Tämäkin päivä valuu hukkaan.

En päässyt sinne kauppaan. En jaksa nousta sängystä. Mieliala on ihan ok, mutta toimintakyky nolla. Mikään ei huvita eikä mitään jaksa tehdä.

Tänään on ollut huono aamu ja huono päivä. Aamuyöllä neljältä heräsin ja sydän löi hirveän nopeasti ja olin jossain kauheassa tilassa monta tuntia. Se oli varmaan ahdistuskohtaus. Mitään erityistä tunnetta en siinä erottanut. Oli vain erittäin huono olo.

Minullakaan ei ole mitään ohjelmaa tälle päivälle. Tuntuu, etten jaksaisikaan mitään. Silti on koko ajan sellainen olo kuin juoksisin edelleen oravanpyörässä ja suorittaisin, enkä saa sitä millään pysäytettyä. Koko ajan pitäisi jotain suorittaa ja koko ajan olen ikään kuin jäljessä kaikesta, mitä pitäisi tehdä. Aika tuntuu menevän hukkaan. Miten sisäisen suorittamisen voi saada loppumaan...

Yritän pestä pyykkiä. Pitäisi raivata tavaroita paikoilleen pöydiltä ja lattialta. En millään jaksaisi. Jotain ruokaakin pitäisi tehdä.

Moi kaikki!

Olen tässä miettinyt, että mikä ainakin omalla kohdalla on ongelmien syy. Tulin siihen tulokseen että syy on traumaattiset kokemukset. Mutta sitten mietin että kaikilla tavallaan varmaan on elämänsä aikana ns. traumaattisia kokemuksia, se meidän ero tulee vain siinä mitenkä nämä kokemukset käsittelee. Toki on myös perinnöllisyys tekijöitä, mutta varmaankin suurin tekijä on juuri nämä kokemukset.

Nämä kokemukset liittyvät ainakin itsellä, ihmisarvoon ja tiettyyn maailmankuvaan. Toki menneille ei voi mitään, ymmärrän sen, eikä niihin kokemuksiin kannata jäädä kieriskelemään. Mietin vaan sitä että jokin tässä yhteiskunnassa mättää ja pahasti, jos ihmiset joutuvat näin kärsimään. Toki elämä on tietynlaista kärsimystä, ainakin kristillisen opin mukaan. Se on ehkä olennainen kysymys että mitään kestää nämä kärsimykset...

Pesin lakanat. Viimeinen erä on kuivausrummussa. Ja tein itselleni vähän ruokaa ja söin. Nyt pitäisi vielä laittaa loppuruoka jääkaappiin, mutta en millään jaksa. Huomiselle jää kaikki loput asiat, mitkä on tehtävä ennen maanantaita. Se vähän huolestuttaa. Kauheeta, kun väsyttää. Nyt on parempi olo kuin aamulla, mutta uupumus tuntuu joka lihaksessa.

Ruuanlaitto on ollut ainut saavutukseni tänään. Sekin oli tuskallisen raskasta. Istuin lieden edessä jakkaralla, koska voimani eivät yksinkertaisesti riittäneet seisomiseen.

Ruoan kypsymistä odotellessa ihmettelin jääkaapin ovea. Paljon magneetteja matkamuistoina: New York, Barcelona, Lontoo, Washington, Las Vegas, Alanya, Grand Canyon ja Silja Line. Noista ajoista tuntuu olevan ikuisuus. Tapahtuivatko ne edes?
Vielä enemmän kuitenkin papereita muistuttamassa elämästä, joka on kaaoksessa. Kolme lukujärjestystä, lähete hammasröntgeniin, kaksi hammaslääkäriaikaa, sitoumus oikomishoitoon, vapaalippu uimahalliin perheuintiin, vanha perhekuva, pannukakkuohje ja muutama etukuponki. Siinä jääkaapin ovessa kohtaavat hyvät muistot ja nykyinen elämä.

Hämmennän ruokaa ja tutkailen samalla vasemman käden kämmentä. Siinä on monta selkeää viivaa. En muista niiden nimiä, ainoastaan elämän viivan. Hetken mielijohteesta otan astianpesukoneesta puhtaan veitsen. Se on uusi, hohtava ja terävä. Painan sen kärjen kämmenen ihoon ja viillän toisen elämänviivan. Minussa on niin vähän elämää, että ehkä on hyvä olla kaksi elämänviivaa. Mitä ikinä ne sitten tarkoittavatkaan.

Katson, kuinka veri nousee haavan pintaan. Ei sitä oikeastaan voi haavaksi sanoa, pikemminkin naarmu. Lapset ovat seinän takana olohuoneessa ja mies toisen seinän takana suihkussa. Minä istun sotkuisessa keittiössä, hämmennän ruokaa ja katselen uutta elämänviivaani. Mikään sisälläni ei liikahda. Tällaista tämä elämä nyt on.

Voimia sinulle September, kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaksi, älä vahingoita itseäsi. Hienoa, että tyttönen vaan olet saanut apua. Katsoin Yle Areenasta lyhytelokuvan Star shaped scar. Se kesti jotain 8 min.Suosittelen katsomaan, niin hetkeksi ainakin omat murheet väistyy.Minäitse89 kyllä minäkin vaivun välillä synkkyyteen ja tuntuu, että olen elämästäni niin uupunut, että pienikin suoritus ja etenkin suorittaminen on liikaa. Toivoisin, että saisit apua vielä traumojesi käsittelyyn. Aika lieventää ehkä osaltaan muistoja aikanaan. Mun tapaukseesa ajattelen itse, että aivoissani on jotain toisin kuin ns.normaaleilla, jotka menestyvät elämässä ja jotka eivät suuremmin joudu vaikeuksiin vaan selviytyvät ja porskuttavat eteenpäin onnistuneesti.Tarkoitan lähinnä aivokemiaa. Perimällä ja ympäristölläkin on tietenkin vaikutuksensa. Me olemme sellaisenaan hyviä ja kun kelpaamme itsellemme, kelpaa me myös muille, vai tarviiko meidän kelvata muille?

Rankkaa juttua. Toivottavasti löytäisit vähän positiivisemman elämän asenteen. Ei tämä elämä loppujen lopuksi ole niin hirveän vaikeaa, kun pitää vain rutiinit yllä: nukkuu tarpeeksi, syö terveellisesti, peseytyy, urheilee. Itsetuho on sairautta. Meidän täytyy yrittää elää järkevästi...

Voi September, kuvaamasi asetelma voisi olla kuin suoraan minun elämästäni! Voisiko sitä paremmin kuvata.

Matkakohteet olisivat vähän erilaisia, mutta juuri niin, että silloin tuli nähdyksi uusia paikkoja, silloin jaksoi, koki niin paljon. Ja lapsen jutut ovat juuri tuollaisia. Myös etukuponkeja. Juuri niitä. Kiipeilemään 30 % halvemmalla tällä kupongilla. Vapaalippuja. Käytä nämä. Osa menee vanhaksi, koska ei jaksa.

Se on niin totta. En tiedä, miten tässä näin kävi. Onko sairaus syy, että on näin, vai sairastuttiko tämä tilanne, koska ei ollut parempia eväitä tästä selviytymiseen.

Purjevene kirjoitti 12.1.2019 20:9

Voi September, kuvaamasi asetelma voisi olla kuin suoraan minun elämästäni! Voisiko sitä paremmin kuvata.

Matkakohteet olisivat vähän erilaisia, mutta juuri niin, että silloin tuli nähdyksi uusia paikkoja, silloin jaksoi, koki niin paljon. Ja lapsen jutut ovat juuri tuollaisia. Myös etukuponkeja. Juuri niitä. Kiipeilemään 30 % halvemmalla tällä kupongilla. Vapaalippuja. Käytä nämä. Osa menee vanhaksi, koska ei jaksa.

Se on niin totta. En tiedä, miten tässä näin kävi. Onko sairaus syy, että on näin, vai sairastuttiko tämä tilanne, koska ei ollut parempia eväitä tästä selviytymiseen.

Hyvä kuulla, että joku muu on samassa tilanteessa. Tuntuu hyvältä, että pystyin tuon hetken sanoittamaan siinä karuudessa kuin se oli.

Tai siis lohduttavaa kuulla. Ei hyvä juttu kenellekään.

Hei!

Kirjoitan ensimmäistä kertaa tänne. Tunnen itseni todella väsyneeksi. En ole vielä käynyt edes lääkärissä, vaikka maeennusoireet ovat selviä: väsymys, unettomuus, ruokahaluttomuus, mikään ei vaan kiinnosta. Roikun netissä ja etsin varmaa tapaa tehdä itsemurha. Olin jo päätynyt hukuttautumiseen, mutta tajusin, että lähin jokihan virtaa. Ruumiini katoaisi jään alle. En voisi tehdä sitä läheisilleni.

Se oli erinomaisesti sanoitettu, September!

Toivottavasti tänään on yhtään parempi aamu. Minulla oli kauhean masentunut olo, kun heräsin, mutta keitin kahvia ja katsoin telkkaria hetken. Nyt tuntuu, että päivä taitaa lähteä käyntiin jotenkin. Aamutoimet ensin - huoh - ja sitten yritän tehdä listan asioista, jotka pitää hoitaa tänään välttämättä. Esimerkiksi ruuan hankinta ensi viikon alkua varten.

Vilhelmiina, hyvä että kirjoitit. Minäkin olen googlannut noita varmoja itsemurhatapoja välillä. Se on juuri sitä masennusta. Silloin pitää oikeasti mennä lääkäriin.

Selvästi sinulla on kauhea olo. En tiedä, vaihteleeko sinulla olo niin, että välillä tuntuu, ettei tässä mitään, ja välillä on synkkä epätoivo.

Kiitos Purjevene vastauksestasi. Olo on ollut jo pitkään kamala, hyviä päiviä ei tunnu olevan enää yhtään. Tuntuu, että tilanteestani ei ole muuta ulospääsyä kuin itsemurha. Olen sotkenut omat asiani niin totaalisesti.

Voi Vilhelmiina, haluatko kertoa, millaisia asioita koet sotkeneesi? Sinun pitäisi löytää joku ammattilainen, jolle voisit levittää koko sotkun, minkä koet toivottomaksi.

Itsekin koen ja olen kokenut usein aiemminkin olevani umpikujassa, josta ei enää voi selvitä pois vaan joka pahenee koko ajan. Monta elämän osa-aluetta on kriisissä samanaikaisesti, ja sitten kun masennus pahenee, ei pysty käymään töissä. Ja se aiheuttaa taas uuden osa-alueen romahtamisen, tulee taloudelliset vaikeudet vielä lisäksi. Se masentaa lisää ja... Kierre on loputon. Silti muut ihmiset, kuten lääkärit, näkevät sen toisin, ilman umpikujaa. On vain vaikeita asioita, mutta umpikuja on tunne sisälläni. Silti en pääse siitä tunteesta pois, vaan se tulee vähän väliä.

Eikä ole voimia selvittää mitään asioita, koska ongelmana on juuri se, ettei ole voimia mihinkään. Lääkäriin ainakin on järkevää yrittää kaikin voimin mennä, jos on masentunut ja tuntuu toivottomalta. Siitä saattaa saada vähän lisää voimia ja pystyy ehkä tapaamaan jonkun ammattilaisen, joka osaa auttaa edes yhden sotkukasan purkamisessa. Ehkä. On pieni mahdollisuus. Itsemurhan voi tehdä myöhemminkin. Sillai olen miettinyt.