua tehdä vaikka ajatukset niin sanovat...

Tuskallisia nämä päivät. Aika kuluu hitaasti, kun kiinnostus elemiseen on nolla. Minuutteja laskien ruokailusta toiseen, kunnes vihdoin kello yhdeksän unilääke ja kaikki on hetken ok, kunnes uusi aamu taas koittaa ja kaikki alkaa alusta.

mieliala laskee... mut en halua sitä lääkettä. TOinen lääke mitä syön, ei sula ollenkaan, joten olen yhden lääkkeen varassa vaan. Kannattaako mun enää kokeilla sitä lääkettä, joka ei sula. EN tiä. Mussa on varmaan joku vika kun ei se sula.

Iltapalan söin. Vielä pitäisi jua. Joisko kaakaota pitkästä aikaa.

Anteeksi kun kirjoitan tänne koko ajan.

Mutta menin tänään tuohon Solmussa-chattiin. Oli ihan mukava päästä juttelemaan jonkun kanssa reaaliajassa. Olen kauhean huono hakemaan apua, en halua vaatia mitään tai olla hankala. Kriisipuhelimeen soitto tuntuu liioittelulta, kun ei tässä nyt mikään kriisi päällä ole. Ja olen muutenkin huono puhumaan puhelimessa. Tuo chatti oli ihan mukava, kirjoittaminen on mulle helpompaa. Oletteko muut käyttäneet tällaisia nettiapupalveluja? Tai soittaneet mihinkään?

Musta tuntuu, että olen elämässä saavuttanut oman sietokykyni rajan, enkä voi kertakaikkisesti palata takaisin elämääni. Tuntuu, että olen kestänyt jo enemmänkin kuin mitä minut on tehty kestämään. Tuntuu aivan kohtuuttomalta, kun ihmiset sanovat "kyllä sinä selviät". Eivätkö he usko, että olen jo selvinnyt kyllin monta kertaa. Miten he voivat sanoa noin.

Mä en jaksa selvitä. En kertakaikkiaan jaksa yhtään kertaa enää. Jos tietäisin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun tarvii selvitä niin sitten sen voisin jotenkin tehdä. Mutta kun se ei ole viimeinen kerta. Tulee seuraava, toinen, kolmas ja kuudeskin. Aina vaan uudestaan ja uudestaan tätä samaa p*skaa, jota muka elämäksi kutsutaan.

Kiitti, mulle alkaa pikkuhiljaa riittää.

Niin kuin Jeesus opetti: Ne jotka nöyrtyvät, ne ylennetään. Mun mielestä tämän elämän edessä täytyy olla nöyrä ja kärsivällinen. Täytyy olla kuin puu, niin kuin Jeesus sanoi. Puu joka kestää myrskyssä. Ja täytyy välillä vain odottaa...

Tsemppiä kaikille. 🙂👍

Ja puhuttelee mua vielä se opetus että: se on kapea tie mikä vie elämään. Siis että tähän elämään kuuluu tietty taistelu. Täytyy kulkea sitä kapeaa tietä...

Toivon September ette toteuta aikeitasi. Toivottavasti löydät vielä toivoa elämääsi.

Tsemppiä teille, joilla on vaikeaa 🌻🙂🌻

Mulla menee ihan hyvin tällä hetkellä 🙂

Olen istunut tässä sohvalla aamukymmenestä asti, jolloin nousin sängystä. Taas yksi päivä valunut hukkaan. Nyt olen ahdistuksen ja väsymyksen lisäksi hieman peloissani, luulen kaikenlaisia asioita. Pelkään, etten voi ajatella vapaasti koska joku saattaa lukea ne. Siis jos olen samassa huoneessa jonkun kanssa. Tämä on joku pakkoajatus nyt varmaan sitten. Ja pelkään että naamasta näkyy oloni. Olen yrittänyt esittää reipasta ja pirteää mutta nyt alkaa olla voimat siihenkin loppu.

Huomenna pakko mennä harrastusjuttuun, sitten varmaan viikonlopun olenkin taas tässä sohvalla. Enkä aio huomennakaan olla kauaa.

En yhtään tiedä että miten pääsisin tästä olotilasta eteenpäin. Olen vaan niin kuin jossain mustassa kuopassa enkä pääse ylös, kaikki on mustaa. Voi kun voisi aina vaan nukkua.

Isällä kaikki hyvin, ei muista enää maanantaita kun puhuin siitä.

Pitäisi pyykkivuoren kimppuun käydä, mut ei oikee jaksa. Tulin äskö 4h reissulta. Söin kahvilassa munkin joka kerää varmasti miljoona kiloo muhun.

On taas niin helvetin vaikeeta. Im ajatukset koko ajan mielessä ja kaikki on muutenkin niin mahdotonta kestää. Ku sais ees tietää, alkaako se ect huomenna vai maanantaina.

Pääsispä pois.

Mulla on kans semmonen tunne, etten jaksa enää..

Voimia kaikille. ☺️❤️

En päässyt tänäänkään ulko-oven toiselle puolen. Olen tällä viikolla mennyt ovesta kerran. Se siitä. Makasin hetken sängyssä iltapäivällä ja sitten kävin suihkussa ja vaihdoin yöpuvun päälle. Nyt istun taas vaihteeksi sohvalla. Näin ne päivät kuluu näköjään.

Ahdistaa huominen harrastukseen meno. Tuntuu että kaikki siellä vihaavat minua ja puhuvat pahaa minusta. Etenkin kun en ole paikalla. Ehkä he viestittelevätkin keskenään minusta. Meillä on harrastukselle oma fb-ryhmä ja pelkään että siellä on kirjoituksia jotka eivät näy minulle mutta muille näkyvät. Kaikki siellä inhoavat minua ja tätä tukee sekin etten ole kuullut kenestäkään mitään vaikka olen ollut koko viikon sieltä pois. Itse en ole viestiä laittanut kellekään, en halua tuppautua. Minulla on negatiivisia kokemuksia aiemmista harrastusporukoista joten olen nykyään hyvin varautunut ja tiedostan hyvin ettei minusta pidetä. Se harmittaa joskus, en kaipaa kovin läheisiä ihmissuhteita mutta olisi silti mukavaa olla pidetty tyyppi. Tai että suhtautuisivat ystävällisesti. Kaikki muut ovat siellä niin hyviä kavereita keskenään ja itse olen se ulkopuolinen. Olen pilannut koko paikan ilmapiirin varmaan kun siellä käyn.

En tiedä yhtään mitä tehdä tällä elämällä kun kaikki menee aina pieleen. 😑❓

tuntuu tai ei oikeastaam tummu, vaan pää on ihan sekaisin. En tiä kuinka kauan jaksan enää. Onneksi äiti tulee huomenna sossuun. tä paperiviidakko. Kun en itse oikee ymmärrä mitään muuta kun laittaa omat henk. tiedot, muu on hebreaa.
Tekis niin mieli viiltää taas, mut en! Riittää tai saa riittää tä pääkipu ja teestä aiheutuva paha olo.