Mulla on ainakin tällaisia:
- unettomuus
- päätöksenteko ei toimi
- oikein mikään ei tuota mielihyvää, vaan on pakkosuorittamista
- uupumuksentunne
- väsymys koko elämään (en jaksa enää tätä...)
- lihaksissa tuntuva väsymys, ei jaksa liikkuakaan, vaatii voimia nousta ylös
- kauhua tulevasta
- en näe tulevaisuudessa mitään toivoa, vaan kaikki pahenee
- kuolemanhalu ja itsemurhasuunnitelmat
- merkityksettömyys
- tunne siitä, ettei mitään syytä elää
- itsesyytökset, itseviha (miksi olen näin tyhmä jne.)
- koen, että maailma rankaisee minua jokaisesta pienestä virheestä
- samojen asioiden toistaminen uuvuttaa, kuten aamutoimet

Pahinta on vaihteleminen kuolemanhaluiseen epätoivoon ja takaisin. Nimenomaan se, että vaihtuu kaikki päälaelleen, on sietämätöntä. Vaihteleminen itsessään. Ettei pysy tasaisena.

Seuraavaksi pahinta ehkä unettomuus. Tai merkityksettömyys, kun mikään ei kiinnosta yhtään eikä missään tunnu olevan mitään mieltä.

Aika samoja oireita, niin kuin varmaan meillä kaikilla.

- fyysinen ja henkinen väsymys/uupumus
- merkityksettömyys
- itsetuhoajatukset/toiminta
- itsensä huolehtimisen laiminlyönti
- kaikki on samantekevää
- päätöksenteon vaikeus ja muistiongelmat
- ahdistus ja harhaluulot
- hidastuminen/pysähtyminen
- liikaunisuus
- kyvytön ylläpitämään arkirutiineja
- kyvyttömyys tuntea iloa
- tyhjyys

Tuossa omia oireitani, mitkä tuli ekana mieleen. Vaikeinta on ehkä uupumus. Sanoisin muuten ahdistus ja harhaluulot, mutta ect hoito auttoi niihin.

- tulevaisuudessa ei näy valoa, vaan se näyttäytyy synkkänä
- elämästä on kadonnut ilo
- mikään ei enää kiinnosta
- mielihyvä on kadonnut
- uupumus ja väsymys saa vallan
- ei riitä energiaa tarttua asioihin, joita pitäisi hoitaa
- usko omaan pärjäämiseen on heikkoa
- ajatukset omasta huonoudesta ja arvottomuudesta saavat vallan
- syyllisyyden tunteet
- itsetuhoiset ajatukset saavat valtaa
- vaikea tehdä päätöksiä ja keskittyä asioihin
- paljon unihäiriöitä, on vaikea nukahtaa ja uni on katkonaista

Kiitos heart and soul vastauksistasi.

Tämä päivä on ollut jotenkin ehkä helpompi. Sain asioitua pankissa ja käytyä kaupassa. Sängyssä meni siis tänään vähemmän aikaa. Iltapäivällä iski kuitenkin uupumus ja ahdistus, johon otin tarvittavaa. Sain kuitenkin ruuan tehtyä. Olen yrittänyt pitää kynsin ja hampain kiinni päivällisen valmistuksesta perheelle, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Se on minun osuuteni arjen pyörittämisessä.

Normaali arki on aivan mahdotonta minulle tällä hetkellä. En pysty pitämään kiinni rutiineista. Aamukahvi, illalla Netflix ja ruoan valmistus ovat ainoat rutiinit. En kykene syömään säännöllisesti enkä huolehtimaan muutenkaan itsestäni. Hampaiden pesukin on epäsäännöllistä. Joskus jää myös aamulääkkeet ottamatta, koska en vaan välitä tai viitsi ottaa. Ulkoillut olen viimeksi kai lokakuussa. Ystäviäkään en ole tavannut. Vain heitä, jotka kävivät osastolla minua tapaamassa.

Perhe-elämämme on rikkonaista, mutta lapset näyttävät sopeutuneen siihen. Yritän jotenkin hallinnoida kaikkea huutelemalla ohjeita sängystä käsin. Lapset ovat kai jo tottuneet siihen, että makaan kaiket päivät sängyssä. Joskus he tulevat viereen juttelemaan päivän tapahtumista.

Lapsista on tullut itsenäisiä, koska en jaksa osallistua heidän elämäänsä kuin omilla ehdoillani. Toisaalta heistä on mukavaa, että olen kotona. En ole keskustellut lasten kanssa siitä, että tilanne ei juuri ole parantunut pitkästä osasto jaksosta huolimatta. He varmasti kyllä ymmärtävät tähän mennessä jo sen verran, että ovat omat tulkintansa tehneet. Ehkä olisi hyvä puhua heille kuitenkin. Olen ollut todella avoin kaikesta, masennuksesta, oireista, sairaalassa olosta ja sähköhoidosta. Heille on varmasti pettymys, ettei äiti ole vieläkään selvinnyt sairaudesta.

-Itsetuhoisuus, itsetuhoisuus, itsetuhoisuus... ajatuksissa, sanoissa ja teoissa...
-Toivottomuus. Ei ole edes toivoa toivosta...
-Hidastuminen.
-Ilmeettömyys.
-Mikään ei kiinnosta.
-Kukaan ei kiinnosta, kenelläkään ei ole merkitystä.
-Välinpitämättömyys. Mikään ei myöskään ärsytä.
-Pyörin vain itseni ympärillä

ym...

Nyt tekee mieli satuttaa itseäni. En tiedä, pitäisikö mun soittaa mielenterveyden päivystykseen tai Kriisipuhelimeen. Olo tuntuu niin "vähän" huonolta, ettei tunnu olevan syytä soittaa... Tai oikeammin oikeutta soittaa. Ja jos tulen torjutuksi...? Miten kestän sen...?

Uskallanko?

Ihan täysin samaa mitä muilla tässä ketjussa tänä päivänä. Erot ja yksilöllisyydet niihin:
- Unet lisääntyneet ja niiden eroittaminen todellisuudesta häivenee päivä päivältä.
- Ei voi itkieä enää, ennen itki päivittäin ~1v.
- Se että on itsekkeskeinen tunteineen, muulla ei ole väliä paljoakaan.
Ja muita joita en juuri nyt muista.

Mä oon osastolla hoitoväsymyksen ja itsetuhosuuden vuoksi..

Jardin Prive, tuo kuulostaa hyvin tutulta, että "olo tuntuu niin "vähän" huonolta, ettei tunnu olevan syytä soittaa". Usein juutun siihen, etten osaa arvioida, onko tarpeeksi huono olo, jotta olisi syytä ottaa yhteyttä johonkin.

Joskus en ole saanut mitään aikaan koko päivänä ja on hirveitä oloja ja mietin itsemurhaa ja aiemmin aloitettu jäähyväiskirjeen tekele on näytöllä ja yritän kirjoittaa sitä valmiiksi, kunnes mieleen tulee, että tämä ei ole ehkä normaalia, nyt on varmaan todella huono olo. Pitäisikö ottaa lääkettä tai yhteyttä jonnekin. Silti se ei tunnu selvältä, koska tuokin on siinä tilassa olevinaan melko normaalia. Myös kuolema tuntuu todella hyvältä ratkaisulta siinä tilassa, ainoalta mahdolliselta. Vasta jos on kovia kipuja tai oksettaa oikein kovasti tai sellaista, minun on helppo tunnistaa, että nyt ei ole kaikki ihan kunnossa, ja alan miettiä, mitähän tämä on. Itsetuhoisia kohtia on paljon vaikeampi tunnistaa, varsinkin jos ne alkavat vaivihkaa siitä, etten saa mitään aikaan ja makailen sohvalla ja välillä tulee jotain kauhuiskuja mieleen.

Tyttönen vaan kirjoitti 16.1.2019 8:18

Mä oon osastolla hoitoväsymyksen ja itsetuhosuuden vuoksi..

Tsemppiä ☺️❤️

Nukuin pommiin. Herätys oli ja soi puoli seitsemältä, mutta en päässyt ylös. Onneksi lapset, nuorinkin, hoitivat itsensä kouluun. Heräsin vasta kymmenen jälkeen. Kymmeneltä olisi ollut aika hoitajalle. Hoitaja yritti soitella, mutta en vastannut enkä jaksa soitella takaisin. Ihan sama.

Tänä aamuna on välinpitämätön olo. Taitaa tulla hankala päivä.

Tekee mieli satuttaa itseäni. Ei kannata, mutta tuntisinpa jotain. Ihan mitä vaan. Uskallan väittää, että ulkopuoliset eivät ymmärrä, mistä itsensä satuttamisesta on kyse. Ei ole kyse huomion hakemisesta tai itsensä tappamisesta. Joskus tyhjyyden tunne on niin voimakas, että on tunnettava fyysistä kipua, jotta tietää olevansa elossa.

Halu satuttaa itseäni meni ohi. Sain puettua päälle, avattua verhot ja laitettua astianpesukoneen päälle. Aika paljon siis.

Ulkona on kaunis talvisää. Tässä sohvalla istuessa on nyt hyvä olla. Ihailen lumen peittämää pihaa.

Lupasin miehelle käyttää likan treeneissä ja käydä sillä välin kaupassa. Aika isoja lupauksia.

Välillä on hetken hyvä olla ja silloin mietin, onko sille sähköhoidolle sittenkään tarvetta. Toisaalta en kykene normaaliin elämään. Vaikka mieliala olisikin hetkellisesti hyvä, en silti pysty juuri mihinkään. Masennuslääke ei auta, mutta lääkäri ei halua tehdä muutoksia juuri nyt.
Lääkärin vastaanotto on ensi perjantaina. Siihen on kamalan pitkä aika. Vielä monta merkityksetöntä päivää edessä ennen kuin voin saada jotain ratkaisuja tähän tilanteeseen.
Voisinko itse vaikuttaa tilanteeseen pakottamalla itseni olemaan aktiivisempi? Ehkä voisinkin. Mutta ehkä en halua. Toisinaan tuntuu, että en halua selvitä. Varsinkaan jos selviäminen tarkoittaa maniajaksoa. En muista, millaista on voida hyvin. Tunnen vaan kaksi ääripäätä, en muista mitä keskellä on.

Minulla ei ole juurikaan toivottomia ajatuksia niin kuin joutuessani osastolle. Luulen, että sähköhoidosta oli apua siihenkin. Nyt tuntuu siltä, että olen käynyt tämän läpi niin monta kertaa, että tiedän selviäväni tästä. Yhtälailla tiedän, että tulee uusia masennusjaksoja ja tulee maniajaksoja ja sekamuotoisia. Tätä tämä minun elämäni on. En sairasta tavallista masennusta vaan mielialahäiriötä, josta ei voi parantua. Nyt olen pohjalla, mutta tulen vielä lentämään korkealle. Ja tulen myös tippumaan sieltä ja hajoamaan osuttuani maahan.

Sain hoitajan kiinni ja uuden ajan maanantaille. Labroihin ja ekg:hen on tehty lähete. Peruutusaikoja lääkärille ei ollut. Sanoin, etten voi odottaa ensi perjantaihin. Ja että tarvitsen ratkaisuja nyt heti. Ainut ratkaisu oli, että lääkäri voi määrätä Propralia ahdistukseen, mutta ect asia ei etene ennen kuin lääkäri on tavannut minut kasvokkain. Näin oli ylilääkäri sanonut kun oli konsultoitu.

Mä tahon vaan kuolla pois tästä maailmasta..