Onneks joulun pyhät on ohi, mielenterveys keikkuu aina näinä joulunpyhinä. Toivottavasti ens vuosi olis parempi, ku tämä..

Itse olen alkanut katsomaan telkkaria yhä enemmän ja se saa välillä levottomat ajatukset haihtumaan. Jotenkin minua painaa vanhat asiat, mutta karistelen ne useimmiten mielestäni.  Teevee on hyvää terapiaa siihenkin.

Kyllä tässä tuntuu olevan jo niin paljon ikää että voi elää rauhassa ilman nuoruuden angstisuutta. Parempi kai vain katsella maailmassa hulluja asioita, kuin mennä niihin mukaan.

Hyvää Uudenvuoden odotusta!

Sitä haluaisi välillä heittää itsensä jokeen. En tiedä minkä takia olen näin masentunut. Kun jos menen jollain kaverilla käymään niin haluaisin sen jälkeen tehdä im:n. Joten mun pitäisi kaiken järjen mukaan olla kokoajan yksin. Mutta kun sitten tekee mieli nähdä ihmisiä ja sitten ne menot taas tuottaa jälkikäteen im-ajatuksia.

En täysin ymmärrä tämän elämän kulkua? Minkä takia ihminen joutuu kärsimään niin paljon elämässä ja silloinkin kun on ollut hyvä hetki niin heti sen jälkeen tulee taas kärsimys.

Todennäköisesti me olemme sitten vain vahingossa syntyneet tänne ja meidän fysiologinen ja psyykkinen rakenne ovat sellaiset että me joudumme kärsimään. Todennäköisesti kaikki on vain sattumaa. Mutta mistä tulee sitten tietoisuus? Minkä takia meillä on tällaiset kehittyneet aivot, jos niiden tarkoitus ei ole muu kuin kärsiminen? Jos kuolemassa tietoisuus sammuu, niin eikö se ole parempi asia kuin jatkuva kärsimys?

Tämä on minun ydinajatukseni: onko kuolema loppujen lopuksi parempi kuin jatkuva kärsiminen? Ja missä se raja menee? Ja toisaalta menettääkö tässä nyt enää sitten mitään, muuta kuin oman hallinnan, jos uskoo Jumalaan koko olemuksellaan? Jos tässä heittäytyisi täysin uskoon, niin mitä siitä seuraisi?

Minun mielestäni siinä olisi kaksi vaihtoehtoa: joko pelastus tai täydeliinen tuhoutuminen. Ja sen takia en ryntää uskovaiseksi, koska siinä on vaarana menettää koko elämänsä hallinta ja kuolla. Mutta toisaalta, jos kaiken lopputulos on tuo sama, niin kai sitä uskoa Jumalaan voisi sitten harkita. Jos hän on olemassa ja jos hän haluaa minua enää pelastaa?

Hyvää Uuden Vuoden Odotusta tännekkin 🙂 Mulla menee hyvin vähäsellä lääkemäärällä. Olin ku zombi ku meni yhessä vaiheessa paljon lääkkeitä. Nykyään menee vaan Leponex ja Ketipinor. Noilla pärjää hyvin 🙂

Mielialaa ei ylennä jumalaton hammassärky, jos huomenna sais päivystysajan et vois käyä näyttää..

Kuulostaa kyllä minäitse erikoiselta tuo sun kavereiden tapaamisen jälkeinen itsetuhoisuus, olet varmaan oikeassa että siinä on jokin toistuva kuvio. Oletko koskaan yrittänyt miettiä mihin se voisi liittyä, onko sulla tapana verrata itseäsi muihin, tai olla huolissaan kavereista, tai liittyykö huonovointisuus johonkin mistä tai mihin sävyyn puhutte kaverien kanssa?

Joka tapauksessa, hyvää ja toiveikasta vuodenvaihdetta kaikille täällä!

Moi!

Olen pitkään miettinyt sitä, että mistä se voi johtua. Ehkä tuo tiettyjen kavereiden tapaaminen saa minut jotenkin ylivireys tilaan. Minä usein ajattelen kavereiden tapaamisen jälkeen jotenkin mahtipontisesti, että olen jättänyt itsestäni jo tarpeeksi jälkiä maailmaan joten voin poistua.

Toisaalta olen välillä niin väsynyt tapaamisten jälkeen, että haluaisin senkin takia pois. Ja tämä tietty kuvio toistuu päivästä toiseen.

Olen ymmälläni tästä mieleni toiminnasta. En voi olla yksin pitkiä aikoja, koska alkaa ahdistamaan. Mutta toisaalta kavereiden tapaamisen jälkitila on sellainen, että välillä tuntuu siltä kuin olisi onnellista tehdä im.

Tiedän että olen vähän uneksija luonne.

Elämä on jotenkin niin kamalan ristiriitaista. Kun tuntee suurimman onnen hetkellä, että olisi parempi kadota maailmasta.

En tiedä enää kauanko jaksan tätä elämää. Helvetilliset voimat repii sisältä päin minua. Kai sitä jokaisella on sitten omat demoninsa.

Maailma on välillä liian ristiriitainen paikka. Kun pitäisi uskoa johonkin, mutta kun miten sitä voi uskoa mihinkään? Miten tässä fyysisessä ja henkisessä tuskassa voi uskoa että Jumala vielä pelastaisi? Ja sitten sitä vain tuijottaa luontoa ja tuntee hirveää tuskaa siitä että maailma on pilaantumassa. Ja me olemme sitä pilaamassa.

Ja tätä omaa elämää pitäisi jaksaa vielä vanhaksi asti vaikka tuntuu että nytkin on jo liian vanha vaikka mittarissa vasta 30 v..

Miten te ihmiset pärjäätte tässä elämässä? Minulta meinaa välillä loppua neuvot, kun mietin niin synkkiä ajatuksia... 🙁

Hyvää Uutta Vuotta kaikille 🙂

Samoin!

Vuosi kohta vaihtumassa, ja elossa vieläkin oon.

Haluaisin uskoa ja toivoa että ensi vuosi 2020 olisi parempi.

Mä oon kuulemma tullu kuoresta ulos, ku lääkkeitä vähennettiin ja hyvin pärjään vähemälläkin määrällä.

👍

Olen yrittänyt opiskella nyt vähän aikaa, mutta se on hirveän haastavaa. Mun aivoni huutavat armoa opintojen edessä.

Pitäisiköhän mun vain todeta, että ei musta ole opiskelijaksi ja elää vain Kelan tuella. Sillä tämä sairaus mikä minulla on, on todella hankala. En vain välillä jaksaisi tehdä yhtään mitään. Varsinkaan opiskella. Mutta kun yhteiskunta ja tutut jotenkin painostavat siihen.

Eikö sitä voisi vain hyväksyä että tällainen minä olen. Yritän elää tässä maailmassa sen mitä kykenen, mutta minulla on näitä ongelmia joiden takia en pysty välttämättä opiskelemaan. Luoja tietää minkä takia näin hirveästi kuraa on minun osakseni tullut, mutta näin se vain on. Tuntuu siltä että on vain hyväksyttävä itsensä kaikkinen vikoineen. Sillä toinen vaihtoehto on madonruokana olo, ja en nää sitä missään tilanteessa hyvänä vaihtoehtona.

Eihän minun loppujen lopuksi ole pakko opiskella tai käydä töissä sillä saan kuntoutustukea.

En vain jaksaisi koko ajan tätä omaa päätä. Surkeaa toki aina vain valittaa, mutta kun koko elämä on ollut sairautta vastaan taistelemista. Ja sain sentään lukion käytyä, mutta muuten on ollut vaikeaa. Minkä takia hyvä ja kaikkivaltias luoja on vyöryttänyt minulle tällaisen osan? Sitä en ymmärrä.

Olen sielultani jotenkin hedonistinen luonne ja nautin musiikista ja kirjoista, mutta en ymmärrä minkä takia mun pitäisi tässä tilassa opiskella. Tuntuu että on hirveät paineet siitä että pitäisi olla joku, mutta en sitten tiedä että tuleeko minusta koskaan ketään. Olen vain ihminen, eikö se riitä tälle yhteiskunnalle. Se ei tunnut riittävän edes minulle välillä vain koko ajan haen jotain yli-minää.

Mutta kun elämä on niin raastavan vaikeaa. Ja sitten on kaikki sairaudet jne. On tää vain niin raskasta välillä tämä elämä... 🙁

Hyvää Uutta Vuotta kaikille minunkin puolesta 🤗

Oon iloinen, että vuosi 2019 on ohi. Mulla meni se vuosi masennuksen kourissa ja murehtiessa liikaa. Tänä vuonna en aio tehdä niin, vaan nauttia elämästä.

Toivon, et tää tuleva kevät menisi nyt hyvin. Toukokuussa tulisi vuosi täyteen, kun yritin im:ää. Pelottaa se päivä ihan liikaa. Aion kyllä nyt ottaa ilon irti kaikesta pienestäkin ja selättää tän sairauden.

Sairaalaan laitoin valituksen menemään, kun en päässyt hoitoon ajoissa. En tiiä, että onko tosta valituksesta hyötyä, mutta ärsyttää tää terveydenhuolto niin paljon, kun ei oteta psyykkisiä sairauksia tosissaan niin päätin, että vien asioita eteenpäin, koska jokin muutos tohon hoitoon pääsyyn on saatava!

Mua harmittaa vieläkin, kun oon työtön. Aion kuitenkin löytää tänä vuonna vaikka väkisin sen työpaikan enkä antaa periksi. Aion selättää sen kaiken ikävän, mitä kävin aiemmin läpi.

Kaikilla tuntuu olevan unelmia, mutta tämän elämän perimmäinen tarkoitus ei välttämättä ole nauttiminen. Tiedän että tämä kuulostaa karulta, mutta onko elämä loppujen lopuksi onnellista? Tietenkin voimme aina kurottaa onneen, mutta saavutammeko sitä koskaan?

Toisaalta miksemme kurottaisi onneen sillä vaihtoehtona on tuskassa rietuminen ja kuolema. Miksemme yrittäisi, kun kerran meille on tällainen mitätön elämä annettu, niin tehdä siitä paras mahdollinen versio? Mitä sitten vaikka kuolema odottaa tuolla jossain hämärässä, ainakin voimme kohdata sen rinta rottingilla ja taistella luonnonlakeja vastaan. Ainut hetki elää on nyt. Ei huomenna, ei ylihuomenna vaan nyt. Mikään ei odota elämässä. On pakko kurkottaa sitä onnen utopiaa kohti, jota tuskin saavutamme, mutta joka antaa elämälle merkityksen.

Elämässä on tuskaa ja kuolemaa, mutta jos vain yritämme sivuuttaa ne, niin ehkä muutaman minuutin ajan joskus hamassa tulevaisuudessa voimme kokea onnea jos sellaista on....

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä