Löysin tänne ensimmäistä kertaa ja luin muutaman sivun. Löytyykö täältä miehiä jotka
ovat viillelleet. Itse juuri äsken satutin itseäni että sain tiskattua mutta tein sen polttamallla
tulikuumalla hiilihangolla käteeni☹️
Olen vuoden kärsinyt vaikeasta masennuksesta takana 3 osastojaksoa ja nyt työelämässä
venlafaxin voimalla mutta itsetuhoiset ajatukset päivittäin päässä😭

Munkaan hoitotaho ei tiedä. Mua hävettää toi viiltely niin paljon, etten halua kertoa. Oon kuitenkin kolmikymppinen kolmen lapsen äiti enkä hukassa oleva nuori. Ensi viikolla lääkäri varmasti kysyy siitä. En tiedä uskallanko kertoa.

Oon ihan läpeensä stressaantunut, kun yritän piilotella noita mieheltä ja lapsilta. En kestäisi, jos mies huomaisi. Ei paranis enää tehdä tota, noi nykyiset on ehkä kesään mennessä huomaamattomia. Siihen asti kauhee stressi ja piilottelu.

Hyvää talven alkua kaikille

Mukava, kun siirryttiin takaisin talviaikaan, saa paremmin unen päästä kiinni, kun ei ole illat niin valoisia. Minun viikonloppu on pitkästä aikaa sujunut ihan hyvin. Olen keksinyt tekemistä, joka on pitänyt masentavat ajatukset pois. Tuntuu myös, että olen pystynyt palautumaan työviikosta. Luultavasti olen kuitenkin masentuneempi, mitä itse ymmärrän, koska terapeutti on sanonut, että lääke ei vaikuta ihan riittävästi. Mielestäni hän on siinä oikeassa, koska joudun koko ajan "yrittämään".

Kiitos September onnitteluista. Olen iloinen päätöksestä, vaikka en ihan tunnetasolla kykenekään siihen Escitalopramin takia. Se kun vie pois terävyyden sekä huonoista että myös hyvistä tunteista. Iloinen olen kuitenkin.

Tänään menen katsomaan veljen tyttöä, mitä hänelle kuuluu. On niin kiva seurata 2,5-vuotiaan touhuiluja, varmaan on taas nukke-esittely tai tanssinäytös

Ajattelin September, voisiko sinulle sopia paremmin päivätyö? Muistan jostain lukeneeni, että kaksisuuntaisessa pitäisi olla säännöllinen elämänrytmi, että valvominen voi aiheuttaa maniaa. Varmaan sekin vaikuttaa, jos joutuu työn vuoksi jättämään lääkkeitä väliin. Toivon, että lääkäri kirjoittaisi sinulle kokopäiväsairauslomaa, jos se olisi sinulle hyväksi. Ei kenenkään tarvi sairaana olla töissä. Myös vakavasta masennuksesta voi parantua. Tiedän millaista se on, koska itsellä on myös ollut vakavia masennuspäiviä, silloin aika tuntuu menevän tosi hitaasti. Toivon, että mielialasi tasoittuisi.

Yritän lukea sen kirjan, jota suosittelit. Tänään aion katsoa alppihiihtoa ja luistelua tv:stä. Alppihiihto on aina jännittävää ja mielenkiintoista. Luistelu taas kaunista, kiva seurata erilaisia koreografiota ja samalla kuunnella hyvää musiikkia.

Tyttönen, toivon että saat apua viiltelyyn ja September myös.

Ei tästä tuu mitään, ku koko ajan on pakko satuttaa itteänsä..

Hyvää sunnuntaita.

Olisin unohtanut koko talviaikaan siirtymisen, jos et olisi maininnut siitä, kirte5. Ajantaju on hämärtynyt. Olen kokoajan sekaisin päivistä. En muista mitään. Epätyypillisesti kuitenkin aika tuntuu kulkevan todella nopeasti, vaikka en tee yhtään mitään.

Olen miettinyt viimeisen parin viikon aikana tyystin erilaista työtä. Koulutuksien aikana on ollut tunne, että olen niin nähnyt jo tämän kaiken ja nämä ihmiset. Nyt on vaan paha hetki lähteä työnhakuun, kun en tiedä, kuinka pahaksi tämä masennus tästä vielä menee.

Tiistaina on psykologi ja keskiviikkona lääkäri. Näissä psykologin käynneissä on viime aikoina ollut kahden viikon välit ja se on tuntunut liian pitkältä. Toivottavasti loppuvuosi onnistuu viikottaisilla käynneillä. Kahdessa viikossa ehtii tapahtua paljon, kuten nyt esimerkiksi.
Lääkärin suhteen ei ole oikein odotuksia. Olen miettinyt jonkun verran lääkitystä. Näen vaihtoehdoiksi Liton ja Ketipinorin nostamisen tai esimerkiksi fluoksetiinin ja olantsapiinin yhdistelmän Ketipinorin tilalle. Saa nähdä, mikä on lääkärin kanta ja mitä hän on mieltä sairasloman tarpeesta. Jaksan kyllä kolme vuoroa viikossa, mutta en usko, että olen joulukuussa valmis kokoaikatyöhön.

Tänäänkään ei ole muuta ohjelmaa kuin lapsen harrastus. Ulkona on todella kaunis ilma, mutta ei huvita lähteä sinne. Mikään ei tunnu miltään. Toivoisin tähän oloon muutosta jouluun mennessä, mutta taitaa aika loppua kesken.

Kaikki on niin turhaa. Jokainen päivä on turhaa. Elämä valuu sormien läpi ja mistään ei saa otetta. Ei ole muuta tekemistä kuin kirjoittaa tänne. Tämä kirjoittaminen on ainut asia, mitä haluan tehdä.

Olen menettänyt viimeiset 1,5 vuotta elämästäni, kun olen vaan yrittänyt selviytyä. Milloin tämän selviytymismoden voi vaihtaa ja voi alkaa taas elää? Tulevaisuus näyttää niin kaukaiselta, koska sinne asti ei pysty näkemään. Ei pysty näkemään tai edes kuvittelemaan, että tulevaisuudessa olisi jotain muuta kuin tätä.

Tuntuu niin pahalta miehen ja lapsien puolesta, että elämämme on taas pysähtynyt takiani. Mikään ei edisty. Arki ja juhlapyhät lipuu ohi vailla merkitystä.

Miten tästä selviää?

Kauheita nää paniikkikohtaukset mitä tulee..

Nukuin taas kellon ympäri enkä edes ottanut lääkkeitä illalla, kun nukahdin liian aikaisin. Nyt on sitten vähän levoton olo, mutta sainpa ainakin vähän kotitöitä tehtyä.

Tänään ei ole mitään ohjelmaa. Olisi ollut yläkoululaisen arviointikeskustelu, mutta peruin sen, koska en voi tavata opettajaa ekaa kertaa näissä olosuhteissa. En jaksa tsempata edes sitä viittätoista minuuttia.

Tämä päivä on luultavasti vain huomisen odottamista. Huomenna on aika psykologille. Eihän se tietystikään mitään muuta, mutta tuntuu että teen jotain tämän tilanteen hyväksi, kun menen sinne.

Pitäisi vastata viesteihin, joita on tullut. En vaan jaksa esittää, että kaikki olisi hyvin. Pitäisi suunnitella isänpäivää ja pitäisi nähdä ystäviä. En halua nähdä ketään enkä halua puhua kenenkään kanssa.

Mikään ei kiinnosta. Tämä elämä ei kiinnosta.

Mulla ois vasta viikon päästä aika terapeutille, mut voi olla et huomenna pitää käyä sen päivystysvastaanotolla. Olo on vaan nii itsetuhonen..

Yks lause mikä auttaa mua on että: Elämä on taistelua itsemurhaa vastaan. Sen ei aina tarvii olla sen kummempaa...

Otin ketipinoria ja opamoxia heti, kun lapset olivat lähteneet kouluun. Nukuin neljä tuntia. En halua olla hereillä ja kohdata tuskallista olotilaa.

September, onko sulla nyt välipäivä töistä? Yksin olemisesi kuulosta vaikealta, onko helpompaa silloin kun perhettä on kotona? Mulla on sama, etten halua ottaa lääkettä silloin kun olen ihmisten seurassa, ikään kuin olisi tärkeää etten vaikuta päihtyneeltä, vaikka kai se joskus se lääkitty olotila on "normaalimpi" kuin lääkitsemätön 🙂 Sitä varten kai niitä määrätään, luulisin.

Otin taas lisää rauhottavia, jotta voin nukkua loputkin päivästä tai ainakin kestää tätä tyhjyyttä. Onneksi päivä on pian ohi ja huomenna pääsee psykologille puhumaan tästä.

Tämä tyhjyys ja tunnottomuus on sietämätöntä. Joskun melkein tunnen ahdistusta, mutta sitten sekin lipuu ohi sormien.

Samantekevää koko elämä.

Kävin avohoidon vastaanotolla ja sain
Ripitystä palovammastani☹️
Töissä oli ihan ok päivä itsellä toimii
Terapiana tuo töissä käynti. Kun vain jaksaisi täällä kotona..

Älkää ihmeessä vahingoittako itseänne esim. sinä "tyttönen vaan"!!! Kirjoittakaa ennemmin tänne tuskastanne ja siitä, mikä saa teidät tekemään moista. Ehkä yksinäisyys? Kivuliaat tunteet? Ette ole koskaan yksin. Me,jotka kärsimme näistä mielenterveyden ongelmista, meillä on toisemme. Ja aina sinua, joka olet allapäin tai jota äänet käskevät tekemään jotain, aina sinua,ajattelee joku meistä ja haluaisi lohduttaa sinua ja tarjota olkapään, jota vasten voisit levätä ja tuntea olosi turvalliseksi. Itselläni jokin vahva vaihe meneillään taas, kun jakelen toisille kaikkitietävänä täällä neuvoja, mutta tiedän itse, miten avuton olo on, kun ns. heikko/ herkkä vaihe iskee päälle. Minulla on siis tällä hetkellä parempi vaihe meneillään, mutta ei maaninen, vaan jos voi sanoa tasaisen tylsä/iloton, mutta ei pahinta masennusta.Piristi kun näin ystävääni, joka asuu n. 500 km.n päässä, siis näimme 2 viikkoa sitten. Pelkäsin kyllä tapaamista etukäteen,tai en tapaamista, mutta sitä, että olisin niin masentunut, että joutuisin käyttää kaikki voimavarani esittääkseni, että kaikki on o.k. Se ei tarkoita, ettenkö voi sanoa ystävälleni, että olen masentunut vaan sitä, että kun kerran vuodessa harvoin nähdään niin en halua pilata sitä sillä,etten vaikuta kiinnostuneelta mistään jne.Onneksi oli suht.hyvä vire kuitenkin sitten, kun tapasimme ja seuraavana päivänä, kun kävimme ystäväni perheen luona miesystäväni kanssa, se todella antoi voimia taas. seuraavaan päivään. Pahin suruni ja ahdistukseni tällä hetkellä liittyy aikuiseen lapseeni, joka sanoo vihaavansa minua, oikeutetustikin ja en tiedä, mitä voisin tehdä, että hän antaisi anteeksi minulle....Voimia teille kaikille.