Hei vaan.

Kyllä Tyttönen, pääsin vihdoin kotiin. Olisin saanut vielä jatkaa päiväosastojaksoa, mutta sanoin lääkärille, että haluan kokeilla, miten arki sujuu kotona.

Tässä on nyt onneksi kaikenlaista ohjelmaa paljon, että tulee lähdettyä kotoa. Olen luottavainen, että pystyn pitämään yllä perusasioita kuten säännöllistä syömistä. Nyt on hyvä "Flow" päällä, kun sain vähän vauhtia hypomaniasta. Onneksi tiistaina on jo aika avohoidon työntekijälle.

Kiitos sinulle JP kauniista sanoistasi ☺️❤️

Rina kirjoitti 6.3.2019 15:39

Proserpina, en ollut sitten viime kirjoittelun jälkeen katsastanut Tukinettiä, nyt kun avasin, olitkin tänään kirjoittanut, hupaisa sattuma siis. Olin tuossa jo surkeassa jamassa, sitten tein pari konkreettista muutosta, ja oloni koheni. En siis naukkailut lääkkeitä. Tiedän aika tarkkaan masennukseni/ahdistukseni syyt, tosin löytyy sitä geneettistä alttiuttakin.
Viime yön nukuin kuitenkin todella huonosti. Tässä ei oikeastaan voi tehdä kuin odottaa, että aika ratkaisee nykyiset hankalat asiat.
Minä jossakin vaiheessa kokeilin myös tuota Lyricaa. Aika pian se vaihdettiin toiseen. Sain yhdestä sun toisesta lääkkeestä ikäviä sivuvaikutuksia. Jälkeenpäin olen miettinyt, että koin oireet niin voimakkaasti juurikin itse masennuksen vuoksi. Oli tosi vaikeaa erottaa, mikä oire johtui itse lääkkeestä .
Katsellaan nyt, miten ämmän (,siis minun,) tällä kertaa käy. Vakava masennus on pysynyt poissa jo 9 vuotta. Keskivaikeiden jaksojen kanssa pärjäilen kyllä. En tosiaan halua syödä lääkkeitä vain "varmuuden vuoksi". Joskus vain on pakko. Jotain vikaa on päähän jäänyt, koska ilman Mirtazapinia en kykene nukkumaan. Yritin joskus vaihtaa melatoniiniin, mutta silloin varsinainen mielen surkeus iski. Oletko ilta virkku, Proserpina? Joskus olen miettinyt, että masennukselle on jotakin tekemistä sisäisen kellon kanssa. Esim. Toisten vuorokausirytmi ei ole niin valotahdisteista. Arvelen, että päiväntasaajan seudulla en masentuisi. Tosin elämä voisi olla muuten hankalaa.

Heh, no satuitpa sitten sopivasti lukemaan viestini. 😉 En itsekään käy täällä ihan joka päivä. Hieno homma, jos sait jo tehtyä konkreettisia tekoja mielialasi kohentamiseksi. Kuulostaa siltä että olet introspektiivinen ja ymmärrät tilanteesi syy-seuraussuhteet. Se on aina hyvä juttu, sillä mitä paremmin asioita hahmottaa, niin sitä paremmin vaikeuksista usein myös toipuu ja saa elämänsä taas hallintaan.

Mulle tuli itsellekin melko pahoja sivuvaikutuksia masennuslääkkeistä, mutta ne olivat pääasiassa somaattisia lukuun ottamatta Cipralexistä tulleita pakonomaisia naurukohtauksia ja jatkuvaa idioottimaista hymyilyä. Eikä se ollut edes sellaista kivaa nauramista vaan ihan älyttömän häiritsevää. Kaikenlaisia oireita sitä. 😟

En tiedä mistä hoksasit kysellä iltavirkkuudesta, mutta täytyy myöntää että onhan se ollut ongelma läpi elämän. Ymmärsinkö oikein että sullakin on? Kieltämättä meinasi aiheuttaa joskus hankaluuksia, nythän tuolla ei ole enää niin väliä kun en työelämässäkään ole.
Iltalääkkeet menee täälläkin, en saisi nukuttua ilman niitä juuri ollenkaan. Lihasrelaksantin ja kahden nukahtamislääkkeen päälle otan vielä 2 mg melatoniinia ihan varmuuden vuoksi, vaikka en ole varma onko siitä ollut oikein koskaan mitään apua. Kun tuota kerran saa halvalla niin on tuntunut samalta käyttää, eipä siinä paria lanttia enempää menetä jos ei mitään saakaan. Yksinään melatoniinista ei ole kyllä mullekaan yhtään mitään apua, että ymmärrän jos on tuntunut toivottomalta kärvistellä pelkästään sen varassa.
Nukutko kuitenkin Remeronilla hyvin, tai onko sulle koskaan kokeiltu ns. varsinaisia nukahtamislääkkeitä kuten bentsodiatsepiineja? Vai onko tarvetta sellaisille ollenkaan.

Proserpina, tämähän on ihan tajutonta. En nimittäin ole vilkaissut sivustoa sitten viime kerran, kun vastailin tähän ketjuun eli sinulle. Ja nyt on 10 pv, ja olitkin kirjoittanut tänne vasta tänään.

Ei ole saaneet Cipralexit minua nauramaan, eikä hymyilemään (edes idioottimaisesti), mutta joitakin kummallisia kramppeja ne alkuvaiheessaan aiheuttivat vartalon alueelle Poskiontelotulehdusta pukkasi myös. Tosiaan, Lyricakin aiheutti kovaa vatsakipua, mulla mieli vain oli niin sekaisin, etten ollut varma, mistä kaikki oireet johtuivat. En oikein muuhun kyennyt kuin lueskelemaan lääkkeiden sivuvaikutuksista, jotenkin se piti minut järjissäni kaikessa järjettömyydessään. Lääkäriltä sain lähinnä sellaista palautetta, että osan oireista kuvittelin. Sitä hajoaa palasiksi, kun ei enää erota, mikä oikeasti on somaattista. Jälkeenpäin olen miettinyt, että masennus oli niin syvää, että saattoi olla psykoottistakin pahimmillaan.
Nuorempana kävi niin, että alkoi äkisti huimata niin, etten oikein pystyssä pysynyt. Sen aikainen lääkäri väitti, ettei nuorella voi mitään olla, että mielikuvittelua huimaus kaikki tyyni. Pari vuotta huimasi, sitten vähitellen se hävisi. Siitä jäi kuitenkin sellainen jälki, että en vieläkään oikein tunnista, mikä oire lähtee kehosta, ja mikä mielestä.
Varmasti lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia, mutta eikö niiden väitetä vähenevän, kun lääkkeen käyttöä jatkaa? Mulla on ollut sellainen tuntuma, että kun masennuksesta on tervehtynyt, niin lääkkeestä ei tunnu olevan mitään sivuvaikutuksia. Masennuksen aikana ikäänkuin oireet moninkertaistuisivat . Sitä tuntuu herkistyvän "kuuntelemaan" mahdollisia sivuvaikutuksia. En tiedä, oletko havainnut samaa?
Illanvirkku olen itsekin, ja joku voisi tutkia, liittyykö illanvirkkuus masennukseen. Vähän samaan tapaan kuin diabetes sydänsairauksiin jne. Masennukselle on vahva geneettinen pohja, uskoakseni.

Joskus söin sekä Mirtazapinia että bentsoja saadakseni unta, nyt riittää ensinmainitut. Melatoniini on pimeähormoni, minusta se itsessään aiheuttaa masennusta. Se olisi loogista, sillä pimeä vuodenaika aiheuttaa joillekin kaamos masennusta. Pimeän aikana erittyy omaa melatoniinia päivisinkin niin paljon ,että iltaisin tarvitaan purkista tuplasti, että keho ymmärtää, että on aika vetää torkut. Yölle ja päivälle saadaan siis erotus. En tiedä, aukeneeko tästä, mitä tarkoitan, mutta pimeänä vuodenaikana keho tuottaa liikaa melatoniinia, mistä kaamosmasennus sikiää. Jos purkista syö sitä lisää, niin eikö masennus vain pahene? Mutta tämäkin koskee vain iltavirkkuja, jotka ovat erityisen herkkiä vuodenaikojen valoisuusolosuhteille. Toisilla sisäinen kello toimii paremmin valosta riippumatta. Mulla melatoniini vaikutti kolmessa viikossa niin, että masennus syveni tosi paljon. Palauduin tuosta surkeudesta heti, kun lopetin melatoniinin.
Mutta nyt pitäisi iltavirkun mennä nukkumaan.
Kerro lisää, kun jaksat/ ehdit, Proserpina, miten sujuu siis!

Pakko kirjottaa tänne taas, en oo vähää aika kirjottanu.

Mul on vaa nii kauhee olo kokoajan.. mul ei oo edes syytä elää.

Mun "elämä" on nii tyhjää ku olla ja voi, ja se on pelkästään semmosta et katon vaa sivusta mitä muut ihmiset tekee, koska mä en kuulu mihinkään ja mulla ei oo ketään. Tuntuu et olisin yksin josai toisel planeetalla mis ei oo mitään, eli pelkkää tyhjää. Mulla on epätodellinen olo, tuntuu etten edes kuulu tähän yhteiskuntaan tai edes tähän maailmaan. Tuntuu myös siltä, että ihanku mua ei olis edes olemassa. (En mä siis oikeesti niin luule, mut se kuvailee hyvin mun oloa).

Elikkä toisinsanoen mun "elämä" on yhtä elokuvaa jota katon joka päivä (eli tarkotan sitä ku seuraan vaan sivusta mitä muut tekee enkä ite kuulu mihinkään eikä mua huolita mihinkään mukaan).

Liikuntakaan yms ei auta tähän, vaikka oon kokellut..

Mun koko elämä on tähän asti menny ihan hukkaan ja menee kokoajan.

Ehkä tää pitää sit vaan hyväksyä..

Kala4 kirjoitti 11.3.2019 19:16

Pakko kirjottaa tänne taas, en oo vähää aika kirjottanu.

Mul on vaa nii kauhee olo kokoajan.. mul ei oo edes syytä elää.

Mun "elämä" on nii tyhjää ku olla ja voi, ja se on pelkästään semmosta et katon vaa sivusta mitä muut ihmiset tekee, koska mä en kuulu mihinkään ja mulla ei oo ketään. Tuntuu et olisin yksin josai toisel planeetalla mis ei oo mitään, eli pelkkää tyhjää. Mulla on epätodellinen olo, tuntuu etten edes kuulu tähän yhteiskuntaan tai edes tähän maailmaan. Tuntuu myös siltä, että ihanku mua ei olis edes olemassa. (En mä siis oikeesti niin luule, mut se kuvailee hyvin mun oloa).

Elikkä toisinsanoen mun "elämä" on yhtä elokuvaa jota katon joka päivä (eli tarkotan sitä ku seuraan vaan sivusta mitä muut tekee enkä ite kuulu mihinkään eikä mua huolita mihinkään mukaan).

Liikuntakaan yms ei auta tähän, vaikka oon kokellut..

Mun koko elämä on tähän asti menny ihan hukkaan ja menee kokoajan.

Ehkä tää pitää sit vaan hyväksyä..

Moi Kala4. Mullakin on koko ajan fyysisesti ihan huono olo. Tuntuu että mun kroppa taistelee näitä sairauksia vastaan ja sen takia mulla on koko ajan niin heikko olo. Olen myös urheillut, kyllä se vähän auttaa mutta tätä on jatkunut jo aika monta vuotta tätä oloa. Hyvinä päivinä kun pystyn keskittymään niin jotenkin pärjään. Mutta välillä tuntuu aika toivottamalta. Kun on fyysisiä ja henkisiä kipuja. Taistelen välillä vain olemassa olosta. Sitä tää mun elämä nykyään on. Taistelen että pystyn keskittymään. On tää vaan välillä niin surullista... Tsemppiä kuitenkin kaikille...

minäitse89 kirjoitti 12.3.2019 14:11

Kala4 kirjoitti 11.3.2019 19:16

Pakko kirjottaa tänne taas, en oo vähää aika kirjottanu.

Mul on vaa nii kauhee olo kokoajan.. mul ei oo edes syytä elää.

Mun "elämä" on nii tyhjää ku olla ja voi, ja se on pelkästään semmosta et katon vaa sivusta mitä muut ihmiset tekee, koska mä en kuulu mihinkään ja mulla ei oo ketään. Tuntuu et olisin yksin josai toisel planeetalla mis ei oo mitään, eli pelkkää tyhjää. Mulla on epätodellinen olo, tuntuu etten edes kuulu tähän yhteiskuntaan tai edes tähän maailmaan. Tuntuu myös siltä, että ihanku mua ei olis edes olemassa. (En mä siis oikeesti niin luule, mut se kuvailee hyvin mun oloa).

Elikkä toisinsanoen mun "elämä" on yhtä elokuvaa jota katon joka päivä (eli tarkotan sitä ku seuraan vaan sivusta mitä muut tekee enkä ite kuulu mihinkään eikä mua huolita mihinkään mukaan).

Liikuntakaan yms ei auta tähän, vaikka oon kokellut..

Mun koko elämä on tähän asti menny ihan hukkaan ja menee kokoajan.

Ehkä tää pitää sit vaan hyväksyä..

Moi Kala4. Mullakin on koko ajan fyysisesti ihan huono olo. Tuntuu että mun kroppa taistelee näitä sairauksia vastaan ja sen takia mulla on koko ajan niin heikko olo. Olen myös urheillut, kyllä se vähän auttaa mutta tätä on jatkunut jo aika monta vuotta tätä oloa. Hyvinä päivinä kun pystyn keskittymään niin jotenkin pärjään. Mutta välillä tuntuu aika toivottamalta. Kun on fyysisiä ja henkisiä kipuja. Taistelen välillä vain olemassa olosta. Sitä tää mun elämä nykyään on. Taistelen että pystyn keskittymään. On tää vaan välillä niin surullista... Tsemppiä kuitenkin kaikille...

Moi minäitse89. Mulla sama homma, taistelen olemassa olosta yms..

Ja pahalta kuullostaa toi sunki tilantees, en voi muutakun kuvitella ☹️ ja hyvä että ainaki urheilu auttaa. Tsemppiä sulle, koita jaksaa :/ (ja tietysti sama homma myös muille).

Mun olo vaan pahenee..... en kestä enää.. itken kokoajan..

Kala4, minuakaan ei auta liikunta yhtään, ei missään muodossa. Päinvastoin, se pahentaa yleensä oloa. Kuolemanhalu lisääntyy jo liikuntasuorituksen aikana.

Myös elämän hukkaan valuminen kuulostaa tutulta. Olen samanlaisessa tilassa usein.

Oletko sinä yksin, ilman ketään ystävää, vai onko sinulla niin huono olo, ettet pysty tapaamaan ketään, vaikka olisikin joku ystävä tai paikka minne joskus mennä?

Minulla on tänään jostain syystä parempi olo. Ehkä siksi, että kävin psykoterapiassa ja söin sen jälkeen järkevästi. Eikä ollut mitään aikataulutettua pakkosuorittamista sen jälkeen.

On epäselvää, kuinka paljon masennus johtuu tästä heittelehtimisestä ja paljonko se on jotain muuta. On masentavaa elää tällaisessa sisäisessä kaaoksessa.

Hyppäsin ketjuun jos joku olisi hereillä. Ihan järkyttävä olo. 4 vuotta yrittänyt apua saada, itsetuhoisuus nousee pintaan ja yöt on niin pitkiä.

En jaksa enää vaan odottaa että päivät vaihtuu. Paino tippunut 95 -> alle 70, kämppä homehtuu ja kaikki energia menee ettei tee itselleen mitään mikä satuttaisi läheisiä.

Läheiset on edelleen minulle tärkeitä mutta en tiedä riittääkö se kantamaan enää kun olen niin hirveän... en tiedä, epätoivoinen ja surullinen.

En oikein tiedä enää mitä tehdä. Aika lailla alkaa olla vakiintunut jo tapa lähteäkin. Ei tarvitse kun kerran olla niin paha olo että menee sen rajan yli.

Niin monta vuotta pyytänyt että auttakaa nyt joku mutta ei kukaan taida pystyä.

Purjevene kirjoitti 13.3.2019 16:51

Kala4, minuakaan ei auta liikunta yhtään, ei missään muodossa. Päinvastoin, se pahentaa yleensä oloa. Kuolemanhalu lisääntyy jo liikuntasuorituksen aikana.

Myös elämän hukkaan valuminen kuulostaa tutulta. Olen samanlaisessa tilassa usein.

Oletko sinä yksin, ilman ketään ystävää, vai onko sinulla niin huono olo, ettet pysty tapaamaan ketään, vaikka olisikin joku ystävä tai paikka minne joskus mennä?

Minulla on tänään jostain syystä parempi olo. Ehkä siksi, että kävin psykoterapiassa ja söin sen jälkeen järkevästi. Eikä ollut mitään aikataulutettua pakkosuorittamista sen jälkeen.

On epäselvää, kuinka paljon masennus johtuu tästä heittelehtimisestä ja paljonko se on jotain muuta. On masentavaa elää tällaisessa sisäisessä kaaoksessa.

Olen siis yksin ilman ketään ystävää, jos olisi edes 1 semmonen, niin tilanne olis eri.. ja kiva kuulla, että olosi oli parempi, toivottavasti myös jatkuu niin, ja on se masentavaa kyllä.. en tiedä mitä tehdä. ☹️

Ootko kala4 lueskellu tai tehny jotain mikä vaatii paljon keskittymistä? Mulla ainakin auttaa kun kärsimys on kovaa, niin keskityn esim. netti shakin pelaamiseen. Saan siten aikaa kulumaan ja sitten tuleekin taas ilta jolloin saa nukkua. Eihän tää elämä kai sitten sen kummempaa ole (kait). Ajan kanssa kamppailua...

Musta tuntuu etten elä enää montaa vuotta. En tarkoita Im:ää vaan ihan omaa fyysistä tilaani. En kunnioita kuolemaa millään lailla, se on kamala asia. Eikä siinä ole mitään hyvää. Mulla vaan sattuu olemaan näitä sairauksia...

Joonas83, onpa sullakin kauhean raskasta tämä elämä. Mistä olet yrittänyt tähän mennessä saada apua? Vaihtuvatko sinullakin olotilat sattumanvaraisesti niin, että kaikki riippuu siitä, miten pitkään epätoivoinen olo kestää?

Silloin ei ehdi tehdä itselleen mitään, jos se vaihtuu aika nopeasti sieltä pois. Mutta jos se huono tila alkaa kestää pidempiä ja pidempiä aikoja, se näyttää tosiaan juuri tuolta, ettei voi taata, mitä tapahtuu. Etenkin jos epätoivon tilat menevät tosi syviksi. Minulla niihin auttaa pieni määrä rauhoittavaa, mutta ongelmana on se, etten usein tajua olevani tuollaisessa tilassa, vaan luulen sen olevan koko totuus ja että on pakko kuolla.

Olen oppinut, että se tila ei ole "totta", vaan se ainoastaan tuntuu siltä. Silti tuntuu aidon epätoivoiselta ja kuolemanhaluiselta, kun on siinä tilassa. Silloin se tuntuu todelta, ihan niin kuin unessa ei yleensä tiedä näkevänsä unta, vaan se on ikään kuin totta.

minäitse89, mainitsit keskittymisen auttavan, esimerkiksi nettishakin pelaamisen. Minullakin aivotyötä vaativa keskittyminen auttaa. Se on hyvä keino, minulla ehkä paras kaikista, mutta sitä voi käyttää vain rajallisesti.

Tänään yritin löytää netistä jotain uutta reseptiä kalakeittoa varten. Kun hain niitä ja sain satoja ja jälleen satoja tuloksia ja yritin valita sopivaa ja mietin, mitä siihen tulee ja onko hankalaa tehdä ja onko liikaa erikoisia tai kalliita aineksia ja jääkö niitä sitten yli ja vertailin vaihtoehtoja, kuolemanhalu hävisi huomaamattani. Aivot kuormittuivat tarpeeksi. Tosin se kauhea tila sitten aina latautuu uudelleen hetken päästä. Eikä koko ajan voi olla suorittamassa.

Luultavasti samojen ongelmien takia olin aiemmin työnarkomaani. Työ oli vaativaa ja piti keskittyä koko päivä. Oli se antoisaakin, mutta tein sitä aivan liikaa, eikä elämässä ollut mitään muuta. Lopulta en enää jaksanut suorittaa sitä niin valtavia määriä. Lisäksi lapsen saaminen aiheutti pakkoloman. Ja tapahtui kaikenlaista muutakin kauheaa.

Tämä romahdutti tilanteen sietämättömäksi ja oireet moninkertaistuivat. Tavallaan en enää kyennyt juoksemaan karkuun niitä ongelmia.

Mä en oo kirjotellu tänne paljoa, ku mulla menee hyvin, joku hyvä putki päällä 🙂👍