en ole vieläkään saanut reseptii, mut sain voxraa silti. Alkoi olo olee jo niin sekava, että äiti kysy linja-autossa että oonko tässä maailmassa.
mut nyt en haluais ottaa tota lääkettä. en tiä miksi. JOtenkin tämä sekava olotila on "hauskaa"Pystyin olee syömättä ja juomatta iltaan asti ja sitä ennen kävelin yli 6300 askelta. Nyt mulla on ruokaa, mitä en o oksentanut. Vettä vieressä, mitä an ole avanut ja cashew-pähkinäpussi, jota vaan siirtelen paikasta toiseen.
EN tiä mikä tämä olotila oikee on, ihan ku kaikki menneisyys pyyhkiytyy kovalevyltä. Enkä osaa ees pelätä.

Hei kaikille,

Mulla on nyt viikon ajan ollut ns. tavallinen olotila. Kävin tänään lääkärissä ja koko lääkitys vaihdetaan... mielenkiintoista. Saas nähdä auttaako uusi lääke, kun mikään ei ole oikein auttanut riittävästi tähän mennessä. Olen tosi tyytyväinen, että saan lopettaa Escitalopramin, koska se tekee mut ihan "pöljäks". Se väsyttää ja vie mahdolliset hyvätkin tunteet pois ja tekee musta unissakävelijän kaltaisen, en varmaan huomaisi, vaikka pommi putoaisi taivaalta.

Terapiassa olin outo. Kun minulta kysyttiin mistä haluaisin puhua, niin vastasin etten oikein tiedä mistä. Onko teillä muilla ollut tällaista??

Kun olen kotona viikon odotellen seuraavaa terapiakäyntiä, niin mieleeni tulee kyllä asioita, joista haluaisin puhua, kertoa. Sitten kun istahdan terapeutin luona, niin ihan kuin kaikki katoaisi päästäni. Olen varma, että johtuu tuosta Escital. lääkkeestä. Joskus kyllä aiemmissa terapioissa olen joutunut kirjoittamaan kotona paperille mistä pitäisi puhua. Nyt en kuitenkaan ole tehnyt niin, enkä sitäkään tiedä miksi en.

Kiva kuulla sinusta September ja teistä muistakin. Minkä värisiä sukkia teet? Kantapää ei ole ihan helppo tehdä, mutta monissa lankavyötteissä on nykyisin ohje.

Toivottavasti vointisi tulisi paremmaksi osastolla. Onneksi menit sinne, ettei ehtinyt tulla paha myrkytys. Kyllä sinä minusta saat nyt ihan lepäillä semmoisista Kela- ja muista asioista, jos tuntuu että ne vievät sinulta voimia. Toivon, että saat tarpeeksi jutella hoitajien kanssa mieltä vaivaavista asioista. Sinulla on varmaankin hyvä mies, että pystyy huolehtimaan lapsista ja kodista ja tuo heidät katsomaan sinua. Minusta se kyllä osoittaa, että hän välittää sinusta. Pienet tavalliset asiat on tärkeitä.

Minä innostuin viikonloppuna lukemaan kuntoilulehtiä. Niissä oli kaikkea mielenkiintoista asiaa terveellisestä ruuasta. Tein sitten listan mitä ostan ensi kerralla, kun menen kauppaan. Esim. kurkku ja jäävuorisalaatti ovat "turhia" koska ne ovat pääosin vettä, pitää miettiä jotakin ravinteikkaampaa niiden tilalle.
Tänään on ollut pitkä päivä, koska olin kaupungilla aamusta iltaan. Ensin töissä ja sitten asioilla. Kun tulin kotiin... Kukaan ei ollut laittanut ruokaa. Eipä tietenkään, koska asuin yksistään ja olen siis ainoa talouden ruuanlaittaja. Sitten piti täyttää vatsa voileivillä, hedelmillä ja rahkalla.

Katselin odotellessani tänään kaupungilla vaatteita. Löysin yhdet tosi lämpimät talvirukkaset. No, eipä tarvinnut ostaa(=tuhlata rahaa) niihin, koska maksoivat 70 euroa ja minulla oikeasti on lämpimät talvikintaat pakkaskelille. Lisäks en ole antanut itselleni lupaa tuhlata vaatteisiin.

Odotan huomista. Tänään en ehtinyt paljoa ulkoilla, joten huomenna lähden kyllä hetimiten ulkoilemaan, kun tulen töistä. Mun keuhkot oikein kaipaa sitä raitista ulkoilmaa. Silloin on vielä hetken aikaa valoisaa ennen kuin alkaa tulla pimeä.

Mukavaa "kaamosaikaa" kaikille.

En tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta haluaisin ottaa sen osastopaikan vastaan ja päästä eroon tästä elämästä hetkeksi, lepäämään jonnekin. Mutta mieluiten lepäisin tietty omassa kotona ja omassa sängyssä enkä missään sairaalassa. Mutta kun en vaan saa levättyä kotona, koska koen jatkuvaa syyllisyyttä kaikesta mikä pitäisi tehdä ja mitä en jaksa tehdä. Hoitokontakti sanoi, että olen selkeästi masentunut. Niin kai. BDI:n tein, sain 50 pistettä. Kuulemma ei tarvitse kuin soittaa niin lääkäri laittaa lähetteen.

Grr...😠.
Alko taaz kuollut hammas vihottelee. Oli pakko ottaa pamolia siihen. Nyt toivon sen auttavan. Toivon et ne poistais sen tammikuussa. Ei siitä hammasta oo. Kuollu mikä kuollu. Mua ei haittaa kosmeetikka-asiat. Voin myöhemmin kysyy kelasta ehkä maksaria siihen. Haluan tämän kivun pois.

Mulla on menny nyt pari päivää hyvin 🙂

Kauhee ahdistus päällä. Välillä sitä ajattelee että Luojan kiitos ettei elämä ole ikuista. Vaikkei kuoleman jälkeen olisikaan mitään, niin ainakaan ei tarvitse tuntea ahdistusta...

Ehkä se olis loppujen lopuksi helpotus, kun tämä elämä on välillä niin hirveetä paskaa...

Olenpas taas pessimistinen. Sorry.

Kiva lukea Tyttönen vaan, että sulla on parempia päiviä nyt ollut. Olen lukenut tätä keskustelua taustalla ja pari viestiä kirjoittanut niin olen sunkin aiempia viestejä lukenut.

Tänään mitäänaikaansaamaton päivä, tai johan pääsin sängystä ylös puoli yhdentoista aikaan. Pesin koneellisen pyykkiä ja istahdin sohvalle ja tässä sitä vieläkin ollaan. Huomenna pakko mennä harrastukseen. En kyllä jaksaisi, mutta yritän parhaani.

Mietin yhä tuota osastoa. Olisi toisaalta mukavaa päästä purkamaan näitä ajatuksia useammin kuin kahden viikon välein ja osastolla saisi ainakin keskusteluapua. Pelkään vaan, että sitten tapahtuu jotain ja joudun olemaan siellä kauhean kauan, niin käy aina. Ensimmäisen kerran kun menin osastolle vapaaehtoisena 11 vuotta sitten, olin menossa kahdeksi viikoksi. Jouduin pakkohoitoon ja olin siellä viisi kuukautta. Muuten jaksot olleet 1-3 kk. Taas olisin menossa viikoksi, mutta ei sitä tiedä mitä tapahtuu. Olen niin sairaudentunnoton etten tiedä omaa vointiani ja sitten lopulta aina päädyn osastolle viikko- tai kuukausikausiksi. Onko muilla ollut tällaista ongelmaa?

Mulla sama tunne, että 52 vuotta tätä kurjaa elämää jo nähty ja oon ollut vuosia valmis lopettamaan. Todellinen rajapyykki oli, kun velkannuin ja sitten päätin, että otan pikavippejä, kun en enää muuta keksinyt, mistä sais rahaa ja helpotusta huonoon oloon. Otinkin niitä sitten niin paljon kuin sain vanhojen velkojen päälle, koska ajatuksenani oli, että eletään nyt, kun sen jälkeen teen im.n.Mulla ei oo yksinkertaisesti enää mitään annettavaa kenellekkään. Haluaisin vain maata sängyssä tai nukkua, enkä tavata ketään.Nyt itkettää. Pelkään kai sitä lopullista ratkaisua, että sattuu liikaa tai jotenkin epäonnistuu, niin en naurettavasti uskalla tehdä sitä. Sitten mietin, mitä lähimmät ihmiset siitä ajattelisivat, etteivät turhaan syyttäisi itseään ja surisi. Koska kuolleena mun olisi parempi olla. Ei tuskaa, ei kipua.

Aamut tökkii ja pahasti, mut sit ku pääsen päivän alkuun nii helpottaa.

Sori, en pysty vastaamaan muiden kirjoituksiin, kun ei keskittymiskyky riitä.

Mies tulossa kohta tapaamiseen mun ja hoitajan kanssa. Vähän jännittää, mitä siitä tulee. Tarkoitus lähinnä kyllä perehdyttää mies tähän mun sairauteen.

Olen neulonut sukkia taukoomatta. Kai se seinään tuijottamisen voittaa. Tosin siinäkin ehtii miettiä monen moisia asioita. Kuten vaikka sitä, että asenne elämää kohtaan ei ole tässä yhtään kohentunut.

Ihan sama.

Olen itse 29, mutta aika paljon jo kokenut. Harhoja ollut ja masennusta. Olen huomannut itsessäni vielä sellaisen vian, että aina kun olen keskustellut livenä jonku ihmisen kanssa, niin oloni on erittäin huono kun palaan kotiin. Mulla on aikas vakavia mielenterveydellisiä ongelmia ollut ja kaikki juontaa juurensa lapsuuteen, joka oli erittäin traumaattinen.

Yritän vain jotenkin olla elämän syrjässä kiinni, räpistelen niin kauan kuin jaksan. Ehkä sitten kun vanhempani ovat poissa, niin toteutan itsetuhoiset suunnitelmat. En voi tehdä niitä vielä sillä vanhemmille se olisi varmaankin hyvin raskasta.

Elämäni on ollut kyllä aika risainen. Kaikki alkoi 18-vuotiaana kun sairastuin skitsofreniaan. Voisi sanoa että on jopa ihme että ylipäätänsä pystyn tällä hetkellä elämään itsenäistä elämää.

Olen ollut aina nautiskelija, mutta viime vuodet olleet vaikeita sen suhteen, koska on vaikea välillä keskittyä erinäisiin asioihin.

Minun harteitani painaa myös kaverin itsemurha. Se on jäytänyt mieltä jo monta vuotta.

Arvostan kyllä elämää. Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus, mutta haluaisin olla terveempi...

Joo-o. Keskustelusta ei tullut mitään. Menin lukkoon. Sain kyllä sanottua, että kiinnotus kaikkeen on nolla.

Tytön asiat on ihan sekaisin ja mun täytyy huomenna alkaa niitä järjestää.

Olen taas kävelly yli 6000 askelta. Se tosiaan alkaa tuntuu jaloissa. Onneks huomenna saa olla va kotona.

Kaipaisin va jotain pehmeää, johon voisi kääriytyy. Olen ni poikki etten jaksa syä mitään saati ajatella. Syömiset muutenki menny päin mäntyy.

Pitäisikö luovuttaa ja ottaa lääkkeet ja mennä nukkuu...