En minäkään jaksa mutta pakolla teen...

Yritän pärjätä perjantaille, kun on se terapeutin aika sillon..

Hyvä!🙂👍

Ja viiltely jatkuu, pitäs hakee sitä apua varmaan..

Hei.

Saan tänään vieraita. Uskon selviäväni vieraista hyvin. Nyt on vähän toiveikkaampi olo. Koulutukset piristivät, kun meillä oli aika hauskaa.

Aamupäivä menee puuhastellessa. Pakko yrittää siivota, kun vieraita tulee. Osaiskohan sitä illalla nauttia siististä kodista. Täällä ei ole ollut siistiä sen jälkeen, kun loppukesän hypomania saatiin aisoihin.

Mulla on kädet kohta auki viiltelystä..

Kuulostaa tyttönen kamalalta. Sun on päästävä johonkin osastolle. Ei tuo voi tollasena jatkua... ☹️ Samalla mua rupee ahdistaan nää viiltely jutut, joten taidan pitää taukoa tästä ryhmästä...

September kirjoitti 23.10.2018 8:20

Hei.

Saan tänään vieraita. Uskon selviäväni vieraista hyvin. Nyt on vähän toiveikkaampi olo. Koulutukset piristivät, kun meillä oli aika hauskaa.

Aamupäivä menee puuhastellessa. Pakko yrittää siivota, kun vieraita tulee. Osaiskohan sitä illalla nauttia siististä kodista. Täällä ei ole ollut siistiä sen jälkeen, kun loppukesän hypomania saatiin aisoihin.

🙂👍

Hei vaan ja keskiviikkoa.

Nyt on paljon helpompi olo, kun itku on muuttunut tunnottomuudeksi. Mikään ei tunnu miltään eikä mikään enää hetkauta.

Paino on alkanut tippumaan taas, kun en jaksa syödä kunnolla. Vatsa ei ole kurninut sitten viime tammikuun. Olen kai pysyvästi menettänyt kyvyn tuntea nälkää. Sen lisäksi ei edes ole ruokahalua.

Itsetuhoisuudesta pitäisi päästä eroon. Tai edes korvata viiltely vaikka lääkkeiden väärinkäytöllä. Mene ja tiedä, kumpi on haitallisempaa. Samapa tuo.

En taia päästä osastolle et kai se on kärsittävä tän olon kaa vaan..

Kaikki on tuskallisen merkityksetöntä. Mikään ei tunnu miltään. Mitä järkeä on tehdä mitään, kun millään ei ole mitään väliä? Kerta kaikkisen samantekevää. On tuskallista velloa tässä merkityksettömyydessä minuutti toisensa jälkeen. Miksi tekisin yhtään mitään, jos mikään ei synnytä minkäänlaista tunnetilaa? Mikään ei ole mitään eikä mitään ole mikään. Haluaisin tuntea jotain niin tämä oleminen ei olisi niin tyhjänpäiväistä.

Psykologi on ensi viikon tiistaina ja lääkäri keskiviikkona. Viikko vielä ennen kuin tästä pääsee puhumaan jollekin asiantuntijalle. Mitähän viikossa ehtii tapahtua?

Lääkäri on taas uusi, joten en tiedä mitä odottaa. Kuunteleeko hän ajatuksiani lääkityksestä? Olen nyt aika lailla kyllä valmis syömään mitä tahansa, että olen jouluun mennessä kunnossa. Tai niin kunnossa, kun on realistista olettaa.

Haluan koko ajan vahingoittaa itseäni, että tuntisin jotain muuta kuin tyhjyyttä.

September kirjoitti 24.10.2018 14:34

Kaikki on tuskallisen merkityksetöntä. Mikään ei tunnu miltään. Mitä järkeä on tehdä mitään, kun millään ei ole mitään väliä? Kerta kaikkisen samantekevää. On tuskallista velloa tässä merkityksettömyydessä minuutti toisensa jälkeen. Miksi tekisin yhtään mitään, jos mikään ei synnytä minkäänlaista tunnetilaa? Mikään ei ole mitään eikä mitään ole mikään. Haluaisin tuntea jotain niin tämä oleminen ei olisi niin tyhjänpäiväistä.

Minulla on aivan samanlainen tyhjyys. Kaikki tuntuu turhalta. Kun elämä lähenee vain koko ajan vanhuutta ja olen täysin kyllästynyt tähän kaikkeen. Aion eristäytyä maailmalta, koska olen niin hemmetin kiltti. Tämä minun kiltteys rasittaa aivan liikaa. En pysty olemaan oikein itsekäs. Enkä uskalla olla vihainen kenellekkään. Tämä kiltteys on kuin sairaus, johon ei ole lääkettä. Maailmassa ei vaan pärjää jos on liian kiltti.

Sitten juuri tämä että musiikki ei enää liikuta suuntaan eikä toiseen. Tuntuu että elämä on yhtä selviytymis kamppailua aikaa vastaan. Äitini kohdusta tähän maailmaan tulin ja kammottaa ajatus että lopulta ei elämässä ole mitään moraalia tai etiikkaa tai järjestystä tai Jumalaa. Olen kyllä niin kiltti että pelottaa puhua edes Jumalasta, ettei kirous lankea päälle.

Olen kahden maailman välissä: sosiaalisen ja erakoitumisen. Kirjoitan vaan tänne kun muutakaan en keksi. Vedän joka sekuntti vain ilmaa keuhkoihin, että jaksaisin edes hieman elää. On tää vaan niin kummallista kun tyhjyydestä tullaan ja sitten elämä on tallaista kärsimystä ja tyhjyyteen mennään. Tiedän että kuoleminen on hirveää. En sitä halua. Tiedän että itsensä vahingoittaminen on itsekästä ja hirveää. Silti mulla on jatkuvat kivut ja masennus. Aina kun tapaan ystäviä ja kun palaan kotiin niin tekisi mieli taas vahingoittaa itseäni.

Taistelen koko ajan. Se on minun elämäni tarkoitus tällä hetkellä. Taistelen vain että saisin joskus edes nauttia. Elämä on muuten niin kärsimystä.

Taas tällaista sekalaista tekstiä. Ehkä jauhan vain samaa. En tiedä. Mutta toivon kaikesta sydämmestäni että maailmassa olisi edes jonkinlaista oikeudenmukaisuutta. Ettei tämä olisi vain surullinen matka....

Viime päivinä on kyllä ollut vaikea löytää syitä eteenpäin. En usko Jumalaan, joten en löydä merkitystä sitäkään kautta. Jos tämä elämä ei tästä muuksi muutu, niin mitä järkeä on mennä eteenpäin, jos lopussa ei odota kuin ikuinen tiedottomuus ja tyhjyys? Jos lopputulema on joka tapauksessa sama, niin miksi pitkittää omaa kärsimystään?

Pitäisi kai ottaa Raamattu käteen ja yrittää löytää sieltä jotain viisautta. Hulluksihan tässä tulee, jos joutuu tarpomaan koko elämänsä toivottomuuden suossa.

Kiitos, että kirjoitit Minäitse89.

Täällä sataa lunta, rakastan talvee 🙂🌻