Hyvää viikonlopun alkua.

Minä nousin aikaisin, koska piti viedä mies töihin. Hyvä niin, koska nyt olen ainakin päässyt liikkeelle tänään. Kävin samalla myös labroissa. Niitä varten ei tarvinnut paastota onneksi. Otettiin perus verenkuva ja ekg. Vähän jännittää se natrium arvo, joka kertoo elimistön nestetasapainosta.

Tänään on vielä lisää menoja ja kuskausta. Yritän nyt pysyä liikkeellä, etten vajoa taas sängynpohjalle. Sinne jos vajoaa, niin sieltä ei pääse ylös enää. Eilinen meni kokonaan sängynpohjalla.

Yritän myös tänään pakottaa itseni pitämään itsestäni huolta. Söin aamupalan. En edes muista, milloin viimeksi söin aamulla. Olen lähinnä elänyt kahvilla päivällisellä. Voisin vaikka yrittää jaksaa meikata tänään. Jos se vaikka piristäisi. Hiuksiakaan en ole harjannut pitkään aikaan. Senkin voisi tänään tehdä. Ehkä tästä päivästä tulee vielä jotain.

Toivotan kaikille jaksamista tähän päivään.

Lapset ovat niin egosentrisiä, heidän kuuluukin olla, joten heidän ei tarvitse ymmärtää tai myötäelää vanhempansa sairautta. Tämä on heidän ainutkertainen lapsuutensa, jota vanhemman masennuksella ei ole oikeutta merkitä. Tämä asia on melkein ylitsepääsemätön meille, joiden lasten elämässä ei ole isää tai isovanhempia tai muita läheisiä tasapainottamassa tilannetta. Jokainen päivä on kuin olisi sodassa itseään vastaan mutta ei ole vaihtoehtoja.

Minun itsemurhakirjeeni lukisi vain poliisi ja toteaisi, että asiassa ei epäillä rikosta. Lapset olisi huostaanotettu ja minut haudattaisiin yhteiskunnan varoilla. En siis juurikaan fantasioi viimeisen viestin kirjoittamisella.

Jaksamista ja voimia kaikille teille. Ei ole helppoa löytää sanoja tänään, edes pientä lohdutuksen tai toivon, mutta jos ei ole ns.tukiverkkoa itsellään, niin on tärkeää olla itselleen armollinen ja puhua itselleen lempeästi, hyväksyvästi ja lohduttaen. Liikunta ja ulosmeno ovat takuuvarma asia, jotka piristävät minua edes hetkisen ja ne ovat onneksi ilmaisia.Puhtaan, raikkaan ulkoilman hengittäminen. Voimia.

Tänään on ollut selvästi parempi päivä. Sillä, miten päivänsä aloittaa, on suuri merkitys loppupäivän kannalta. Tai näin minä asian nyt päättelin.

Olen tehnyt tänään paljon asioita ja pysynyt liikkeellä. Pienet päiväunet otin päivällä, mutta en sen takia, etten olisi kestänyt elämää hereillä ollessa vaan koska olin ihan oikeasti väsynyt aikaisen nousemisen takia. Päivä ei ole vieläkään lopussa, on vielä lapsen hakua ja miehen hakua myöhemmin.

Meikkaaminen piristi, vaikka piti suorastaan pakottaa itsensä siihen. Se sai miettimään sitä, kuinka paljon ulkokuori voi pettää ja millaisia naamareita me kaikki kannamme. Kuinka paljon on aitoa ja kuinka paljon peittelemme todellisuutta? Kuka uskaltaa riisua naamarin ja näyttää kaiken? Miltä elämäni ulkopuolisille näyttää?

Mä tarvisin kyllä sairaalahoitoo, ku olo on nii itsetuhonen ja oon viilelly itteäni..

Tyttönen vaan kirjoitti 18.1.2019 18:38

Mä tarvisin kyllä sairaalahoitoo, ku olo on nii itsetuhonen ja oon viilelly itteäni..

Toivottavasti jaksaisit vastustaa kiusausta satuttaa itseäsi.

Minä en ole vielä sortunut paitsi tietty se kämmenen viiltäminen viime viikolla. En tiedä, miksi ajattelen ettei sitä lasketa. Viiltäminen on jatkuvasti mielessä.

Erilainennainen, olet hyvin kannustava. Se on hieno asia.

Haluaisin tässä nyt kiittää kaikkia tsemppareita. Toivottavasti löydätte voimia ja jiloa elämään. Hetki kerrallaan vaan.🙂👍ta

minäitse89 kirjoitti 19.1.2019 7:15

Erilainennainen, olet hyvin kannustava. Se on hieno asia.

Haluaisin tässä nyt kiittää kaikkia tsemppareita. Toivottavasti löydätte voimia ja jiloa elämään. Hetki kerrallaan vaan.🙂👍ta

Hienoa, että sinulla menee jokseenkin paremmin. Tai ainakin minusta sellainen välittyy viesteistäsi 🙂👍

Hyvää viikonloppua.

Olen samaa mieltä, Erilainennainen ihanaa, kun jaksat aina olla niin kannustava.

Heräsin tavallista aiemmin tähän viikonloppu aamuun. Hiukan levoton olokin. Jalat ei meinaa sitten millään pysyä paikoillaan ja kahvi maistuu erityisen hyvältä tänä aamuna. Voivat olla varomerkkejä mielialan muuttumisesta, saa nähdä. Pitäisi varmaan ottaa tarvittavaa varmuuden vuoksi, mutta toimintakyky tulisi tarpeeseen. Näyttää siltä, että sekamuotoinen oireilu palaa pikkuhiljaa. Sähköhoito on hyvin pitänyt vauhdikkaat olotilat poissa. Olen todella toiveikas tänä aamuna.

No kyllä mulla ihan hyvin menee, täytyy vaan tehdä asioita ja nähdä ihmisiä. Eipä tää elämä sen kummosempaa ole. 🙂

Mulla meni nii pahasti tilanne kriisiin, et oon takas osastolla..

Tänään on ollut raskas päivä, vaikeuksia. Minua kiusataan tässä talossa, ja tänään tuli taas pahoja asioita. Tärisee sisällä ja tulee kamalia kauhun tiloja ja on vaikea keskittyä mihinkään. Lapsen takia on pakko silti yrittää normaali arki vetää läpi ja jaksaa laittaa ruokaa ja kaikki. Haluaisin vain sängynpohjalle itkemään enkä jaksaisi sieltä ikinä nousta.

Aamulla heräsin tukahduttavaan tunteeseen, taas tää alkaa. Voimaton, toivoton ja onneton olo. Siitä on vaan pakko saada rutiinit pyörimään ja sulkea itsensä johonkin toiseen ulottuvuuteen. Itselleni on siunaus lääkkeet, jotka pitävät minut liikkeessä ja turruttavat tuskan. Vaikka en haluaisi elää näin, ei vaiihtoehtoja ole. Vastuu lapsista on painava eikä tämä ole heidän syytään. Minulla ei ole lupaa
romahtaa.

Hyvää sunnuntaita.

Ensinnäkin, Une ja Purjevene, olette todella vahvoja ihmisiä, kun pystytte masennuksesta huolimatta pyörittämään arkea yksin. Ymmärrän, että silloin ei ole vaihtoehtoja. Olen itsekin ollut sellaisessa tilanteessa, että jouduin sivuuttamaan oman pahan oloni ja puskettava yksin eteenpäin lasten kanssa.

Heräsin tänä aamuna taas aikaisin. Tai no, aikaisemmin kuin yleensä viikonloppuna. Taas lievästi hypomaaninen olo. No, saapahan jotain aikaiseksi.