Moi.

Jos yritettäisiin elää kuitenkin? Itse olen henkisesti heikko, eli jännitän ja stressaan joka asiaa ja sen takia mun opiskelusta ei tahdo tulla mitään. En vain kestä suuria ihmismääriä. Haluaisin olla lujempi luonteeltani, mutta varmaan mun perintötekijät on sellaiset että olen tavallaan välillä sielu ihan vereslihalla. Syyttelen mielessäni itseäni joka asiasta, enkä kestä olla huomion keskipiste.

Muuten pärjään koulussa hyvin, mutta en haluaisi olla näin ihmisarka...

Olen saanut kerran työterveydestä Propralia ahdistukseen, mutta se ei auttanut yhtään. Ei sillä ollut kyllä mitään haittavaikutuksiakaan. Toisin sanoen ei mitään vaikutusta puoleen tai toiseen, minun tapauksessani. Jätin loput sitten käyttämättä, koska se ei vaikuttanut.

Myöskään esimerkiksi parasetamoli ei auta minulla kipuun yhtään. Aina lääkärit tyrkyttävät sitä, vaikka sanon, ettei se vaikuta minuun mitenkään. Ilmeisesti joillain ihmisillä se auttaa särkyyn hyvin. Ihmiset reagoivat samaan lääkkeeseen niin eri tavoin.

Minulla on ollut ihan kohtuullinen päivä tänään. Sain lisää sairauslomaa. Olen ollut melko rauhallinen. Välillä ahdistus iskee, muttei kohtuuttoman kovasti.

Tyttönen vaan kirjoitti 16.1.2019 16:36

Mä tahon vaan kuolla pois tästä maailmasta..

Oletko nyt siellä osastolla?

Kirjoittaminen on tänään auttanut olooni, joten jatkan vielä hiukan. Skipatkaa, jos ei kiinnosta.

Sain vietyä lapsen harrastuksiin. Odotan autossa ja nautin kahvia termarista. Minun piti käydä tällä välin kaupassa, mutta ei minusta ole siihen. Olisi pitänyt mennä isoon kauppaan eikä omaan lähikauppaan. No, ehkä käyn siellä tytön kanssa treenien jälkeen. On helpompi mennä kaksin kuin yksin.

Itsensä vahingoittaminen tuli iltapäivällä uudestaan mieleen. En ole kylläkään tehnyt vielä mitään asialle. Olen tyhmä, jos alan viiltelemään taas. Kesältä on vielä neljä jälkeä räikeän kirkkaana. Hyvä jos ensi
kesäksi arvet vaalenevat.

Tarvitsen jonkun selviytymiskeinon, että kestän ensi viikon perjantaille asti lääkärin vastaanotolle. Tiedän, että selviytymiskeinoni ovat haitallisia. Ei hyödytä mennä ensiapuunkaan päivystävälle psykiatrille, ei se sähköhoito asia etene sillä lailla yhtään. Sitä ei pysty nyt nopeuttamaan. Piste.
Odotin, että hoitaja olisi puhelimessa rohkaissut hakeutumaan päivystykseen, mutta ei. Ehkä otan kuitenkin sen reseptin beetasalpaajiin. Voiko niitä käyttää väärin?

Hienoa September, että jaksoit viedä lapsen harrastuksiinsa! Ilmeisesti jaksoit myös keittää kahvia ja ottaa sitä mukaan. Olet siis jaksanut jo aika paljon.

Kunpa löytäisit muita keinoja viiltelyn sijaan. Olisiko sillä hoitajalla jotain ajatuksia tähän ensi kerralla? Sinulla pitäisi olla selviytymissuunnitelma. Minulla on sellainen aina kun terapiassa on pitkä tauko. Silti kyllä tarvitsen näitä muitakin keinoja, olipa taukoa tai ei.

Kirjoita ainakin tänne. Kirjoittaminen helpottaa ainakin minua jostain syystä.

Joskus auttaa, kun olen päättänyt käydä syömässä jossain jotain kunnollista lounasta. Arkisin lounasta on tarjolla monessa paikassa. Minusta on mukavaa päästä valmiiseen pöytään, eikä tarvitse tiskejäkään hoitaa. Ja saa ihan rauhassa syödä. Eikä ole kallistakaan, niin kuin iltaisin, jos menee ulos syömään. Ja tulee syötyä kunnolla.

Lapsihan syö aina koulussa, mutta minulla oma lounas jää helposti väliin ja muuttuu sellaiseksi epämääräiseksi naposteluksi, kun on nälkä muttei jaksa itselleen laittaa ruokaa tai lämmittää mitään ja kasata kunnolliseksi ateriaksi. Ei vaan jaksa aina laittaa sitä ruokaa ja aina niitä tiskejä... Se on uuvuttavaa toistoa.

Kun on yksikin lapsi, arjesta tulee käsittämättömän uuvuttavaa toistoa. Mistähän sekin johtuu. Pitää aina olla sitä ruokaa ja on pidettävä jonkinlaisesta rytmistä kiinni. Sehän on hyvä asia, mutta kun siitä tulee pakko ja sitä samaa on ihan koko ajan ilman poikkeusta, niin se uuvuttaa.

September kirjoitti 16.1.2019 18:0

Tyttönen vaan kirjoitti 16.1.2019 16:36

Mä tahon vaan kuolla pois tästä maailmasta..

Oletko nyt siellä osastolla?

Oon joo, en oo psykan osastolla vaan ihan tk:ssa

Huomenta.

Mulla toi syöminen on ongelmallista. Myös juominen. Syön epäsäännöllisesti jos ollenkaan. Veden juominen myös unohtuu. Oikeastaan ei edes ole nälän tai janon tunnetta. Saa nähdä näkyykö kuivuminen labroissa.

Tänään ajattelin käydä labroissa, jos jaksaa auton putsata lumesta. Myös kaupassa täytynee käydä. Suuria suunnitelmia.

Tämä päivä ei ole alkanut menestyksekkäästi. En ole putsannut autoa. En käynyt labroissa. Peruin kaikki muutkin suunnitelmat. Mies kysyi, mitä tehdään kaupassa käynnin suhteen. Sanoin, ettei kiinnosta. Mikään ei nyt kiinnosta. Ei kertakaikkisesti mikään.

Niin kuin olen jo monta kertaa kirjoittanut, normaali arki on mahdotonta. Mutta en voi enkä halua elää näin. Tämän on loputtava koko perheen tähden. Miten helvetissä tästä selviää?

Vielä yksi viikko jaksettava odottaa ennen kuin on joku ratkaisu tilanteeseen. Ja sitten pitää odottaa lisää. Pitää odottaa joko ect:n alkua tai että uusi lääkitys alkaa vaikuttaa. Vaan kun mikään lääke ei tunnu auttavan. Ja ties kuinka pitkä jono sähköhoitoon on.

Pelkään, että olen kuivunut, koska en syö enkä juo. Tilanne alkaa olla sama kuin syksyllä. Labrat paljastavat nestetasapainon. Jos natrium arvot on jotain muuta kuin pitäisi, ties vaikka lääkäri lähettää osastolle, koska en pysty huolehtimaan itsestäni. Toisaalta haluaisin osastolle, mutta miehen ja lasten takia en voi.

Toistan itseäni. Ei ole mitään uutta kirjoitettavaa. Olen jumissa tässä elämässä.

Mut pistettiin tänää kotia..

Turha päivä... Edelleen sängyssä. Mitenhän tän loppupäivän kulun saisi käännettyä paremmaksi. Tän päivän ois voinut jättää elämättä. Tää sängyssä seinän tuijottaminen on kyllä aika lähellä elottomuutta. Mullan alla ei tarttis miettiä ja tuntea syyllisyyttä.

Kirjoitin itsemurha kirjeen. En suunnittele elämäni päättämistä, mutta se on hyvä olla olemassa, jos jotain yllättävää sattuisi.

Luin muutamia postauksis ja huomasin paljon yhtäläisyyksiä omaan tilanteeseeni. Masennus on särkenyt minäkuvani ja tehnyt minusta työkyvyttömän. Sähköhoito ei auttanut minua enkä voi esim mennä osastolle, koska olen yh ja täysin ilman turvaverkkoja. Tätä tilannetta voi olla vaiikea verrata siihen, millaista on sairastaa niin, etei tarvitse samalla koko ajan huolehtia yksin lapsista ja toimeentulosta. Olen hyvin väsynyt ja näköalaton koko elämän suhteen. Haluaisin enemmän liikkumavaraa hoitaa itseni kuntoon.

Une kirjoitti 17.1.2019 18:50

Luin muutamia postauksis ja huomasin paljon yhtäläisyyksiä omaan tilanteeseeni. Masennus on särkenyt minäkuvani ja tehnyt minusta työkyvyttömän. Sähköhoito ei auttanut minua enkä voi esim mennä osastolle, koska olen yh ja täysin ilman turvaverkkoja. Tätä tilannetta voi olla vaiikea verrata siihen, millaista on sairastaa niin, etei tarvitse samalla koko ajan huolehtia yksin lapsista ja toimeentulosta. Olen hyvin väsynyt ja näköalaton koko elämän suhteen. Haluaisin enemmän liikkumavaraa hoitaa itseni kuntoon.

Tervetuloa mukaan kirjoittelemaan! En osaa kuvitellakaan, millaista on sairastaa masennusta ja yhtäaikaa yksin huolehtia lapsesta.
Minulla on kolme lasta, mutta ovat kaikki koululaisia jo (7, 9, 12) ja mieskin kuuluu perheeseen. Itse olin 1,5kk osastolla hiljattain, jolloin mies hoiti kaiken yksin. Vaikka on tämä arki nytkin vaikeeta, vaikka meitä on kaksi aikuista. Minusta ei ole juuri mihinkään.
Tsemppiä!

Une, minulla on sama tilanne kuin sinulla, mutta vain yksi lapsi. Siinä mielessä helpompi. Miten selviät silloin, kun et millään jaksa?

Voi September, miten huono olo sinulla on ollut. Jospa huomenna jaksaisit labroihin yrittää. Onko niissä se, ettei saa syödä ja juoda pitkään aikaan sitä ennen?

Minulla oli lääkäri ja juoksin viemässä kaikenlaisia lomakkeita eri paikkoihin ja kävin hoitamassa pankkiasioita kaupungissa pitkin päivää. En tajua, mihin kaikki aika meni. Tänään ainakin liikuin, pakon sanelemana, kahlasin lumisilla kaduilla ympäriinsä. Jäin jo sellaiseen "ei ehdi mitään" -oravanpyörään, fyysisesti ja sitten perään psyykkisestikin, enkä pystynyt rauhoittumaan syömäänkään kunnolla.

Jostain syystä olen viime päivinä voinut hiukan paremmin. Tunnistan niin hyvin tuollaiset päivät, mitä sinullakin September on. Juuri noin se menee minullakin, kun taas vajoan vähän syvemmälle. Tänäänkin oli kuolemanhalua, mutta se oli aika lyhytkestoista, liittyi kauhuun. Mutta meni ohi. Ei ollut noin lamaantunutta ollenkaan nyt. Saa nähdä miten huominen ja viikonloppu menee. Ruuat on nyt ostamatta. Meni kaikki voimat tuohon asioiden hoitamiseen. Vieläkö yritän lähteä tänä iltana kauppaan vai jaksanko huomenna... En millään jaksa nyt enää tänään.

Sorruinpa sit satuttamaan itteäni..