September, ei ole mitään lääkitystä.. enkä kyllä välttämättä haluaisikaan.

Toivottavasti saisin asiat selvitettyä syksyllä tämän entisen yksilövalmentajan kanssa.

Ai niin.. huomasinpa muuten ku tuli yhden tytön insta storya tai mikä olikaan niin kurkattua ja siellä oli muutama kysymys mitä hänelle oli jossain biossa laitettu ja yhdestä vastauksesta mulle tuli todella ikävä fiilis itelleni. Tämä ko. vastaus niimttäin liittyi ratsastukseen ja yhteen poniiin, juuri siihen poniin, jolta itse kesäkuussa tipuin ja jouduin sit sairaalaan.

Joten tämä tippuminenkin on todella paljon vaikuttanut mun mielialaan. Tuntuu nimittäin ikävältä kuulla, että toiset pysyy ko. ponin selässä, ku ite on tippunut ponilta tänä vuonna 5 kertaa ja vielä joutunut sairaalaan viimeisimmän tippumisen takia ja liekkö olen myös ainoa joka on alkanut pelkään ponilla menoa tippumisen takia.

Tallille kyllä vähän tekis mieli, mutta en tiiä haluanko sitä enään tuolla tallilla käydä missä on tämä ko. poni. Joten voi olla että tämä ratsastusharrastus nyt jäi tuohon tippumiseeni. R

Ehkä silloin tällöin saatan yhellä toisella tallilla käydä, jos vaan saan tallille kaverin.
Mutta tuskin enään ratsastuksestani tulee kovinkaan säännöllistä..
Yhtenä syynä myös on se, että tämä talli missä on tämä yks poni, niin siellähän ei enään ole vakiotunteja enään. Jos siellä olisi vakiotunnit edelleen, niin tilanne voisi olla tällä hetkellä ihan eri. Mutta nykyään ko. talli on yksityistalli, mut toisinaan siellä on ns. tilaustunteja.

Mutta tosiaan.. aika varmasti tämä viimeisin tippuminen ja ratsastus pelko (ainakin tätä yhtä ponia kohtaan), niin vaikuttaa myös todella paljon tähän mun mielialaan.

Moi kaikille!

Mun äiti on tänään leikkauksessa ja jos sille sattuu jotain niin varmaan vedän liikaa rauhoittavia tai muita lääkkeitä. Olen monta vuotta taistellut vanhempien takia, etteivät he joutuisi kokemaan poikansa menetystä. Mutta mun mitta on täynnä jos niille tapahtuu jotain. On sellainen tietty mitta elämässä että kun se tulee täyteen niin en jaksa enää.

Näihin itsemurha asioihin vaikuttaa se että olen varmaankin yliherkkä. Jotkut sanoo että herkkyys on lahja, mutta olen aika paljon erimieltä. Olen kyllä nykyään kuitenkin kovemmasta puusta veistetty kuin nuorempana. Mutta en välillä oikein pysty hallitsemaan ahdistusta ja luulen että se ahdistus liittyy jotenkin herkkyyteen.

Halusin vain tällaista nyt kertoa.

Hyvää keskiviikkoa!

Huomenta!

Delffi, kirjoituksestasi huokuu, kuinka paljon tuo asia sinua vaivaa. Olisiko mahdollista, että yrittäisit kuitenkin jatkaa ratsastusharrastustasi? Jos sinulla on lievää masennusta niin ei ainakaan auta asiaa, jos mieluisa harrastus jää. Tai oletko miettinyt jotain uutta harrastusta tilalle?

Nukuin hyvin ja pääsin ajoissa ylös. Luulen, että hypomaaninen oireilu oli tältä erää lievää ja ohimenevää, koska se ei vaikuttanut uneen.
Heräsin hyvällä mielellä tähän päivään. Onkohan nyt niin kuitenkin, että Lito on alkanut jo vaikuttamaan. No se selviää tänään, kun lääkäri soittaa, mikä lääkkeen pitoisuus veressä on.
Tein suunnitelmia viikonlopulle. Vietän koko lauantain parhaan ystäväni kanssa. Voi olla, että toinen ystävä liittyy vielä seuraan.

Kaikki on hyvin juuri nyt. Voi kun tämä olo kestäisi. Toivoisin edes pari kuukautta tasaista oloa ennen kun seuraava sairausjakso iskee. Viimeksi tasaista oloa kesti kuusi viikkoa.

Voimia kaikille tähän päivään 🙂🌻

Huh Luojan kiitos Äiti voi nyt hyvin....

minäitse89 kirjoitti 1.8.2018 10:16

Huh Luojan kiitos Äiti voi nyt hyvin....

Hieno juttu 🙂

Kyllä voi olla taas itsemurha-ajatuksia mielessä..

Tyttönen vaan kirjoitti 1.8.2018 13:48

Kyllä voi olla taas itsemurha-ajatuksia mielessä..

Ymmärrän hyvin. Mullakin on pyörinyt ihan hirveesti viime aikoina itsemurha ajatuksia. On tää vaan välillä niin rankkaa tää elämä...😭

Ja jos kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin olisi ollut parempi etten olis koskaan ees syntyny...

Mullakin päässä on koko ajan että tapa ittes, tapa ittes.

Täysin rationaalinen ihminen voi tappaa itsensä, kun hän tajuaa kuinka kammottava paikka tämä maailma on. Tämä maailma on yhtä kuin helvetti ja mitään pahempaa ei voi olla kuoleman jälkeen. Haluan siis kuolla mutta en uskalla...

Itellänikin on pyörinyt noita itsemurha ajatuksia päässä, koska tuntuu ettei enään jaksaisi..
Mutta pakko yrittää jaksaa koirien (ja vanhempien takia).

Tuntuu vaan, että erityiseseti tämä vuosi on ollut mulle todella raskas.. yksilövalmentaja vaihtui (itseasiassa yksilövalmentaja vaihtui jo marraskuun loppupuolella), ikävät välit edellisen yksilövalmentajan kanssa omieni virheiden takia (edellinen yksilövalmentaja teki musta jopa ihan rikos-ilmoituksen vainoamisesta, mut onneks poliisit oli sen verran järkeviä että asia meni sovitteluun käsiteltäväksi eli käsittääkseni mitään virallista syytettä ei mulle kait tullut), vakiotuntien loppuminen ja sit vielä tämä tippuminen.

Joten tämä vuosi on ollut mulle todella raskas..

Lisäksi tuntuu ettei tosiaan tätä nykyistä yksilövalmentajaa tunnu enään kiinnostavan miten mulla menee..vaikka väitti silloin kun olin vielä pesulalla, nii ennenkuin hän jäi lomalle (hän ei ole kuitenkaa enään lomalla), että olisi muka huolissaan minusta, mut eipä kyllä näytä siltä. Luulis että jos olis huolissaan, että tämä nykyinen yksilövalmentaja soittaisi tai laittaisi viestiä ja kyselisi kuulumisiani. Mut eipä ole kuullunut mitään mistään suunnalta.

Pitää ilmeisesti siis yrittää ainakin syksyyn asti sinnitellä yksin.. ei nimittäin ole tällä hetkellä mitään tietoa ett milloin olisi uusi verkosto tulossa..

Ai niin, kaiken lisäksi yhellä kaverillanikin (joka asuu n. 200-300 km päässä) on masennus.. ja hänellä masennus johtuu asuinpaikasta (kyttäävät naapurit). Häntäkin pitäis yrittää jaksaa kuunnella (tai siis hän laittaa viestejä välillä), mut ei aina vaan jaksa niihin reagoida mitään..

Mä olen tänään ollut haltioitunut kaikesta.

Kuinka hyvältä saippua voikaan tuoksua. Kuinka raikas suu on suuveden jälkeen. Miten ihanalta hiekka tuntuu ja kuinka hyvältä ranta tuoksuu. Miten hienoa on, että voi kierrellä ostoskeskuksessa muiden ihmisten ympärillä ja olla kuten muutkin. Miten hyvältä tuore leipä maistuukaan.

Arvelen, että olen selvinnyt hengissä taas yhden kerran.

🙂👍

Tuntuu siltä ettei mun äiti täysin ymmärrä mun tilannetta. Sitä että olen sairastunut vakavasti. Hän vähättelee arjen touhujani, siis juuri niitä mitkä jotenkin pitää mut kiinni tässä elämässä. Äiti koko ajan patistaa opiskelemaan ja töihin. Aivan kuin minulla muka olisi voimavaroja tehdä joka päivä töitä ja opiskella aktiivisesti. Hän ei taida tajuta että elämäni on vaan eloon jäämis kamppailua tällä hetkellä.

En kuitenkaan halua sanoa sitä suoraan äidille koska hän ahdistuisi varmasti siitä. Ehkä täytyy ottaa häneen vähän etäisyyttä.

Mun mielestä ei pitäisi ajatella että esim ristikon tekeminen olisi turhaa. Se on kaikkea muuta se on toimintakyvyn yllä pitämistä. Ei sellaiset pienet asiat ole turhia, kun ajattelee niitä syvemmin.

Hyvää torstaita!