Hirvee olo taas. Haluaisin elämän vain paremmaksi.... 🙁

Huoh.. tänää ollu huono päivä. Aluksi iha ok fiilis oli, mut piti käydä asianajajalla hakemassa paperi nivaska niin hänen huono tuulisuus tarttui minuunkin ja paheni vaan kun luin tuon nivaskan.

Saa nähä kuinka kauan enään jaksan tämmöistä että yritetään pilata toisen elämä.. aika hyvin kyllä alkaa yks onnistuun aikeissaan.

En oikeasti kohta enään tiedä että missä sitä oikein saa liikkua, kun jokaista julkista katua yks yrittää rajata.

Toivottavasti alat voida paremmin minäitse. Itse kärsin hallusinaatioista.

Vittu kun on niin saatanan sekava olo välillä... Opiskelu ei tee hyvää. 🙁

Tää maailma on kyllä niin epätäydellinen paikka kun voi vaan olla. Mutta toisaalta se ei auta mitään vaikka sen toteaa. Silti tämä elämä on sellaista että tuntuu kuin mitään ei annettaisi anteeksi. Että koko ajan pitää olla skarppina, ettei kuole. Niin säälimätöntä tämä kaikki on.

Ja kun sairastuu niin on ihan pohjalla. Aivan kuin olisi kaivon pohjalla pimeässä ja yrittäisi sieltä huutaa apua, mutta kukaan ei kuule. 🙁

Niin yksin sitä välillä on ja niin masentunut, niin rikki, ettei jaksaisi enää jatkaa. Joka arki- päivä silti menen kouluun, menen harrastuksiin, menen joka paikkaan, vaikka tunnen että millään mun elämässä ei ole enää mitään väliä. Tuntuu että kaikki on jo tehty, ja nyt vain yritän pitää tätä elinkoneistoa kunnossa, niin kauan kuin pystyn. Ja sitten loppujen lopuksi sitä nukahtaa eikä enää ikinä herää. Karmeaa.

Minkä takia sitä pitää mitään yrittää elämässä? Siihen haluaisin vastauksen... Minkä takia pitää kehittää itseään? Kun loppu tulema on niin kauheaa. Siis tämä kaikki on täyttä hullunmyllyä, ainakin minun elämässäni. Toki jollain voi olla parempi elämä ja varmasti onkin ja mielekkäämpi myös.

Valvon nyt pahasti öitä. Tai kyllä nukun, mutta heräilen jatkuvasti. Väsyttää.

Mietin, miten ihmeessä olen jaksanut tällaisenakin päivänä mennä töihin aiemmin. Yritän muistaa, että on myös hyvä asia, että saan nyt levätä eikä väkisin yli voimien tarvitse pinnistellä sellaista, mitä en millään jaksa. Yritän käsittää, etten voi kovin hyvin ja että nyt on tarpeen levätä. Ja etten jaksa niin paljon kuin joskus aiemmin olen jaksanut.

Tänään ei ole päivällä tullut yhtään kauhukohtausta eikä sisäistä raivotilaa. Sain vietyä lapsen unohtamat tavarat koululle päivällä. Kävin syömässä järkevän lounaan kirkolla oikeaan aikaan. Järkevän siinä mielessä, että se oli oikeaa ruokaa.

Pesen pyykkiä. Yritän kohta jaksaa avata edellispäivien postit. Siellä on jotain kirjeitä, enkä haluaisi avata, kun ne saattavat vaatia päätöksentekoa tai asioiden hoitamista. Lykkään tällaisia asioita usein. Yhdessä onneksi lukee jo päällä, että se on vain äänioikeusilmoitus. Sille ei tarvitse varmasti tehdä mitään. Mutta jos se on vaikkapa verottajalta tai Kelalta, siellä saattaa olla jotain virheellistä tietoa, jonka oikaisemiseksi pitää etsiä jokin palvelu ja sitten kirjautua ja yrittää löytää oikea kohta... tai mikä vielä pahempaa, pitää alkaa jonottaa johonkin puhelinpalveluun. Tai jos se on tavallinen lasku, se on helppo naputella maksuun, mutta jos siinä on jotain outoa, sen selvittäminen tuntuu uuvuttavalta taakalta. Pelkään, että sieltä löytyy sotkuja, joita pitää alkaa hoitaa ja joita en jaksa hoitaa tai joista en osaa päättää, mitä niille pitäisi tehdä.

Ei ole erityisen huono olo, mutta ei hyväkään. Tämä on ihan ok, jos tällaisena pysyisi.

Kohta yritän ryhdistäytyä ja avata kaikki kirjekuoret, joita postista on tullut.

Mulla vaan tää itteni satuttaminen jatkuu, ku ei oo edellenkään avopuolelle kontaktia ja sairaalasta luvattiin järjestää se kontakti. Mut enpä taia saaha sitä terapeuttia.

Tekis niin mieli kuolla. En yksinkertaisesti jaksa enää tätä elämää, näitä kipuja ja tätä maailmaa. Olen niin hemmetin väsynyt tähän elämän turhuuteen. En näe mitään tarkoitusta tällä elämällä. Parempi olis jo maata haudan pohjalla, unohdettuna. Olen niin saatanan hajalla. Ja silti pitää esittää koko ajan, että kaikki on hyvin. Mutta kun ei vaan ole... 🙁

Tää mun oireilu johtuu siitä, että mulla on niin järkyttävät traumat. Näen niistä unia usein. Mulla on niin järkyttävä nuoruus ollut, että mun aivoni ei pysty sitä käsittelemään. Sen takia olin psykoosissa. Sen takia mua ahdistaa ja masentaa. Ja sen takia mietin itsemurhaa, Koska mun aivoni menevät tilttiin kun ajattelen teini vuosiani. Ja tää on ihan fakta. Nyt olen sen tajunnut. Joudun koko loppu elämäni kärsimään näistä vaivoista luultavasti. En voi edes sanoin kuvata kuinka hirveää minulla oli. Mietin jo silloin itsemurhaa.

Tässä tulee väkisinkin mieleen että miten selviän koko tämän elämän seikkailun läpi? Millä keinoilla minä pystyn enää nousemaan jaloilleni? Tiedän että joskus muutamia vuosia sitten minulla vielä oli se taito nousta ylös. Mutta kun on tarpeeksi hakattu päätä seinään, niin kyllä se jossain alkaa tuntua.

Tavallaan en pysty elämään täysipainoisesti.

Lähes 30-vuotiaana, tämä elämä on muuttunut todella myrskyiseksi. Ehkä ympärillä on taistelu tauonnut, mutta pään sisässä käyn joka päivä menneisyyttäni läpi. Ja en vain saa niitä palapelin paloja paikoilleen, jolla selvittäisin tämän kaaoksen, jonka menneisyys tuottaa. Tuntuu että ihminen on vain heitetty maailmaan. Ja sitten pitäisi pärjätä jotenkin tässä yhteiskunnassa, saada työ, perhe jne. Näen että ystäväni pärjäävät elämässä heillä on lapsia ja aviopuoliso, mutta mitä minulla on: ei paljon muuta kuin muistot vaan. Jokainen päivä on aina uusi taistelu ja mun aivoni tuottavat automaattisesti im-ajatuksia. Ja ne välillä tuottavat sellaisia että kuinka hienoa olisi poistua elämästä. Mutta mitä hienoa siinä on? En tiedä, mutta sellaisia ajatuksia aivoni tuottavat. Että tällaista...

Oon tajunnut, että mua ahdistaa kaikkein eniten iltaisin ja öisin. En tiiä, onko tässä taustalla jotain muutakin, mut jostain syystä mä assosioin yöt turvattomuuden tunteeseen ja yksinäisyyteen. Jotenkin koen, että yöllä ihminen on täysin yksin muiden nukkuessa, ja jos sulle käy jotain (esim. paniikkikohtaus, ahdistuskohtaus, you name it) niin apua ei oo saatavilla etkä voi edes soittaa kellekään, kun kukaan ei oo tavoitettavissa. Tiedostan kyllä, että ammattiapua on olemassa myös yöaikaan (päivystys ja kriisipuhelin lähinnä), mut niihin turvautuminen vaatis jo sitä et kriisi kehittyy niin pitkälle et olo on jo kamala, eikä ennakointia voi oikein tehdä näitten tahojen kanssa. Jo on mullakin ongelma..

Yöt on pahimpia minullakin silloin, kun ahdistus ja kauhu tulee.

Tästä ittensä satuttamisesta ei tuu loppua, ku ei vaan saa avopuolelle hoitokontaktia.

Olen kauhean ahdistunut ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Olen varmaan purrut hampaita yhteen huomaamattani, kun poskilihaksetkin on ihan kipeät. Masentaa ja väsyttää, enkä saa mitään aikaan. Kohta pitää taas jaksaa laittaa iltaruoka. En ole tänään tehnyt mitään. Makaan vaan sohvalla kippurassa ja tekee mieli kuolla. Pyykit sain laitettua koneeseen aamulla, mutta ne on vieläkin siellä.

Hirveän masentunut olo on nyt.

Minulla ei ole sitä ongelmaa, että kelaisin käsittelemättömiä menneisyyden tapahtumia, vaan olen kauhuissani lähitulevaisuudesta, viikkojen tasolla suurin piirtein. En saa millään asioita hoidettua, enkä tiedä mitä tehdä. En saa päätöksiä tehtyä.

Olen varmaan muuttumassa liian itsekkääksi, kun puhun aina vaan omista ongelmista vaikka muillakin niitä on. Olen varmaan ollut jo pitkään liian täynnä itseäni ja voin sen myöntää.

Juttelin farmaseutin kanssa apteekissa ja siitä tuli ihan hyvä olo, että sai jutella ihan livenä. Hän oli kaunis ja kohtelias ja muutenkin mukava. Jotenkin edes hetken aikaa oli sellainen olo että ei sitä kai sitten ihan yksin ole...

Mulla vaan itteni satuttaminen vaan jatkuu. En ansaitse elää.