minäitse89 kirjoitti:
Perseestä vanheta olis kiva kun vois palata kaksvitoseksi ja elää siinä iässä ikuisesti. Se olis suurin unelmani...

Miks ajattelet et oisit onnellisempi 25-vuotiaana? Mä oon 22-vuotias ja kärsiny sieltä 14-vuotiaasta asti vakavasta masennuksesta. Mä en edes muista aikaa jolloin olin ”onnellinen” 😞

Nepy kirjoitti:
Täällä myös yksi, joka sairastaa vaikeaa masennusta. Alkuvuodesta asti kärsin ahdistuksesta ja alussa sain lieviä paniikkikohtauksia kotona. Nyt toukokuussa ahdistus kasvoi niin pahaksi, että irtisanouduin mun kesätyöstä (jossa ehdin olla vaan reilun viikon), samana päivänä yritin itsemurhaa lääkkeillä. Muistikuvia ei pahemmin oo sairaalaan joutumisesta, muuta kuin että ensihoitajat juottivat mulle lääkehiiltä ja pillit päällä lähin sairaalaan (avopuoliso löysi mut kotoo lääkehuuruissa, lääkkeet oli ehtiny ehkä noin tunnin vaikuttaa). Vanhemmat olivat käyneet mua katsomassa, mutta en muista siitä mitään. Jos puoliso olisi tullut tunnin myöhemmin, olisin todennäköisesti vaipunut lääkekoomaan.

 

Sairaalasta pääsin kotiin ja muutama päivä sen jälkeen menin psykiatriselle osastolle viikoksi. Olisivat pitäneet mua siellä pidempään, mutta mua ahdisti se ympäristö niin paljon, että vaadin pääsyä avohoitoon ja kotiin. Tapahtuneista on kohta kuukausi ja vointi on vähän patempi, mutta itsemurha-ajatukset pyörii edelleen mielessä. Tiedän, etten oo kokonaan vielä terve ja toipuminen vie oman aikansa, mutta elämä tuntuu silti merkityksettömältä. 🙁

Kuulostaapa ikävältä.. Tsemppiä hirveesti ja toivottavasti saat sen elämänilon takasin pikkuhiljaa.. ❤️

Mä oon niin kyllästyny mun elämään. Ruoka, elämä, hengittäminen, mikään ei kiinnosta.  Päivittäin syön ihan liian vähän. Yhden miniannoksen. Näännyn kokoajan sisältä ja siihen ei ruoka auta. Haluisin vaan luovuttaa mut tiedän etten pysty siihenkään.

Hei Zyreina!

Uskon että sinusta on vielä vaikka mihin. Täytyy vain keskittää huomio positiivisiin asioihin, On totta että toisen on aina helppo sanoa tällaista, mutta itsekin olen nyt töissä ja toivottavasti pääsisin opiskelemaan syksyllä. Vaikka minullakin on ollut kaikenlaisia esteitä elämäni aikana ja huonoja juttuja, niin tässä kuitenkin vielä räpiköin. Sitähän se elämä on, soutamista uppoavassa veneessä.

Olen itse välillä todella katkera kaikelle, mutta minua auttaa ajatus jonka kuulin: Elämä on itsemurhaa vastaan taistelemista. Tätä ohje nuoraa olen itse ajatellut usein, kun on vaikeaa.

Toki ihmisellä on aina mahdollisuus itsemurhaan, mutta ihmisellä on aina myös mahdollisuus kieltäytyä siitä.

Minäkin kirjoittelen aina välillä pessimistisiä asioita tänne nettiin ja ajattelen usein itsemurhaa, mutta sen ajatteleminen ja siitä puhuminen ei ole lähelläkään sama asia kuin sen toteuttaminen. Ja hyvä niin.

Mielestäni on hyvä puhua im-ajatuksista jos sellaisia on. Tsemppiä! 👍

minäitse89 kirjoitti:
En nyt osaa muuten oikein kuvailla tätä olotilaa. Toisaalta realistinen kuva toisaalta taas harmaa. Kun ei sitä taikasanaa ole joka tämän elämän mullistaisi täysin. On vain tälllaista odottelua. Sitähän tää on, kuin kuivaa leipää söisi.

Se tässä se varsinainen ongelma varmaan on että miten saada elämään jotain räväyttävää, siten että terveys ei mene pilalle..?

Kuulostaa kovasti depressiiviseltä realismilta. Kiistanalaisen teorian mukaan masentuneet näkevät maailman realistisemmin kuin ei-masentuneet. Ilmeisesti tietyn asteinen vaaleanpunaisten lasien läpi katsominen on ihmismielelle hyväksi.

Osaatko eritellä, että mikä se mullistus tai räväyttävä tekijä voisi olla?

Se voisi olla parisuhde, työ, opiskelu jne. Jotain muuta kuin tätä tylsähköä elämää...

Toisaalta se voisi olla jotain ihan muutakin, mutta nämä asiat tulivat ensimmäisenä mieleen. 🙂

Mä en oikeesti jaksa enää. 🙁

Hei, tulinpa piipahtamaan uuteen tukinetiin. Mulla asiat olleet aika kivasti sitten maaliskuisen kotiutumisen osastolta. Tämä viikko ollut vähän vaikeampi pitkästä aikaa. Tuntuu, että olen uupunut tähän yrittämiseen olla terve. Olen ehkä yrittänyt liikaa.

Sairaslomaa on vielä vuoden loppuun vaan sairaspäivärahat on vikat menossa. Työeläkeyhtiöltä tuli kielteinen päätös kuntoutustuesta, koska olen liian sairas kuntoutukseen. Vaan samalla evättiin oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Otin hylkäävän päätöksen aika raskaasti, sen piti olla läpihuutojuttu ja mun takas työpaikalla syksyllä. Ei jaksaisi ollenkaan tällaista nyt. Valituksen laatimista, suunnitelmien muutosta, byrokratiaa.

No ehkä tää tästä. Onneksi on kesä. Tsemppiä ja pelkkää hyvää kaikille.

Moi!

Mua vaivaa se että mun vanhemmat on niin kamalan vaativia mua kohtaan. Olen kohta 30 v. Ja toki olen itsenäistynyt, mutta varsinkin äitini asettaa minut hirveään hiidenkirnuun ja hänen mielestään minusta pitäisi suurin piirtein tulla joku miljonääri.

Tuntuu etten haluaisi pitää heihin yhteyttä. Pärjään yksin paremmin...

minäitse89 kirjoitti:
Se voisi olla parisuhde, työ, opiskelu jne. Jotain muuta kuin tätä tylsähköä elämää...

Toisaalta se voisi olla jotain ihan muutakin, mutta nämä asiat tulivat ensimmäisenä mieleen. 🙂

Ihan samanlaisia juttuja kuin minullakin. 🙂 Kaipaan jotain merkityksellistä elämääni.

Oletko miettinyt, että millä keinoin nuo olisi saavutettavissa? Olen yrittänyt pilkkoa tavoitteitani ja haaveitani pieniin osiin, mutta jotenkin sen ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeaa. Ja sitten on tietysti se, etten ole mitenkään pitkäjänteinen ihminen.

Kiitos tuesta, olo on vähän parempi, kun saa purkautua tänne. Nyt oon onneksi oppinut vähän nauttimaan niistä pienistäkin arjen asioista. Välillä toki tulee huonoja hetkiä, mutta onneksi im-ajatukset alkavat väistyä pikkuhiljaa.

Se tässä harmittaa, että otin yhteyttä entiseen ystävääni, johon katkaisin välit puoli vuotta sitten (kyseinen hlö valehteli mulle aika paljon ja esitti ystävää). En tiiä mikä mut sai soittamaan tälle, kun kuitenkin välit meni ihan syystä. No, ihan turha soitto se oli, häntä ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään mun kuulumiset, vaan hän lesoili, kuinka hyvin hänellä menee. Nyt on kulunut 2 viikkoa soitosta. Toisaalta en kyllä usko menettäneeni mitään, puoli vuotta oon jo pärjännyt ilman tätä ns. Feikkiystävää ja uskon, että löydän parempia ihmisiä ympärilleni.

Nott, itse olen oppinut pitkäjänteisyyttä. Mutta en ole aktiivisesti tavoitellut noita juttuja.

Koska mullakin on se etten saa tiettyjä asioita tehtyä, esim. jos tykkäisin jostain naisesta, niin en tiedä saisinko sitä sanottua hänelle.

Työssä ja opiskelussa yleensä mennyt paremmin... :).

Ahdistus ja masennus ovat erittäin raskaita kantaa. Kun mikään ei kiinnosta, innosta. Olo on voimaton, tyhjä ja toivottomuus valtaa mielen. Kuinka sitten jaksaa arjessa kun työtä pitäisi tehdä? Miten masennuksen kanssa voisi elää? Kun on vain yksinäistä ja voimatonta tämä kaikki. Eikä enää jaksa toisten ihmisten itsekeskeisyyttä...!

Kyllä on välillä mietetöntä taistelua elämä. Että pääsee edes lähtemään mihinkään. Tai ylipäätään jaksaa tehdä mitään. Tää on kyllä harmittavaa tää ahdistus. Se on ihmeellistä että se tuppaa joka päivä esiin. Kyllä mulla toisaalta lääkityskin siihen on.

Huomenna lääkäri soittaa ja aloitan varmaankin uuden kipulääkityksen tuohon tiezenin oireyhtymään. Toivottavasti siitä olisi apua, Ainut vaan että lääke alkaa vasta vaikuttamaan kaksi viikkoa aloitus hetkestä. No täytyy pitää lippu korkealla. Ja käydä harrastuksissa. Ehkä tämä tästä... 🙂

Saatana kun tuntuu masennus välillä pahalta. Onneksi on lääkitys...