Hyvää tätä päivää.

Tänään en ole saanut mitään aikaiseksi. Siis yhtään mitään. Olen istunut sohvalla ja tuijottanut tietokoneen ruutua tai sitten maannut sängyssä kirjan kanssa. Siinäpä se. Onneksi ei ole askelmittaria, niitä tuli tänään ehkä 50... Sängystä vessaan ja sohvalle ja siitä jääkaapille ja takaisin sohvalle. Huomenna aion jatkaa tätä samaa, paitsi että pitää käydä kaupungissa nopealla asialla iltapäivästä.

Huono omatunto kolkuttaa jossain takaraivossa mutten jaksa edes välittää. Tekisi mieli olla koko viikko kotona. Pelkään vaan että sitten käy niin, etten pääse enää ollenkaan mihinkään jos annan itselleni luvan olla määrättömän ajan kotona. Kerran annoin ja olinkin sitten kotona putkeen lähes missään käymättä 1,5 kk. Ei sellaisestakaan mitään tule... Joskus aina käy mielessä, että olisi ihanaa päästä osastolle lepäämään. Mutta ei ne ota mua sinne enkä kehtaa enää edes kysyä. Ja toki tiedän että se on sairaala eikä mikään hotelli... Ei sinne niin vaan kävellä sisään. Mutta tuntuu että jotain lepoa sisältävää irtiottoa elämästäni tarvitsen pian. Muuten ei tästä tule mitään. Ja siellä saisi puhua jonkun kanssa päivittäin. Se tekisi hyvää. Nyt on vielä yli viikko seuraavaan omahoitajan aikaan...

Aina iltaisin kun käyn nukkumaan ajattelen, että kuolisinpa yön aikana. Saisin aivoverenvuodon tai sydänkohtauksen enkä heräisi enää. Saahan sitä toivoa...

Välillä tuntuu että minkäköhän takia tänne on synnytty, kun kaikki on niin merkityksetöntä. Jos Jumala on kuollut ja me vaan lillutaan täällä merkityksettömässä maailmassa, jossa ilmastonmuutos nostaa meren joka puolelle ja roskaruoka tappaa meidät.

Maailma ja elämä on vain mielihyvän tavoittelua ja jos ahdistaa niin siihen on pilleri. Jos masentaa niin siihen on pilleri...

Kouluissa päämme räjäytetään lopullisesti jatkuvilla läksyillä ja meille todetaan kuinka tyhmiä olemme...

Lopulta 2100 vuonna on muutama robotiksi muutettu ihminen, jotka eivät tarvitse enää ilmaa vaan tietoisuus oon siirretty koneisiin, jotka jauhavat miljoonia vuosia. Pohtivat samaa kehää vain ja saavat elektronisia mielihyvä impulsseja.

Loppujen lopuksi maapallo hylätään ja kaikki ovat lähteneet johonkin kaukaiseen galaksiin tai toiseen ulottuvuuteen, jonka ihmiset ovat muokanneet itselle sopivaksi.

Kuitenkin mietin, että itse olen luultavasti jo silloin kuollut ja kuopattu, eikä minusta ole jäljellä kuin muutama pölyhiukkanen. Silloin minulla ei ole enää aivoja ei tietoisuutta, ei ajattelua, ei tunteita. Silloin vihdoin olen rauhassa eikä minun tarvitse enää pohtia maailman huolia ja murheita. Saan ikuisen rauhan masennukselta, harhoilta ja kaikelta muulta. Minun ei tarvitse enää kuunnella vittuilua, nalkutusta tai mitään muuta. Minun ei tarvitse katsella harhoja jotka leikkivät seinällä.

Elämästä sanotaan että kaikkea pitää kokeilla, mutta miten voisi pieni ihminen kaikkea kokeilla. Raha on ehkä se ainut asia mikä pitää elämässä kiinni. Raha on se viimeinen toivo joka ehkä jotenkin auttaa sietämään tätä elämää.

Koko maailma on hiljaa hiipuva odotushuone, joka käy koko ajan vain pienemmäksi ja pienemmäksi.

Kirkot on 2100 jo poltettu Jumala on syösty vallasta. Papit ovat noitia. Ja raha hallitsee.
Tuomionpäivä odottaa nurkan takana.

Maailmasta on poistettu rakkaus ja ahdistus, ne ainoat voimat mitkä saavat ihmiset toimimaan.

Mutta onneksi minä olen jo ristin alla, kirkon mullassa. Jossain siellä lahonneen arkun sylissä, minne aurinko ei enää paista. Ja toivo on sammunut. Siellä minä vietän sitten ikuisuutta...

Hei,

Tässä kejussa kirjoitellaan aika ajoin myös ruuasta, ravitsemuksesta ja terveydestä, joten sen vuoksi vinkkaan tämän illan poikkeuksellisesta Sydän Chatistä.

Eli tänään tiistaina 9.10. klo 18-19.30 Tukinetissä on kaikille avoin Sydän Chat teemalla: Sydänterveys ja ravinto - vinkkejä arjen ruokavalintoihin. Tämä teema koskettaa ihan kaikkia, joten tervetuloa siis mukaan! 🙂🌻

Keskustelussa on mukana myös Sydänliiton ravitsemuksen asiantunija. 🙂👍

Mulla on nyt kaks diagnoosia,eli skitsofrenia ja dissosiaatiohäiriö.en oikein vaan oikein tiiä miten tuo dissosiaatiohäiriö ilmenee mulla..

Tämä päivä on mennyt samoin kuin eilinenkin. Kävin kaupoilla ja muuten olen vaan istunut sohvalla koneella. Kun ei vaan ole voimia...

Tämän väsymysjakson aikana on tapahtunut asioita, joita ei ole tapahtunut aikoihin/koskaan. Ensinnäkin olen unohtanut ottaa aamulääkkeet KAHDESTI, mitä ei ole tapahtunut vuosiin. Ja siis kahdesti. Huomasin tuon vasta illalla.

Ja nyt olin unohtanut ostaa iltalääkkeitä lisää ja olin siis eilisillan ilman. En vaan ole muistanut yhtään koko asiaa. Näin ei ole tapahtunut koskaan ennen. Kertonee jotain tästä väsymyksen ja aivosumun määrästä...

Nousi yksi lause mieleen jonka luin eräästä kirjasta: Tähdetkin kuolevat, mutta sitä ennen ne loistavat kirkkaina. Hyvää keskiviikkoa!

Mulla on nyt suht hyvä vointi. Ei oo ääniä eikä itsetuhosia ajatuksia..

Hyvä kuulla Tyttönen vaan.🙂👍

Muutkin on huomannu, et voin paremmin 🙂👍

Hieno juttu Tyttönen, että voit hiukan paremmin.

Mä sain tänään paniikkikohtauksen, kun tytär koputti oveen. Ovenkoputukset on vaikea paikka. Nyt väsyttää niin, etten tiedä miten jaksaa lasten kanssa koko vkl yksin.

Musta tuntuu, että kaikki me, jotka kamppailemme näiden mielenterveysongelmien/ sairauksien kanssa tunnemme itsemme aika yksinäisiksi. Ehkä todella olemme sitä esim. meillä ei ole perhettä tukena tai ystäviä. Luottamusta ja uskoa toisiin on vaikea rakentaa. On helpompi olla yksin, mutta kuitenkin kärsimme siitä. Tunnemme, ehkä, että emme ole ystävyyden arvoisia, emme voi luottaa toisiin. Taustalla on jokaisella meistä oma tarina ja kokemukset. Kuitenkin luottamus ja arvostaminen pitäisi lähteä meistä itsestämme. Tiedän kokemuksesta, että se on todella vaikeaa. Vaikeaa olla armollinen itselleen ja rakastaa itseä terveellä tavalla. Jotenkin toisilla se tuntuu olevan niin helppoa olla omina itsejään ja he tuskin miettivät joka tilanteessa, mitä muut minusta ajattelevat, uskaltavat olla sitä, mitä ovat. Maailmassa tulisi olla enemmän hyvätahtoisuutta. Ajattelen lähes aina, kun näen ihmisiä, jotka koikkelehtivat esim. huumehöyryissään, että he tarvitsisivat jonkun, joka sanoo, että välittää heistä. Minulla herää halu auttaa. Vaikka ajoittain en osaa auttaa edes itseäni, saatikka aikuista lastani. Tunteet, tuska, suru ja masennus hallitsevat elämääni ajoittain liiankin paljon. Välillä haluan olla maailman pelastaja. En oikein tiedä, mitä tällä kirjoituksella haluan sanoa. Paitsi tietysti sen, että yrittäisimme muistaa, että meitä herkkiä on paljon ja meitä tarvitaan.

Olen kanssasi samaa mieltä erilainen nainen. Itsekunnioitus on kaiken perusta. Toki muidenkin mutta maailma on sen verran yksinäinen paikka välillä että pakko vain luottaa itseensä ja puskea eteenpäin. Koska loppujen lopuksi elämme tässä omassa kehossamme, toki muut ihmiset ovat erittäin tärkeitä, mutta täytyy olla hyvällä tavalla myös itsekäs...

Hyviä ajatuksia teillä mielenterveydestä 🙂👍

Mä olen tassa miettinyt, että nyt kun mun mielialat ovat tasaiset ja kaksisuuntaisuus jopa hallinnassa, niin se on antanut mulle virheellisen vaikutelman. Masennusta eikä maniaa ole, joten kuvittelen, että olen nyt toipunut. Eihän se ole lainkaan totta.

Eilen sain paniikkikohtauksen ja ahdistus on seurannut tähänkin päivään niin voimakkaana, että piti turvautua opamoxiin. Paniikki ja ahdistus on koko ajan läsnä. Teen töitä 60%, mutta aivokapasiteetistani käytössä on täydet 100%. Nukun 13-15 tuntia vuorokaudessa. Keskittymiskykyni on niin heikko, etten pysty lukemaan kirjaa loppuun. Nyt kirjoittamisestakin on tullut vaikeaa. Tajusin eilen, että olen yrittänyt kompensoida 60% työpanosta kirjoittamalla 40%. Milloinkohan opin, ettei minulla ole antaa itsestäni 100% ?

Vaikka mielialat on hallussa niin, en voi mitenkään olla palautunut normaalitilaan. En voi mitenkään enää palata entiseen elämään. En enää selviäisi siitä. Täytyy oppia hyväksymään todellisuus eikä tavoitella sellaista minua, jota ei enää ole.

Kävin tänää labrassakin nii kaikki tulokset on normaaleja parista tuloksesta lukuunottamatta..

Huomenna on tulossa mukava päivä 🙂👍