Kun Tyttönen vaan, ajattelet itsemurhaa, niin oletko tullut ajattelleeksi että elämä voi olla ainut asia mitä sinulla todella on?

Sehän on täysin varmaa että meillä on tämä maanpäällinen elämä.

Ja kun ajattelee itsemurhaa ja jos tekee sen, niin silloin tavallaan varastaa itseltään sen ainoan omaisuuden mikä itsellään todella on.

Eikö se ole niin että tämä kehomme on loppujen lopuksi ainut meidän tietämämme asia, minkä todella omistamme?

Muu on sitten uskoa yms.

Ihmetyttää kyllä tämä maailma. Senkin takia että en ymmärrä ihmisissä sitä suunnatonta hysteriaa, tämän Koronan takia. Ainakin jossain ihmisissä sitä tuolla maailmalla on. Tietenkin Korona on paha asia, mutta minkä takia panikoida. Ihminenhän voi koska tahansa esim. sairastua syöpään. Tai johonkin muuhun vakavaan sairauteen.

Tuntuu että ihmiset eivät voi sietää ajatusta, että tulisi jonkin näköinen sairaus vaikka loppujen lopuksi meillä melkein kaikilla jossain vaiheessa elämää on jokin sairaus. Eihän sairaus mikään hyvä asia ole, mutta mitä vanhemmaksi tulee niin sitä sallivampi on elämää kohtaan.

Me olemme kaikki kuitenkin vain ihmisiä. Vaapumme koko ajan suuntaan ja toiseen. Iloon ja suruun.

Kun ajattelee, että jos elää esim. 80-vuotiaaksi, niin onko silloin enää niin lujaa otetta elämästä. Tavallaan sitä hyväksyy varmasti silloin, että me emme elä ikuisesti. Ainakaan tässä maailmassa. Sitä on hyvä välillä miettiä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Tänään se sitten oli, työhyvinvointikeskustelu. Se meni ihan ok  sanotaan nyt näin. Sain onneksi sanottua siellä pari painavaa sanaa joka oikeasti koskettaa minua siellä työskennellessä. Enhän minä voi olla siellä siinä mielessä näkymätön että mulle on aina kaikki ok. Vaikka aika usein on. Ja sekin on ok. Jos joku pyytää tekemään jotain niin kyllä minä siihen myönnyn. Ja se onkin sitä sujuvaa työskentelyä. Minä vain olen itse niin huono kysymään sitä samaa. No, ehkä minä joskus opin.

No se nyt oli vain työjuttuja. On sitä elämässä muutakin. Olen kuunnellut kotona parina iltana täysillä Andrea bochellia, se on ainakin nyt auttanut tähän hetkeen näitä aikoina. <3

Yks elukka vähän kipeä. Pitää sitä hoidella ja stressata siitä. Kun ei sais olla sitä kohtaan välinpitämätön eikä stressata ettei se tartu siihen se fiilis. Kunhan hoitaa.

Hyvää viikonloppua.. olkaahan rauhassa kotona <3

Esimerkiksi Andrea bochellin Vivere eli Dare to live. Sopii enemmän kuin hyvin tämän maailman tilanteeseen. Kehtaa elää! Monet muutkin laulut sopivat tietty. Hillitysti kotona tietty mutta kotona saa vaikka kailottaa välillä täysillä. Kunhan ei hiljaisuusaikaa riko. Vai mitä? Jep!......:) (:

Voi olla. Itsekin olen musiikkia paljon kuunnellut. Kun kammottava ahdistus iski tänään. Pakko käyttää välillä tarvittavia lääkkeitä. Onneksi on tuo musiikki, joka auttaa moneen vaivaan.

Täytyy yrittää nyt ottaa ihan iisisti. Kyllä kaikki vielä hyvin menee. 🙂

Minäitse89 minusta on jotenki ihailtavaa että mainitset teksteissäsi aina välillä että ei ainakaan täs maailmassa ja kuoleman jälkeen. Ahdistusta jopa voin lukea sieltä rivien välistä että elämä loppuu. Elämät loppuvat. Kuolleet pääsevät rauhaan mutta elävät jatkavat elämää täällä. No, tämä nytoli minun lisäykseni..

Joo.. toi paniikki.. itse välillä ahdistus ja saatan mennä hysteeriseksi tilanteesta. En kuitenkaan alkaisi huutelemaan kaupassa että pidä nyt se 2m väliä, tajuatko, niinkun olen lukenut. Ja joo...kyllä kai sitä voisi 20 vuotiaana ollakin erilainen suhtautuminen.. nyt on sellainen että katsellaan...

Töiden jälkeen minulla on monesti sellainen hmm mitenköhän sen kuvailisi..epämääräinen olo. Äh, en yhtään saa nyt kyllä kuvailluksi... epämääräinen ei liene oikea sana.. että minua joskus sitte ÄRSYTTÄÄ että en saa sanoista kiinni ja vebaalisuus ei ole minulla vahvana. Kumpa, voi Kumpa pystyisinkin kuvailemaa  tuntemuksiani tarkemmin. Se voisi auttaa elämässä yleensäkin. Varmasti montaakin ihmistä.

Se sanottakoon vaika epämääräinen olo 😛 voi edesauttaa paniikkia. Oikeastaan tavallaan ymmärrän myös koronasta panikoivia ihmisiä. Koska paniikki on tunne joka vain tulee. Minulla se tulee töihin liittyen tavallaan. Korona tai ei, on niin kiire että välillä unohtaa kuka on. Tauolla sitä voi sitten palautella mieleensä. Ellei työkavereiden höpötykset häiritse niin paljon ettei edes muista mistä lähti aamulla töihin. Voi kuulostaa oudolta. Onkohan minulla adhd? Voi kuulostaa autuaaltakin. Työt vievät mennessään. Unohtuu huolet.

No joka tapauksessa tänään työpäivän jälkeen jäi sellainen "menojalka" päälle. Joo, menojalka! Nyt se löyty se sana. Ja se häiritsee minua. On häirinnyt koko vuoden kun olen ollut siellä töissä. Vallitsevan tilanteen takia ei voi esimerkiksi syöksyllä kauppaan miten haluaa vaan on mietittävä lista tyyliin viikoksi. Tai minä en halua syöksyllä kauppaan mielitekojeni mukaan. Minulle voi myös iskeä vaikka pizzan mieliteko. Mutta onneksi järki tulee joskus apuun kuten tänäänkin. Sanoin itselleni että onko minulla siihen nyt varaa? Kermaa olisin tahtonut ruokaani mutta en tahtonut lähteä vain sen takia kauppaan. Ajattelin kuitenkin et ruoka ilman kermaa, yäk ei maistu. Mutta en lähtenyt hakemaa  pelkästään kermaa kaupasta. Ajattelin että kyllä minä voin syödä muutakin. Ja pystyin syömään kotona muutakin. Mutta siis tällaisia tuntemuksia tää työ tekee minulle, lähtee ruokahalu, tulee paniikki. Minusta tulee snobi, prinsessa jolle ei kelpaa mikä tahansa. Se on niin outoa, olenhan pitkään ollut työttömänä ja pienellä rahalla elänyt. Nyt mä tiedän mikä mun olo on. Olen vain väsynyt työpäivästä enkä jaksaisi keskittyä enää oikein mihinkään. Mutta en suostu hyväksymään sitä. Tuntuu että pitäisi kirjoittaa jotenkin erilailla kun nyt kirjoitan. Eipähän näitä monikaan edes lue... Mutta itselleni minä kirjoitankin. Omia tuntemuksiani. Itsehän minä itseni ankarin kritisoija olen. Ei täällä ole kukaan arvostelemassa. Kyllä sen huomaa senkin fiiliksen kun armahtaa itseään. Ei tarvitse pystyä enempään. Nämäkin asiat tulevat töistä. En ole ollut tyytyväinen itseeni tänään töissä. Olen ollut epäsosiaalinen, en ole hymyillyt. Ksikkia vastimuksia sitä keksiikin itselleen.. en itseasiassa ole nukkunut viimeyönä juuri ollenkaan joten onkos se ihme jos vähän sekoiluttaa. Mutta en haluaisi kuitenkaan kirjoittaa jotain mitä sitten kadun. Koska itseinho on ikävän läheinen kaveri meikäläisellä. Minusta tuntuu etten hyväksy sitä tunnetta joka minulla tulee töissä.

Mutta kun luin sinun minäitse89 kertomusta siitä kuinka sinulle tämä korona on aiheuttanut adrenaliininnousua että välillä tuntuu että on jopa euforiaan tuntemuksia. Niin niitä samoja tuntemuksia minulle tulee töissä. Mennään esimerkiksi niin vauhdilla että kipu raajoissa katoaa. Minä voisin kuvailla sitä salitreeniksi välillä. Ei minua salille saa. Mutta ymmärrän ihmisiä jotka käyvät salilla. Miksi minä olen niin ankara itselleni? Miksi sinä olet niin ankara itsellesi? Nojoo. Nämä kaikki olis varmaan pystynyt tiivistää pienempiin lauseisiin mutta tästä tuli nyt tällainen.

Nojoo. Tykkään nyt katsella YouTubesta kun ihmiset ovat tehneet vaellusretkiä Suomen luonnossa. Vaellus Lapissa, karhunkierroksella, tommosta.

Se euforiaan tunne... Mutta hei toivottavasti minäitse89 en loukannut mitenkään. Se ei ollut tarkoitus. Oli tarkoitus tarkoittaa että jotakin tekstiäsi lukiessani minulle tuli ahaa-elämys. Että joku toinen voi kuvilla erilailla tunteen jota itsekin olen tuntenut. Kyllä.

Kun unohtaa sen mitä ei voi muuttaa, on onnellinen...

Voi vertti mä olenkin ahdistunut. Luin äskeisen tekstini läpi ja lähdin lenkille. Lenkistä ei tullut mitään. Olisin halunnut mennä tiettyyn suuntaan mutta sinne meni niin monta ihmistä että päätti  kääntyä toiseen ja tulla lyhyempää reittiä kotiin. Taas tätä minä minä minä ajattelua.. vaikka oikeasti käännyin kotona takia toiseen suuntaan kun ei saisi hengailla muitten läheisyydessä. Mutta oliko vähän nyt yliammuttu juttu minulta. Kyllä tais olla. Justiinsa taisin kirjoittaa ja lukea siitä miten patikointi ja äkkiävääräy liikkeet eivät auta asiaan mitenkään. Mutta ole huomannut miten ihmiset tää kaupassa vähän ovat alkaneet jutella keskenään ja ulkona oli äsken "autojengi" jotka hengailivat. Että alkavatkoihmisetkin kyllästyä tähän? Samaan aikaa  astuu liikkumisrajoiyuksen Uudellamaalla voimaan. Ei ole turhaan tehty meille näitä sääntöjä. No Mut joo... Se siitä. Yhden ihmisen oikeasti vaikea käsittää. Vaikea välillä ymmärtää koko koronaa! Se miten se on laajentunut ja se koskee koko maailmaa ja kaikki maailman ihmiset kököttävät EDELLEEN kodeissaan. Tämä ei ollutkaan paha uni. Välillä ajattelen että.. kun minä olen vapaapäivillä kotona niin monet nimitykset sairaanhoitajat paiskivat töitä ihan näännyksissä. Ja minut on kehotettu pysymään kotona.

Kyllä se töihinkin minulla vahvasti pilaantuu toi korona. Minul tänäänkin tuli kaks kertaa ihan huono olo töissä sen takia että ajattelin sitä. Mutta en sanonut sitä työkavereille. Kuuntelin myös työkavereiden juttuja (ja voit uskoa että minä saan kuulla niitä paljon) ja toinen sanoi ettei häneen vaikuta mitenkään muuten paitsi että he miettivät kauppareissunsa tarkemmin ja suunnittelevat. Toinen keksi ihan muuta juttuja et mikäs kun asiakkaita ei ole liikenteessä. Yksi pelotteli sillä asialla. Eli just. Minä en sano mitään. Vaikka olisihan minullakin mielipide. Tajusin myös että ole tosi herkkä. Mutta tajusin myös tänään että siitä voi olla hyötyä. Mä tarkkailen erilailla ympäristöä ja mietin ja oivallaan asioita. Esimerkiksi minua rasittaa monikin asia tuolla työpaikassa. Tajusin sen pian kun astuin niistä ovista sisään ja aloin totuttautua sinne; minusta tulee samanlainen snobi kuin noista. Tuhlataan. Ei ajatella enää heikoimpia. Ei ajatella muita. Firma painottaa että teet näin ja näin. Firma mainostaa. Ja kaikkialle on tekohymy ja hyvää tehdään juujuu. Ja sit mitä, kauheeta tuhlausta Enivei. Et siinä menee roskiin samantien hyvät aatteet. Koska se saatanan raha. Hyvinvointia ajatellaan toki. Mutta ensin pitää ajatella rahaa. On niin monta asiaa jotka tuolla ovat viturallaan. Ja kukaan ei näe sitä! Minäkään en enää näe sitä koska olen alkanut mennä siellä laisittunein silmin. On niin monta asiaa jotka mieleeni herää kun menen sinne, työskentelen siellä, lähden sieltä.. työkaverit miettivät niin kummallisia juttuja välillä. Ja pomo sanoi että jos kirona tulee ni sit se tulee. Ymmärrän, se tulee häneltä kai jo korvista, uutiset meinaan, mutta ei sitä nyt aivan noinkaan saisi ajatella. Ja ne kaikki heidän asiansa joita minä joudun kuuntelemaan. Minä harvemmin puhun mitään. Minä rastin siitä mitä he puhuvat. Minä kärsin sisäisesti kun he puhuvat pahaa jostain. Ja yritän yksin ymmärtää sydämessäni että Miski he tekevät niin kun tekevät ja puhuvat niinkun puhuvat. Henkilö joka tuli minun jälkee i firmaan on paremmin alkanut istua joukkoon kuin minä. Mutta minä olen siellä sellainen hiljainen puurtaja. Harvemmin valitan mistään. Harvemmin sanon mitään. Teen vain ahkerasti. Tai yritän. Aina haluan ottaa jonkun homman, en minä halua puhua. Ei minulla ole mitään töitä vastaan. Minä teen mielelläni töitä. Ahdistukseen auttaa että tekee jotain. Mutta ne ihmiset minuun vaikuttavat.. en haluaisi näyttää asiakkaille pahaa mieltä joka syntyy työkavereiden kesken.

Paitsi korona on muuttanut sen että minä jaksa ajatella asiakkaita, niitä ilahduttaa kun ne saavat sen näinä päivinä mitä tulivat hakemaan. Ja asiakkaille jaksan olla reipas mutta työkavereille en. Minulla tulee usein kiusallisia tilanteita. Mutta nykyisellään olen niin väsynyt vallitsevasta tilanteesta maailmassa etten jaksa välittää paljon mistään.. tai sellainen olo välillä tulee. Hyvää yötä, kiitos tästä päivästä, oli hauska tavata. Aamen.

Ymmärrän Hantzki. Minultakin tulee jo korvista koko Korona asia. Olen välillä aivan lopussa. Haluaisin vaan maata kotona. Ja kun koko ajan epäilen, että nyt mulla varmaan on se.

Sitä välillä miettii niin kummallisia asioita, kuten im-ajatuksia. Vaikka parempi vaan yrittää jotenkin selvitä. että voisi vielä joskus nauttia elämästä. Sitä vain kaipaan, että voisi nauttia.

Uutisia en viitsi katsoa enää, yritän vain pitää toimintakyvyn yllä.

Olen yhden kaverin kanssa käynyt kävely lenkeillä. En tiedä pitäisikö nekin lopettaa. Pitäisikö vaan hautautua kotiin. Turhauttavaa tämä kaikki.

Sitten sitä on jotenkin täynnä tätä ikuista kärsimystä. Siis, kun elämä ilman Koronaakin on niin raskasta ja sitten vielä tulee tällainen pandemia.

Haluaisin välillä vain lopettaa kaiken tämän, mutta toisaalta se ei ole sankarillista. Im ei ole koskaan hyvä teko tai sankarillinen. Se on aina pakenemista.

Täytyy varmaan vain katsella pilviä ja odottaa kesää. Kuinka ihanalta se sitten tuntuukaan kun tämä kaikki Korona hössötys on ohi ja pääsee nauttimaan kesästä. Pääsee unohtamaan kaiken ahdistuksen ja uimaan.

Täytyy kyllä sanoa, että elämä pistää joskus ahtaalle ihmisen. Mutta ainut toivo on vain elää ja yrittää parantaa elinolojaan. Eipä tämän kaiken keskellä muutakaan voi.

Minulla itsellä on tuota hengenahdistusta välillä, se tuskin on Koronaa, koska minulla on ollut sitä jo vuosia. Siis aina välillä vuosien mittaan. Minulla ei ole mitää hajua mistä se johtuu. Mutta kai sitten olen oppinut elämään sen asian kanssa.

On se vaan niin kummallista kun elämä on tällaista. Kun ennen tätä epidemiaakin mietin jo synkkiä ajatuksia ja nyt ne vain synkkenevät. Mutta en tiedä sitten että pelkäänkö kuolemaa tarpeeksi. Syytä toki olisi, koska se on niin karmea asia.

Se on ollut usein minun heikkouteni että en ole ollut tarpeeksi itsekäs elämässä ja en pelkää tarpeeksi kuolemaa. Näitä asioita olen toki korjannut iän karttuessa.

Eipä tälle epidemialle voi oikein mitään. Kunhan nyt saisi itsekin vain olla terveenä. Sillä kyllä se terveys on ihmiselle kaikkein tärkein asia.

Olen kuitenkin ehkä sitä mieltä ettei pidä jäädä tuleen makaamaan. Niin kuin joku filosofi sanoi aikanaan: Kaikki virtaa. Eli elämäkin virtaa koko ajan eteenpäin. Täytyy nyt vain yrittää pysyä tuossa virrassa...

Mun elimistöön on asennettu seurantalaitteita ja mua vainotaan ja halutaan tappaa. Mun sisäelimiä on viety. Oon eristäytyny..

En vain jaksaisi enää. Kun on tämä korona asia ja masennus jne. Olen jo ajatellut että miten tässä pysyy enää järjissään, kun on tällainen maailman tilanne. Välillä ajattelen että jos päässä naksahtaakin jokin mutteri ja ei enää tiedä että mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tänään oli jo niillä rajoilla, että kestänkö. Tulevista viikoista en tiedä. Kamalaa jos oikeasti naksahtaa päässä. En ihan oikeasti tiedä, että miten kestän tämän tilanteen. Kun jos se epätoivo iskee, niin pystynkö hallitsemaan itseäni? Jos mieli vie niin syviin syövereihin, etten osaa enää takaisin.

Mitä tässä voi tehdä? Mitä maailmassa voi enää tehdä? Jos kaikki hajoaa... Ja kun joutuu olemaan vielä neljän seinän sisässä koko ajan.

Onko muilla sama juttu, että miettii pään hajoamista?

No tämä nyt ei ketään piristä tämä seuraava laulu, jonka Vexi Salminen on joskus kymmeniä vuosia sitten kirjoittanut/säveltänyt yhteen elokuvaan:

"On tullut elettyä monta vuotta, tehty ollaan melkein mitä vaan. Enimmäkseen touhuiltu on suotta, harvat jutut enää muistetaan.

Minkä vuoksi täällä pallon päällä palkoillaan, sillä maaksi mekin kerran vielä muutetaan, minkä tähden täytyy jatkuvasti yrittää, kun mä lähden niin vain risti kummun päälle jää.

Niin ihminen kai tahtois tehdä suurta, jotain joka ehkä muistetaan. Kuin kaivaa itselleen vahvaa juurta, ikuisuuteen kasvaa maa.

Minkä vuoksi täällä pallon päällä palloillaan, sillä maaksi me kai kerran vielä muututaan. Minkä tähden täytyy jatkuvasti yrittää, kun mä lähden niin vain risti kummun päälle jää."

Säveltahti on hyvä, reipas. Lähes kilkahteleva. Pidän paljon tästä ikivanhasta ja kulahtaneesta laulunrähjästä. Joka sovellettiin kerran tietämättä että se tähän nykyhetkeen osuvasti sopii.

Tai ei nyt aivan tähän hetkeen. Koska nyt meillä on tarkoitus, kodronasta selviytyminen, sen levittämisen hillitseminen. Ja kaikenlaisesta ahdistuksesta selviytymistä.

Ajattelin viikonloppuna tilata pizzaa jos rahatilanne sallii.

Hyvä, minäitse89, ajattele kevättä, muista ajatella sitä aina välillä. Sieltä se tulee vaikka nyt näkyy ikkunasta valkoinen maa. Kesä, uiminen, yksinkertaiset asiat, ilot