Keskiviikkona kävin eräässä tapahtumassa ja ihmeen hyvin jaksoin siellä ollakin, en toivonut kuin pari kertaa koko aikana että loppuisipa tämä jo ja pääsisi kotiin. Tulin siitä aavistuksen paremmalle mielellekin ja eilinen oli kohtuu ok päivä.

Ajattelinkin sitten että varmaan jaksan taas alkaa käydä tallillakin normaalisti. Olin siellä tänään ja meinasin pyörtyä väsymykseen ja ahdistukseen. Siellä oli kauheasti ihmisiä, se oli ihan hirveää kun olin vielä ajatellut että kun on arkipäivä niin ei siellä ketään olisi. En osaa olla ihmisten kanssa, puhuin varmaan ihan käsittämättömiä kun ahdisti ja väsytti niin. Itkinkin pienesti kun kotiin pääsin koska tunsin taas kaikkien vihaavan minua. Nyt aion loppuviikonlopun olla kotona enkä puhu kenenkään ulkopuolisen kanssa perhettä lukuunottamatta. En halua, haluan eristäytyä jonnekin piiloon. Haluan olla rauhassa.

Tiistaina olisi hoitaja enkä tiedä mitä sanon siellä. Pelkään että sanon taas kaiken olevan ihan hyvin ja sitten keskustelu lähtee taas ihan väärille raiteille. Pelkään että hän ajattelee minun valehtelevan ja olevan huomionhakuinen jos sanon olevani väsynyt ja ahdistunut. Pelkään muita ihmisiä nykyään, perheen kanssa voin pieniä hetkiä olla mutta muiden en. Alkaa ahdistaa kun ajattelen heidän vihaavan minua. Sanon kuitenkin jotain tyhmää ja väärää ja pilaan kaiken vaan pahemmaksi kuin mitä se nyt jo on. Kyllä varmaan perheenikin vihaa minua, ei sen puoleen että en heidän kanssaankaan kauheasti ole. En halua häiritä ketään tai olla vaivaksi.

Voi kun voisi vaan nukahtaa ja olla heräämättä. Lääkkeitä laskeskelin yksi ilta mutta ei ne riitä enkä jaksaisi sitä rumbaa mikä siitä seuraa. Haluan vaan pois. ☹️

Sain äsken ihan hirveän ahdistuspaniikkikohtauksen ja luulin, että tukehdun. Sitten se meni ohi.

Rupesin pohtimaan sitä tiistain hoitajakäyntiä ja tajusin että minähän voin puhua siellä mitä vaan. Ei se usko kumminkaan ja kun ei ole mitään sairaalaanjoutumispelkoakaan niin voin puhua mitä lystään. Joskus olen pidätellyt kun olen pelännyt että tulkitsevat väärin ja pistävät osastolle. Mutta toissatalvena kun olisin halunnut sairaalaan niin sanoivat etteivät ota mua sinne kun kotona pitää olla. Ja ymmärrän sen kyllä nyt täysin. Sehän on sairaala, sairaiden ihmisten hoitopaikka. Minä kun en ole millään muotoa sairas niin mitä minä sinne tukkisin.

Tekisi mieli perua koko hoitaja. Ihan turhaa ajanhukkaa kaikille osapuolille. Muutenkin hän on jo kiireinen potilaidensa kanssa niin hävettää tunkea sinne valittamaan joutavia. Ehkä unohdan mennä.

Anteeksi kun olen spämmännyt tänne. Nyt lopetan kun en ole edes masentunut niin mitä minä täällä edes teen??

Tämän kirjoitan vielä niin saan sen ulos itsestäni. Nyt nimittäin tiedän mikä minua tuossa hoitajalle menossa häiritsee. Hän sanoi viimeksi "Tulisitko klo 9? Koska klo 10 minulla on potilas." Niin, potilas. Ei "toinen potilas". En siis ole potilas. Enkä olekaan, sairaat ihmiset ovat potilaita ja he menevät lääkäriin ja hoitajalle. Minne sitten mennään kun on vaan niin laiska ja saamaton ettei saa mitään aikaan??

Nyt lopetan, kiitos kun sain avautua.

Yleensä nukun yöni hyvin, mut nyt jostain syystä valvotuttaa.

Ps. Mulla on nimpparit tänää 😀

Hyvää nimipäivää Taina, Tanja tai Taija 😉

Olen jo aamusta tavallista ahdistuneempi. Toissapäivän paniikkikohtaus teki kaikesta taas vaikeampaa. En pysty avaamaan verhoja enkä tiedä, miten pääsen tänään täältä kotoota ulos.

Kiitos onnitteluista 🙂 muakin alko nyt ahistaa jostain syystä..

On aivan normaalia että välillä ahdistaa.

Olen tullut siihen tulokseen että tämä elämä on vain taistelua selvitä seuraavaan päivään ja välillä on kiva jos pystyy jostain nauttimaan. Mutta ennen kaikkea tämä on selviytymistä...

Mukavaa lauantai-iltaa! 🙂

mmila, mua ihmetyttää miksi ajattelet ettet ole masentunut (tai että et saisi kirjoittaa tänne, vaikka et ole)? Mun korvaan parin päivän takaiset viestisi kyllä kuulostivat selvästi alavireisiltä. Luulen että lääkäri pitää sinua ihan yhtä lailla potilaanaan kuin toistakin - ehkä hänelle sattui jokin lapsus siinä miten hän puhui sinusta mutta mulle ei olisi tullut mieleen tulkita sitä niin ettei hän pidä asiaasi tärkeänä. (Vaikka ymmärrän, että on ärsyttävää kun aikaasi siirrettiin!)

September, en osaa sanoa muuta kuin että jaksamista sinne! Pidä huolta itsestäsi ja suhtaudu itseesi kärsivällisesti paniikkikohtauksesta toipuessasi. Kyllä se vielä helpottuu ☺️❤️

Hei Minä itse.
Elämä on sellaista kuin siitä tekee. Sama sairaus pääsee aina vauhtiin ja keksii omia koukeroitaa ja kiemuroitaan. Se ikuinen skitsofrenia.
Tunne elämän sairaus tai diagnoosi. ☺️❤️☺️😍

Hei vaan ja sunnuntaita.

Mulla on motivaatio kadoksissa. Mieliala on ihan hyvä, mutta mikään ei huvita. Kaikki tuntuu turhanpäiväiseltä ja tämä elämä ei edisty tai mene eteenpäin. Nukun helposti 13-15 tuntia vuorokaudessa eikä päivissä ole muuta rakennetta kuin lasten vuorokausirytmi tai epäsäännölliset työvuoroni. Töissä on ihan kivaa, mutta mielummin olisin kotona tekemättä mitään. Mieluiten vaan nukkuisin elämäni ohi.

Täytyy kai yrittää keksiä paljon ohjelmaa ensi viikolle, kun on lasten syyslomaviikko. En halua, että lapset joutuvat seuraamaan vierestä, kun vaan nukun.

Moi.

Mua harmittaa se että olen niin herkkä ihminen. Olisi paljon mukavampaa tuntea ahdistusta ja huonoa omaatuntoa vähemmän...

Mä taian vetäytyä tältä palstalta, ku menee hyvin nyt taas..

Mulla on aika umpikuja-olotila. Rahat on lopussa, lastakin täytyis auttaa taloudellisesti, mutta en pysty. Elämällä ei ole merkitystä. Mietin im.aa. En jaksa avata, minkä takia mulla ei ole mahdollisuuksia elää tässä maailmassa. Yritän ajatella, että joskus täältä kuitenkin kuollaan, että sen takia täytyisi jaksaa. Mutta tuska on liian kova tällä hetkellä. Siksi ajattelin kirjoittaa, jos se edes vähän helpottaisi olotilaani. Olen parisuhteessakin jonkinlaisessa umpikujassa. Tunnen olevani vain taakka. Siksi toivoisin välillä, että voisin muuttaa jonnekkin yksikseni asumaan. Mutta se on senkin takia mahdotonta, että sitten en pystyisi auttaa tytärtäni enää mitenkään taloudellisesti. Lisäksi talvi tekee tuloaan, pimenevät päivät, jotka pahentavat olotilaani. Nyt aurinko paistaa ulkona, mutta se ei edes saa mieltäni piristymään. Pitäis ehkä varata lääkäri-aika. Viikon päästä on työterveyslääkäri, vaikka en ole enää työ-elämässä, vaan tarkoituksena on hakea pysyvää eläkettä. Sekin saa minut tuntemaan itseni arvottomaksi. Mutta en pysty lukuisten vaikeuksieni takia työskentelemäänkään. Tänne kirjoittaminen auttoi vähän, kun tämä palsta on ainoa vertaistukeni tällä hetkellä. Olen iloinen Tyttönen vaan puolesta, kun hänellä menee nyt paremmin👍❤️. Täytyy lähteä ulos, kun saa käytyä suihkussa, koska se piristää edes hetkellisesti.

Maanantai ja ensimmäinen viesti täällä. Aloitin viikon tapaamalla psykiatrista sairaanhoitajaa ja taas päästiin kipupisteisiin. Olen hukassa omassa kuilussani ja vaikka kuinka yritän rämpiä pohjalta ylös, tuntuu se mielettömän raskaalta ja vaikealta. Ehkä löytäisin teistä muista apua ja voimaa jaksaa eteenpäin! Lähipiiristäni ei ole apua ja nyt miettiessäni ”lähipiiriäni” tunnen olevani yksin.
Kerran viikossa tapaamiset sairaanhoitajan kanssa ovat tsempanneet eteenpäin. Tänään uskalsin ottaa esille lääkityksen noston, jotten menisi niin tunteen mukana äärirajoilta toisille. On mulle niitä hyviäkin päiviä mahtunut matkaan, mutta niitä on harvemmin. Ehkä jonain päivänä voin sanoa selättäneeni masennuksen? Vaikka edelleen tulevaisuutta ajatellessani näen vain mustan aukon ja tyhjyyden.😑❓

Itsekin mietin im:ää. En tiedä minkä takia täällä olemme, en vaan käsitä: mikä suunnitelma luonnolla on kun täytyy eka syntyä, sitten elämä on tällaista kärsimystä ja sitten kuollaan, jonka jälkeen ei ole enää missään.

Siis tämä tuntuu niin täysin paradoksaaliselta tämä elämä: että pitäisi jaksaa elää, vaikka elämä on pelkkää kärsimystä ja sitten ei saa kuolla sillä kuoleminen on vielä tuskallisempaa ja sitten kun on kuollut niin ei tunne tuskaa mutta silloin tietoisuus on kaikonnut ja ei ole missään eikä voi tehdä mitään.

Enkä kestä vain tällaista oleilua että jotain pitäisi muka askarrella tai siihen suuntaan tai jotain pientä näperrystä tehdä. Näkisin että on kaksi vaihtoehtoa: joko olo tulee siedettäväksi tai sitten se pahempi.

Haluaisin uskoa Jumalaan, mutta kun näyttää nyt pahasti siltä että kukaan ei odota kuolemanporttejen toisella puolella... ☹️