Tsemppiä kaikille ahdistuksen kanssa painiville. 🌻🙂🌻

Itsekin painin mielialan mataluuden kanssa. En millään jaksaisi huomenna mennä sinne harrastustoimintaan, siellä menee taas tuntikausia. Mutta pakko se on jaksaa mennä mutta ehkä ensi viikolla saan sitten levätä. Vaikka siitäkin on syyllinen olo, kun makaan vaan laiskana kotona enkä saa mitään aikaiseksi. Olen niin loppu että pienetkin kotityöt esimerkiksi tuntuvat ylivoimaisilta.

Ensi viikolla ei ole hoitajan aikaakaan, mitenhän sitä selviää sinne 27. päivään asti.

Mulla on seuraava terapiakäynti 26.11. Mikä ihme siinä on, ku aamut ja illat on takkusia mulle..

Minkä takia olen koskaan syntynyt, kun tämä maailma on näin hirveä paikka? Kauhea kidutuskammio tämä elämä. Kadun syntymääni, mutta toisaalta miten olisin voinut sen estää? Minkä takia ihmisellä täytyy olla tietoisuus ja tällaiset aivot jotka tajuavat että kohta ei ole enää mitään. Että kuilu näkyy vain edessä ja sitten kun kuolee niin aivotoiminta lakkaa ja sydän pysähtyy ja mitään ei enää ole. Ihmistä ei sen jälkeen enää ole olemassa.

Ja vielä hirveämpää on tämä skitsofrenia joka luo hallusinaatioita seinälle ja uskottelee että pääsen johonkin taivaaseen jos poistun elämästä, mutta ne on harhoja.

Ihminen on eliölajeista kammottavimmassa osassa. Se on päivän selvää. Jotkut väittää että on kivaa kun ihmisellä on tietoisuus, mutta mun puolesta oltaisiin voitu jäädä sinne johonkin Afrikan savannille apinaihmisiksi ja kiipeiltäisiin puissa ja syötäisiin hedelmiä, eikä kukaan tajuaisi että kuolemme.

Sitten on vielä tämä ilmastonmuutos, joka ennustaa sitä että maapallo tuhoutuu. Emme me mihinkään tähtiin pääse, tämä maapallo tulee tuhoutumaan ja ihmislaji sen mukana. Ja kaikki lajit myös.

Kauheaa kirjoittaa tällaista mutta kun on pakko, kun en tiedä mitä muutakaan tehdä. On hirveä olo ja ahdistaa ja rintaan sattuu ja tekisi mieli vetää purkillinen lääkkeitä kun tämä elämä on tällainen keskitysleiri...

Kiitos ja anteeks....

Tässä hulluudessa on hauskinta se että ihan sama mitä kirjoitan niin ei mulle kukaan vastaa tai mua ota vakavasti. Olenhan minä pelkkä narri...

Mulla on varmaan mutteri lähtenyt päästä mutta ihan sama...

Tein eilen jotain, mitä en ole vuoteen tehny, viiltelin. Siitä alkoi ajatus tuhota koko kroppa ja viiltää auki kaikki. Onneks en ryhtyny siihen.
Muutenki eilen otin pari siiderii ja siihen iltalääkkeet.
Olin tosi itsetuhoinen. Ajatuksena pyöri va et tä loppuis, tä tuska pään sisällä. Vaiikka kuin tein sukkii, ei helpannu.

Olo ei tänään sen helpompi. Huono yö takana. Isää pitäis men kattoo. Vaikka en halua kotoota poistuu.

Huh, saloka, miksi haluat vahingoittaa noin itseäsi. Olet hyvä ihminen, kuten kainki tänne kirjoittavat. No, itsestäni en tiedä😄. Oon ainakin joskus ollut hyvä ja ne ihmiset, jotka siltä ajalta tietävät ja muistavat minut ovat siitä samaa mieltä. Mutta sairaudelle emme voi mitään. Se saa meidät ehkä tekemään asioita, joista emme kunnioita itseämme, syyllistämme itseämme jne. Olen terapian myötä onnistunut olemaan taas se hyvä ihminen. Mutta on ihmisiä, jotka haluavat juoruilla, arvottaa jne., ja herkkänä kärsin siitä. Miksei voisi olla niin hyvä itsetunto kuin ehkäpä sillä nuorella miehellä tanssii tähtien kanssa, siis Boreliuksella, olikohan etunimi joku Tuure? Vai onko se vaan silmänlumetta. Sinulle, minäitse89, kyllä sinulle halutaan vastata. Toivon sinulle voimia ja toivoa. Olen itsekkin välillä niin syvissä vesissä, että toivoa ei ole, mutta se on ehdottoman tärkeää ja unelmat, vaikka niitä ei pystyisi koskaan toteuttamaankaan. Nyt alkaa itkettää. Tämä on meidän elämämme, en tarkoita suossa rämpimistä, vaan sitä, että meillä on vaihtoehtoja, mahdollisuus valita tietyissä rajoissa, rukoilla, lähteä ulos tai vaikka että meillä on katto pään päällä...Sinulle tyttönen5 haluan sanoa, että ilahduttavaa kuulla, että pystyt välillä auttamaan muitakin. Mutta emme saa unohtaa omaa hyvinvointiakaan. Olisi kiva tavata teitä, jotka kirjoitatte tänne, mentäisiin yhdessä vaikka kahville johonkin rauhalliseen kahvilasn, mutta taidamme asua eri puolella Suomea.

Mulla on menny tää aika uutta puhelinta räplätessä..

Selvisin tämänpäiväisestä harrastustoiminnasta. Ensi viikon ajattelin nukkua vaan. Mietin että voisin ihan hyvin päivälläkin napsia noita Ketipinoreja niin saisi nukuttua silloinkin eikä tarvitsisi ajatella mitään muuta. Katsotaan toteutanko tämän. En suunnittele mitään radikaalia, haluaisin vaan saada nukuttua riittävästi. Kun mikään uni ei vaan riitä ja monesti iltaisin hankala nukahtaa kun ahdistaa niin paljon.

Mulla on ollu tänää hyvä päivä 🙂

Tsemppiä teille muillekin 🙂

Kertasin paasosen nimeä moneen kertaa, ennen ku muistin et se oli heikki. Tä on tätä mun arkipäivää.

Pääsin ovestakin ulos. Tein pikku kauppakierroksen.

saloka kirjoitti 19.11.2018 14:11

Kertasin paasosen nimeä moneen kertaa, ennen ku muistin et se oli heikki. Tä on tätä mun arkipäivää.

Piti oikein googlata kenen suuruuden nimeä kertasit. Ei kai tuommoisia asioita kannata arkena muistella. Vai oliko tuo mustaa huumoria?

Ensimmäinen vapaapäivä. Pääsin sängystä ylös jopa kymmeneltä, kun piti puhelua varten etsiä kynä ja paperia. En olisi muuten noussut niin aikaisin. Kaksi tuntia jaksoin olla hereillä ja sitten menin takaisin nukkumaan. Tunti sitten heräsin siitä, söin ja loppuillan varmaan istun tässä koneella. Ulko-ovesta en ole ulos päässyt lainkaan. Siivota pitäisi yhtä rojunurkkaa, teen sen joku toinen päivä. Ehkä huomenna, jos saan aikaan.

Tässähän nämä vapaapäivät varmaan kuluu, nukkuen ja sohvalla horteessa istuen. Sopii mulle, eipähän tarvi ajatella mitään. Olisipa joku piristyspilleri, jonka voisi ottaa ja sitten reipastuisi.

En ole ainakaan itsetuhoinen tällä hetkellä vaikka monesti olen sitä ollutkin. Olen liian väsynyt ollakseni sitäkään. Mitään ei voi ajatella kun alkaa itkettää. En tiedä miten pystyn tästä jatkamaan, olen ihan hukassa.

Hei.

En ole jaksanut kirjoittaa, kun mikään ei kertakaikkisesti kiinnosta. Edelleen täydellisen yhdentekevä asenne elämää kohtaan. Olen menettänyt kiinnostuksen myös omaan perheeseeni. En ikävöi lapsia enkä jaksa pitää heihin yhteyttä.

Työterveydestä kävin hakemassa lausunnon kelalle ja mies kävi ostamassa mulle uuden puhelimen. Siinäpä uutiset. Huomenna on lääkäri ja puhutaan ehkä sähköhoidon mahdollisuudesta. Juttelin jo hoitajien kanssa siitä, kun aloite tuli heiltä. Saa nähdä mikä lääkärin kanta on. Pistän toivoni siihen, että se onnistuisi.

Mulla on mieli maassa, ku käsiteltiin tunteita yhessä ryhmässä.