Moi

Lähdin tänään osastolta aikaisin kotiin.

Olin paikalla kahdeksalta, söin aamupalan, osallistuin aamuinfoon ja keskusteluun sh kanssa. Sen jälkeen kävin kävelyllä, söin lounaan ja tapasin lääkärin. Kaiken kaikkiaan siis hoitosuunnitelman mukainen päivä.

Mun kävely oli kyllä aika lyhyt, kun lysähdin puistonpenkille itkemään. Tänään on ollut vaikea päivä. Kaikki tuntuu niin turhalta ja merkityksettömältä ja fyysinen kunto on romahtanut, koska en pidä itsestäni huolta. Eikä tämä kuumuuskaan kyllä auta yhtään asiaa.

Maanantaina pitäisi osallistua johonkin ryhmään. Tiistaina otetaan osastolla ekat lito-kokeet ja kun labrat on valmiit, tapaan lääkärin ja päätämme jatkosta. Hoitaja ja lääkäri eivät ole oikein vakuuttuneita, miten pärjään keskiviikosta eteenpäin lasten kanssa. Luulen, että ottavat yhteyttä lastensuojeluun.

Mitähän tästä viikonlopusta tulee? Pitäisi tehdä kovasti suunnitelmia, ettei ole aikaa rypeä tässä olotilassa. Alkoholia ei saa viikonlopun aikana juoda. Tosin se nyt ei ollut mielessäkään, liian riskialtista. Ehkä lasten kanssa jotain puuhaa ja jos näkisi vaikka jonkun ystävän. Ja nukkumista tulee rajoittaa. Kuulostaa kaikki niin raskaalta.

Hyvää viikonloppua kaikille! Pitäkää itsestänne huolta. Yritän itse pysyä vkl poissa täältä murehtimasta.

Moikka! Tänään niinkuin yleensä olen vain neulonut ja kuunnellut musiikkia, keskityn neulomiseen enemmän kuin siihen että kuvittelen jonkun tulevan tänne. Ketipinoria olen joutunu ottaa jo kaksi. Meinasin nukahtaakin.

Minunkin puolesta hyvää viikonloppua kaikille!! 🙂🌻

Moi!

Mietin tässä että ihmiselle voi olla hyväksi todeta kuinka pieni osa maailmaa hän on. Että tällasta tää elämä nyt sattuu oleen. Että vain järki on se joka määrää maailmassa. Järki vasta määrittelee ihmisen. Sen tavallaan mihin kastiin kuuluu. Jos ihmisillä ei olisi järkeä, niin olisimme eläimiä. Toki ihmisellä on fyysinen puolikin, mutta olen huomannut että koko maailmassa yleisesti ottaen järjen saavukset ovat niitä saavutuksia mitä kannattaa juhlia.

Hyvää perjantaita!

Piti vielä sellanen lisätä, että kuulin Radiosta hyvän ajatuksen: Emme elä hautajaisiamme varten.

Näillä keleillä nukkuminen on yhtä tuskaa..

Tämä maailma on välillä täysin vastenmielinen paikka. En yhtään ihmettele kun jotkut päätyvät itsemurhaan. En sano että liiemmin kunnioittaisin itsetuhoisia, mutta voisi sanoa että ymmärrän heitä. Tämä maailma on kuin pakkotyöleiri ja melkein helvetin esikartano.

Siis kun koko ajan aika kuluu ja on yö ja on päivä. En halua ikinä hankkia lapsia ettei heidän tarvitse kokea tätä helvettiä. Tämä maailma on pahin mahdollinen. En nyt halua masentaa ketään lisää joten lopetan tähän. ☹️

Tässä mietin vielä että jos elämä onkin mahdollisuus, kun kaikki lopulta kuolevat, niin jos tämä elämä onkin sellainen, että jokainen saa sen vain hetkeksi ja täytyy tehdä asioita peloista huolimatta. Tottakai on kuolemanpelkoa. Sehän kuuluu ihmis elämään, tottakai on ahdistusta ja masennusta nämä kaikki ovat osa ihmistä. Ei elämä ole sellaista että maattaisiin ruusuvuoteella ja saataisin mitä haluttaisiin. Elämä on ennen kaikkea tekoja, ajatuksia ja puhetta.

Mietit sitten melkein ketä tahansa 1800-luvulla syntynyttä ihmistä, niin he kaikki ovat kuolleet. Josta tulee johtopäätös että kukaan ei elä ikuisesti.

Elämä on ennen kaikkea rakentamista. Tiili tiileltä täytyy rakentaa itseään kehittää. Treenata aivoja, treenata kuntoa. Elämässä täytyy mennä eteenpäin. Se on kuin tie, jonka reunalla ei ole pysähdys paikkoja. Nimittäin kello ei pysähdy, se on armoton. Aika ei tunne armoa. Elämä ei tunne armoa. Ei pidä pysähtyä, sillä loppujen lopuksi mikään ei ole paikallaan. Kaikki on jatkuvassa liikkeessä. Onnen hulmahdukset tulee ja menee. Kukaan ei ole onnellinen jatkuvasti. Dopamiinia on tietty määrä. Ei pysähdytä, sillä pysähtyminen voi tappaa. Ja kuka meistä haluaa pysähtyä kun kerran meidät on luotu liikkeeseen. Täytyy vain voittaa itsensä. Joka päivä. Hyvää lauantaita! 🙂

Masentaa ja itkettää. Rakas ihminen, tunnettu jo lähes vuosi lähti lomamatkalle ja ilmoitti siitä lähtöpäivänään. Suunnitelmat tehty jo etukäteen omien kavereiden kanssa minulle mitään sanomatta. Lupasi pitää yhteyttä päivittäin, mutta en ole vastaillut mitään. Tein jo omat matka-ja lomasuunnitelmat enkä ole paikalla hänen paluunsa aikoihin. Kyllä tämä satutti ja pahasti ja vaikea on uskoa sitä rakkauden hehkuttelua enää.

Vi....aa tää sairaus kun ei pysty keskittymään. Haluaisin opiskella ja elää normaalia elämää mutta kun on tää sairaus. Se on sääli. !☹️

Uneksin joka päivä kuolemasta. Kun joku ilta vaan nukahtais ja ei enää heräisi. Kauankohan tätä helvettiä kestää. Pystyn olemaan seurallinen ja hauska, mutta sen jälkeen tuntuu aina siltä että haluaisi hypätä kalliolta. Toisaalta en siedä hirveän hyvin yksin oloakaan.

Mietin vaan että mistäköhän se johtuu että fantasioin kuolemasta ja että haluaisin pois tästä maailmasta. En ymmärrä. Mulla pitäis olla kaikki hyvin. Mun pitäisi olla tyytyväinen. Mutta kun en pysty olemaan yksin ja seurassa haluaisin päästä itseni päiviltä.

Olen nyt aivan hämmentynyt että mitä tämä on?😑❓

Heippa kaikille!

Paljon tsemppiä ja voimia masennuksen kanssa kamppaileville. Itselläni on nyt tilanne sellainen että alan olla voiton puolella. Ei enää masentunutta mielialaa, hyvin satunnaisesti ahdistavaa olotilaa, ei paniikkia. 🙂.

Lähes vuodepotilaana tammi-huhtikuu. Pikkuhiljaa, hyvin hiljaa on noustu. Eli se on mahdollista. Joka kerta masennus on pahentunut, tämä oli viides kertani. Ja tiedän odotella että jossain vaiheessa putoan taas...toivottavasti kestää muutaman vuoden ennen kuin tulee uudelleen.

Hyvää kesää kaikille! 🌻🙂🌻

Moi.

Kävin eilen kiertämässä alennusmyyntejä ja ostin yhden paidan. Oli hiukan oudon mallisia vaatteita putiikit täynnä, ei oikein sovi mulle. Eilen nukuin 3 tuntia päivällä, koska väsytti tämä kuumuus, kun ei jaksa tehdä mitään. Olen tosin herännyt melko aikaisin.

Tänään oli pakko käydä veljellä kahvilla, kun pyydettiin. Aamuisin masentaa aika paljon, vaikka sängystä kyllä pystynkin nousemaan. Koitan puuhastella jotakin käsitöitä ja kotihommia myös. Alkoi heti ahdistaa, kun ajattelin veljelle lähtöä. Jouduin ottamaan puolikkaan rauhoittavan ennen sitä, ettei ne näkisi, että olen masentunut. Se hiukan friskasi oloa, kun sen päälle nukuin tunnin päiväunet ja siitä kun virkistyin käväisin veljellä. On ikävä, kun joutuu esittämään tervettä, koska en aio kertoa heille tästä mun olosta mitään. Kukaan ei ymmärrä, paitsi täällä tukinetissä ja psykologi.

Ensi viikko on lomaa töistä. Menen yhdelle kurssille, siksi en ehdi päivittää kuulumisia sieltä. En kyllä sinnekään jaksaisi mennä, mutta onhan se kai parempi kuin olla viikko yksin kotona, on siellä ainakin ruoat valmiina pöydässä ja järjestettyä ohjelmaa. Ajattelin mennä siellä uimaan ja soutelemaan ainakin. En vaan tiedä yhtään miten jaksan kuunnella luentoja tai seurustella muitten kanssa, ehkä voi nyt helteellä vedota siihen, että on näin kuuma ja on nukkunut huonosti.

Tämä on aika omituista, että mun BDI-testin tulokset on vaan noussut, vaikka masislääke on mennyt jo 4 viikkoa. Toivon, että pysyisin työkykyisenä, mutta en voi varmaksi luvata, lääkäri käski hakemaan sairaslomaa, jos ei jaksa. Mulla on aika psykiatrille 8.8. Toivon, että hän ottaa tän tosissaan. Tämä on mulla 4. masennusjakso ja tiedän oloni aika hyvin ja että tarvisin keskusteluapua. Sain ajan psykologille vasta 23.8. Luin jostain, että Suomessa on psykologipula, ikävää.

Toivon kuitenkin kaikille leppoisia kesäpäiviä, vaikka itsellä onkin tää kesä mennyt ja menee sairastaessa.

Delffi, olipa kiva kuulla susta pitkästä aikaa, vaikka ikävää toki kuulla että mielialasi on ollut huono. 🙂

Ja cherry, ihan huippua että olet voinut paremmin 😀

minäitse, jäin miettimään mitä sinä ja ainakin september puhuitte taannoin masennukselta pakenemisesta. Musta se ei (ainoana strategiana) tunnu hyvältä idealta - mä uskon että masennuksen taustalla on usein sellaisia syitä jotka olisi hyvä kohdata ja käsitellä. Toisille voi valehdella, itselleen pidemmän päälle ei.

Hmm. Nyt mua puolestaan arveluttaa lähettää viestiä kun tuntuu että pitäisi käydä kaikkien viestit läpi ja koettaa sanoa jotain rohkaisevaa tai edes myötäelävää jokaiselle (tai ylipäätään, reagoida niihin. Osoittaa että teidät on nähty, teidät on kuultu, olette minulle olemassa.) Oma perfektionismi se siellä taas kolkuttelee. 😮

Hei kaikki.

Viikonloppu ei ollut menestys. Vietiin lapset elokuviin, käytiin rannalla ja tein ruokaa ja pesin pyykkiä, mutta suurin osa ajasta meni sängyssä huonoissa fiiliksissä. Päivärytmistä ei ollut tietoakaan ja nukuin kellon ympäri.

En tunnu pääsevän tästä tilanteesta eteenpäin. Toimimattomuus vaan ruokkii tätä noidankehää. Suurin ongelmani on varmaan motivaation puute. Minulla ei ole mitään motivaatiota selvitä. Olen sairastanut niin kauan jo, että en enää jaksa. Haluan luovuttaa, mutta muita varten pitää selvitä.

Lito on mennyt vasta neljä päivää, joten mitään vastetta ei tietenkään lääkkeestä vielä ole. Neljässä viikossa pitäisi saada vastetta. Neljä viikkoa on pitkä aika. Yksi viikkokin on ikuisuus.

En tiedä, miten selviän, kun en edes halua selvitä. Haluaisin tänne osastolle kellon ympäri. Täällä on niin paljon helpompi olla kuin kotona. Kotona kaikki muistuttaa siitä, minkä takia pitää selvitä. Täällä mikään ei muistuta vaan kaikki mitä teen, teen itseni vuoksi.

Kuolemantoiveet pyörivät mielessä. Mitään muuta kuin tätä ei näy tulevaisuudessa.

Mulla menee taas vaihteeks paremmin..vihaan tätä hellettä, mut ei tätä onneks kauaa kestä enää..