Se on kyllä totta että ahdistus jotenkin pysäyttää välillä tai ns. jäädyttää paikalleen. Se on varmaan sama reaktio ihmisillä kuin monilla eläimillä: kun vaara uhkaa niin jähmetytään. Vaikka toki ei ahdistuksessa välttämättä mitään vaaran tunnetta ole. Se vain kumpuaa jostain sisältä. Varmaan se en usein sellaista eksistentiaalista ahdistusta. Varmaan senkin takia on olemassa toimintaterapiaa, jotta ihminen saadaan liikkeeseen ja pois jähmettyneestä tilasta.

Se voi olla että elämä voi olla hyvää vaikkei se olisi onnellista, ainakaan jatkuvasti.

Se on kyllä totta että kvanttifysiikka pistää maailman ihan mullin mallin. On ihmeellistä miten hiukkaset lomittuvat jne. Jos sieltä kvanttimaailmasta löytyykin Jumala? Ei sekään varmaan mahdoton ajatus olisi...

Joku filosofi sanoi joskus, että kaikki loppujen lopuksi ovat jollain tasolla uskovia. Jopa ateistit. En sitten tiedä onko tuo väite täysin tosi, ehkä on. Kyllähän meidän täytyy uskoa, että maa ei ole litteä vaikka tämä maan pinnalta katsottuna litteältä vaikuttaa. Ja meidän täytyy uskoa moniin muihinkin tieteen todistamiin asioihin, mitä emme arjessa havaitse tai kohtaa.

Eihän se tietenkään mahdotonta ole että Jumala olisi olemassa, mutta toinen kysymys on että minkä uskonnon Jumala vai kaikkien uskontojen yhteinen Jumala? Vai joku ihan muu...

Miten muuten näette maailman, jos ajattellaan että ei ole Jumalaa?

Eikö elämä sitten ole vain pitkä huuto?

Näen jotenkin maailman vain prosessina. Kello koneistona, jossa ihmisten elimistö vain raksuttaa eteenpäin ja mitään muuta ei ole kuin tämä koneisto. Mutta toisaalta miten sitä voi sitten tietää?

Tuota dualismi asiaahan filosofit ovat pohtineet: mieli ja keho. Tuntuu kuin mieli eläisi aivan toista elämää kuin keho. Prosessi ajattelussa maailma on juuri vain koneisto. Tai funktiolismissa myös ajatellaan niin.

Sitä mietin myös, että miksi ihmisen tietoisuus on niin kehittynyt? Miksi olemme aivan kuin irrallamme luonnosta?

Aivan noin, jokainen tulee uskollaan autuaaksi, taitaa muuten olla Raamatusta tuo sanonta:)

Näin ihmisenä en voi tuntea Kaikkivaltiaan aivoituksista mitään, ellei ole jotenkin ilmaissut jotain. Ikuisuuskysymys, kuka Jumala on Oikea Ainoa Jumala, minkä uskonnon Jumala? Koska olen realisti, pitäydyn tähän uskoon jonka olen saanut. Toisinlailla-ajattelijoita on tässä maailmassa niin monia kuin on uskontojakin. Minulle riittää tämä luottamus ja rauha josta olen saanut osani. Pidän kiinni siitä minkä olen oppinut ja mistä olen varma. (Sekin ajatus löytyy Raamatusta.)

Tuo alun ajatus, kenenkään toisen puolesta ei voi uskoa. Jokainen on vapaa valitsemaan minkä varaan elämänsä turvallisuuden laittaa.

Koen, ettei ole minun osa arvostella kenenkään toisen uskoa tai uskosta osattomuutta. Itämaiden uskonnot ovat kiehtovia, mutta minä en ole koskaan kokenut niihin kiinnostusta. Jumala on ollut ennen aikojen alkua, luonut maailman ja pitää sisällään paljon salattuja asioita, joita ei pienen ihmisen ymmärrys käsitä eikä kykene ymmärryksellään haltuun ottamaan. Ei tarvitse. ihmisen osa on elää ihmisen elämää. Ihmisen elämään liittyy paljon kipua ja kärsimystä, toki iloakin, mutta se unohtuu niin pian kun kärsimysten kanssa (masennustenkin) eläminen on kivuliasta ja vie enemmän aikaa elämästä elää niiden kuin ilon kanssa. Ja jostain syystä tuota kärsimystä saa jokainen oman osansa elämän aikana liikaakin vaiheista riippuen. Ehkä kärsimys on ihmisen osana siksi, että ihminen alkaisi kysyä Luojanse perään?

On kyse mistä uskonnosta tahansa, kaikissa on tavalla tai toisella kyse elämän rakastamisesta. Pyhästä välittämisestä, sen kunnioittamisesta. Rakkaudesta. Kai me sen verran 'olemme velkaa' meidät luoneelle Luojalle. Että rakastamme toisissammekin sitä elämää, josta olemme itsekin saaneet osan. Että eläisimme paremmin, voisimme hyvin, jokainen. Masennuksesi sisällä voi kasvaa ilon siemen.

Tyttönen vaan kirjoitti:
Johan nuo harhat olkin viikon pois, mut nyt tuli takas..

Maanantaissa mennään... mikä tilanne sulla nyt on Tyttönen? Tapahtuiko jotain, mikä laukaisi tai oliko toisinpäin, ei tapahtunut mitään ja ajatukset lähti karkuteille? Voimia sulle viikkoon!

minäitse89 kirjoitti:
...Minussa on myös tuo epäilijä. Mutta sitähän elämän kuuluu ollakin kriittistä ajattelua. Koska elämä on pohjimmiltaan niin vakava asia, että täällä tulee tarkoin punnita tekonsa. Toisaalta välillä tulee fiiliksiä että hyvin nyt menee. Mutta niin kuin joku filosofi joskus sanoi: Kaikki virtaa. Eli koskaan elämä ei ole täysin pysähtynyttä. Täytyy vain tehdä asioita. Ja toisaalta, ainakin minua joskus auttaa ajatus että ehkä Jumala voi olla olemassa.

.....Vielä tuosta ahdistuksesta: mitä jos sitä pystyisi välillä käyttämään voimavarana? Jos pohtii sitä että loppujen lopuksi kaikki kokevat (ainakin välillä) ahdistusta. Mutta mitä jos sen kääntäisi niin että ahdistuksen tullessa alkaisi tekemään paljon jotain itselle tärkeitä asioita ja käyttäsi koko keskittymis kykynsä niihin....

Itse olen huomannut että kun tulee ahdistus, niin sitten vain olen tietokoneella tai katson tv:tä. Kyllä uskon että meistä ihmisistä jokainen loppujen lopuksi pystyy sietämään elämää, sillä elämä on kuitenkin ainut todellinen asia mitä tiedämme. Toki kuoleman jälkeen voi olla jotain, mutta onko sitä olennaista ajatella, jos kuitenkin tämä elämä on vain tehtävien suorittamista niin olkoon niin.....

"Muista aina epäillä." Tuonkin ajatuksen pohja alunperin Raamatusta?...no ei ihan heti tule mieleen mistä kohtaa voisi olla....  Jossain psalmeista puhutaan, että ihminen joka epäilee on kuin meren aallon kaltainen...

Se 'villa'kohta löytyi Tuomarien kirjasta VTn puolelta luvusta 6. Jakeissa 32-40 Gileadista kyse, laittaa Jumalan testiin pitääkö mitä on luvannut. Sai esittää pyynnön, kahdesti vielä, ja vakuuttui tulleensa kuulluksi, kun tapahtui niin kuin oli pyytänyt.

Tuo on hyvä idea päihittää ahdistus, minkä sanoit, kääntää huomio aivan muualle ja jos koko kehon saa irti tilanteesta vaikka maisemia vaihtamalla, on jo hetken helpompi olla. Hankalampi tilanne jos ja kun on yö kun ahdistus voimakkainta. Hengitykseen huomion keskittämällä voi jnkn verran saada tilannetta haltuun. Syvään sisään hengittäen, hiljaa ulos päästäen rauhallisesti toistaen niitä, sillä olen joskus päässyt loitommalle ahtaimmasta olosta. Sillä vaikka uskon, silti ajoittain masennus ja ahdistavat olot saa valtaa. Yleensä keskittyminen rukoukseen vie syvimmän hädän. Inhimillistä suostua heikkouteen, jota on jokaisessa jollain tavalla tai jossain muodossa, joka täällä maapallolla elää; siksikin tarvitsemme toisiamme.

HerKaramazov kirjoitti:
Uskonnoissa on yhteilöllisyys niin hyvässä kuin pahassa. Mulla on se ongelma että olen jo lapsesta asti kysynyt miksi ja jos vastaus ei vakuuta kysyn lisää.

Miksi Jeesus kuoli syntieni tähden - mitä olisi tapahtunut jos hän ei olisi suostunut meneen ristille? Olisiko Syntynyt jokin toisenlainen uskonto?....

Kirjallisuudesta löytyy monta kunnioitettavaa henkilöä jotka voivat toimia tienviittoina. Heidegger, Dostojefski, Kierkekaad, jopa populaari kirjailija Paolo Coelho, jne.

On ihmisiä jotka eivät itse ole kirjoittaneet...mutta joiden sanoja puheita on tallennettu esim. Krisnamurdi jota toiset pitävät lähes Jeesuksen tasoisena oppaana elämään - en kuitenkaan halua arvottaa edellisiä miehiä.

On myös naisia joita kumarran nenä lattiaan asti esimerkiksi Psykoanalyytikko Alice Miller ja Melanie Klein.

Lähes kaikki ajattelijat ovat kärsineet suurista kivuista ja ahdistuksista elämänsä aikana - ei kukaan ole heistä istunut "valmiiseen pöytää"

Jeesuksen uskoa koiteltiin 40-päivää autio maassa. Suomalainen filosofi Torsti Lehtinen kuvaa että hän eli 40-vuotta henkisesti ja fyysisesti irtolaisen elämää kunnen palasi lapsuutensa kotikulmille Kallioon.

Ehkä tää taistelu itsensä kanssa raffinoi meitä johonkin? Heti perään voin sanoa että en halua enään raffinoitua - olen vaikka hiljaa pyykkipoika nenässä lopun elämääni jos tää ahdistus ja pelko otetaan pois!

Voimia kaikille tasapuolisesti uskovaisille, ateisteille, vapaa-ajattelijoille, uskomattomille!!!

Nuo, miksi kysymykset on aivan parhaita! Toivottavasti nykykoulumaailma suo niile aikaa ja kyselijöille vastataan kuten  aikoinaan vastauksia sai.

Tuo kysymys oisiko syntynyt joku toinen uskonto jos Js ei ois suostunut Isän suunnitelmaan...  Kolmiyhteinen Jumala on Isä Poika ja Pyhä Henki... tavallaan Js oli jo Isässä suunnitelmantekovaiheessa; käsittämätön mysteeri koko episodi luoda luoduille ihmisille, langenneille ihmisille, mahdollisuus palata Luojansa luo...  Sovitetuksi tuleminen.

... siitähän kaikki alkoi. Ihminen halusi niiiiiinkuin Jumala tietää kaiken, hyvän ja pahan tiedon. Syntiin sortuneina ei olisi ollut asiaa Luojan yhteyteen takaisin, ellei tämä mysteeri ristiinaulitsemisen kautta olisi tapahtunut. Ihmisen olisi mahdoton millään omilla teoillaan saada sovitettua pahuuttaan, ellei Jumala olisi toteuttanut tätä kaikkea näin kuin kristinuskossa meille on tehty tiettäväksi.

Miksi muuten mietit tuota?

Mitä ahdistus ja pelko sinun elämässä on?

Jos on Jumala niin hän on hyvä sekä paha itsessään - jos uskoni Jumalaan on heikko niin mihinkään Vihtahuosuihin, Saatanaan, tai piruihin uskon vielä vähemmän.

Nyt irtosi aika paljon kysymyksiä - ei juurikaan vastauksia. 🤗

"

Miten muuten näette maailman, jos ajattellaan että ei ole Jumalaa?

Eikö elämä sitten ole vain pitkä huuto?

Näen jotenkin maailman vain prosessina. Kello koneistona, jossa ihmisten elimistö vain raksuttaa eteenpäin ja mitään muuta ei ole kuin tämä koneisto. Mutta toisaalta miten sitä voi sitten tietää?

Tuota dualismi asiaahan filosofit ovat pohtineet: mieli ja keho. Tuntuu kuin mieli eläisi aivan toista elämää kuin keho. Prosessi ajattelussa maailma on juuri vain koneisto. Tai funktiolismissa myös ajatellaan niin.

Sitä mietin myös, että miksi ihmisen tietoisuus on niin kehittynyt? Miksi olemme aivan kuin irrallamme luonnosta?"

En mä sano ettei Jumalaa ole - mutta Kristillinen Jumala on niin kiltti ja kaikki huomioon ottava että se tuntuu naivilta. Mun Jumala ei alistu yhteen uskontokuntaan - Se on universaali kaikkien uskontojen ja uskomattomien Äiti, tai Isä...ilmeisesti olen Kerettiläinen monen mielestä mutta minähän siitä menen tilille eikä kukaan muu minun puolestani.

Mä ajattelen että niitä on kolme aspektia mieli, keho, ja henki/sielu/atman/ihmisen syvin identiteetin osa josta suuri pala jää tiedostamattomaksi...intuitio tai tunneäly on työkalu siihen sielun käyttöön.

Toiset käyttää intuition sijasta raamattua, veda-kirjoja, taon-tietä...koska edelliset ovat tienviittoja ✝️🌞🎱⛩☯️❤️

Sielu on se meidän ihmisten Jumalallinen aspekti, joka oleilee vieläkin genesiksessä, ja toisinaan taistelee Kerubin kanssa tulista miekkaa vastaan. 😊

En itse tiedä noista Raamatun tapahtumista: Onko ne vain metaforia..?

Se eksistentiaalinen ahdistus on käytännössä sitä, että ihminen pysähtyy ja ajattelee ettei ole loppujen lopuksi kuin tämä elämä maanpäällä. Ja ihminen on heitetty maailmaan vailla suojaa. Ja hänen pitää itse raivata tie itselleen. Tällaisena eksitentialismin suuret nimet kuten Satrte ja Camus ovat kuvanneet eksistentialismia.

Toki eksistentialismi on aika aiteistista pohjimmiltaan. Kun se ei oleta että olisi Jumalaa. Toki kuka näistä nyt sitten tietää? Oli Jumala tai ei niin tämä elämä on erittäin raskasta välillä. Ja sitten kun ihmisellä on tietoisuus siitä että sellainen asia kuin kuolema on olemassa. Sehän tästä raskaan juuri tekee. Jos ihminen ei nää mitään pelastusta kuoleman jälkeisessä elämässä, niin mitä maailmasta tulisi ajatella?

Nietszce sitä Jumalan kuolemaa toitotti aikanaan. Mutta kuka loppujen lopuksi sitten tietää, muuta kuin tästä maanpäällisestä elämästä? Täällähän se elon taistelu suoritetaan. Kun on kuollut niin on kuollut, siitä ei ole paluuta. Mutta miten tehdä elämästä mahdollisimman hyvä tai edes siedettävä? Siinä se ydin kysymys...

Mutta kuitenkin Jumala joko on olemassa tai häntä ei ole. Tämän asian tutkimiseen varmaankin monet käyttävät koko elämänsä. Ainakin minua se askarruttaa todella. Minkä takia yleensä edes maailma on olemassa? Siinäpä kysymys. Minun uskoni ainakin aina ailahtelee puoleen ja toiseen. En vain pysty ratkaisemaan tätä oman elämän polttavinta aihetta: Minkä takia, jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, niin hän on luonut sairaudet? Ja kärsimyksen? Koska tämä elämä ei todellakaan ole mitään leikkiä. Sen olen kyllä ymmärtänyt. Vaikka aurinko paistaa ja on lämmin, niin sitä pohtii kuitenkin että miksi? Miksi minä olen olemassa? Miksi universumi on olemassa? Minkä takia ihmisen täytyy kokea kammottavia asioita elämässä? Ja miksi kuolema on niin hirvittävä asia?

Siinä muutama kysymys taas. 😊

Geneksistestä en tiedä. Onko se kokonaan vain myyttiä?

Keskustelua: Tuo hengittämis-harjoite on hyvä.👍

Mitä mieltä olette siitä, jos maailma on vain koneisto? Siis ihminen on tavallaan vain koneen osa, jonka elimistö suorittaa jatkuvasti prosesseja?

Olen miettinyt paljon tuota, että minkä takia niin ei olisi? Että jos ihmisen aivotkin ovat vain koneisto, joka luo tietoisuuden? Ja sitten kun kuolee, niin prosessi lakkaa ja mitään ei jää jäljelle.

Tiedän että tämä on aika naturalistinen kanta, mutta näin välillä tulee ajateltua.

Tämä toki ei täysin pois sulje Jumalan mahdollisuutta. Mutta kuka loppujen lopuksi tietää totuuden? On vain erilaisia teorioita...

"Tuo kysymys oisiko syntynyt joku toinen uskonto jos Js ei ois suostunut Isän suunnitelmaan...  Kolmiyhteinen Jumala on Isä Poika ja Pyhä Henki... tavallaan Js oli jo Isässä suunnitelmantekovaiheessa; käsittämätön mysteeri koko episodi luoda luoduille ihmisille, langenneille ihmisille, mahdollisuus palata Luojansa luo...  Sovitetuksi tuleminen.

... siitähän kaikki alkoi. Ihminen halusi niiiiiinkuin Jumala tietää kaiken, hyvän ja pahan tiedon. Syntiin sortuneina ei olisi ollut asiaa Luojan yhteyteen takaisin, ellei tämä mysteeri ristiinaulitsemisen kautta olisi tapahtunut. Ihmisen olisi mahdoton millään omilla teoillaan saada sovitettua pahuuttaan, ellei Jumala olisi toteuttanut tätä kaikkea näin kuin kristinuskossa meille on tehty tiettäväksi.

Miksi muuten mietit tuota?

Mitä ahdistus ja pelko sinun elämässä on?"

Mietin mitä? Sitäkö jos Jeesus olisi kieltäytynyt kunniasta mennä ristille - onhan se yksi vaihtoehto, tai että Barabas olisi mennyt ristille...

Tuorein evankeljumi taitaa olla Matteuksen kirjoittama 230jkr. Sitä aikaisempia todistuksia ei kelpuutettu raamattuun. Aikaisempia evankeljumeita piiloteltiin kuten Nag Hammonin kirjakääröä. Sitten kun "systeemi" oltiin saatu kuntoon useassa uskonkokouksessa valittiin "systeemiin" "sopivat" evankeljumit.

Kuten varmaan tiedät jälleensyntymis oppi kuului varhaiskristillisyyteen n. 400-vuotta sitä kutsutaan Knostilaisuuden ajaksi.

Konstanttinopolin uskonkokouksessa äänestettiin pappien kesken pidetäänkö uudelleensyntymis oppi Kristinuskon piirissä - kuten tiedät jälleensyntymis oppi hävisi äänestyksen.

Ja taas jouduttiin säätään "systeemiä" siis evankeljumeita.

Miksei edellistä kerrota koulussa, tai rippileirillä? Jokainen Teologiaa lukenut tietää edellisen.

En muista kuka kirjailija sanoi "systeemi on perisynti"

Vastaan: systeemi ahdistaa ja pelottaa.🤭

Kellokoneistosta tuli mieleen että Einstein sanoi "Jumala on suuri kello mestari".

Torsti Lehtinen on kirjoittanut eksistentialismistä - kirjassa ensimmäinen eksistentialisti oli raamatun Saarnaajien saarnaaja joka tilittää "ei mitään uutta auringon alla" samalla kertoen ihmisen syvimmästä olemuksesta.

Metaforaa - Kyllä.

Monet asiat ovat vielä paradokseja täällä elämässä - ja ne mitäs vielä elää todeksi.

Nyt lyhyesti tällaisia ajatuksia.

Kuoleman hetkihän sitten loppujen lopuksi paljastaa todellisuuden... Kaikki me harhaillaan täällä maailmassa, mutta kuolema lopulta paljastaa totuuden. Eikö se näin ole?

Ihmiset kammoksuvat kuolemaa ja haluavat elää. Joka on normaalia. Mutta me ihmiset olemme hauraita. Silti kuolemaa tulee lykätä niin kauas kuin vain pystyy.

Pentti Saarikoski sanoi että: ihmisellä on koko elämä aikaa päättää missä asennossa kuolee.

Me toki ollaan biologisia olentoja. Me haluamme hengittää. Ja sitähän varmaan elämä pohjimmiltaan on: halua hengittää.

Mitä mieltä olette kuolemasta? Eikö se ole samalla pelottava, mutta kuitenkin jotenkin mystinen tai pyhä asia?

Jotenkin haluan pitäytyä vaan tässä inhimillisessä ihmisen elämässä.

Kuin on pimeys yöllä, on ihmisen mieli pimeä ilman luottamusta ja toivoa; aamuun herätessä mieleen valaa elämä valoa, on tarkoitus: sinä elät, katso, tämä päivä on uuden alku.

"Pentti Saarikoski sanoi että: ihmisellä on koko elämä aikaa päättää missä asennossa kuolee."

Ja A. Camus sanoi että ainoa todellinen vaihtoehto jonka voimme tehdä on "päättää päivämme"

En kehota edelliseen - kyllä se tulee ns. luonnollisestikkin kun sen aika on.

"Mitä mieltä olette kuolemasta? Eikö se ole samalla pelottava, mutta kuitenkin jotenkin mystinen tai pyhä asia?"

Kuolema kruunaa elämän, se antaa sen viimeisen "silauksen". Kuolema kiehtoo, pelottaa, siinä on jotain lopullista jos ei usko jälleen syntymään.

Kuolema on mystinen - hindut kertoo että uni on lähinnä kuoleman kaltaista tilaa - jos edellinen pitää kutinsa tulis järjestää asiansa niin että voi "nukkua" ikuisesti. Paitti jos "tuomionpäivän pasuunaan" puhalletaan ja kaikki pistetään tilille elämän teoista, ja tekemättä jättämisistä.

Ehkä pasuuna ja herättäminen on metafora?

Pyhää on syntymä ja kuolema - niiden väliin mahtuu Elämä.

Edelliset asiat ovat hyvin inhimillisiä - koska luulen kaikkien ihmisten pohtivan niitä - tai ne tulisi kulkea vierellä - tietysti ne välillä unohtuu, mutta kun ne tiedostaa luulen moraalimme nousevan keikkea elollista kohtaan koska syntymä - elämä - kuolema koskettaa meitä kaikkia, ja tekee meistä inhimillisiä elollisia, luulen?