Hei!
Ajattelin kirjoittaa tänne kun en enää tiedä mitä pitäisi ajatella. En usko löytäväni vastauksia, mutta apua kenties..
Elikkäs olen ns. ryvennyt tässä parisuhteessa 1,5vuotta. Alkoholismi olisi pitänyt hoksata heti. Ei hän usein juo, tai siis voi olla juomattakin helposti. Mutta sitten kun lähtee, niin sitten se kans lähtee. Siihen päälle diagnosoitu syvä masennus + mielialalääkkeet = EI HYVÄ. Tilanne helpottui jossain määrin, kun hän alkoi syömään lääkkeitä. Tietenkin oli iloisempi ja kävi ulkona, jopa selvinpäin. Ei ahdistanut. Mutta viinan kanssa lääkkeet tietenkin vaikuttavat päinvastoin. Juhannuksena hän oli kuristaa minut ja oli aivan sekaisin, kun oli unohtanut ottaa yhden lääkkeen. Se oli kauheaa. Siitä silti selvittiin, ja hän lopetti juomisen, peräti 2 kuukaudeksi. Muutettiin sitten yhteiseen asuntoon ja kaikki oli täydellistä. Kunnes alkoi juominen palata kuvioihin. Muka piti opetella ”juomaan oikein”. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ei osaa juoda kohtuudella, ei pitäisi juoda ollenkaan. Ja niinhän se on tässä. Nyt on ollut pahin viikko pitkään aikaan. Hän on ollut kännissä koko viikon, ja tietenkin huoritellut ja haukkunut ja ollut se toinen ihminen, joka hänestä tulee viinan ja lääkkeiden vaikutuksesta. Sainpa kuppilassa kaljat omaan niskaan. Toisaalta se oli hyvä, niin meidän kaverit näkivät myös, että ei tämä ole leikin asia. Ja että en se ole MINÄ joka tmän ongelman on ”keksinyt omasta päästä”, niinkuin hän aina sanoo. Nyt ollaan juteltu, ja hän puhui itse a-klinikasta ja myönsi, VIHDOIN; että hänellä on alkoholiongelma. P sykiatrille aika viikon päästä.
Tämä on niin helvetin rankkaa, taidan todellakin olla väärä ihminen jolle hänen pitäisi puhua, koska vaikak tiedän masennuksesta ja a-ongelmasta, en osaa suhtautua. Otan kai liian helposti kaikki ”millään ei ole mitään väliä” -puheet itseeni. Ja sekin tuntuu pahalta, että tiedän, kuinka typerää minun on ajatella nuin, en voi sille mitään. En ole itse koenut mitään samanlaista, joten en voi ymmärtää. Ja hän puhui a-klinikasta yms. mutta silti yhtäaikaa puhuu, että mitään ei ole tehtävissä, ja hän ei pysty siihen ja mitä sillä on väliä jne. Nyt hän lähti reissuun, jossa pitäisi olla edustava. No hän uskoo, ettei kykene mihinkään siellä, jos ei juo. Ei voi näyttää edustavalta selvinpäin?? Kuulostaa hullulta, niinpä. Toivon vain että hänen ystävänsä tajuaisivat tilanteen, soitin yhdelle heistä, että nyt on tosi kyseessä. Koska kaveripiirissä tuo myrkky A maistuu koht. paljon, niin tottakai se on vaikeaa. Ja tottakai se on vaikeaa, kun kukaan muu ei hänelle sano siitä ,kuin minä, niin tietenkin se ongelma on vain minun omassa päässä. Mitä pitää tehdä? Tuntuu että mitä tahansa sanon, ärsytän vain häntä ja pahennan vain tilannetta. Haluan niin paljon olla hänen kanssaan, mutta en sen hirviön, joka hänest’ tulee viinan ja lääkkeiden vaikutuksesta. Enkä tiedä pystynkö edes luottamaan, vaikka hän nyt sanoisikin lähtevänsä hoitoon yms. En tiedä kästääkö oma mielenterveyteni enää yhtään pettymystä tässä samassa tilanteessa. Olen Sietänyt niin paljon, ollut niin paljon tukena. Kuka on minun tukenani? Kaikki vaan ovat onnellisia, jos eroamme. ”Parempi niin”. Ei heillä ole oikeasti mitään hajua. Menen viikon päästä hänen kanssaan yhdessä sinne psykiatrille. Hän alkaa vierottumaan lääkkeistä. Ja viinasta. Toivottavasti. Selvitäänkö tästä? Omia kokemuksia kellään? VOINKO LUOTTAA