Hei Raparperin alla.
Minulla ainakin muiden mielestä pienet ja jopa mitättömät asiat saa valtavat mittasuhteet.
Eräs kesä alkoi stressata seinänaapurin eläminen niin että vaan istuin ja itkin ja vatvoin sen työvuoroja että uskalsin edes hetken nauttia yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta omalla pihallani.
Tämä meni aivan äärimmäisyyksiin. En enää kestänyt tilannetta ja olisin suinpäin muuttanut korpeen erakoitumaan. Mietin miksi h******ä olen muuttanut asumaan rivariin ihmisten keskelle kun ainut mitä kaipasin, oli yksinäisyys ja luonnon rauha.
Istuin ja itkin ja odotin pelolla milloin naapuri herää ja tulevat takapihalle. Mieleni huusi yksinäisyyttä ja yksityisyyttä.
No, naapuri onneksi vaihtui ja nyt on hiljaista... ainakin vielä.
Ylipäätään kaikki asiat muuttuu joskus vuoren kokoisiksi.
Eli kyllä, masennukseen voi hyvin liittyä näitä pakkomielteitä ja ajatuksia. Pakkomielteisiini kuuluui sairauteni alkuvaiheessa varsinkin myös pakollista tekemistä, kuten asioiden tekemistä tietyssä järjestyksessä sun muuta sekoilua... jossain määrin vieläkin.

Raparperi, pakko kommentoida tähän, että tutulle kuulostaa. Mieheni muutama vuosi sitten käyttäytyi aika lailla samalla tavalla. Hänellä oli silloin ongelmia. Opetteli pois liiallisesta alkoholin käytöstä, loukkasi selkänsä ja menetti työnsä, seuranaan krooniset hermosäryt ym. Tuli talousongelmia, kun tulot tippuivat rajusti. Hän joutui kerralla sopeutumaan aivan erilaiseen elämään, kuin ennen.

Alkoi pikkuhiljaa tulla oirehdintaa, että aina kun muutettiin uuteen asuntoon niin kaikki oli jonkin aikaa hyvin. Mutta sitten alkoi tyytymättömyys johonkin asunnon epäkohtaan tai vuokran määrään tai paskoihin naapureihin tai ihan mihin tahansa. Alkoi päivittäinen marina ja pakonomainen tarve suunnitella taas muuttoa ja mielellään koko suomesta pois kun on niin "paska" maa, kuten hän aina sätti. Muutenkin mies alkoi olla aina pahalla tuulella melkein koko ajan, hermostui ihan pienestä, oli synkkä ja uneton. Hyvin äkkinäisiä ehdotuksia melkein vaatimuksia aina, että nyt on ilmoitus vuokra-asunto vaikka Lapin erämaassa tai Savon metikössä, että sinne nyt muutetaan. Sitten kun minä sanoin, että minä en ainakaan yhtäkkiä ala minnekään korpeen muuttamaan niin hän suuttui ja sanoi, että minulle ei kelpaa mikään. Päivittäistä jankutusta siis milloin minnekin muuttaa ja juurikin jonnekin, missä ei ole ihmisiä, jonnekin erämaahan ja aivan vailla realiteetteja nämä suunnitemat, että miten siellä sitten selvitä. Kuulema entinen sotilas selviää kaikkialla🙂 Mukaan tuli myös politiikasta jatkuva jankuttaminen ja kiihkoileminen. Oli tosi rasittavaa ja joskus ajattelin, että en jaksa enää, kun mies jatkuvasti tyytymätön asuinpaikkaan, asuntoon, naapureihin, suomen politiikkaan ja koko suomeen. No, sitten kun aikansa meukkasi ja sitkeästi jaksoin torjua kaikki muuttoehdotukset hän aina siitä sitten muuttui taas omaksi itseksensä ja oli taas ihan normaali ja käyttäytyi normaalisti. Itsekin jälkeenpäin naureskeli niille muuttoehdotuksille. Pakkomielteenomaista se silloin oli.

Miehellä sitten todettiin agitoitunut masennus, johon kuuluu tuollainen käytös masennusvaiheessa. Ilmeisesti masennus laukesi kaikkien elämänmuutosten, sairastumisen ja talousongelmien myötä. Nykyään mies on normaali, ihana oma itsensä, mutta on luonteeltaan taipuvainen ottamaan herkästi kantaa esim. poliittisiin epäkohtiin ja vieläkin joskus "leikillään" jankuttaa esim. Lappiin muutosta, mutta sitten laitamme koko asian leikiksi. Sanon, että miksei sitten samalla muuteta vaikka Kongoon saakka🙂

Eli kuulostaa kovasti sinunkin miehen käytös vaikkapa tältä agitoituneelta masennukselta siitä löytyy tietoa googlen kautta.

Tuollainen käytös on omaiselle raskasta, sen tiedän.

Tsemppiä🙂👍

Hei kiitos teille molemmille!!

Täytyy sanoa ihanaa etten ole "yksin"!! Ajattelin jo että reagoin itse jotenkin ylitse ja näen miehen masennuksessa väkisin jotain lisä ongelmaa. Tarkka diagnoosi miehelläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö + jotain muuta liittyen yleisellä paikoilla olemiseen jne. Tosin voin itsekin sanoa että panikoin välillä ruuhkassa ja tahdon itsekin sinne korpeen 😀 mutta realistisesti kaikki on elämässä ok eikä ole tarvetta sitä muuttaa.
Mutta siis ..olen miettinyt että pitäisikö tuosta "pakkomielle" jutusta ottaa puhetta mieheni lääkärin kanssa tai puhua miehelleni joka voisi ottaa sen puheeksi lääkärin kanssa. Sen olen huomannut että masennus elää jonkun verran vuosien mittaan että voisiko nyt olla niin että lisäksi olisi tullut juuri tuo agno..se mistä puhuitte, pitää tosiaan googlata se. Auttaisi varmaan myös omaa suhtautumista joka on aika väsynyt.

Mutta kyllä kaikki mistä puhuitte sopii tosi hyvin kuvaukseeni. Joskus tuntuu että pitäisi aina muistaa mitä sanoo tai tekee, aivan kuin pikkulasten kanssa olisi tekemisissä 😀 Mies kun jotenkin kerää kaikkia epäkohtia elämästä ja tietysti minulta jos sanon jotain hiukan äkäisessä mielentilassa tai kommentoin jotain mikä ärsyttää.

Oikeasti kiitos molemmille 😀

Ärsyttävintä tässä on myös muuttuvat mielipiteet. Kun pakkomielle on ajettu ns. läpi eli jotain on muutettu mikä ärsyttää. Sitten keksitään siitä uudesta tilanteesta taas uusi pakkomielle jota mies ei ole muka koskaan halunnut ja sitten rumba alkaa taas. Esimerkiksi..päätettiin maalata eteisen seinät valittiin yhdessä molempia miellyttävä väri. Pari viikkoa myöhemmin mies ilmoitti ettei pidä väristä. Ihmettelin suuresti asiaa. Kun sanoin että yhdessähän valittiin hän kertoi ettei ole ikinä sanonut että piti väristä, että minä olin muka yksin välinnut värin. Täytyy sanoa että lopulta suutuin asian jankkaamiseen ja totaaliseen kieltäytymiseen ja kävin ostamassa uuden minulle mieleisen värin ja maalasin sen hemmetin eteisen uudestaan. Ihan vain että nyt on ainakin minun valitsema väri ja näin jotenkin punaista joka kerta siitä yhdessä valitusta ..."minun syy"..
Tällaisissa asioissa jää niin nalli kalliolle. Joskus olen miettinyt jopa nauhottavani joitain päätöksiä jotta olisi varma todiste jota ei voi kiistää sillä jotkut asiat ei ole muutettavissa kuten eteisen väri.