Moi.

Äitillä syöpäkasvain rinnassa. Onneksi pystytään leikkaamaan. Aika surullinen olo silti hänen puolestaan. Itellä vähän olo parantunu kun oon pelannu jalkapalloa ja korttia.

Näimmä mitä vanhemmaksi elää sen enemmän iskuja joutuu ottaan vastaan.

Olis kiva jos elämä olis ees hetken aikaa tasasta...

Masennuksen konkarina lueskelin tätä uutta ketjua. Olen ollut pitkään poissa tältä foorumilta, mutta nyt harkitsen paluuta, kun ei niin hyvin mene itsellänikään. Pari huomiota. Ihan selvästi tässä huomaa, että joitakuita on auttanut oikea lääkitys, ja se on auttanut minuakin läpi vuosien. Mahtavaa. Ikävä vain, että hoitoon on niin toivottomat jonot.

Kurjien asioiden vatvominen tunnetusti aiheuttaa vain lisää pahaa oloa. Toisaalta ei sitä voi loputtomasti kääntää päätä poispäinkään, jos kerran oksettaa. Mutta pienetkin tauot auttavat alkuun. Tiedän vallan hyvin, että ihminen pysyy pitkäänkin toimintakykyisenä hautoen samalla itsetuhoisia ajatuksia. Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat nuoruudessaan yrittäneet itsemurhaa, ja selvinneet siitä. Nyt heillä saattaa olla jo perhe ja lapsia, joilla ei ole aavistustakaan vanhempiensa nuoruuden traumoista. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat tehneet itsarin ja aiheuttaneet paljon tuskaa lähimmäisilleen. Yleensä myös hoitoketju on heidän osaltaan pettänyt. Häpeä maassa, jossa kuulemma on maailman paras terveydenhoito!

Kaikkea pahaa oloa ei voi silti ulkoistaa jollekin ammattilaiselle. Itse olen jo terapioista oppinut, että varsinainen työ täytyy tehdä itse. On ollut sekä lääkkeitä ja terapiaa. Molemmista olen hyötynyt, mutta kumpikaan ei auta kaikkeen. Jos joku joutuu veden varaan, tarvitaan pelastusrengas, mutta pidemmällä tähtäimellä jokaisen täytyy oppia luotsamaan venettään itse.

Kuulin äskettäin melkoisen latteuden ja vieläpä psykiatrin suusta. Hän kertoi, että ihmiset valittavat aina yksinäisyyttään vastaanotolla. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, kuinka siis ihmiset voivat olla yksinäisiä. No, tama oli kai jonkinlaista huumoria, mutta ei naurattanut. Yksinäisyys on juuriongelma kuten Juho Saari on tutkimuksissan todennut. Yksinäisyydessä ei ole aina ole kyse vain siitä, ettei ympärillä ole ihmisiä, vaan siitä, ettei heihin saa toivomaansa yhteyttä.

Masennus taas on sairaus, joka vaatii hoitoa. Yksinäisyys ja masennus kulkevat käsi kädessä, mutta loppujen lopuksi on kyse kahdesta eri asiasta.

Minua masentaa tällä hetkellä se, ettei uusinkaan ihastukseni oikeasti välitä minusta. Hänelläkin on mielenterveysongelmia. Ehkä hän ei vain pysty siihen. Olemme kuitenkin ystäviä. Sekin on hyvä. Mutta ei riitä.

Miksi ihmisen luonne on sellainen, että jos ei saa vastarakkautta, tekisi salaa mieli lyödä toista vain saadakseen hänet pois mielestään? No, parempi sekin, kun syyttää kaikesta itseään kuten ainakin minulla on tapana tehdä. Itsesyytökset vain lisäävät ahdistusta eivätkä auta ketään.

Kirjoittaminen saattaa auttaa hetkellisesti. Kiitokset foorumin ylläpitäjille, tama on hieno palvelu!

Ja jälleen kerran oon sairaalassa..

Kaksi päivää töitä takana. Meinasin tänään mennä sinne päivystykseen töistä suoraan, mutta sit piti tehdä sitä ja tätä ja hoitaa yhtä sun toista. En vaan saa sovitettua tätä sairautta tän hetkiseen elämäntilanteeseen. Miksi päästinkään tän tilanteen näin pahaksi?

Työt on saaneet liikkeelle ja ei ole enää niin paha olla. Paha olo on muuttunut tyhjyydeksi ja ahdistukseksi. Aivot alkaa sammua ihan samalla tavalla kuin viime syksynä. Ajantaju häviää, en muista mikä päivä. En muista minne olen menossa. Olen kuplassa. Kaikki sen ulkopuolella oleva ei ole olemassa.

Osastolla.

Kyllä mun täytyy varmaan sinne päivystykseen tällä viikolla. Huomenna en voi, koska lapset, la en voi koska lapsien synttärijuhlat (miten helvetissä mä siitäkin selviin?!), ehkä sunnuntaina töiden jälkeen. Sunnuntaina olis semmosta hommaa tiedossa töissä, että mun pää ei taida tällä hitaudella selvitä. Tai no, jos hyvin käy niin ja hypot iskee päälle. Nytkin lievää, vaikka tunti sitten en kyennyt mihinkään. Luulin jo, että masennus ois ottanut vallan, mutta ei tässä ole tolkkua.

Miten mä olin niin tyhmä, että lopetin ne lääkkeet?! Oon jo kaks kertaa lopettanut lääkkeet tän sekamuotoisen jakson aikana. Ja noi mun aikaisemmat tekstit noista lääkkeiden lopettamisajatukista... siis anteeks, kuka ne on kirjoittanut!

Kaikki on yhtä sekameteliä ja kaaosta mun päässä. Sen lisäksi on tää tiivistyvä kupla mun ympärillä, jonka ulkopuolella muu maailma käy yhä vaikeammin tavoitettavaksi.

Olipas eilen sekavat fiilikset.

Nukuin 9h, mutta herätessä oli sellainen olo kuin olisi valvonut kolme vuorokautta. Hirveä tärinä ja päässä pyöri ylikierrokset.

Tänään pitäisi yrittää laittaa kaikki ajatukset, ahdistukset ja pahat olot sivuun ja keskittyä vaan tekemiseen. Niin paljon pitäisi saada aikaiseksi tänään.

Tarviin muutenkin hetken rauhaa näiltä ajatuksiltani. Kaikki pyörii nyt näiden olotilojen ympärillä, en pysty muuta ajatella kuin tuntemuksiani ja analysoida oireita. Ajatukset vaihtuu koko ajan sen suhteen, miten mun pitäis nyt tän tilanteen kanssa edetä. Tuntuu tyhmältä mennä sinne päivystykseenkään, mutta on päästävä lääkärille.

Ajatukset juoksee tuhatta ja sataa.

En kestä oikeesti tätä enää. Mun pää ei vaan hiljene.

Tsemppiä osastolla oleville!

Minä järjestelen täällä lapsen synttärijuhlia, onneksi on äitini apuna muuten ei tulisi hevonkukkua hommasta 😋

Cherry77 kirjoitti 29.6.2018 13:21

Tsemppiä osastolla oleville!

Minä järjestelen täällä lapsen synttärijuhlia, onneksi on äitini apuna muuten ei tulisi hevonkukkua hommasta 😋

Mulla sama projekti menossa. Onneksi lapsista on apua. Synttärisankarit lähtevät iltapäivällä synttärilahjaostoksille tädin kanssa. Siinä olisi hyvä sauma käydä siellä päivystyksessä, mutta katsoo nyt. Siellä saattaa joutua odottamaan tuntitolkulla ja siihen ei just nyt ole aikaa.

Ensiavussa nyt odottamassa päivystävälle psykiatrille pääsyä. Ahdistaa ja nolottaa.

Kävin päivystyksessä. Päiväsairaalapaikkaa tarjosivat, mutta en voinut ottaa, koska lapset. Joten lääkkeiden aloitus uusiksi ja viikon sairasloman kirjoitti, jos vaikka muutan mieleni sen suhteen.

En pysty enää. En jaksa

Mä pääsin eilen kotia sairaalasta, nyt sit totutellaan taas arkeen. Sais kyllä nää reissut vähentyä..

Hei,

Olen aivan uusi foorumilla ja samanlaisia tuntemuksia minullakin. En ole käynyt lääkärin juttusilla, mutta havahduin tähän masennukseen itse. Tuntuu, että en pääse ankeita ajatuksiani karkuun ja ne vievät minulta yöunet.
Kärsin myös päihderiippuvuudesta, joka on pahentanut oloani entisestään. Koitan ensisijaisesti saada apua täältä internetistä, mutta pakko se on mennä tapaamaan asiantuntijaa.

Olen kaiken tämän lisäksi itsetuhoinen ja viimevuonna minulla oli ajatuksia itsemurhasta. Minulla on yksi ihminen, jolle pystyn puhua tuntemuksistani. En kehtaa puhua ajatuksistani vanhemmilleni, sillä heillä on tarpeeksi omia huolia ja murheita.

Osaisiko joku kertoa mistä saan parhaiten apua ja ymmärrystä. Kiitos etukäteen kaikille vastanneille.