Masentaa ahdistää väsyttäää

Masentaa ahdistää väsyttäää

Käyttäjä Meg aloittanut aikaan 16.10.2008 klo 12:07 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Meg kirjoittanut 16.10.2008 klo 12:07

Joka päivä herään väsyneenä ja masentuneena. Paljon huolia, työttömyyttä ja toivottomuutta kaikkien asioiden kanssa joita pitää yrittää hallita rajallisilla voimavaroilla. Kun on pitkään työtön ajattelee että tässäkö tämä elämä oli. Taisteltava on silti joka päivä että päivä tulee läpi mentyä. Väsymys ja nuutuneisuus ovat pahinta. Kun oma naama ja olemus hävettää ja ajattelee että elämä on rajallista ulkoisen olemuksen takia, perhe on hävettävä jotenkin. Paljon menetystä ja huonoakin onnea, tulevat asiat ovat hankaliakin, perhepiirissä aina saa pelätä pahinta. Perheasiat rassaavat päivästä toiseen. On huolehdittava muistakin vaikka omat keinot ovat rajalliset ja voimat ja halu lopussa. Ystävät eivät kiinnosta eikä niitä oikein olekaan. Tietokone on maailma johon upotan suruni ja murheeni, hoidan asioita, tutkin asioita ja etsin tuloksettomasti uutta tulevaisuutta. Tulokseton elämä, hukkaan heitetyt yritykset, toiveet haaveet pärjäämisestä ja ainainen ahdistus. Ihmettelen tätä monimutkaista soppaa nimeltä elämä. Mielekästä elämän taivalta.

Käyttäjä rrr kirjoittanut 17.10.2008 klo 21:16

hei,

tiedän miltä tuntuu, koska olen 10 vuotta ollut työtön. Viimeiset 2 vuotta olen osallistunut työharjoitteluihin ja tukitöihin. Ei ole ollut hääppöistä työtehtävät nuo, mutta en voi ihankaan haukkua lyttyyn. Olisi kiva asia, jos työharjoittelun ohjaajat ja järjestäjät olisivat pikkasen enemmän perillä ohjaamisesta ja mielekkäistä asioista ihmisen elämästä.

Nyt sain tosi mielekkään työharjoittelun http://www.mol.fi-sivujen kautta.Palkalla ei pääse kehumaan, mutta työn mielekkyydellä kyllä.Minua kohdellaan hyvin ja olen alkanut unohtaa hampaankoloon jääneitä kokemuksia. Olen viimeiset 5 vuotta opiskellut koko ajan jotain (etä/kirje-kursseja säästänyt työttömyysrahasta 1 illan ravintolalaskun verran kuukaudessa, ja sitten joillain opistoilla on ilmais-opinto-seteleitä) ja pitänyt atk-taitoja yllä (vuokra-tietokoneesta lähtien). Koti-internetin hommasin vasta tänä vuonna . Uskon, että sain sen homman, koska olin opiskellut juuri sitä tiettyä asiaa.Opiskelijan näkemys voi olla tuore ja on uusinta tietoa.

Käyttäjä Afelia kirjoittanut 18.10.2008 klo 13:38

Minäkin olen hyvin väsynyt, on alkanut tulla masennukseen ja ahdistukseen liittyviä oireita. Pääongelmana on kuitenkin suunnaton uupumus. On todellakin vaikea välillä suoriutua aivan arkiaskareistakin, saati sitten vaativimmista tehtävistä. En ole puhunut tästä juuri kenellekään, tuntuu etteivät ihmiset jaksaisi kuunnella ja ymmärtää eikä tukea. Ystävien seurassa yritän olla kuten ennenkin ettei kukaan huomaisi mitään. Sama koskee muita kontakteja, paitsi paria sukulaista joille olen kertonut uupumuksestani. Minulla syynä tähän tilanteeseen ovat krooniset sairaudet ja osin myös jotkut suuret luopumiset ja pettymykset.

Yrittäkää jaksaa!