Mulla on ollu nyt raskasta, ku oon tapellu sokereiden kaa päivittäin. Menee hermot 😠

Mä olen ollut tänään ihan hidastunut ja pysähtynyt. Vähän ahdistaakin. Toin tytön treeneihin, ajoin kuin mikäkin robotti. Olen autopilotilla.

Pystyin tänään rauhoittumaan. Vähäksi aikaa. Tai en tehnyt mitään erityistä, mutta näin kävi. Auttaisiko se, kun on riittävän kauan tekemättä mitään. En tiedä. Vieläkin on aika normaali olo. Nyt ei ole tunnetta siitä, etten ehdi mitään ja aika menee hukkaan. Oikeasti on aika paljon asioita, jotka on hoitamatta ja joilla on kiire. Se, miten asiat oikeasti ovat, ja se kauhea ahdistustunne ovat eri asia. Nyt huomaan sen helposti, kun ei ole ahdistusta. Ei tämä kauan kestä, mutta vieläkin on aika tasapainoinen olo.

Tänään ymmärsin, että olen todella uupunut. Uupunut elämästäni. Pienikin vaikeus, tehtävä tai velvollisuus vie voimat. Lisäksi masennus lymyilee taustalla. Eilen oli sisäpäivä. Siivosin pikkuhiljaa, lepäsin tunnin ja taas siivosin. Itkin, miten turhauttavaa se on. Ja sitten mietin, että sekin on suoritus minulle, mutta jos en tee sitä, niin joskus se kumminkin on edessä. Välillä teen sitä hampaat irvessä ja apinanraivolla ja yritän tehdä asioita mahdollisimman nopeasti ja monta rautaa tulessa, että pääsen taas lepäämään. Yritän olla miettimättä elämän tarkoitusta. Minulla on kuitenkin asiat aika hyvin. Katto pään päällä ja parisuhde, jota etsin ja toivoin n.30 vuotta ennenkuin Jumala toi hänet eteeni. En halua tuputtaa kenellekkään uskoani, se on jokaisen yksityisasia, mutta olen saanut siitä apua elämäni varrella mm.kuten äsken kerroin ja siihen on liittynyt yllättäviä yhteensattumia, niin se on vahvistanut uskoani. Toisaalta taas mietin, että miksi J on tuonut niin paljon kärsimystä tielleni. Osa kärsimyksestäni on minusta oikeutettua, mutta osa ei ja siitä tunnen ajoittain vihaa.Raha tuo turvallisuutta, silloin/ jos sitä on, yleensä ikävä kyllä ei ole, mutta uskon, että mitkään matkat, aineellinen hyvä ei poista masennusta. Koska se on ainakin minulla aivokemiassa. Lääkäri sanoi jo vuosia vuosia sitten, että joudun koko loppuikäni käyttää masennuslääkkeitä. Mitä sitten? Olen saanut elämän lahjan. Kärsimys ei kirkasta, mutta sen kanssa voi oppia tulemaan edes jotenkin toimeen.

Se pahenee. Tunnen sen.

Raajat ovat kuin lyijyä ja ahdistus painaa rintaa. En tunne nälkää enkä janoa. Olen uupunut. Liikkuminen on vaikeaa. Selviän kotona, mutta se ei ole kaunista katseltavaa. En jaksa huolehtia mistään. Mitä sitten, jos vaatteeni ovat likaiset enkä ole pessyt hampaita kolmeen päivään? Mitä sitten?

Olen joten kuten elämässä kiinni. Pakko olla, kun on noi lapset. Mietin, miltä näytän lasten silmissä. Ymmärtävätkö he, että olen yhä sairas, vaikka pääsinkin sairaalasta kotiin. Likaiset vaatteet, sotkuinen tukka, laahustan jos nyt ylipäätään nousen ollenkaan sängystä. Lapset vaikuttavat hyvinvoivilta, mutta mistä minä tiedän, kuinka paljon heitä tämä tilanne ahdistaa. No, sama se. En jaksa välittää siitäkään.

Ehkä huominen on parempi. Tänään olen päästänyt irti elämästä.

Minusta kärsimys ei pääosin ole oikeutettua, eikä ihminen itse voi suurimmalle osalle kärsimyksestä mitään. Se vaan tulee. Jobin kirja minusta kuvaa juuri tätä. Mutta nämä ovat vain omia ajatuksiani, hyvinkin kerettiläisiä varmaan, enkä varsinaisesti usko oikein mihinkään tällä hetkellä. Tai uskon kyllä sellaiseen ajatukseen, että meitä suuremmat voimat, kuten luonnonvoimat, vain tulevat ja menevät, eikä ihminen suurimmalle osalle niistä mitään voi. Jos tsunami tulee rannalla yllättäen, niin se on menoa. Koen, että myös nämä sisäiset tsunamit toimivat vähän samaan tapaan.

Vaikka kuinka hienosti noudattaisi ohjeita, kuinka makuuhuoneessa pitää olla pimeää ja pitää tuulettaa eikä saa sinistä valoa näytöstä katsoa kahta tuntia ennen nukkumaanmenoa eikä saa syödä liikaa eikä liian vähän, se ei auta mitään, jos tulee uneton yö. Se vaan tulee. Välillä ei tule.

Miksi juuri tänään oli rauhallinen päivä. En ymmärrä. Silti oli ihanaa, että oli edes yksi helpompi päivä välillä.

Uusi viikko, olkoon se kaikille edellistä parempi.

Päivä ei voi paljoa eilisestä huonontua, joten tästä päivästä tulee varmasti parempi. Ainakin tahdon uskoa niin. Aamu on alkanut ihan hyvissä tunnelmissa ja sain jopa jotain jo aikaiseksi. Tosin nyt lepäilen parin kotityön jälkeen, jotta jaksaa tehdä vähän lisää. Yritän saada pyykit pestyä tänään. Pyykkiä on monta koneellista. Tuntuu, että hyvää energiaa on paljon enemmän kuin eilen 🙂

Hmmmm... Lievää hypomaniaa ilmassa, mutta otin siihen tarvittavaa. Miksei koskaan voi olla hyvää päivää ilman hypomaniaa? Tasaista oloa ei ole ollenkaan, olotilat keikkuvat aina kahden ääripään välillä. Toivottavasti tarvittava auttaa tähän levottomuuteen ennen kuin aloitan maanisen siivouksen. Vaikka koti kaipaisi kunnon siivousta, en kaipaa ylikierroksia. Se on pahempaa kuin masennus.

No saipahan ainakin imuroitua ja pestyä lattiat. Nyt alkaa jo lääkekin vaikuttamaan.

Miltä hypomania tuntuu, September? Miten se eroaa tavanomaisesta sellaisesta olosta, kun jaksaa normaalisti eikä ole masentunut?

Mietin, että onko minulla koskaan sellaista. Minulla on välillä sellainen tila, että ei yhtäkkiä ole mitään huolia. Kaikki on hyvin ja elän sellaisessa huolettomassa kuplassa. Se ei kestä kovin kauan, yleensä vain joitain tunteja tai enintään puoli päivää. Silloin en kuitenkaan ole rauhaton enkä älyttömästi touhua, vaan on paremminkin aika rauhallinen mieli. Se on varmaan eri asia.

Aamulla oli vaikea nousta ylös, mutta tämä päivä ollut yhtä normaali kuin eilinenkin. En ole tarvinnut ylimääräisiä lääkkeitä, eikä ole ollut mitään hirveää ahdistuskohtausta. Ruoka on uunissa, lapsi leikkimässä ulkona kaverinsa kanssa. Pitää laittaa perunat kiehumaan. Tällai vähän kerrassaan jaksan laittaa ruokaa. Oikeasti tekisi mieli mennä vetelänä sohvalle, kun väsyttää jo. Ei kuitenkaan ole sellainen suunnattoman uupunut olo nyt, vaan pystyn ihan hyvin laittamaan ruokaa tänään, ainakin vielä vähän aikaa.

Tämän päivän hypomania oireet olivat onneksi lieviä ja menivät ohi ketipinorilla.

Purjevene, kysyit miltä hypomania tuntuu. Yritän vastata lyhyesti. Se tuntuu euforiselta ja fyysisesti käy niin ylikierroksilla, että on pakko tehdä jotain. Minä yleensä alan siivoamaan kuin viimeistä päivää.
Jos on ihan kunnon hypomania/mania jakso niin menetän järkeni. Olen hullu ja olen suorastaan yli-ihminen. Selviän viikkoja parin tunnin yöunilla. Olen kaunein, viisain, kyvykkäin ja ihanin. Työpäivät alkavat venyä ja energia ja itseluottamus on huipussaan. Aloitan projekteja hetken mielijohteesta. Useimmiten kaikki jää kesken. Rahaa palaa ja harkintakyky pettää. Teen kaikkea hullua. Säännöt eivät minua koske. Maailman näkee ihan uusin silmin. Muutun siis täysin toiseksi henkilöksi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mania on hyvin tuhoisa tila, vaikka se ei siltä tunnukaan. Olen vaarantanut itseni ja muut ja sotkenut asiani totaalisesti, kun harkintakyky on pettänyt.

Ohimenevät oireet ovat raastavia masennuksen keskellä. Vaihtelu ääripäästä toiseen on todella kuluttavaa. Tiedän jo nyt, että joko tämä jatkuu huomenna tai sitten huomenna on todella vaikea päivä.

Mä oon jotenkin nii väsyny tappelemaan sokereiden ja psyykkisen voinnin kaa, ettei jaksa vaan enää.. tahon kuolla..

Kyllä varmasti on vaikeaa, jos joudut tyttönen vaan, tappelemaan sokereiden kanssa, kun myös muitakin ongelmia, joista olet kertonut. Mutta sokereillakin on vaikutusta masennukseen ja jos sokerit ovat tasapainossa niin varmasti voit paremmin.Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus. Sitten siirryn mania-aiheeseen. Itselläni ollut myös tuota samaa tuntemusta kuin septemberillä maniassa, mutta energisyyden tunne puuttuu, eli jos en saa unta, niin en kuitenkaan jaksa alkaa touhuilemaan. Työelämässä tosin olen välillä tehnyt töitä mielettömällä draivilla pitkänkin ajanjakson ja sen jälkeen on ollut vuorossa masennus/uupumus. Olen myöskin omasta mielestäni erinomainen tässä ns.mania vaiheessa, yltiöpäisen sosiaalinen, tuntuu, että menee lujaa ja olen kiihtynyt. Kun esim.istun paikallaan bussissa, pelkään, että puhun ääneen, kun ajatukset hyrrää niin voimalla ja olen kiihtyneessä tilassa..Ja yhden ja saman päivän aikana tunneskaalat vaihtelevat masennuksesta/ pohjalta ylös ja taas alas, minkä olen kokenut erittäin uuvuttavana.Työterveyshuollon psykologi sanoi heti parin tapaamisen jälkeen, että minulla vaikuttaisi olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö. Psykiatrini ei ole aivan samaa mieltä kuitenkaan. Jaksamusta kaikille.

Hyvää tiistaita.

Minulla on myös juuri tuota ajatuksen rientoa maniassa. Ja puhun taukoomatta tajuamatta, miten järjettömältä kuulostan. Keskeytän muut ja kiroilen sopimattomissa tilanteissa. Naureskelen myös itsekseni ja suupielet nykivät hymyyn joka tilanteessa. Minulla on viimeksi ollut mania jakso elokuussa. Sen jälkeen tuli romahdus. Osastolla ollessa oli satunnaisia hypomania päiviä, mutta sähköhoito auttoi sekamuotoisiin oireisiin.

Tässä vaiheessa päivää on vielä mahdoton ennustaa, millainen päivä tästä tulee. Aamulla mieliala on yleensä suht hyvä. Yleensä se siitä sitten laskee, mutta eilisen päivän valossa tuntuu, että tästä päivästä voi tulla mitä hyvänsä. Tuntuu, että pitäisi saada jotain aikaiseksi, mutta mitään ei huvita tehdä. Ehkä pakotan itseni johonkin kotitöihin vielä kun toimintakykyä on.

Päivät tuntuvat pitkiltä, kun ei jaksa muuta tehdä kuin maata sängyssä. Vilkuilen koko ajan kelloa ja päivitän sivustoja jatkuvasti odottaen jotain mielenkiintoista. Mutta mikään ei lopulta tunnu herättävän mielenkiintoani. Alkuillan ja illan katson sarjoja Netflixistä. Silloin on yleensä hyvä olla. Päivällä keskittymiskykyni ei riitä juonen seuraamiseen.

Viikon kohokohta on hoitokontaktien tapaaminen. Huomenna sairaanhoitaja ja ensi viikolla lääkäri. En usko, että lääkäri lähettää minua osastolle sähköhoidon ajaksi. Tai ainakin toivon, että voisin käydä hoidoissa kotoota käsin. Se tietysti on hiukan työlästä ja vaatii järjestelyjä, koska hoidosta ei päästetä yksin kotiin. Jos totta puhutaan, odotan hoitoja pelkän nukutuksen takia. Se on ihana tunne.

Minkälaisia masennusoireita teillä on? Ja mikä on vakavin/eniten haittaava oire?

Listataan ranskalaisilla viivoilla, niin nähdään kuinka paljon samankaltaisuuksia löytyy. Tämä tuli mieleen, kun lueskelin Mielenterveystalon sivuja.