Hyvää tiistaita kaikille.

Minä kävin aamutuimaan psykologilla. Puhuttiin työhön palaamisesta ja asioista, jotka edistävät hyvinvointia. Psykologin mielestä kirjoittaminen on todella merkittävä ja iso asia, ja hän todella kannusti siihen. Työn suhteen hänen näkemyksensä oli, että minun pitäisi pyytää lääkäriltä lisää sairaslomaa.

Kaipa täällä pitäisi siivota, mutta kun ei millään jaksaisi. Ei oikein mikään taas huvita. Ehkä kokeilen kirjoittamista myöhemmin.

Kun ei vaan jaksa..im-ajatukset mielessä..

Kaikki on ylivoimaisen vaikeaa. Ruuan sain tehtyä, mutta siinäpä tän päivän suoritukset. Pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuvat liiallisilta. Tämä voi johtua lääkkeistä tai sitten jostain muusta.

Ihan kuin olisi sumun ympäröimänä. Yrittäisi mennä johonkin suuntaan, mutta ei tiedä mihin. Näkökenttä on rajallinen, kovin pitkälle ei nää.

Moi.

Se on AMK. Musiikkipedagogi linja.

September, toipilaana oleminen on kaukana tyhjäntoimittamisesta! Kai se olotilojen voimakas vaihtelu kuuluu tuohon sairauteen, vaikka varmasti hypo-kauden jälkeen mielialan tasaantuminen tuntuu haljulta 🙂 Toisaalta, ehkä ei tarvitse olla niin huolissaan niistä ylilyönneistä tai ärtyisyydestä mitkä hypoon liittyy. Ymmärrän että "arvonalennus" töissä harmittaa (varsinkin kun se tuli täysin itsestä riippumattomista syistä) mutta uskon että kokemuksesi masennuskausista ja kykysi innostaa ja innostua tekevät sinusta loistavan lähiesimiehen 🙂 Ensin pitää vain saada vointisi tasaantumaan ja antaa toipumiselle riittävästi aikaa ennen kuin palaat töihin. Alathan kirjoittaa blogia, tekstejäsi on niin mukavaa lukea että uskoisin niiden kiinnostavan muitakin kuin tukinetin käyttäjiä!

Minäitse, tsemppiä opintojen alkamiseen 🙂👍

Tyttönenvaan, toivottavasti saat olla edes välillä rauhassa itsetuhoisilta ajatuksilta.

Kirte, tykkään tosta asenteesta mikä sulla on kodin tavaroiden järjestyksen muuttamiseen 🙂 On tosi järkevä asenne ettei tartte vaatia itseltään kaikkea, hyvää mieltä tuottavia asioita voi toteuttaa sopivankokoisissa paloissa ja silloin kun hyvältä tuntuu.

Nyt yöpalalle!

Hei vaan ja keskiviikkoa

Kiitos soroppi viisaista ja kauniista sanoistasi. Arvon aleneminen töissä todella tekee kipeää, mutta pidän myös kovasti lähiesimiehen työstä. Minulla on siitä noin kolmentoista vuoden kokemus. Täytyy vaan yrittää ajatella, että se ei tee minusta huonompaa ihmistä. Olen todella itsekriittinen ja vaativa. Välillä pitäisi osata vähän hellittää ja olla armollisempi itselle.

Sain hiukan tehtyä kotitöitä. Päivän "pakolliset" kotityöt on nyt ainakin tehty. Varmaan kirjoitan seuraavaksi. Pari aihetta on työn alla. Ulkona en ole jaksanut käydä. Se on harmillista. Pysyttelen mielummin täällä neljän seinän sisällä, vaikka toisinaan koen kotona uhkaavia tilanteita eli naapurien liikkeet laukaisee ahdistuksen. Nostin sitä ketipinoria siinä toivossa, että nämä vainoamisajatukset häviäisivät kokonaan. Saa nähdä, onko siitä apua.

Tiedän, että tämä ahdistus tulee vaan pahenemaan syksyn myötä. Tulee sellaisia asioita kuin vaikka pensasaidan leikkaus, mutta kun en voi mennä pihalle saamatta paniikkikohtausta. En vaan pysty mennä sinne. Ja se taas vahvista huonommuuden tunnetta ja sitä, että kuvittelen naapureiden vihaavan minua. Nämä syksyiset pihatyöt saavat minut stressin ja paniikin valtaan, puhumattakaan pihatalkoista. Yleensä talven tulon myötä stressi ja ahdistus helpottavat niin, että kotona olo on siedettävää ja turvallista.

No, mutta takaisin tähän päivään ja tähän hetkeen. Taidan jatkaa näissä aatoksissa ahdistuksesta kirjoittamista. Siitä tulee pitkä tarina.

Moi Soroppi!

Olen nyt jotenkin oppinut pelaamaan tätä peliä. Siis elämää. Tuntuu just siltä että tää on jonkinlainen peli. Olen oppinut olemaan kärsivällisempi. Tuntuu välillä että jopa hallitsen tämän tilanteeni. Olen ymmmärtänyt että ei mikään tapahtdu hetkessä, että täytyy vähitellen rakentaa parempaa elämää. Pienin askelin....

Mukavaa keskiviikkoa! 🙂

Mulla on ihan hirvee syyllisyys ja huonommuuden tunne.

Kaikesta mahdollisesta, mistä voi vaan kokea huonommuutta.

Huono.
Huono.
Huono.

Minulta odotetaan kokoajan epärealistisia asioita ja sitten kun en kykene niihin niin minulle suututaan... Kaipaan ymmärrystä. Olen pelkkä ihminen.

Tänään oli todella yksinäinen koulupäivä. Ahdisti liikaa mennä lounaalle, ahdisti liikaa soittaa puhelun ja ahdisti liikaa lähettää sähköpostia.

Mulla on semmonen olo, et ihmiset on turhautunu muhun..

Aivan järkyttävän huono olo ollu koko päivän.... ☹️

Hei,

September, mulla on ollut tänään samanlainen olo, että olen huono. Minun pitäisi alkaa tehdä selkäjumppaa, mutta kun en jaksa, enkä halua. Lisäks mun äiti patistaa mua aloittaan harrastuksen, jota en halua ja olen sen sanonut hänelle useampaan kertaan. Tänään en sitten vastannut hänen soittoihin ja laitoin puhelimen kiinni, koska olen masentunut ja ärtyisä, eikä ole mitään puhuttavaa hälle. Hän jopa arvosteli mun ulkonäköä, niin hän kai kuvittelee tukevansa mua!! Äiti saa aina mut tuntemaan itseni huonoksi, koska hän ei osaa kehua ikinä, eikä lohduttaa. Koska tää päivä on huono, niin se sitten on huono iltaan saakka, enkä saa sitä kääntymään miksikään muuksi. Toivon, että jostain näkyisi edes pieni valon pilkahdus ja toivon, että sinullakin olisi huomenna parempi päivä. Tänäänkin pitäisi lähteä iltakävelylle, mutta ärsyttää niin paljon, että ei sekään auta. Ei toiset ihmiset tajua ,ettei masennuksesta niin vaan nousta haluamalla. Illalla otan rauhoittavan, niin saan ainakin nukuttua kunnolla ensi yön. Odotan aina välillä töissä, että pääsisi jo kotiin kääriytymään pehmoisen fleecepeiton sisään. Se on mulla vähän semmoinen turvapeitto, kun siihen kietoutuu, voi kokea olevansa jotenkin turvassa.

Muntjakki, minä koen myös itseni riittämättömäksi, en jaksa mitä multa vaaditaan, jotenkuten jaksan käydä töissä ja ruuanlaiton ja kotityöt. Yritän vaan selvityä jotenkin, pitäisi heittää toisten vaatimukset johonkin romukoppaan. Tiedän itse oloni ihan tasan tarkaan ja se ei ole hääppöinen, vaikka toiset ehkä niin luulee. Melkein lähdin tänään töistä kotiin, kun alkoi masentaa arvostelut ja vaatimukset. Koitin kestää sitten vaan oloani ja jatkoin töitä. Harmittelin sitä, ettei mulla ollut töissä rauhoittavaa mukana, niin puolikas tabletti olisi taas helpottanut tätä oloa jo. Pitää varmaan ottaa se purkki töihin, jos tarvii.
😭

Anteeksi edellinen vuodatukseni, mutta on vaan niin rikkinäinen olo. En tiedä miksi pienet asiat saavat mun mieleni kääntymään joko hyväksi tai huonoksi, tää on kuin vuoristorataa, huoh. Kaipa tämä on sitten sitä reaktiivista masennusta, toivon joskus, että oloni olisi tasaisempi. Koitetaan taas jaksaa.

Siis olen ollut tänään aivan voimaton. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Joku synkkä voima on imenyt musta kaiken energian ja ilon.

ANKEUTTAJA !!

Ha! Sepä se.

Kaiken lisäksi mun päässä on humissut, soinut ja kuulunut epämääräistä kaukaista keskustelua, niin etten ole tiennyt, onko ne vaan mun pään sisällä vai ei. No kaikki ei ollut. Menin ihan paniikkiin, kun naapuri puhui puhelimessa etupihallaan. Se uhkaava ääni tuntui lähenevän ja lähenevän ja sitten iski se nähdyksi tulemisen pelko taas. Piilouduin peiton alle ja kai siihen sitten hetkeksi nukahdin, koska olin henkisesti loppuun kulutettu.

Jospa joskus pääsisin noista pelkotiloista eroon. Nyt aion kuitenkin nauttia vähän herkkua, jospa olo siitä kohenisi.

Hei, kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Olen ollut masennuksen kourissa aiemminkin, mutta pääsin siitä ylös. Sain kasattua elämäni, ja opiskelinkin lisää. Pääsin jälleen työelämäänkin kiinni vuosi sitten. Mutta sen jälkeen tilanne on taas huonontunut. En haluaisi syyttää ketään, mutta tilanne on se, että työllistyin tiimiin jossa on jo ennestään masennus- ja bibolaarisuusdiagnosoitu työkaveri kevennetyllä työpäivällä työskentelemässä. Hänen oireilunsa sanelee tiimin toimivuuden ja nyt myös kokoonpanon. Tämän vuoden aikana hänen tilansa on romahtanut jo kolmesti. Romahduksia on edeltänyt työpaikalla järkyttävä käyttäytyminen. On käyty huutamaan työkavereille, oltu epäasiallisia asiakkaille, esitetty järkyttäviä väitteitä työkavereista joista on muodostunut näille vakavia seurauksia. Tästä syystä tiimissä on alkanut käydä kato. Työkaverit vaihtuvat tiuhaan, ja kenelläkään ei ole aikaa perehdyttää.
Oma tilani on tämän kaiken myötä pahentunut. Masennus palaa, tunnen itseni osaamattomaksi ja epäpäteväksi. Tämä heijastuu työssäni ja asiakkailta tulee negatiivista palautetta. Ainoa hetki jolloin tunsin voivani hieman paremmin hengittää oli tänä kesänä, kun diagnosoitu työkaverini oli sairaslomalla 3 kuukautta viimeisimmän romahduksensa jälkeen. Nyt hän on jälleen palannut, ja oma vointini pahentunut.