Musta tuntuu, et mulla psykoosi antaa ennakko-oireita, papan kuolema vaikutti tähän..

Heippa! Itsellä myös masennusta (jota on tosi vaikea myöntää). Nyt terapiassa nousee vanhoja juttuja pintaan. En ole koskaan puhunut kellekään raiskatuksi tulemisesta, nyt mietin kannattaako puhua terapeutille vai antaa muiston olla rauhassa.

Moi.

Mulla ei niinkään enää masennusta ole vaan mun paineen sietokyky on aivan olematon. Jumala vissiin tehny virheen kun on mua luonut, kun olen pienestäkin asiasta aivan paniikissa. Viime aikoina ollut myös muutenkin henkistä kärsimystä tämä elämä. En haluaisi valittaa, mutta niin tämä elämä vain menee. Kauheaa ahdistusta päällä jne.☹️

Pakko päästä, pakko päästä, pakko päästä karkuun niitä hahmoja😯🗯️

Moi. Eka viestini täällä.

Tulin tänne avautumaan koska mulla ei oo ketään kenen kanssa puhua.

Mulla ollut jo pitkään masennusta ja ahdistuneisuutta (tosin mulla ei oo mitään diagnoosia), mutta siis olen jo aikoja sitten luovuttanut koko elämäni suhteen.

Mun elämä on täysin tyhjää ja merkityksetöntä, tuntuu ettei mulla oo mitään "arvoa" tässä maailmassa (vai miten se sanotaankaan). Siis mun elämä on ollu jo pitkään lähinnä tämmöstä: "anteeks että oon olemassa". (Tai mikä elämä, kun eihän mulla ees oo semmosta)

Eilen mun ainoa ns. kaveri hylkäs mut koska sitä ei jostain syystä kiinnostanut enää mun seura. Jäin aivan yksin. Olinki jo pitkään ajatellu, ettei sitä kiinnosta enää, ja oikeessahan mä olin. Siit lähtien ku aloin ajattelemaan niin, nii mul on ollu kauhee ahdistustila päällä. Eilen sit "tähtihetkellä" (eli kun se sitten hylkäs mut) nii mun ahdistuneisuus vaan voimistui ja en meinannu kestää mun oloa. Miettisin kokoajan että millon mun olo paranee, mitä mun pitää tehä yms. Tän takia en saanu nukuttua kun 1,5h viime yönä, 3h toissayönä jne.

Hyvä, että pääsen edes sängystä ylös ja en oo myöskään poistunu kotoota 5 päivään, koska mun olo on niin kauhee kokoajan etten pysty käymään ees kaupassa, ellei oo ihan pakko.

Sit mul on kans semmonen olo, että kaikki muut ihmiset on mua ns. ylempänä ja mä en oo mitään verrattuna muihin.

En oo siis käyny lääkärissä enkä missään muuallakaan.

Pahoittelut jos tää teksti oli vähän sekava, mutta kuitenkin tässä tais tulla kaikki "perustiedot". Kiitos jos jaksoit lukea.

Kiitos Kala4 viestistä.

Oletko ajatellut esim. mitään liikunta harrastusta jossa olisit porukassa ja siten itsetuntosi voisi nousta. Itsellä on auttanut liikunta paljon.

Oletko kokeillut unettomuuteen melatoniinia? Sitä saa ihan ilman reseptiä.

Toivottavasti olosi ja itsekunnioituksesi paranee...

Olen taas valvonut ties kuinka kauan. Yli vuorokauden ainakin, ehkä jo pian kaksi. Syönyt en ole ollenkaan proteiinipatukkaa lukuun ottamatta. Se on huono asia sairauteni vuoksi, sillä olen muutenkin toinen jalka valmiiksi haudassa. Ei vain ole nälkä eikä tarvetta syödä. Olen hoitanut kuumeisesti eräitä juttuja ja suunnitellut monenlaisia epäterveitä asioita, sellaisia joita ei pitäisi suunnitella tai edes ajatella. Kaikki on osaltani toivotonta enkä ymmärrä miksi minun pitäisi välittää. En halua olla olemassa, haluaisin tehdä jotain radikaalia, jotta voisin tuntea ohimenevän hetken muuta kuin tätä. En vain tiedä onnistuuko se. En taida saada enää mistään iloa tai mielihyvää. Olen kuollut sisältä. Kunhan ruumiini kuolee tai muutan pois päästän puolisoni tästä kärsimyksestä. Se on ikävä tosiasia. Haluan irtioton. Haluan pois. Haluan kadota, hävitä jäljettömiin. Haluan mennä yksin jonnekin kauas, missä en vaivaa ketään ja missä saan unohtaa koko entisen elämäni ja antaa ajan hoitaa tehtävänsä.

Mullakin aina kun tuun jostain niin mielessä käy lääkkeiden väärinkäyttö. Annan vaan itselleni aina lisä aikaa ja lisä aikaa. Tätä varmaan jatkuu loputtomiin. Oletteko huomanneet että masennuksessa ajatukset morkkaavat koko ajan? Itselläni tällaista ollut jo melkein 15 vuotta.

Tavallaan aivoissa kuuluu ajatus tämän vielä teet sitten voit mennä kotio ja tehdä se lopullinen teko. Tällaista mun aivot tekee joka päivä.

Toisaalta jos tekisin sen niin en minä täällä siitä huutelisi. Totesin nyt vain millainen tämä sairaus on. Taistelen vain päivästä toiseen. Menen automaatti ohjauksella joka paikkaan ja väkisin teen asioita, niin kauan kuin jaksan.

Vaikka loppujen lopuksi... No. Ei sitä tarvitse tässä todeta...

Todella ikävää tämä masennus kun hauta pyörii koko ajan mielessä. Kun pystyisi vain nauttimaan elämästä, niin en muuta pyytäisi. Mutta kun on näitä sairauksia jolle ei voi mitään ja menneisyys on mitä on. Kai sitä pitäisi vaimo löytää jostain mutta kun olen niin väsynyt välillä ettei jaksa mihinkään lähteä ja ujouttakin on ehkä vähän liikaa...

minäitse89 kirjoitti 19.2.2019 13:43

Kiitos Kala4 viestistä.

Oletko ajatellut esim. mitään liikunta harrastusta jossa olisit porukassa ja siten itsetuntosi voisi nousta. Itsellä on auttanut liikunta paljon.

Oletko kokeillut unettomuuteen melatoniinia? Sitä saa ihan ilman reseptiä.

Toivottavasti olosi ja itsekunnioituksesi paranee...

Kiitos vastauksestasi.

En oo kumpaakaan, ei mua kiinnosta tollaset jutut (liikunta yms.) oikee, eikä se liikunta muutenkaa auta pysyvästi, se vaa helpottaa oloo väliaikasesti, ja ei, tää ei valitettavasti oo mikään asennekysymys, koska mulla ainakaan liikunta ei auta pysyvästi, pelkästään väliaikasesti, joka ei oo sama asia.. ja melatoniinii en oo ainakaa vielä tarvinnu.

Mietin kokoajan että mulla ei oo tulevaisuutta.. ja että oon täs samas tilanteessa 5v, 10v jne päästä..

Jos mulla olis edes 1 kaveri tai edes joku mun tukena, nii tilanne olis ihan eri..

On tää yhtä h*lvettiä.. ☹️

Ei jaksa näitten psykoosi oireiden kanssa..

Moi. Tuli vaan mieleen tossa Kala4, että ei välttämättä kannata olla niin ehdoton. Siis että voinhan minäkin ajatella että en mene salille koska siitä ei ole minulle mitään hyötyä. Mutta kuitenkin siitä pitkässä juoksussa on. Aika monet asiat selviää sillä, jos niitä tekee jonkin aikaa. Voin esim. myös ajatella että en lähde kotoa pois koska mulla on huono olo muuallakin, mutta kuitenkin usein on niin, että kun olen lähtenyt kotoa pois niin unohdan itseni tarkkailun ja saan muuta ajateltavaa ja siten oloni paranee...

Tsemppiä. 🙂👍

Moikka!

Mä pääsin perjantaina kotiin lasten hiihtolomaviikoksi. Ollaan käyty ruotsinristeilyllä, eilen olin kaverin kanssa ulkona ja huomenna on leikkitreffit ystävän luona. Viikonloppuna juhlitaan 13v poikaani.

Tämä viikko on ollut hyvä. Luulen, että litium on alkanut vaikuttaa. Itsetuhoajatukset ovat poissa ja mieliala on ollut hyvä.

Maanantaina takas osastolle päiväpotilaaksi.

minäitse89 kirjoitti 21.2.2019 13:28

Moi. Tuli vaan mieleen tossa Kala4, että ei välttämättä kannata olla niin ehdoton. Siis että voinhan minäkin ajatella että en mene salille koska siitä ei ole minulle mitään hyötyä. Mutta kuitenkin siitä pitkässä juoksussa on. Aika monet asiat selviää sillä, jos niitä tekee jonkin aikaa. Voin esim. myös ajatella että en lähde kotoa pois koska mulla on huono olo muuallakin, mutta kuitenkin usein on niin, että kun olen lähtenyt kotoa pois niin unohdan itseni tarkkailun ja saan muuta ajateltavaa ja siten oloni paranee...

Tsemppiä. 🙂👍

Oonhan mä sitä kokellu kyl, et oon käyny monesti kävelyllä, mut ei se tätä mun tilannetta korjaa, masentaa ja ahdistaa silti.. ☹️

Mä oon osastolla, ku eilen karkasin pakkaseen. Mut löydettiin 2h kuluttua, sit tuotiin kotiin lämpeemään ja sit otin tarvittavaa lääkettä. Sit soitettiin lanssi. Tänne tk:n osastolle soitettiin ja sit mut tuotiin tänne. Ei kysytty ees että tahonko tänne. Että semmosta.