Tuhannet kiitokset Delffi näistä aforismeista! 🙂 Heti olo parani hiukan.

Päällimmäisenä jäi noista mieleen: Luuseri ei ole se joka epäonnistuu, vaan se joka ei enää nouse.

Nään tällä hetkeni juuri elämäni sellaisena, että nousen tuhkasta joka päivä. Rämmin hangessa, taistelen, yritän olla häpeämättä virheitäni vaikka ne välillä kummittelee päässä. En aio lopettaa taisteluani, kuin vasta sitten kun ei enää jalat kanna.

Prkl minähän vielä näytän elämälle ja maailmalle, että en luovuta.

Hyvää maanantaita! 🙂

Nostin eilen sen Liton ja Ketipinorin. Kauhee tärinä ja vapina tuli tosta liton nostosta. Toivotaan, että tää menee ohi. Vapina on kai hyvin tyypillinen sivuvaikutus.

Mieliala on edelleen todella hyvä. Ei enää harmita lauantain sekoilutkaan. Tekee mieli touhuilla kaikkea, mutta ei ihan päättömänä. Onneksi täällä kotona riittää puuhaa.

Mukavaa viikon alkua 🙂

Olen melko nuori, mutta ymmärrän jo, että turha valitus ei auta. Pitää itsekin osata auttaa itseään eikä odottaa että muut tekevät sen. En tarkoita nyt sairaita ihmisiä, jotka ovat oikean avun tarpeessa. On näitä prinsessoja, miksei pieniä prinssejäkin, jotka luulevat että maailma pyörii heidän ympärillään. Ei tarvitse huolta kantaa toimeentulostakaan, vanhemmat ja yhteiskunta huolehtivat. Työt ja opiskelu ei kiinnosta. Kukaan ei ymmärrä ja kaikki on täyttä paskaa.Mistään ei tarvitse olla kiitollinen edes.

minäitse89 kirjoitti 6.8.2018 9:18

Nään tällä hetkeni juuri elämäni sellaisena, että nousen tuhkasta joka päivä. Rämmin hangessa, taistelen, yritän olla häpeämättä virheitäni vaikka ne välillä kummittelee päässä. En aio lopettaa taisteluani, kuin vasta sitten kun ei enää jalat kanna.

Prkl minähän vielä näytän elämälle ja maailmalle, että en luovuta.

Hyvää maanantaita! 🙂

Taisteluasenne! Hyvä minäitse89
🙂👍

Tiffany3 kirjoitti 6.8.2018 13:17

Olen melko nuori, mutta ymmärrän jo, että turha valitus ei auta. Pitää itsekin osata auttaa itseään eikä odottaa että muut tekevät sen. En tarkoita nyt sairaita ihmisiä, jotka ovat oikean avun tarpeessa. On näitä prinsessoja, miksei pieniä prinssejäkin, jotka luulevat että maailma pyörii heidän ympärillään. Ei tarvitse huolta kantaa toimeentulostakaan, vanhemmat ja yhteiskunta huolehtivat. Työt ja opiskelu ei kiinnosta. Kukaan ei ymmärrä ja kaikki on täyttä paskaa.Mistään ei tarvitse olla kiitollinen edes.

Mutta kysymys kuuluu että onko maailmassa täysin tervettä ihmistä? Kyllä mun mielestä on parempi että esim. valittaa täällä Tukinetissä, kuin että kiikkuisi hirressä. En tiedä kuinka nuori olet, mutta ihmisen elämään kuuluu välillä valitus. Varsinkin mielensairauksissa se voi olla ihan tervettä. Ymmärrän kyllä pointtisi, että ei nyt mistään pikku asioista kannata valittaa...

Ikä 20 ja plus edellyttää jo vastuun ottoa itsestä, joskus toisestakin. Ihminen mielletään 18-vuotiaana jo täysikäiseksi. Haluan opiskella ja tehdä töitä enkä jäädä marisemaan lopuksi ikääni. Ja harva hirteen menee onneksi kuitenkaan. Kun aina valittaa levy jää päälle ja toisille lopuksi ikää. Kun oikeasti näkee itse vaivaa elämänsä eteen ei ole edes aikaa turhalle valittamiselle.

Nyt kun valittamisesta oli puhe...

Miten voi olla näin rauhallinen olo? Varmaan johtuu noista lääkenostoista. Siis täähän on ihan kamala olotila! Ja mun pää on aivan liian hiljainen. Yhtään keskustelua ei ole menossa mun pään sisällä.

Jos tää on terve ja normaali olotila, niin voi apua! Onneksi mulla on bipolaariset aivoni.

Taas tekis mieli vahingoittaa itteänsä..😭

Tuntuu että maksan nyt tehtyjä virheitä.

Hei.
Kohta on kesä mennyt menojaan. Mitä siitä on jäänyt mieleen. Kuumia päiviä jolloin hiki valui.
Järven veden viileys. Meri. Ja Kauniit Pilvet taivaalla. Ja kaikki Se vihertää jota talvella kaipaa.
Hyviä kesän loppuun päiviä. 🌻🙂🌻

Moi!

Mulle on jäänyt kesästä syvä ahdistus ja olo että sairauteni ja herkkyyteni ovat hirveä painolasti. Olen varmasti erityis herkkä. Kyllä toisaalta on ollut paljon sosiaalista kanssakäymistä tänä kesänä. Mutta olevan välillä ollut hirveän ahdistunut. Koko maailma ja elämä ahdistaa.

Hyvää loppu kesää kuitenkin! 🙂

Kun tällä hetkellä mielessä summaan koko tähän astisen elämän niin on kyllä ollut tuskaista, mutta kuitenkin olen taistellut. Ei ole helppoa osaa mulle annettu tässä maailmassa. Mutta taistelu vielä jatkuu. Koitan vaan jotenkin selvitä aina päivän läpi ei kai muutakaan voi....

Mulla kesästä on jäänyt mieleen erityisesti se, kuinka hitaasti aika on madellut. Kuinka pitkiä ja tuskaisia päivät ovat olleet.

Kaikesta huolimatta tähän kesään mahtui myös ulkomaanmatka ja monta mökkireissua.

Taas alkaa opinnot... En tiedä ketään muuta, joka reagoi jännitykseen yhtä pahasti kuin minä. Saan vatsakipuja, ajatukset rientelevät, suusta lipsahtaa sammakoita, pulssi on jatkuvasti korkealla, kädet ovat kylmiä, keskittymiskykyni katkeilee ja nukun huonosti.

Pelkään etten tule saamaan tarpeeksi unta kouluvuoden aikana. Univaje tekee minusta todella omituiseksi. Pahimmillaan en uskaltanut mennä edes kauppaan, koska ihmiset seurasivat minua ja huusivat minulle asioita. Makasin vain sängyssä ja itkin. Kuukauden jälkeen lähdin osastolle.

Pelkään vatsakipuja ja unettomuutta todella paljon. Kaikki aiemmat muistot ahdistuksesta ahdistaa. On syntynyt noidankehä, josta en pääse pois.
☹️