En jaksa keskittyä. En jaksa aloittaa tekeen mitään. En jaksa lukea tai katsoa teeveetä. Tää on yhtä helvettiä koko elämä, saatana!☹️

Päivää.

Hyvä, että kirjoitat tänne Erilainennainen, jos se vaan sinua auttaa. Vertaistuki on paras tuki ja usein pelkästään ajatusten ja tunteiden sanoittaminen kirjoitukseksi auttaa.

Olin eilen puoleen yöhön asti töissä, mutta päätin silti aloittaa lasten syyslomaviikon retkellä. Onneksi teimme retken, se piristi eikä lasten tarvinnut katsoa kotona mun torkkumista kun en pysy hereillä.

Huomenna on psykologille aika. Edellisestä tuntuu olevan niin kauan aikaa. En selviytynyt kotitehtävästäni.

Tervetuloa joukkoon titiuu.

Tänään oli jotenkin vaikea psykologilla käynti. En oikein pystynyt seuraamaan psykologin ajatuksia enkä oikein osannut olla täysin rehellinenkään.

Kai tää masennusta on, kun ei mikään huvita eikä mitään jaksa. Vaikea vaan mieltää tällaista lievempää oireilua masennukseksi. Jotenkin sitä ajattelee, että ei voi olla masennusta, jos ei halua kuolla ja välillä voi olla joku hyväkin päivä.

Psykologi kysyi multa, yllättääkö masennusoireet. Ei ne oikeastaan yllätä. Yllättävää olisi, jos niitä ei olisi.

Kai mun täytyy myöntää, että mulla on uusi masennusjakso. Ei tää olotila voi muutakaan olla.

Sinulle titiuu11 tsemppiä paljon ja samoin septemberille ja minäitse89.lle. Selvisin pahimmasta tuskatilasta ja tänään enää normaalimasennusta, jonka kanssa kestän paremmin. En ole lähtenyt tänään minnekkään, päiväunetkin nukuin.Täytyisi muistaa, että aina, kun on tuskaisin ja vaikein hetki, vaikka se kestäisi päiviäkin, niin siitä selviää. Mutta eihän siihen pysty, kun haluaisi vaan, että ahdinko, tuska,suru helpottaisi ja tuntuu vain, että on seinä vastassa. Nyt on onneksi taas vähän kevyempi mieli. Kiitos.

Ulkopuolisesti näyttää, et oon ilonen mut sisäisesti kuitenkin aattelen im:aa. Kestipä taas kauan hyvä kaus..

Taas yksi mitään sanomaton päivä. Ahdistaa olla ja samalla kaikki itseä ympäröivä. Miten ihmeessä mä jaksaisin siivota, kun en jaksa nousta edes sängystä? Viime viikolla hyviä päiviä oli kaksi, olisko huomenna tän viikon hyvä päivä? En jaksaisi tätäkään. Mietin itsekin sitä samaa, että onko tässä mitään järkeä ensin kärvistellä omaa elämäänsä siihen asti, että se joskus loppuu. Miksei se loppuisi jo, ettei tarvitsisi kärsiä ja kitua?

Sh totesi yhdellä käynnillä, että hyviä päiviä pitäisikin olla, mutta en näe niitä tässä pimeydessä mahdollisina. Ei ainakaan nyt, kun keskittymiskyky kaikkeen on kadonnut. Kauheesti muka pitäis tehdä ja kotiakin siistiä, mutta mähän olen yksin näiden sotkujeni keskellä. Haittaako se ketään, etten jakss tänäänkään tiskata?

Koira on panko lenkittää. Sh:n mukaan ainakin 15min/lenkki. Olen siitäkin vähän lipsunut, lenkit on olleet lyhyempiä ja äkkiä alta pois hoidettuja. Että pääsee taas olemaan ja keskittymään siihen, että erakoituu omien ajatustensa kanssa. Kun ei kukaan ymmärrä, kun ei kukaan tue ja auta. Sitä on tässä suossaan niin yksin.

Kaikille tsempit tähän viikkoon!

Heti heikkona suinpäin myöten itsetuhoisille ajatuksille. No nyt on hetken parempi olo. Tai no, ei oikeastaan. Huomenna kaduttaa haavat muistuttamassa, kuinka paskaa tämä sairaus on.

Ulkosesti näytän iloselta, mut sisäisesti on paha olla..

Tänä aamuna on vähän parempi olo. Jospa tänään sais vihdoin siivottua ennen töitä. Ahdistaa töihin meno. Ahdistaa tämä sotkukin.

Nukuin kellon ympäri ja enemmän heräämättä kertaakaan. Eilinen oli kurja päivä.

Hyvää torstaita.

Mulla on päivät sekaisin. Olin jo sopimassa perjantaille yhtä sun toista, kunnes tajusin että tänään on tosiaan jo torstai eikä keskiviikko ja perjantai on jo huomenna. No sain siirrettyä ensi viikolle sopimani vieraat. Mä en yhtään jaksais ketään nähdä, mutta kai se tekee hyvää, vaikka ei siltä tuntuiskaan.

Tällä hetkellä ei oikein mikään tunnu hyvältä. Eilinen oli kamala päivä. Töissäkin tuntui, että kaikki kyseli kuulumisia ja mitä mä oikeesti voin siihen sanoa? "Ihan hyvää" ja "Tässähän tämä" lienevät vakiovastauksia. Tekee pahaa valehdella päin naamaa, mutta en mä voi töissä sanoa, että ei kuuluu hyvää, kiitos kuitenkin kysymästä. Vaikka teen nyt kevennettyä työtä, niin sinne meno tuntuu silti pahalta ja ahdistavalta.

Tähän kurjuuden päälle sitten vielä parisuhdeongelmat, joita mies nosti täyden lastin esille. Joo, onhan niitä, mutta niistä ei ole puhuttu ja hyvä niin. Nyt yritän koota jotain järkeviä ajatuksia, etten pahenna tilannetta entisestään. Haluaisin olla rehellinen, mutta olen vetänyt tiettyä roolia jo niin pitkään, että rehellisyys vaan pahentaisi asiaa.

Eilen kerroin hänelle, että olen taas sairastunut masennusjaksoon, joten hänenkin ajoituksensa meni hiukan pieleen. Luuli varmaan, että yritin vältellä niitä asioita, joita hän eilen otti esiin kertomalla masennuksestani. Tiedän kyllä, että nimenomaan minulla on peiliin katsomista. Hän tekee mitä tahansa puolestani enkä minä osaa edes kiittää.

Onneksi kahden viikon päästä on jo aika lääkärille. Olen pettynyt, että masennus uusi näin äkkiä, vaikka mikään ei oikeastaan enää yllätäkkään. Luulin olevani valmis hyväksymään seuraavan sairausjakson, mutta en olekaan. Tuntuu epätodelliselta sanoa, että olen masentunut. Toki masennus ei ole vielä sitä luokkaa kuin kesällä, se on vasta kehittymässä. Olen itsetuhoinen (viiltely), mutta im-ajatukset ja toivottomuus eivät vielä ole vallanneet minua. Varmaan lääkitystä joutuu taas miettiä uudestaan tai ehkä tästä vielä selviää jotenkin muuten? Nykyinen lääkitys sopii minulle hyvin, joten en haluaisi siihen muutosta. Masennusjaksojen estoon ei näytä tepsivän yleisimmät lääkkeet. Nykyinen kombo pitää kyllä huolen, ettei hypomaaninen olo saa otetta muuta kuin tilapäisesti nukkumisen vaarantuessa.

Olipas tänään paljon ajatuksia. Yritän saada itseni koottua ja jotain hyödyllistä aikaan. Illaksi pitäisi taas töihin.

Taas on vähän itsetuhonen olokin..

Eilinen oli taas ihan paskaa. Itkin koko päivän ja illan olin töissä. Jaksan kyllä tuon työn, mutta siellä on vaan niin vaikea olla. Täytyy jaksaa olla asiakaslähtöinen ja esimerkki työntekijöille, vaikka oikeasti tekisi vaan mieli itkeä.

Tänään on koulutuspäivä toisessa kaupungissa. Jos viikonloppu on yhtä tuskaa, niin kai se on sitten maanantaina käytävä tk:sta hakemassa sairaslomaa oman lääkärin aikaan asti. En tiedä sitten, miten tuo menee, kun olen osittaisella sairauslomalla jo valmiiksi. No kai se omalääkäri voi jälkikäteen kirjoittaa uuden b-lausunnon, jos tk:sta pyytää a-todistuksen.

Työ ei nyt ainakaan näytä olevan laukaiseva tekijä tässä sairaudessa. Hullua, että olen ensin sairauslomalla masennuksen takia, sitten hypomanian ja sitten sairauslomalla sairastun taas masennukseen. Ja kaikki muutaman kuukauden sisään.

Miehellekin pitäisi jotain vastata hänen parisuhdekysymyksiin. Totuus on se, että tämä sairaus on saanut mut kokonaan ja mulla ei ole mitään annettavaa parisuhteelle. Mutta miten tämmöinen yhtälö voi toimia? Ehkä meistä ei sitten olekaan loppu elämäksi toisillemme. Olisi parempi, jos mies löytäisi jonkun toisen, jonka kanssa jatkaa meidän perhe-elämää. Ei musta ole noille lapsillekaan äidiksi tän sairauden takia.

Moi,

Kiva, kun kirjoitat September, toivon että vointisi tulisi paremmaksi. Luulisin, että sinun oma vointisi on nyt kaikkein tärkein asia, muut asiat tulevat vasta sen jälkeen.

Minulla on myös masennusta. Minulla on siitä kummallinen tilanne, että minulla menee kaksi eri masennuslääkitystä, mutta ne eivät tehoa riittävästi. Niiden takia näen kummallisia unia ja oloni on poissaoleva kuin olisin hypnotisoitu.

Eilen aamupäivällä alkoi ahdistaa töissä ja ei ollut lääkettä mukana.. koitin sitten vaan jatkaa töitä, mutta ärsytti ihan vietävästi ja teki mieli tehdä kaikki ihan huonosti tai lähteä kotiin. Lopulta yritin olla välittämättä ahdistuksesta ja toimin kuin robotti. Tänään oli melkein samanlaista... mutta tein työni jollain tavalla ja yritin tsempata itseäni, kun oli perjantai.

Eilen mulla oli psykologi ja on aina kerran viikossa. Hän kysyi taas mun lääkityksestä. Ymmärsin rivien välistä, että hän on musta huolissaan, siis siitä että lääkitys ei auta riittävästi, vaan olen edelleen masentunut. Eilen tein BDI-testin netissä se näytti selvästi vähemmän masennuspisteitä kuin aiemmin, mutta tunnen silti oloni edelleen pääsääntöisesti masentuneeksi, vaikka yritän ajatella asioita, joista olen kiitollinen. Tääkin on outoa, että en edes tajua olevani masentunut, mutt mielestäni hän kyllä on ihan oikeassa, ajattelen ja puhun negatiivisia.

Tänään ja muutamina muinakin päivinä töissä mulle on tullut semmoisia "kohtauksia". Kuulen joittenkin puhuvan tai jotain hälyääniä ja äänet tuntuvat jotenkin epätodellisilta. En saa mitään selvää ja ymmärrän, että siinä on jotain epätodellista, luultavasti kyse on dissosiaatiosta. Minusta myös tuntuu silloin kuin katoaisin jonnekin. Ymmärrän täysin järjellisellä tasolla, että tuo on epätodellista. Toivon, että tämä ei alkaisi lisääntyä. Muistin yhtäkkiä, että minulla oli noin 12-vuotiaana samanlaisia kohtauksia, mutta en puhunut niistä kenellekään.
Tänään soitin ja varasin soittoajan lääkärille. Mielestäni tää lääkitys ei sovi mulle oikein ollenkaan... tai tästä ei ole hyötyä. Tai tämä kyllä on pitänyt paniikkiolot poissa, mutta tekee muuten olon epämiellyttäväksi. Haluaisin, että lääkäri kirjoittaisi mulle Triptyliä, koska se on ainoa lääkeaine, joka on vaikuttanut mulla masennukseen. Se on kuitenkin trisyklinen lääke eli ei niin hyvä kuin uudemmat. Aion kuitenkin pyytää sitä pienellä annoksella. Luulen, että se pitää ihan hyvin myös paniikit poissa. Toivottavasti lääkäri suostuisi, koska muuten joudun uuteen lääkekokeiluun. Triptyl saattaa kuitenkin tehdä maniaa, jos siihen on taipumus, mutta toivoisin että voisi edes hetken olla muuta kuin Zombi ja masentunut. Myös Opamox vaikuttaa mulla pieninä annoksina piristävästi.

Toivon niin, että parantuisin tästä. Tänään poikkesin töitten jälkeen kahvilassa ja ostin itselleni palan omenapiirakkaa, ajattelin, että minun pitää palkita itseäni työviikon jälkeen. Koko päivän olin ajatellut vain omenapiirakkaa töissä. Tuntui mukavalta avata torttupakkaus ja keittää kahvia sen seuraksi. Omena ja kaneli tuoksui niin ihanalta, että melkein en raskinut syödä sitä. Se oli mukava herkkuhetki.

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonlopun alkua kaikille täällä.

September - minulla on vähän vastaavia kokemuksia masennuksesta ja parisuhteesta. Sairastan vakavaa masennusta ja olen suuren osan ajasta täysin sen vallassa. Erosin vaimostani viime vuoden elokuussa, koska minulla ei ollut vuosiin ollut kiinnostusta parisuhteen ylläpitämiseen.

Ajattelen, että suurin syy siihen oli oma sairauteni, joka vei minulta kaikki halut enkä pystynyt ilmaisemaan minkäänlaisia tunteita. Tämä johti suhteessamme vakaviin ristiriitatilanteisiin, joista viimeisin johti itsemurhayritykseeni ja kotoa pois muuttooni.

Ajattelen, että hänellä on parempi olla ilman minua ja että hän kyllä löytää sellaisen suhteen, jota minä en pystynyt hänelle tarjoamaan. Tuntui pahalta, sillä siinä ei varsinaisesti ollut mitään henkilökohtaista häntä kohtaan. Hän oli hyvä vaimo. Nyt oma elämäni on tasaisempaa ja stressittömämpää, mutta myös paljon yksinäisempää.