Mä otan nyt takaisin aikaa, minkä menetin lasten kanssa ollessani lasun mukaan kyvytön huolehtimaan lapsistani.

Luulen, että kolme tuntia vesipuistossa sai heidät unohtamaan menetetyn ajan. Vaikka tuskin se näky äidistä pahimmassa masennuksessa häviää heidän mielestään ihan heti, jos koskaan.

Lastensuojeluilmoituksessa luki, että äiti ei suostu osastohoitoon. Niin no, yksinkö ne lapset ois pitänyt jättää? Seuraavalla kerralla suostun, hankkikoon sosiaalityöntekijä lapsille hoitajan, jos mies on töissä.

Mieliala on edelleen hyvä ja rauhoitettu. Pelkään kylläkin yötä noiden unien takia. Pelkään nukahtamista ja pelkään heräämistä. Viime yönä en pystynyt erottamaan, mikä oli unta ja mikä totta. Hulluksi tuleminen pelottaa.

Lupasin itselleni että sitten heitän elämäni lekkeriksi kun vanhempani ovat kuolleet vanhuuteen. En voi riistää henkeäni koska se tuottaisi liikaa surua vanhemmilleni tässä elämän vaiheessa.☹️

September, hyvä kuulla että selvisit lastensuojelu-tapaamisesta. Luulisin (?) että helpottava tieto, ettei lapsilla ole hätää ja että he kyllä pärjäävät tässä tilanteessa. Tuo sinuun liittyvä lause kuulostaa kyllä aika rankalta - mutta toisaalta, siinähän todetaan vain se että sinä olet huonossa kunnossa, ja se vaikuttaa sun toimintakykyyn. En tiedä, pystytkö ajattelemaan että sen on sun toimintakyky, joka on huono, et sinä itse?

Minäitse, mulla oli kans viime perjantaina Oxamin-ilta. Nyt voin taas paremmin, enkä oikein enää muistakaan mihin se perjantainen ahdistus liittyi (päiväkirjasta katsomallahan se selviäisi, mut antaapa nyt olla), mut jos mulla on lääkärin määräämää ahdistuslääkettä niin musta on ihan ok ottaa sellainen silloin tällöin. Ahdistus alkaa joskus ruokkimaan itseään niin että on järkevämpää ottaa lääke ja katkaista se, kuin odottaa että alkaa syyllistämään itseään siitä että miksi mulla on taas tällainen olo.

Tyttönen, mulla oli myös eilen jätski-ilta 🙂 Etsiskelin jotain syötävää ennen nukkumaanmenoa, mutta mikään järkevämpi vaihtoehto mitä jääkaapissa oli ei houkutellut, joten käteen osui sitten viime viikolla ostettu jäätelöpaketti. Oli tarkoitus syödä vain pikkuisen, mutta sarjaa katsoessa se hurahtikin melkein loppuun 😳

Olipahan taas unet. Ei ollut painajaista, mutta ahdistavaa. Olin hermoromahduksen partaalla ja huusin ja raivosin ja kiroilin, minkä jaksoin. Eli vaihteeksi agressiivisia unia.

Tätä nukkumista pitäisi rajoittaa vähän. Nukun 10h yössä. Mitenhän sitä selviää, kun menen ensi viikolla töihin. Vähän kyllä jännittää, miten käy kun menen jo nyt töihin. Mulla olis kyllä sairaslomaa kuun loppuun saakka.

Tänään ei ole mitään ohjelmaa. Huomenna lähden lasten kanssa mökille viikonlopuksi.

Moi kaikki!

On aika paskat fiilikset. Ottaa päähän kun oon saanut tän sairauden. Suoraan sanoen vituttaa oma tila. Yritän ajatella positiivisesti, mutta tuntuu että on vaikeaa välillä taistella näitä olotiloja vastaan. Onneksi tänään on sentään vähän parempi olo kun eilen. Jotain positiivista. 🙂

Tunnen jo nyt ikääntymisen merkkejä kun 30 vuotta lähestyy. Hiukset on alkanu harmaantua ja tuntuu että joka paikkaa kolottaa. Eihän se 30 v. vielä vanhus ole, mutta omalla kohdalla tunnen että se on jonkinlainen rajapyykki. Tieteellisestikin 30-vuotiaana alkaa kroppa hiipuun.

Olihan tossa parikymppisenä hyviä aikojakin. Ettei ollu ahdistusta tai kolotuksia. Tää elämä vaan menee niin hemmetin nopeeta, että tuntuu että vasta äsken olin 18 v. ja nyt jo kohta 30 v. Onhan tässä toki oppinutkin virheistä. Tuntuu vaan että tää sairaus on todella paskamainen. Tiedän kyllä silti että monella muulla on vielä kovempi osa. En sen takia valita. Mulle on tää osa annettu. Ei ole muutakaan. Pitää vaan yrittää taistella, ettei tuota surua läheisille.

Tiedän millainen taakka se olisi perheelle ja ystäville jos tästä maailmasta poistuisin. Siitä ne voisi saada loppu elämäksi traumat. Sitä en halua heille. Kyllä täytyy vaan pitää pää pystyssä ja yrittää elää. Hyvää torstaita! 🙂

Tästä päivästä ei näytä tulevan hyvä. Ahdistaa eikä huvita tehdä mitään. Työasiat stressaa. On paha olla.

Ehkä olen vaan kuvitellut, että lääkkeet auttavat.

Miten masentunut voi jaksaa lukea kaikkia , 30 sivua muutamassa viikossa tai jotain

mukava ois auttaa ja tai lukea erilaisia mutta niin samanlaisia tarinoita masennuksesta

ei pysty ei vaan jaksa pakko jättää lukematta

Toivon kaikilla parempia aikoja

Muistakaa päivä kerrallaan ...

Kiitos!

On kovaa lihas särkyä ja rintakipua ja väsymystä ja ei jaksa oikeen keskittyä mihinkään....☹️

Synkissä mietteissä mennyt taas tää päivä.

Oikein voittajafiilis taas. Ahdistuskohtaus ja itkeny taas silmät päästä lasten edessä.

Toi mieskään ei tajuu mitään. Kyllä se yrittää, mutta ei tajuu. Kukaan ei tajua, että jos on kerran jättänyt mut hätääni, ei ole ansainnut mun luottamusta ja oikeutta auttaa.

Oon niin täynnä vihaa, jota kukaa ei näe. Mä olen koko elämäni huutanut apua ja kukaan ei kuule. En mä tiedä, mitä ois pitänyt tehdä, että olisi tullut nähdyksi ja kuulluksi. Im-yritykset ja itsetuhoisuus ei ainakaan ole riittänyt. Kaikki aina lakaistaan maton alle.

Ei ole mitään kanavaa purkaa tätä vihaa. En pääse psykoterapiaan, koska olen liian sairas. Kaikki tulee uniin vähintään. Ehkä pitäisi aloittaa päiväkirja. Semmoinen päiväkirja, joka jonain päivänä haudataan mun mukana, aivan kuten mun paha olo on haudattu.

Poissa silmistä, poissa mielestä.

Aamu oli aika vaikee, raskas ja ahdistava (johtui varmaan unista). Käynti psykologilla auttoi lieventämään ahdistusta. Tämä piti olla mun viimeinen käynti, koska omahoitaja on palannut kesälomalta. Psykologi kuitenkin ehdotti, että peruu hoitajan ajan ja näkisin häntä kerran viikossa vuoden loppuun.

Siis tää on oikeesti lottovoitto tässä maassa, jossa joutuu taistella saadakseen apua!

Nyt voi hyvällä mielellä lähteä mökille, kun tietää, että apua on saatavilla koko ajan.

Olen ollut väsynyt ja iloton kohta kolme kuukautta. Hain apua puhelimitse kaksi viikkoa sitten. Ensin minun piti saada tavata psykiatrin mutta sitten se muutettiin psyk.sairaanhoitajaan viime tingassa.
🤔

Tapasin tämän nuoren naisen viime keskiviikkona. Selitin selvästi oireeni ja ongelmani, jotka olivat tyypillisiä masennusoireita. Selitin myös aikaisemmista harhaluuloistani ja elämänvaiheista, jolloin kaikki on mennyt hyvin. Liiankin hyvin. Sairaanhoitaja ei välittänyt jatkuvasta väsymyksestäni tai ongelmistani. Hän yritti syyllistää asennettani. Olin täysin toivoton kun tulin kotiin.

Tuntuu siltä ettei kukaan välitä mistään. Onko minun pakko elää näin ja menettää kaiken mitä minulla on? En saa mitään apua tällä hetkellä. En edes lääkkeitä. Minulta puuttuu järkevä diagnoosi. Kaipaan vertaistukea. Kaikki vain huutavat minulle.
😭

Kyllä voi olla kuuma, sisällä +23 ja ulkona +26.5. En tykkää kuumasta yhtään..

Muntjakki kirjoitti 13.7.2018 14:46

Tuntuu siltä ettei kukaan välitä mistään. Onko minun pakko elää näin ja menettää kaiken mitä minulla on? En saa mitään apua tällä hetkellä. En edes lääkkeitä. Minulta puuttuu järkevä diagnoosi. Kaipaan vertaistukea. Kaikki vain huutavat minulle.
😭
[/lainaus

Kyllä täällä välitetään sinusta Muntjakki. Kerro vähän enemmän mitä hoitaja sanoi sinulle / sinun asenteestasi. Voi olla, että asiantuntijat eivät aina ole oikeassa. Monesta ei päällepäin huomaa masennusta, varsinkaan lyhyillä käynneillä. Ja kirjoita olostasi tänne.

September kirjoitti 13.7.2018 10:28

Siis tää on oikeesti lottovoitto tässä maassa, jossa joutuu taistella saadakseen apua!

Nyt voi hyvällä mielellä lähteä mökille, kun tietää, että apua on saatavilla koko ajan.

Hyvä September 🙂🌻

On hyvä, että saat käydä kerran viikossa. Sinulla on siihen kyllä oikeus.