Torstai on toivoa täynnä, joten toivon kaikille parempaa tätä päivää.

Onko teillä muuten jotain lempipäivää ja miksi juuri se päivä nousee ylitse muiden?

kirte5, älä turhaan pyytele anteeksi vuodatustasi. Sitä vartenhan tämä ketju on. Jokainen voi avautua sillä tasolla kuin haluaa ilman pelkoa joutua kritisoiduksi. Tai näin minä ainakin ajattelen tämän foorumin olemassa olosta.

Mulla oli lapsena ja nuorena vähän samanlaiset fiilikset omasta äidistäni. Hän sai minut aina tuntemaan riittämättömäksi. Tosin olin jo lapsena todella ankara itseäni kohtaan, joten osa odotuksista oli myös omiani ja hiukan epärealistisia.

Minulla on tähän aamuun hiukan valoisammat fiilikset, mutta en odota ihmeitä. Pelkään, että se huonommuuden tunne taas iskee. Olemassa olo tuntuu niin turhalta, kun olen vaan kotona kaiket päivät. Ehkä pitäisi sittenkin mennä pian töihin, niin tuntisi olevansa tarpeellinen.

Mun luona kävi psykologi, ja juteltiin kaikkee maan ja taivaan väliltä.

Kannattaa oikeasti hakeutua sellaisiin töihin ja alalle joka aidosti kiinnostaa. Olen opiskellut tekniikan puolelta pari tutkintoa ja tällä hetkellä julkisella töissä, mikä ei alana kiinnosta yhtään. Tuo julkiselle siirtyminen mahdollisti aikoinaan paluumuuton etelän vilinästä tänne itä-Suomeen. Täällä puolestaan on heikkona tekijänä se, että alani töitä ei täällä ole.

Voisiko työttömien kanssa pistää vaikka jonkun teollisuusfirman pystyyn ja alusta lähtien toimintatavan pitää ihmisläheisenä ja työntekijöitä kunnioittavana. Ihmeellistä kyllä täällä julkisella ihmisten luovuus ja into töissä tapetaan tylsillä rutiineilla ja huonolla johtamisella. Täällä tuntuu johtaminen olevan melko käsittämättömän sekavaa kaikkinensa.

Mietin taas itsemurhakeinoja, toivottavasti en ala toteuttaa niitä.. 😯🗯️

Nää mun päivät on tyhjää täynnä. Jotain kotitöitä saatan tehdä, mutta loppupäivän tuijotan tietokoneen ruutua ja yritän saada muutaman sanan kirjoitettua.

Olen nytkin aivan sumussa. En tiedä, johtuuko lääkkeistä vai onko tämä normaali olotila. Masennukselta tämä ei tunnu. Ei ole itsemurha-ajatuksia, mutta olo on samantekevä.

En jaksa hoitaa kotia enkä lapsia. Pysyn mieluiten neljän seinän sisällä. Ulkomaailma ahdistaa eikä mua oikeastaan kiinnosta mikään siellä.

Hei.
Kysyisin teidän muiden masennukseen liittyvästä oireesta eli henk.koht.hygienia.
Mikä teillä pisin aika ettette ole pystyneet käymään esim.suihkussa, pesemään hampaita, hiuksia jne?

Merinda882 kirjoitti 6.9.2018 22:6

Hei.
Kysyisin teidän muiden masennukseen liittyvästä oireesta eli henk.koht.hygienia.
Mikä teillä pisin aika ettette ole pystyneet käymään esim.suihkussa, pesemään hampaita, hiuksia jne?

Vaikka mun masennukset ovat luonteeltaan vaikea-asteisia, pidän kyllä hygieniasta huolta. Sanoisin, etten kyllä ole 3-4 päivää pidempään ollut huolehtimatta itsestäni. Sen sijaan saatan olla syömättä tai käyttää kaiken ajan im suunnitteluun. Oireet voivat mielestäni olla hyvinkin erilaisia, vaikka sairauden vaikeusaste olisi sama.

Saa nähdä, mitä tästä päivästä tulee. Onko tämäkin yhtä harmaa ja väritön kuin edelliset. Olen niin väsynyt fyysisesti. Kauankohan tämä vielä kestää. Alan epäillä vahvasti, että tämä sumu ja väsymys on ketipinorin aikaansaamaa. Toivoisin pääseväni koko lääkkeestä pian eroon. Viikko vielä aikaa lääkäriin tapaamiseen.

Onneksi huomenna on kivaa tekemistä koko päiväksi. Jos se ei piristä, niin sitten kyse täytyy olla masennusoireilusta. Tai luulen ainakin sen kertovan jotain.

Olen edelleen jumissa neljän seinän sisällä. Olen kohta vieraantunut muusta maailmasta. Muu maailma ja sen vaatimukset ahdistavat. Muutaman viikos päästä pitäisi ehkä töihin. Sekin ahdistaa, vaikka tiedän että minut otetaan varmasti hyvin vastaan. Jännittää se, kuinka kauan menee ennen kuin sairastun taas. Ja kumpihan sieltä on seuraavaksi tulossa - masennus vai mania?

Kelan päätös sairauspäivärahasta tuli. Kyllä se on töihin mentävä pikimmiten. Ei voi sairastaa Kelan rahoilla, kun on kolme lasta.

Kaikki on epäreilua. Mä menetin jo paikkani yksikön esimiehenä ja nyt tämä. Tuleeko tämä sairaus viemään multa kaiken muunkin?

Huono homma. Tuli vaan tässä mieleen yksi lause yhdestä lehdestä: Että elämä on ongelma mikä ei ratkea. Jotenkin toi lause auttaa mua, siis että se on täysin normaalia että on ongelmia. Sitä tää elämä tuntuu olevan ja myös sellaista taistelua... Silti kuitenkin täytyy yrittää ratkoa pahimmat ongelmat... Mutta ei tämä elämä milloinkaan täydellistä ole. Mun mielestä kaiken kivijalkani on kuitenkin selviytyminen... 🙂

Hyvää perjantaita!

On kyllä niin paska olo. Itseluottamus on nollassa ja itsetuntokin on revitty riekaleiksi. Täytyy jotenkin vaan selvitä päivä kerrallaan eteenpäin yrittäen löytää jokaiseta päivästä jotain hyvää. Täytyy yrittää olla jonkun arvoinen ja hyödyksi.

minäitse89, tuo lause on kieltämättä aika hyvä.

Mä tunnen itteni arvottomaks ihmiseks..

Oon ollut lähes koko päivän sängyssä. Ei ole ollut mitään syytä nousta. Selailen sosiaalista mediaa. Samoja juttuja ja päivityksiä uudestaan ja uudestaan. Joku sana saa aina mut itkemään uudestaan.

Kohta voi alkaa ruuanlaittoon. Kohta muu perhe kotiutuu ja mä olen taas niin kuin mun päivää ei ole ollutkaan. Kukaan ei kysy, koska mitä sillä edes olisi väliä.

Voihan itsemurha-ajatukset..

September kirjoitti 7.9.2018 15:58

Oon ollut lähes koko päivän sängyssä. Ei ole ollut mitään syytä nousta. Selailen sosiaalista mediaa. Samoja juttuja ja päivityksiä uudestaan ja uudestaan. Joku sana saa aina mut itkemään uudestaan.

Kohta voi alkaa ruuanlaittoon. Kohta muu perhe kotiutuu ja mä olen taas niin kuin mun päivää ei ole ollutkaan. Kukaan ei kysy, koska mitä sillä edes olisi väliä.

Hei September,

Minua ainakin kiinnostaa kuinka voit, olen ajatellut sinua, kun en ole ehtinyt/jaksanut kirjoitella tänne. Minusta kuulostaa vähän siltä, että mielialasi olisi laskenut. Hyvä, että sinulla on kuitenkin perhettä, niin ei tarvi olla ihan yksinään.

Ainakin itsellä on silloin tapana kotiutua sohvalle peiton alle. Tänäänkin, kun tulin töistä nukuin 1,5 tuntia sohvalla. Se ei ollut viisasta, mutta en halunnut ajatella sitä. En tiedä saanko unta illalla. Minulla on sellainen vaihe, että suoraan sanottuna en jaksa yrittää, vaikka töissä käynkin, niin se on rankkaa. Joskus iltaisin olen ottanut Opamoxia ja töissäkin puolikasta, kun alkoi ahdistaa. Ehkä mun pitäisi soittaa työterveyteen, että lääkitystä pitäisi muuttaa tai nostaa, mutta luulen, että mikään lääke ei auta, koska en ole päässyt juttelemaan olostani kuin yhden kerran, seuraava aika psykologille on vasta 18.9.
Ajattelen, että on parempi ottaa ahdistukseen lääke, kuin tehdä itselleen jotain pahaa. Ihmettelen miksi tuntui, että lääkkeet aluksi auttoivat ja sitten eivät.

Uskon kuitenkin, että tämä olo joskus helpottaa.