Hyvää tiistaita!!

Millä fiiliksillä tähän päivään?

Mulla on taas vaihteeksi vauhtipäivä. Se alkoi jo eilen illalla. Kaikki vitutus hälveni ja TSADAM !!! 😀

Kyllä nää mun aivot on sitten ihmeelliset. Ei pysty käsittämään.

Tänään on hoitajan aika osastolla. Mietin, kuinka paljon kertoa hoitajalle. Tosin ei varmaan jää epäselväksi, mikä on meininki. Paikallaan pysyminen on fyysisesti epämukavaa, joten on mahdotonta istua paikallaan.

Nyt täytyy mennä! Niin paljon kaikkea tekemistä!

Eiiiiikä, en haluu lähtee käymään siellä osastolla. Mä nolaan itseni, jos poistun täältä kotoota. En pysty olemaan mitenkään normaalisti. Hullunkiilto silmissä kirjaimellisesti. Jo silmistä näkee, että nyt on rouva seonnut.

Olispa mun oireet semmosia, etten tajuis niitä itse. Tai no, en mä aina tajuukaan, mutta nyt tuskallisen kirkkaasti. Varmaan aiheutan jonkun liikennekaaoksenkin. Ei pitäis lähtee autolla, mutta too late. Menetän kaiken järkeni liikenteessä, vaikka yritän keskittyä.

Miten omat tekemäni virheet voikin aiheuttaa tämmöisen paskan olon aikaiseksi ja tuntuu myös, että moni ihminen vihaa mua juurikin tuon takia, että menin mokaan ja eikä kovin moni tunnu myöskään ymmärtävän mua (yks tuttava ja pari kaveria kyllä tuntuvat ymmärtävän).

Yirtän kuitenkin liikkua mahdollisimman paljon, jos se liikunta vähän helpottaisi fiilistä. Mutta eipä se aina helpota, koska tänään kun kävin aamulla lenkillä koirien kanssa, niin tuli itku.

Varmaan pitäis mennä jonnekkin puhuun asioista, mutta yritän sinnitellä syksyyn asti, ellen jo ensviikolla kun on liikuntaneuvojalle aika, niin näe tätä yhtä sosiaaliohjaajaa. Niin, jos näen ja jos hänellä on aikaa, niin ehkä siinä voisi vähän kuulumisia vaihtaa hänen kanssa ja kysyä siis siitä tulevasta verkostosta ja että ketä sinne sitten tulisi.

Huomenna kyllä tulee toimintaterapeutti käymään ja jotain muuttovalmisteluja meillä oli mietinnässä.

Kävi muuten yks päivä mielessä, ett laittaisinko nykyiselle yksilövalmentajalle sähköpostia, mutta päädyin lopulta siihen, että enpä taida laittaa. Koska mä ihan oikeasti vähän pelkään tätä nykyistä yksilövalmentajaa. Joten en halua olla hänen kanssa yhtään sen enempää tekemisissä kuin on pakko.

En tiedä mistä tuo pelko häntä kohtaan johtuu.. ehkä ikä vaikuttaa asiaan, koska hän on kait lähemmäs 50vuotta.. toisinkuin tämä edellinen yksilövalmentaja oli vain 32-33v.

Kaiken lisäksi vielä tallilla käyminenkin on jäänyt sen tippumisen jälkeen. Mieli kyllä tekisi tallille, koska tallilla on yleensä saanut ajatukset pois.

Mutta toisaalta en tiedä haluanko enään käydä tuolla tallilla, jossa tipuin, koska jotenkin tuntuu nykyään siltä, että mä oon tallin surkeimpia ratsastajia, kun en pärjää tämän yhen ponin kanssa enkä enään tiedä uskallanko mennä sillä..Kuitenkin mua nuoremmat uskaltaa tällä ko. ponilla mennä, vaikka olisivatkin monta kertaa tippuneet ponilta.

Taisi olla myös äsken virhe kattoa tuosta ponista ja yhdestä tytöstä video Instasta, kun hän meni esteitä tällä ko. ponilla. Välillä vaan tuntuu, että mun elämä on yhtä paskaa, kun mikään ei koskaan onnistu. Voisinpa vaan kysyä, että miksi aina mulle sattuu kaikki paska..?

Mut joo.. saa nähä miten sitten kun pääsen muuttaan omilleni. Muuuttuuko asiat mihinkän suuntaan. Yks asia mitä mä todella paljon toivon, niin on se, että asiat vielä tämän edellisen yksilövalmentajan kanssa saataisiin sovittua ja selvitettyä ihan kunnolla. Vaikka epäilen kyllä..

Koska mitä olen tuttavan kanssa asiasta puhunut, niin hän on sitä mieltä, ettei siinä ole mitän ihmeellistä, että asiakas kiintyy työntekijään. Koska kun on tientynlaisessa ammatissa, niin siinä pitää tulla semmoinen luottamuksellinen suhde, ehkä jopa sisaruksellinen suhde, että pystyy auttaan paremmin. Mutta tuota asiaa ei kovin moni taida ymmärtää.. varsinkaan jos ei ole itse kokenut tuommoista.

soroppi kirjoitti 13.8.2018 19:44

Minäitse, olen kanssasi erittäin samaa mieltä keskustelun tärkeydestä 🙂👍 Olen miettinyt viime aikoina kirjoittamiasi viestejä. Onkokohan sinulla toisinaan sellaista ajatusta, että jos kuoleman jälkeen ei seuraa mitään, se riistää täysin merkityksen ja mielekkyyden elämältä? Korjaa toki, jos olen ymmärtänyt väärin 🤔.

En ihan täysin ole tuota mieltä, toki elämällä voi olla jokin tarkoitus ilman seuraavaa elämää. Elämässä kuitenkin käsittääkseni täytyy olla lempeä itselleen ja muille. Toki tarvittaessa täytyy olla myös tiukka.

En miettisi näitä uskonnollisia juttuja näin paljon, jos olisin kunnossa. Mutta kun välillä on niin huono olo että hakee jotain tarkoitusta. Voin hyvin elää tätä elämää ilman uskonnollisia pohdiskeluja. Välillä vaan on hyvä antaa ajan kulua ja mieli tasoittuu. Nää uskonto jutut on niin kamalan suuria ja toisaalta ihminen on niin kamalan pieni olento, että ei tässä kannata aina alkaa hirveesti niitä pohtiin. Olen pohtinut sitä, että kannattaakohan vain keskittyä arkisiin asioihin ja jättää se kuolema. Se on niin massiivinen asia että en minä sitä pysty ratkaisemaan. Toki pelkään sitä ja mietin aina välillä ja tiedostan sen, mutta yritän ehkä suuntautua johonkin muuhun, kun tuntuu ettei niin isoja kysymyksiä pysty ratkaisemaan...

Hoitajilla käyty... sen verran oli selkeät oireet, että nyt odotan osastonlääkärin puhelua...

Vähän sain onneksi rauhoituttua. Toiminnan vaihtaminen näyttää tepsivän siihen.

Olen huomannut,että monilla nuorilla on seksuaalinen identiteetti vielä hakusessa. On intohimoisia kiintymyksen tunteita samaa sukupuolta olevaan ja sen voi naamioida tietenkin sisarelliseksi rakkaudeksi ja kiintymykseksikin. Mutta jos se saavuttaa sellaiset mittasuhteet,että se kohde joutuu turvautumaan jo poliisin apuun saadakseen rauhan on jostakin muusta kyse. Täytyisi uskaltaa ihan oikeasti katsoa peiliin ja hakea apua ihan oikealta taholta.

No niin lääkäri soitti. Hypomaniaan nostetaan Litoa 300mg lisää, jos huomenna labrat ok. Sen lisäksi Ketipinor 25-50mg 2-3 kertaa päivässä. Jestas. Tolla määrällä mä en oo enää hereillä päiväsaikaan.

Palaan kommentoimaan teidän kirjoituksia myöhemmin, kun olen selvinnyt tästä olostani.

Tuli tämmönen ajatus mieleen, että jos elämässä tärkeintä onkin ystävyys, joku johon nojata vaikka muuten menisi päin helvettiä. Olen kuullut että jopa skitsofreniasta voi parantua puhumalla. Ihmiset ovat kuitenkin kytkeytyneinä toisiin. Enkä usko että ystävyyden ulkopuolelta löytyy oikeen mitään. Ystävyys ja keskustelu. Tässä voisi olla kaksi elämän punaista lankaa. Jokainen meistä on arvokas jollekin ihmiselle ja sen vuoksi meidän täytyy elää. On siis suurta kunnioitusta ystävää kohtaan jos valitsee itse elämän, oli se sitten kuinka paskaa vaan. Teet suurimman palveluksen maailmassa kun keskustelet toisen ihmisen kanssa. Saat aivan uusia näkökulmia. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen ja se on hyvä.

Tämmönen tuli vaan mieleen että tovereita meidän kaikkien kuuluisi olla ja kannustaa toisia, sillä mun mielestä ihminen elää silloin täyttä elämää kun hän elää toisen ihmisen kautta.

Toki fysiologiset tarpeet täytyy huomioida esim. liikunta ja muut. Mutta heti sen jälkeen tulee keskustelu ja ystävyys. Ei mulla nyt muuta ollu sanottavaa.

Hyvää tiistaita! 🙂

September kirjoitti 14.8.2018 12:37

No niin lääkäri soitti. Hypomaniaan nostetaan Litoa 300mg lisää, jos huomenna labrat ok. Sen lisäksi Ketipinor 25-50mg 2-3 kertaa päivässä. Jestas. Tolla määrällä mä en oo enää hereillä päiväsaikaan.

Palaan kommentoimaan teidän kirjoituksia myöhemmin, kun olen selvinnyt tästä olostani.

Moi
September, toivottavasti olosi vähän tasaantuu.

Minäkin olen nyt jaksanut paljon paremmin kaikkea, kun tuli se lisälääke. Toivottavasti en vaan ala myös liian vauhdikkaaksi, vielä on ainakin ihan ok, mutta on se hyvä vähän itse seurailla vointiansa. Tänään jaksoin kävellä metsässä lenkin ja vaihdoin olohuoneen verhot. On ihmeellistä, että vointi on parantunut, koska koko kevään ja kesän olin tietämättäni masentunut ja ahdistunut. Sitä ei itse huomaa, jos mieliala tippuu vähitellen tai ainakaa sitä ei halua myöntää itselleen. Onneks on kehitetty lääkkeitä, joilla saa voinnin paremmaksi, kun ei enää itse jaksa taistella, kun on voimat loppunut.

Minulla on muuten myös pakkoajatuksena ollut lukea diagnoosimääritelmiä ja tietoa lääkkeistä siis välillä siinä saattaa mennä myös tunnin illassa, kun olen niitä lueskellut. Tai sitten olen lukenut niitä puhelimen kautta aina pienin väliajoin tauoilla töisttä tms. Se on aika kummallista. Ihan niin kuin muka voisin itse parantaa itseni lukemalla niitä. Nyt en kahteen päivään ole lukenut niitä, varmaan hyvä asia se.

Minäitse89, hyvä jos pystyt olla ajattelematta niitä kuolema-ajatuksia ja keskityt johonkin muuhun, semmoiseen mistä tykkäät. Kun on masentunut , niin ajatukset välillä alkaa kiertää semmoista kehää negatiivissa asioissa. Kaikkea hyvää sinulle.

🙂🌻

Pystyn jotenkni toimimaan. Kai se sitten hyvä. Kuolema-ajatuksista en kyllä helposti pääse eroon. Nään tän elämän vaan karmeana. Siitä en pääse eroon... ☹️

Liian paljon oon kokenut, että näkisin elämän hirveän positiivisena...

Toivottavasti te näette.

Hyvää keskiviikkoa kuitenkin!

Hyvää keskiviikkoa.

kirte5, hienoa että voit jo paremmin. Hyvä olosi itse asiassa välittyy kirjoituksistasi, vaikka jättäisit sen mainitsematta. Niistä huokuu positiivisuus.

minäitse89, mulle ystävät on ainakin yksi elämän punaisista langoista. Toki minulla on perheenikin, mutta silloin kun näen elämän elämisen arvoisena, se on pitkälti siksi, että haluan elää tätä elämääni yhdessä ystävien kanssa. Ystävät ovat jotain omaa, silloin en elä muita varten (perhettäni) vaan itseäni varten.

Mulla on tänään fyysisesti levollinen olo, mitä nyt pää humisee. Varmaan johtuu siitä, että nukuin hyvin. Olen touhunnut jo todella paljon, mutta pystyn myös olla hetken paikoillaan.

Otin eilen alkuillasta 25mg Ketipinoria ja se auttoikin kyllä niihin ylikierroksiin ilman, että väsytti liikaa. Kierrokset alkoivat ollakin taas aikamoiset. Hyppelin, pyörin ja hyörin kaupassa kuin olisin ollut jossakin musikaalissa.

Nyt pitää vaan taistella itsensä kanssa, että ottaa kaikki sovitut lääkkeet. Mulla on viha-rakkaussuhde mun hypomaniaan. Kyllä sydän itki verta, kun eilen rehellisesti kerroin oireista hoitajille. En olisi tietenkään halunnut kertoa, ettei lääkäri ota tätä pois lääkkeillä.

Hyvä September jos menee paremmin!

Mulla toi im kummittelee mielessä, kun tulee välillä sellasia ajatuksia että jos sen tekisin, niin mun olis oltava varma että siinä onnistuisin.

Painotan sitä vielä että mulla on tää sairaus, en minä kannusta ketään itsetuhoon tai suosittele sitä, kun eihän sitä koskaan tiedä mihin joutuu.

Mietin vaan välillä että se olis armahdus itselleni. Olen niin paljon taistellut. Toki nyt on sentään ihan menettelevä olo joten yritän elää aktiivista elämää. Nää im-ajatukset vaan tulee sellaisina välähdyksinä välillä mieleen...

Moi.

Kiitos September! Ja hyvä, kun kerroit hoitajalle olostasi, ettei tule maniaa.

Yhtenä päivänä eksyin erään psykologin sivulle, siellä oli ohjeita, jos on masennusta. Anteeksi vaan, mutta en menisi kyseisen psykologin vastaanotolle. Minusta oli hyvä, kun sivulla oli kerrottu mitä voisi itse tehdä olonsa parantamiseksi, että kannattaa aloittaa pienistä asioista.
Sitten luin ihmeissäni listaa asioista. Siellä oli: imuroi aloita olohuoneesta (imuroi yksi huone kerralla), pese kahvipannu, siivoa vessanpytty, pese koneellinen pyykkiä, tiskaa.

Minusta ihminen voisi kyllä tehdä jotain muuta kuin vaan siivota, että tulee parempi mieli. Itse olisin tehnyt ihan toisenlaisen listan. Esim. katso hyvä elokuva, tapaa ystäviä, käy ulkona syömässä, tee pieni kävelylenkki, opettele joku uusi taito, mene johonkin ilmaistapahtumaan, käy kirjastossa. Semmoiset asiat on minusta hyviä, joissa pitää lähteä vähäksi aikaa kotoa pois.

Joo, mutta hyvää päivän jatkoa kaikille!

Delffi, jännää kuulla että olet muuttamassa omillesi. Tiedätkö aikataulusta jo jotain? Muutatko samalla uudelle paikkakunnalle?

Luulen kyllä, että on viisainta olla ottamatta yhteyttä aikaisempaan yksilövalmentajaan. Ymmärrän ettet tarkoita pahaa, mutta arvelen että hän kokisi sen ahdistavana.

Aaaaarrrghh, kun taas ärsyttää ja kiukuttaa...