Ihan selvästi edelleen hypomaanisuutta ilmassa. Olen fyysisesti levoton, tuottelias, innostunut tyhjästä. Niin ja tähän aikaan olen untenmailla normaalisti. Siivosin keittiön iltapalaleipä toisessa kädessä. Päässäkin käy taas jatkuva humina ja pulputus milloin mistäkin aiheesta. Aistit on terävimmillään.
Huomenna on sovittu puhelinaika lääkärin kanssa. En uskalla mainita tästä tai Ketipinorin tiputus loppuu samantien. Varmaan määräisi lisää. Kaiken piti olla nyt tasaista ja hyvin. Miten näitä mielialoja ei saada kuriin, vaikka hevosen annos tasaajia menee. Ja suurempi kysymys... mikä tämän laukaisi?
Ai mihinkä uskon ja mistä saan voimaa? Olen kristitty, kastettu kirkkoon kuuluvaksi, käynyt rippileirin ja avioliitto siunattu. Lapset ovat myös kastettu, vaikka isänsä ei kuulu kirkkoon. Usko on minulla ollut aina kadoksissa, vaikka olen sitä joskus kaivannutkin henkisissä taisteluissani.
En ole ateisti. En voi mitenkään kieltää Jumalan olemassa oloa. En kuitenkaan usko kuoleman jälkeiseen elämään. Tämä usko tai uskomattomuus antaa minulle voimaa. Se on lohdullista, että elämä päättyy kuolemaan ja tietoisuus katoaa ikuisiksi ajoiksi. Jos tästä elämästä pääsee pois, niin se todella loppuu siihen.