Itsemurha. Kauhea helpottava ajatus. Olen niin pettynyt ja järkyttynyt ja tarvitsen apua. Oikean kuuntelijan. Ei tämä yksinpuhelu mitään auta. Yksinäisyys on iskenyt taas vasten kasvoja.oloni on turta turha.ja surullinen. Olen ahdistunut ja rakkaus riipii rintaani puukoniskun lailla. Ihan hirveä. Puukko rakastuneessa sydämessä.olo on kamala. 😴

huawei, tervetuloa joukkoon. Mullekin tästä palstasta on tullut tärkeä.

Piti ottaa lääkettä ahdistukseen, sen verran vaikea olo oli. Huominen ei varmaan ole yhtään sen helpompi. En ole jaksanut muuta kuin ruuan tehdä sen jälkeen, kun palasin iltapäivällä reissusta. Pilkkinyt vaan sohvalla. Taisin torkahtaakin. Huomenna on kirjoitettavaa, toivottavasti se sujuu.

Apua! Ikävä iski sydämeen. Käsittämätöntä että ikävöin näin paljon. Ikävöin rakkautta. En raatelua.sietämätöntö kipua tunnen rinnassa. Ahdistaa tosi paljon. Olen liemessä ja kriisissä. Pahasti liian pitkään annoin narsistin hallita elämääni.(sen työkaverit haukkunet myös). Hirveää olo. Pettynyt .järkyttynyt ja tunnen sietämätöntä tuskaa. Kateutta. Halveksuntaa. Olen musertunut .tunteet heittelee laidasta laitaan.. Vuoristoratapäivä ollut tänään. En tapa itsräni.mutta synkäsdä vedessä uin . myrskyää. Annan rakkauden näin purkautua.miksi piti nöin mennä. Olin lapsellinen ja luulin liikoja ittestä. Olen oppinut ylpeästä ihmisestä nöyräksi.en minäkään kestä lpputtomiin. Hirveää kun puukko on syömmessäin..
😳

Hei sebtember. Menetkö huomena kouluun tai töihin. Mie meen kouluun. Toistaseksi olen pärjännyt ilman lääkkeitä. 10 v. Sitten söin puoli vuotta propral tabletteja. Auttoivat. Nnyt pystyn nukkumaan aika hyvin.mutta saa nähdä minkälainen syksystä tulee. Pitäisi vaan jotain uuttaki keksiä että veis ajatukset pois epäonnistumisista...

Mistä saatte voimia jatkaa?

Heippa vaan...

Masennus ja ymmärtämätön parisuhde ja itseltä hukassa olo, on kerpeleestä, sanonpa vaan. Siinä tän purkaus viimeseltä vuodelta, olkaa hyvät.

Ja sitten totean vaan että se fiilis kun kaikki tuntuu:

vituttaaaaaaaaa,
kiehuuuuuuuuuuu,
ylikuuumeneeeee...
YDINRÄJÄJDYYYYYYYS!!!
Tahdon poooooois koko tellukseltaaaa!

Tuolta..

Onko muita jotka vaan haluais joskus ponkaista painovoimattomasti ilmaan ja leijua rauhassa avaruuteen vaan kaikkea karkuun? Matkaseurueeseen mahtuu vielä?
☹️

minäitse89 kirjoitti 16.9.2018 20:0

Mistä saatte voimia jatkaa?

Luulen, että itselläni kyse on siitä, että olen sijoittanut niin paljon aikaa ja vaivaa selviytymiseeni että en pysty enää luovuttamaan. Se tuntuisi haaskaukselta. En oikein osaa odottaa tulevaisuudelta mitään nykyistä parempaa.

minäitse89 kirjoitti 16.9.2018 20:0

Mistä saatte voimia jatkaa?

Tällä hetkellä muutama läheinen ystävä ja äärettömän kaukaa haettu syy jaksaa eteenpäin:

Oma elämä kun on niin solmulla ja sekaisin välillä - uskottelen itselleni aina että kyllä tämänkin sotkun ratkaisu on nähtävä vielä miten sekin selviää, ihan niinkuin katselisi jotain jännää televisio sarjaa tms. joka houkuttelee katsomaan seuraavankin jakson ensiviikolla.

Välillä olen jopa innostunut tuosta sen verran että olen testannut miten omat toimet vaikuttaa siihen "seuraavan jakson" loppuratkaisuun, eli onko itsellä mitään valtaa tässäkään ongelmassa. Toistaiseksi jaksan tämän avulla koska olen uskotellut itselleni että jossain vaiheessa kyllä vielä tulee se suuri juonikäänne, joka johtaa sitten onnelliseen loppuun ennen the endiä...

Ja juurikin tuo - kun en oikein voi enää jättää elämää keskenään, koska sitten en näkisi sitä minun tarinaani tarkoitettua oikeaa loppua...

Hyvää maanantaita, taas on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin. Viime aikoina viikot ovat vilistäneet silmissä, kun taads masentuneena ja hypomaanisena aika kului epätodellisen hitaasti.

huawei, olen sairaslomalla työstäni vielä pari viikkoa, joten minua ei odota mikään tänään. Odotan työnantajani suostumusta 60% työaikaan Kelan osasairauspäivärahan turvin.

minäitse89, minulla on kantavana voimana perheeni ja läheiseni. Puoliso, lapset, vanhempani ja ystäväni. Tosin synkimmissä mietteissä niillä ei tunnu olevan niin paljoa merkitystä. Kaksi kertaa olen yrittänyt täältä lähteä pois, mutta se oli nuorena ennen lapsia. Tosin viime vuonna oli lähellä, mutta tajusin mennä päivystykseen kertomaan aikeeni ennen kuin toteutin.

Tänään on synkkää ja harmaata. Kaupassa pitäisi käydä ja apteekissa hakemassa eri vahvuista lääkettä annoksen pienentämistä varten. Muuten varmaan kirjoitan tämän päivän ja teen jotain kotitöitä. Ahdistaa tämä sotku. En vaan saa pidettyä kotia samassa kunnossa kuin hypomaniassa. Lapset sotkevat, minkä ehtivät enkä jaksa koko ajan puuttua. Kun on ollut suurimman osan elämästä masentunut, lapsetkin ovat oppineet tällaiseen sotkuun. Ei niiltä voi vaatia keräämään omia jälkiään, jos ei itsekään jaksa kerätä omiaan.

Liian aikaista vielä sanoa, miten tämän päivän mieliala kehittyy. Nyt se on vielä ihan ok.

minäitse89 kirjoitti 16.9.2018 20:0

Mistä saatte voimia jatkaa?

Lapsi, mieheni, äitini. Siinäpä ne tärkeimmät. Halu voida hyvin jonain päivänä ja usko siihen että näin tulee käymään.

Olen eronnut ja ex mies asuu 2 km n päässä. Vaikiaa on kun joskus väkistenki törmään siihen ja sen avokkiin. Pärjäilen ok. Mutta sillon se ikävä raivo ja katkeruus ottaa vallan. Viimeksi meni viikko että selvisin siitä tunnejärkytyksestä
Ahdistus oli se päällimmäisin tunne. Ja ajattelu kapeutui pelottavan pieneksi. En tajunnu muuta ku sen miten se petti mut. Se ahdistus oli todella ahdistavaa.

huawei, oletko ajatellut käydä keskustelemassa erosta vaikkapa oman kunnan mt-toimistossa tai terveyskeskuksen psykiatrisella sairaanhoitajalla?

Kiitos vastauksista.

Mua on tänään ottanut päähän ihmisten v-mäisyys. Minkä takia tuolla ulkomaailmassa ihmistten täytyy olla niin tatti otassa koko ajan. Eikä hyvää sanota kenestäkään. Minkä takia ihmiset ovat niin julmia ja eivät tunne yhtään empatiaa tuolla ulkomaailmassa...

Täällä sentään on ihmisiä jotka ovat empaattisia... Kiitos siitä.🙂

Tää päivä on ollut taas vähän turha. Harmaa ja aika on vaan kadonnut jonnekin. Kirjoitan aika aktiivisesti päivittäin, se vie tietysti aikaa.

Puhuin työnantajan kanssa tänään. Osasairauspäiväraha-järjestelylle ei ole mitään esteitä. Huomenna hoidan siihen liittyvän byrokratian kuntoon, jos B-lausunto on tullut tänään postissa.

Mulla on itsetunto ihan nollissa ja tää epämääräinen ahdistus on läsnä joka päivä. Kotona olo vaan pahentaa sitä. Mietin, miten kävelen töihin ensimmäiseen vuoroon pää pystyssä ja välittämättä siitä, että menetin asemani. Ja kaikki ne kysymykset ilmassa, joita kukaan ei uskalla kysyä! Opamoxit takataskuun varmuudeksi.

Tästä nykyisestä negatiivisesta minäkuvasta olisi varmaan hyvä keskustella psykologin kanssa. Olen yleensä hypomaanisen itsekeskeinen ja luottavainen omaan kyvykkyyteeni, mutta nyt ei voi niin sanoa. Peilikuva ei miellytä, kaikki siinä häiritsee. En enää usko olevani kaunis, pärjäävä tai tasavertainen. Tunnen koko ajan huonommuutta, syyllisyyttä ja epäonnistumista. En halua mennä kodin ulkopuolelle, koska tuntuu kuin vieraat ihmiset katsoisivat minua ja ajattelisivat vain negatiivisia asioita.

Mä olin viime yön lepositeissä, ku ne äänet oli nii voimakkaat..