On taas ollu vaikea päivä.

Kuolema ajatuksia ja niitä ajatuksia että kaikki meidät on vain heitetty tähän maailmaan kärsimään ja mitään ulospääsyä ei ole. Katkeruus vain kasvaa joka päivä. Kun saisi vain jotenkin elää vapaana vaikka se on mahdotonta.

Ja nyt kun on 30 vuotta tullut täyteen niin tajuaa kuinka ihminen pikku hiljaa vanhenee. Luoja kun kello antaisi edes vähän armoa. Mutta maailma ei tunne armoa. Ja sitten me kuolemme joskus aikanamme ilman mitään toivoa taivaasta. Meillä on vain tämä pieni elämämme ja yritämme jotenkin taistella kuolemaa vastaan. Yritämme kituuttaa päivästä toiseen. Vetää lisähappea. Sitä tämä kurja elämä on. Lisähapen vetoa... Näin kurjana näin maailman ja oman elämäni. Sori...

Netu kirjoitti:
Hei taas tännekin.

 

Minullakin meinaa välillä ahdistus iskeä päälle. Sairasloma loppui elokuussa, sen jälkeen oon ollu työnhakijana. Syksyllä tein keikkatöitä tuttuun päiväkotiin, mutta ymmärrettävästi näin ennen joulua ei keikkoja ole.

Työkkäri soitti tänään. Yrittävät nyt painostaa mua töihin ja kyllä mä töihin haluankin. Haluaisin vaan tehdä työtä, joka on myös mielekästä, koska mulla on kuitenkin vaikea masennus ja kevään im-yrityksestä ei vielä ole kauan aikaa. Mulla on hoitajan koulutus, mutta koen esim. vanhustyön itselleni liian haastavaksi, koska siinä on kuoleman kohtaaminen läsnä ja se tuo minulle ikävät ajatukset mieleen. Tätä ei tunnu työkkäri ymmärtävän, että haluan tehdä vaan lastenhoitajan töitä, koska vanhustyössä palaisin loppuun. Tuntuu, ettei työkkäriä tämä kiinnosta yhtään. Paikkakunnallani on muutenkin huono työtilanne, joten pitäisi kai ottaa se työ vastaan, mitä tarjotaan, mutta sairastuttuani masennukseen päätin, etten lähe yhteenkään työhön, joka voisi olla riski terveyteni heikkenemiseen. Tämähän ei työkkärille käy tietenkään, vaan olen yhteiskunnan silmissä hyödytön, vaikka aidosti haluan tehdä töitä. En vaan tajua, miksi masennusta ei huomioida työnhaussa yhtään, tyrkätään vaan kaikkiin 'paskahommiin" miettimättä, onko hlö edes soveltuva tehtävään. Tämmösiä ajatuksia tänään, toivottavasti saisi vähän edes joulumieltä. Ahdistaa jo ensi vuosi, kun tutut ja kaikki kysyvät työtilanteesta ja pitäisi esittää olevansa reipas, vaikka oikeesti ahdistaa välistä tosi paljon. Onko täällä muita työttömiä, joilla on masennus ja onko teitä työkkäri ahdistellut?

Netulle... olen osa-aikatyöntekijä, eli osa-aikatyötön. Masennusta joo aika ajoin (bipo). Myös hoitaja, suuntautunut vammaistyöhön. Eli käytännössä keikkoja satunnaisesti rekryn kautta, työkutsun jos ehtii kuitata ennen ketään toista, saa keikan. Eli periaatteessa ei koskaan lomaa. Kuin työttömyydestä vois olla lomalla? masennuksesta vaan niin "lyhytlomaa", kun huomaa kiinnittää huomion jhnkn muuhun kuin masentavaan...

Työkkäri ei ahdistellut, mutta yllättäen marraskuun lopussa otti yhteyttä ja kuulosti jopa kiinnostuneelta(työntekijä vaihtunut, oli uusi) kertoakseen tän alueen työkoordinaattorin yhteystiedot. Olin yhteydessä siihen, sovittiin vuoden vaihduttua viritetään jotain jos mahdollisuus tarjoutuu. Kahdesti kokenut pahan uupumuksen, johon en enää halua ajautua. Nämä satunnaiset keikat, joita tällä hetkellä on, riittävät kyllä tekemisten puolesta, mutta talouden ei. Oli 2 hyvää vuotta, niiden tiimoilta veronpalautuksia, siksi harvat keikat olleet ok. Tietotekniikan tiimoilta teen vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa, km-korvauksilla. Se tuutoriporukkatoiminta on ollut kokonaisuutena ottaen elvyttävää.

Tunnen tuon esittämisen. Aika raskasta, jos joka paikassa joutuu esittämään kuin kaikki ois ok.

minäitse89 kirjoitti:
On taas ollu vaikea päivä.

Kuolema ajatuksia ja niitä ajatuksia että kaikki meidät on vain heitetty tähän maailmaan kärsimään ja mitään ulospääsyä ei ole. Katkeruus vain kasvaa joka päivä. Kun saisi vain jotenkin elää vapaana vaikka se on mahdotonta.

Ja nyt kun on 30 vuotta tullut täyteen niin tajuaa kuinka ihminen pikku hiljaa vanhenee. Luoja kun kello antaisi edes vähän armoa. Mutta maailma ei tunne armoa. Ja sitten me kuolemme joskus aikanamme ilman mitään toivoa taivaasta. Meillä on vain tämä pieni elämämme ja yritämme jotenkin taistella kuolemaa vastaan. Yritämme kituuttaa päivästä toiseen. Vetää lisähappea. Sitä tämä kurja elämä on. Lisähapen vetoa... Näin kurjana näin maailman ja oman elämäni. Sori...

Hei MinäItse89, totta ettei maailma tunne armoa.

Täällä opitaan aikaisin rystyset ojossa menemään eteenpäin. Olemaan kovia, vaatimusten ympäröimiä. Kirjoitat, että taistellaan kuolemaa vastaan. Vai onko se toisinpäin? Taistellaanko täällä enemmän elämää vastaan? Lannistutaan... menetetään toivo? Jos ei menetettäis/oltais menetetty, olisi oleminen ja eläminen kevyempää? Miksi elämä menee näitä raiteita pitkin, eikä noita raiteita? Miksi ei näy. miten elämässä kuitenkin on armoa? Jos on rakkautta, sitä ei voi olla huomaamatta? Vai voiko olla, ettei huomaa -?

💓-joulua Siulle!

Ehkä tuo ihmisyhteisöjen ulkopuolinen elämä sitten ei tunne armoa? Jos meidän täytyykin vain kuulua johonkin yhteisöön ja elää siinä päiviemme loppuun asti? Yhteisöllistä elämää kuitenkin kaikki tuntuu olevan, enkä minäkään varmaan mistään Lapin erämaasta saisi mitään irti.

Siinä mielessä näen Jeesuksen jotenkin esikuvallisena ihmisenä, ottamatta huomioon oliko hän Jumalan poika vai ei, niin jotenkin olen siitä samaa mieltä hänen kanssaan että ihmisten parissa tulee elää. Ja varmaan sitten lopulta kuolla, mutta ennen kaikkea elää kytköksissä toisiin ihmisiin. Liian kauan minäkin aikanani pelkäsin sosiaalisia tilanteita. Nyt näen että nehän juuri pitävät tätä elämää kasassa. On mielestäni mahdotonta elää koko elämäänsä yksin.Toisaalta mikään maailmassa ei lopulta pelota ja toisaalta vahvista yhtä paljon kuin ihmisen kosketus.

Oli sitten avaruus kuinka iso tahansa, niin ihmisen sydän on usein vielä isompi. Mieluummin minä sitten puran mieleni tänne ihmisten maailmaan kuin menen huutamaan metsään. Rakkautta varmaan sekin että huomioi koko ihmiskunnan yhtenä isona asiana, vaikkei sitä omaa kultaa kainalossa olisikaan...

Kiitos, sinulle myös... 🙂

2 yötä jouluun on.. Hyvää Joulua kaikille 🙂

Välillä sitä ajattelee että kauankohan tätä helvettiä pitää vielä kestää. Välillä sitä olisi jo niin valmis hirteen.

Kun on niin pimee ulkonakin. Ja koko ajan väsyttää. Ja paikkoja kolottaa. Ja sitä on vaan niin yksin koko maailmassa, enkä tiedä auttaisiko kumppanikaan tähän. En vaan ihan tosissani tiedä että kauanko jaksan, jos elämä menee tätä rataa. Vaikka toisaalta: miksi valitan? Ehkä siksi että jättäisin edes jonkun merkin itsestäni tänne maan päälle, kun tuntuu välillä siltä että en jaksa tätä elämän yksitoikkoista rataa ja tätä kipua ja ahdistusta joka kumpuaa virheistä joita olen tehnyt elämäni aikana runsaasti.

Ja nyt kun on 30 vuotta mittarissa, niin kone alkaa yskiä jo. Eipä täällä kukaan elä ikuisesti, mutta eipä täällä kukaan haluaisi kuollakaan. On tämä elämä vain sellainen tulikoe että alta pois. Kun vain saisi käpertyä johonkin nurkkaan ja kuolla siinä onnellisena, niin ehkä minun elämäni sitten olisi ollut hyvä. Mutta kun koko ajan pitää jaksaa tätä kidutusta, mutta en minä itseäni tapakaan.

Tämä elämä on niin kaksi piippuista, kun toisaalta sitä haluaa jatkaa mutta kun se on niin pirun vaikeaa. Kun jokainen päivä pitäisi elää. Ja meillä on vain tämä biologinenkoneisto jota pitäisi pitää käynnissä. Ja kuitenkin ihminen tiedostaa että jossain se raja tulee vastaan kun ei vaan enää jaksa. Minä nyt vielä sinnittelen, mutta rajansa kaikella... 🙁

Tyttönen vaan kirjoitti:
2 yötä jouluun on.. Hyvää Joulua kaikille 🙂

Kiitos, sulle myös  Tyttönen vaan.

😊

Hei,

yksikään virhe ei oo ollut turha, se on opettanut jotain 👍. Yks sana pompsahtaa noista lauseista, joita olet kirjoittanut. "Pitää". Elämässä ei ole pakko muuta kuin kuolema, sekin ajallaan. "Saa" elää, "saa" kiinnittää huomion jhnkn positiiviseen itsestä mukavaan tai hauskaan tai kiinnostavaan, jos on p-a hetki, tai vaikka koko päivä ollut p-a.

Miten sulla tänään menee tähän aikaan illasta? Ootko koskaan ajatellu, että kaikki tuo mitstä kerrot tai kirjoitat, jollain tapaa murentaa sun elinvoimaa lisää? Jos mulla on jotain tuonsuuntaista oloa, koitan pysäyttää sen vaihtamalla tilaa(paikkaa) jossa olen, Jos herään tuommoiseen oloon, lähden kävelemään sen 15 min, oon virittäny herätysääneksi musiikin josta tykkään. Se on siis aika vakio ollut jo kauan, mitä kuulokkeista kuuluu ja tiedän kääntyä takaisin. Kummasti ne askeleet vaikuttaa kelaan mikä päässä pyörähtää joskus jopa uuteen asentoon.

Saaminen, se on se muutos. Evankeliumia sanotaan ilosanomaksi. Saa antaa pois sen, mikä sitoo paineisiin. Tsemppiä 💓

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: -

Tämä palsta on auttanut minua vaikeina hetkinä ja helpottavaa huomata, ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa.

Toivotan puolestani kaikille rauhallista ja ihanaa joulua, pidetään toisistamme huoli ❤️ ja toivotaan, että tuleva vuosi olisi edes hieman parempi 😊

Hyvää Joulua tännekin mun puolesta 🙂

Hyvää Joulua kaikille! 🙂

Noissa sanoissa voi olla totuus hyvinkin. Mutta jotenkin tullut vain tavaksi purkaa kaikki tänne. En sitten tiedä onko se minulle (tai kenellekkään hyväksi) yritän vain saada tuon pahan olon purettua jotain kautta ja sitten taas jatkaa elämää.

Nuo kävelylenkit on kyllä hyvä tapa tuulettaa ajatuksia.

Jatkan varmaan kuitenkin tulevaisuudessakin sitä tuskan purkua tänne. Oli se sitten hyödyllistä tai ei. Johonkin minun on se purettava, siltä ainakin tuntuu. Ja kuka tässä maailmassa nyt sitten tietää että mikä auttaa mihinkin. En ainakaan minä... Minä vain jatkan tätä samaa rataa, koska se ainakin osittain toimii minun kohdallani. Se on tietenkin huono homma, jos nämä minun kirjoitukset pahentaa jonkun oloa, mutta voisi jopa sanoa etten voi sille mitään että minun täytyy purkaa tuskaani...

Rauhallista Joulua kuitenkin! 🙂

Saitteko lahjoja pukilta 🙂

Hei tännekin 😊

Jouluaatto meni hyvin ja pukki toi muutaman paketin. Tän joulun vietin avopuolison kanssa, mutta oli kivaa olla rauhassa kotona 😊

Nyt olis tavoitteena ens vuodelle saada painoo alas. Kesällä aloitin masennuslääkityksen ja sen myötä huomasin, et tuli muutama kilo painoo ja se näkyy esim. vatsassa 🙁 harmittaa tosi paljon enkä tiiä, oonko normaalipainon vai lievän ylipainon rajalla. Lisänä tuli myös inhottavat raskausarvet reisiin ja tunnen oloni lihavaksi, vaikka ei mun paino sentään mitään yli 10 kiloo noussut. Haluaisin palata siihen aikaan, kun oli vielä hoikka.. Mutta ehkä pitää vaan hyväksyä tää asia ja yrittää vaikka liikunnalla saada painoa alas. Onko muuten kellään muulla masennuslääkkeet aiheuttaneet painonnousua?

Muutama lahja tuli.

Oon tässä vähän miettinyt ja ¨mun mielestä mun suurin ongelma elämässä on ettei minulla ole elämänkumppania. Kun olis aina joku juttu kumppani niin varmaan menisi paljon paremmin.Ei minulla nytkään täysin huonosti mene. Mutta mietin että millaistakohan se olisi kun olisi puoliso? Kavereista aika moni mennyt naimisiin.

Tällaisia ajatuksia tänään.

Hyvää Joulupäivää! 🙂

minäitse89 kirjoitti:
Hyvää Joulua kaikille! 🙂

Jotenkin tullut vain tavaksi purkaa kaikki tänne. .... yritän vain saada tuon pahan olon purettua jotain kautta ja sitten taas jatkaa elämää.

Jatkan varmaan kuitenkin tulevaisuudessakin sitä tuskan purkua tänne. Oli se sitten hyödyllistä tai ei. Johonkin minun on se purettava, siltä ainakin tuntuu. .... Minä vain jatkan tätä samaa rataa, koska se ainakin osittain toimii minun kohdallani.

Rauhallista Joulua kuitenkin! 🙂

Hei täältä tapaninpvän keskeltä. Arja Saijonmaa just lauloi tv1 (en tiedä mikä ohjelma)... onkohan Arja Saijonmaa Ruotsin tunnetuin suomalainen?

MinäItse89, näin olen minäkin ymmärtänyt ytimen tän tukinetin sisällön olevan. Mielen ilmauksien purkamista, täällä saa ajatella aivan just nuinku jokainen omassa tykönään ajattelee. Saa purkaa mieltä vaivaavia oloja ja tuntemuksia. Moderoijat pitää huolen, että ketään ei kiusata eikä lyödä. Jos on joku pulma, mikä estää ettei jotenkin osaa, laittaa viestiä tms.  saa  kysyä sivuston alas jos kelaa, siihen kohtaan missä sanotaan linkin olevan.

Jos haluat kirjata mielen päältä jotain, kirjaa vaan, niin me muutkin täällä tehdään.

Hyvää tätäkin joulun ❤ päivää