Huomenta myös,

Mun pitäisi tänään siivota vähän, mutta en oikein jaksaisi. Ehkä mun vaan pitää alkaa tekemään ja "jättää koko ajatteleminen pois", se on ainoa konstini. En oikein tiedä miten saan taas viikonlopun kulumaan, sama se mitä puuhailee, kun jotain vaan, niin ei jäisi aikaa vanhojen asioiden pohtimiselle. Mulle tulee kokoajan semmoisia flashbackeja, takaumia mieleen. Yritän ottaa rennosti, mutta se vaikeaa.

September, mulle lisättiin semmoinen lääke kuin Voxra, en tiedä mitä se vaikuttaa, ei vielä ainakaan mitään, ei sivuvaikutuksia myöskään ole tullut. Sen pitäisi tuoda mielihyvää. Muakin vähän kiinnostaa lääkkeet ja lääkäri kertoi mulle niistä, niin nyt taas tiedän vähän enemmän.
Mua joskus mietityttää, kun mulla on välillä ollut semmoisia hetkiä, että minä myös touhuan liikaa. Nämä hetket on kuitenkin olleet tosi lyhyitä, vaikka muutaman tunnin tai yhden päivän kestäviä. Kuitenkin siis teen kolmea asiaa yhtaikaa, laitan ruokaa, tiskaan ja pesen pyykkiä esim. Mitä sanot September voiko tämä liittyä hypoon? Silloin siis vireystasoni jotenkin kohoaa, mutta en kuitenkaan tee mitään päätöntä. Sen jälkeen aina taas putoan tuosta ja olen jokseenkin ärtyisä. Mulla on muutoin epätyypillinen masennus eli reaktiivinen sellainen, voisiko sekin selittää asiaa? Mun on toisaalta helppo ymmärtää sua September, että et aina tiedä mikä johtuu lääkkeistä ja mikä hyposta. Se onkin varmaan vaikeaa.

Mulla on myös yksi asia mihin haluisin kommenttia. Lupauduin ottamaan veljen tytön 2-v. ensiviikonloppuna yöksi hoitoon ja nyt en tiedä, että jaksanko, jos menee yövalvomiseksi. Mulla pitäisi olla tasainen rytmi. Lisäks saan migreenin, jos unirytmi sekoaa. Haluaisin auttaa heitä, kun he eivät saa ollenkaan apua lapsenhoitoon mummuilta tai papalta. En ole puhunut, enkä halua puhua heille mitään mun masennuksesta, koska en halua hössötystä tai neuvoja, enkä sääliä. Tarvin vaan hyvän terapeutin riittävän pitkäksi aikaa. Mulla on tosi monta asiaa mistä haluan puhua ja nyt olen hiukan alkanut ymmärtää itseäni ja tätä tautia. Mitä tekisin siis tässä lapsenhoitoasiassa? Tyttö on kova touhumaan, ei mikään rauhallinen, vaan aika temperamenttinen. Voisi kuitenkin rauhoittua mulla, koska itse oon rauhallinen. Ajattelin ostaa korvatulpat, että saan nukuttua. En tiedä onko hyvä idea.

Kamalan ahdistava olo kun koko ajan mietin elämän tarkoitusta ja Jumalaa. Olen vähän niin kun jumittunut tänne kotiin pohdin koko ajan. Täytyy välillä tehdä jotain muuta.

Hei kirte5,

Voxra on minulle vieras lääke. Olen kyllä kuullut siitä useassa yhteydessä, mutta nyt vasta tutustuin siihen tarkemmin. Se poikkeaa trisyklisistä ja selektiivisistä, joten ehkä se tuo toivotun avun, jos et ole hyötynyt noista selektiivisistä. Tai ainakaan tällä kerralla.

Kuvailit ja mietit noita ylivireystilojasi/energiapiikkejä. En osaa ottaa niihin kantaa kuin omalla kokemuksella ja tiedoilla. Kannattaa mainita lääkärille asiasta. Voit myös olla oikeassa siinä, että ne liittyvät epätyypilliseen masennukseen. Ymmärtääkseni reaktiivisiin häiriöihin voi liittyä myös impulsiivisuutta. Keho voi hyvin reagoida ylivireytenä. Omassa sairaudessani kehoni reagoi juuri tuolla tavalla pieneenkin univajeeseen tai stressiin ilman, että kyse olisi varsinaisesta sairausjaksosta.

Juuri nyt minulla on menossa kuvailemasi kaltainen energiapiikki. Tosin sitä iloa ei kestänyt eilen kauaa, kunnes olin täysin toimintakyvytön. Uskon, että minulla olisi mania päällä ilman sopivaa lääkitystä. Nyt minulla on vaan epäsäännöllisiä oireita.
Diagnostisten kriteerejen mukaan hypomania kestää vähintään neljä päivää ja mania viikon ja nämä aiheuttavat merkittävää haittaa ja toimintakyvyn laskua.

Jotain muuta piti vielä aiheeseen lisätä, mutta nyt ei keskittymiskyky riitä enempään. Palaan kysymykseesi lastenhoitoasiasta, kun saan ajatukset taas kasaan.

Täytyisköhän pitää tauko tänne kirjottelussa kun ahdistaa todella paljon?

Musta vaan tuntuu välillä että ahdistus on niin suuri etten selviä. Tykkään kirjoitella tänne mutta samalla mulla on hirvee ahdistus päällä kun pohdin tätä elämää. Kun ahdistaa se kuoleman ajatus niin hirveesti, että jos joutuu tyhjyyteen. Siis jos ei ole enää olemassa. Kauhea ahdistus ja tyhjä tunne sisällä. Ihan itkettää kun ahdistaa niin tolkuttomasti tämä elämä kun jos sitä ei kuoleman jälkeen ole enää olemassa ja kuitenkin olen laittanut kaiken toivoni kuolemaan kun on ollut niin huono elämä. Jonkin näköinen eksistentiaalinen kriisi on nyt päällä...☹️

En kestä tätä ahdistusta...

minäitse89 kirjoitti 11.8.2018 11:5

Täytyisköhän pitää tauko tänne kirjottelussa kun ahdistaa todella paljon?

Se voisi tietysti auttaa, mutta rohkenen epäillä sinun pohtivan asioita silti. Kun on sairas, mieli väkisinkin miettii. Kun voi paremmin, unohtaa hetkittäin koko sairauden.

kirte5,

Uskon, että selviät lapsenvahtina olosta aivan loistavasti. 2-vuotias on toki haastavassa iässä, mutta pääsääntöisesti lapset (jopa 2-vuotiaat) ovat vieraskoreita. Tuskin siis joudut hadlata itkupotkuraivareita. Lapsi näyttää pahimmat puolensa vanhemmilleen, koska luottaa heihin.

Luulen, että saatat jopa hetkeksi unohtaa omat murheesi pienen lapsen seurassa. Uskon, että sinulta löytyy voimavaroja tehtävään. 2-vuotias ei kummoisia virikkeitä kaipaa. Lapsi mukaan ja puistoon keinumaan. Keinuminen ja hiekkakakkujen rakentaminen on yllättävän terapeuttista puuhaa. Ainakin muistan sen omasta kokemuksestani kolmen pienen lapsen kanssa.

Rohkeasti vaan haasteeseen! Kaiken lisäksi viikonlopun jälkeen tulet tuntemaan onnistumista ja toisten auttamisesta seuraa myös hyvä olo 🙂👍

minäitse89 kirjoitti 11.8.2018 11:11

Musta vaan tuntuu välillä että ahdistus on niin suuri etten selviä. Tykkään kirjoitella tänne mutta samalla mulla on hirvee ahdistus päällä kun pohdin tätä elämää. Kun ahdistaa se kuoleman ajatus niin hirveesti, että jos joutuu tyhjyyteen. Siis jos ei ole enää olemassa. Kauhea ahdistus ja tyhjä tunne sisällä. Ihan itkettää kun ahdistaa niin tolkuttomasti tämä elämä kun jos sitä ei kuoleman jälkeen ole enää olemassa ja kuitenkin olen laittanut kaiken toivoni kuolemaan kun on ollut niin huono elämä. Jonkin näköinen eksistentiaalinen kriisi on nyt päällä...☹️
[/lainaus

Hei, minäitse89

Haluaisin vastata sinun pohdintaan ja kriisiin, koska olen itse kristitty. Tiivistän tämän muutamaan sanaan.
Kristinuskon näkökulmasta elämän jälkeen on olemassa kaksi vaihtoehtoa taivas ja helvetti. Kun on kastettu ja uskoo Jeesukseen, pääsee taivaaseen. Toivottavasti tää auttaa sinua. Lisäks Jumala sanoo Psalmeissa, että hän on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli. Muistin tuon yks päivä, kun itsellä oli huono päivä. 🙂👍

September kirjoitti 11.8.2018 14:29

kirte5,

Uskon, että selviät lapsenvahtina olosta aivan loistavasti. 2-vuotias on toki haastavassa iässä, mutta pääsääntöisesti lapset (jopa 2-vuotiaat) ovat vieraskoreita. Tuskin siis joudut hadlata itkupotkuraivareita. Lapsi näyttää pahimmat puolensa vanhemmilleen, koska luottaa heihin.

Luulen, että saatat jopa hetkeksi unohtaa omat murheesi pienen lapsen seurassa. Uskon, että sinulta löytyy voimavaroja tehtävään. 2-vuotias ei kummoisia virikkeitä kaipaa. Lapsi mukaan ja puistoon keinumaan. Keinuminen ja hiekkakakkujen rakentaminen on yllättävän terapeuttista puuhaa. Ainakin muistan sen omasta kokemuksestani kolmen pienen lapsen kanssa.

Rohkeasti vaan haasteeseen! Kaiken lisäksi viikonlopun jälkeen tulet tuntemaan onnistumista ja toisten auttamisesta seuraa myös hyvä olo

Kiitos September
🙂

Olet varmaan oikeassa. Tykkään lapsista ja se varmaan piristää minua. Ajattelin, että voidaan kävellä läheiseen leikkipuistoon ja jos tytöllä virtaa riittää, niin voidaan myöhemmin mennä metsään kävelemään vaikka. Lisäks me voitais keksiä sisällä jotain puuhaa, piirtämistä tai askartelua. Tykkäisin lukea, mutta tyttö on sellainen, että ei tahdo istua sylissä, joskus olen kuitenkin onnistunut harhauttamaan häntä ja sekin on onnistunut.

🙂🌻

September kirjoitti 11.8.2018 14:13

minäitse89 kirjoitti 11.8.2018 11:5

Täytyisköhän pitää tauko tänne kirjottelussa kun ahdistaa todella paljon?

Se voisi tietysti auttaa, mutta rohkenen epäillä sinun pohtivan asioita silti. Kun on sairas, mieli väkisinkin miettii. Kun voi paremmin, unohtaa hetkittäin koko sairauden.

Tästä omasta kirjoituksesta tuli mieleen, kuinka pakkomielteinen itsekin olen. Itse asiassa nyt siihen havahduin.Tänäänkin olen käyttänyt suurimman osan (!!!) päivästä bipolaarihäiriöstä lukemiseen ja omien oireiden analysoimiseen. Luen artikkeleita, keskusteluja, blogeja, käypä hoito-suosituksia, lääkkeiden pakkausselosteita jopa... samoja sivuja uudelleen ja uudelleen.

Tällaista pakkomielteistä käyttäytymistä oli keväällä ton sekarin aikana. Se nyt on selvää, että en ole tälläkään hetkellä terve, mutta tämä pakkomielteisyys on nyt palannut takaisin.

Olen miettinyt jälleen itsemurhaa. Surullista. ☹️

Hyvää sunnuntaita.

Nukuin hyvin, mutta olen tänään taas ärtynyt. Tuntuu, että aivojen kapasiteetti on täynnä. En kestä lapsia, en musiikkia, meteliä tai sitä, että puhelimeni toimii hitaasti. Kaikki kaatuu päälle, jos joku puhuu minulle samaan aikaan, kun teen jotain muuta. Olen kiukutellut lapsille koko aamun ja haastanut riitaa.

Tuntuu, että lapset haluavat koko ajan kaikkea ja kaiken minusta. He haluavat uimaan. Uimaan rannalle, eikun sittenkin vesipuistoon, yksi haluaa merenneitopyrstön ja toinen uudet uimalasit. Kolmas tarvitsee uudet lenkkarit ja tietää, että vesipuistossa on vielä tänään edulliset kesähinnat.

En kykene tekemään yhtäkään päätöstä. En pysty EN PYSTY EN PYSTY.

Aivot ovat aivan jumissa. En pysty mihinkään, koska en pysty tehdä päätöstä minkään asian suhteen. Mietin auttaisiko aggressioiden purkaminen, jotta aivot toimisivat paremmin. Kaikenlaista itsetuhoista pyörii mielessä...

Moi,

Voi September, en osaa nyt auttaa sinua, koska minunkin aivoni ovat jumissa, koska olen ollut koko viikonlopun yksin.
minäitse89, yritä ajatella jotakin muuta, mene vaikka ulos pienelle kävelylle, se vie joskus ajatukset muualle itsetuhoajatuksista.

Tänään olen miettinyt, että miksi ihminen ei tässä maassa tunnu saavan keskusteluapua? Jos olisi jalka poikki niin, se kyllä hoidetaan sentään melko pian, mutta jos on mielialasairaus, niin joutuu odottelemaan keskusteluavun saantia tosi tosi kauan.
Jos taas tapahtuu jokin katastrofi, vaikka jokin tyhjä kirkko palaa tms. niin johan siellä on paikalla heti kriisiaputyöntekijät. Minusta kriisiapua tarjotaan jo ihan naurettavissa asioissakin.

Miksi tässä maassa ei ole riittävästi psykologeja ja psykiatreja? Moni tarvitsisi apua, kaikilla ei ole varaa maksaa yksityisellä käynneistä. Miksi kaikkien työntekijöitten pitää olla lomalla heinäkuun ja toisten elokuun, koska ihminen voi sairastua myös kesällä, kuten minä.

Aion taistella lääkityksen turvin siihen saakka, että saan sen Kelan terapian, vaikka siihen menisi vuosi.

Ärsyttää tämä, kun työterveydessä saa käydä mielenterveysasioissa vaan pari kertaa, sairaus sekin on. Ärsyttää myös epätietoisuus asioista.

😠 😠